perjantai 23. joulukuuta 2011

Koska kaikkia aivan varmasti kiinnostaa mitä haluan cossata ensi vuonna

Joskus on vähän sellainen olo, että pitäisi postata harvemmin. No jaa.

Vuosi vaihtuu ihan pian ja sen mukana tulevat ensi vuoden conit. Saa nähdä, mihin tapahtumiin sitä oikein osallistuu, ainakin kolmepäiväinen Desucon sekä Kuopion Animecon olisivat aika must. Tulevien animetapahtumien miettiminen tietää myös cossien miettimistä. En tiedä teistä mutta minusta ainakin on aina kiva kuulla/lukea muiden ihmisten cossisuunnitelmia. Vuoroin vieraissa: tämänkertainen postaus keskittyy niinkin mielenkiintoiseen aiheeseen kuin omat cossisuunnitelmani/haaveeni vuodelle 2012. Woot.

 

Hariti, Mask*DeMasque, Emma ja Tom ovat tuttua huttua; uusina tulokkaina taas DOGSin Bishop sekä DRRR!!:n Tsugaru. Yksi iso ongelma näissä näyttää olevan: MISSÄ NAISET? Missä ovat ne kypsät, isotissiset ja muutenkin muodokkaat animetypsyt joita suunnittelin cossaavani? Regressioko tässä on iskenyt?

Enpä tiedä. Jotenkin ei vaan ole tullut vastaan sellaisia animetypsyjä joita oikein himottaisi cossata. Tosin muutama ehkä-tapaus kyllä on, ja näitä voisin toteuttaa mikäli käsiini jää ylimääräistä rahaa.
Mami (Madoka Magica)
Youju (Time Stranger Kyoko)
Makoto Kino (Sailor Moon)

Mami on kummitellut mielen perukoilla jo pitkän aikaa, mutta tämä on erittäin iso ehkä taitojen ja ruumiinrakenteen takia. Youjukin on itse asiassa ollut mielessä jo pitkään, sillä olen halunnut cossata jotain Time Stranger Kyokosta lähes siitä hetkestä lähtien kun aloitin cosplayn (kaappicossi!Hizukia ei lasketa). Youjulla on nätti mekko ja saisin tilata kivan peruukin = DING DING DING. Toisaalta sarjassa on myös ihania prinsessamekkoja pitävä Kyoko, joten saa nähdä... Ja sitten on myös Makoto/Sailor Jupiter, jolta haluaisin myös tehdä jonkun puvun (en kylläkään sitä perussailorkostyymiä koska minihame gjaksgmlaöe).  Myös joku Persona 4:n naiscossi olisi muikeata toteuttaa. Jos vihdoin vääntäisin sen Yukikon tai vaikka jonkun naispuolisen Personan.

Löytyihän niitä naisia. No jaa, saa nähdä mitä maailmanlopun vuosi tuo tullessaan. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille Cosplayshogunaatin lukijoille!   

tiistai 20. joulukuuta 2011

Se tunne kun sinun on vain PAKKO saada cossata hahmoa X

Olen iso paha valehtelija. (Olipas tympeä aloitus. Mutta joo.)

Tässä on tullut jo aika moneenkin otteeseen vannottua että en aloita enää yhtään cossia tänä vuonna. Että olen järkevä ja säästän kierrättämällä ensi vuoden alussa niitä cosseja, joita minulla on jo. Että odotan maltillisesti ensi kesään (tai ainakin kevääseen) ennen kuin rupean väsäämään uusia pukuja. Että en anna periksi haluilleni ja rupea ex tempore väsäämään uusia cosseja silmittömän innon alaisena. Että Mask*DeMasquen aloittaminen voidaan antaa anteeksi kunhan en syyllisty samaan rikkeeseen enää uudestaan.


Sitten katsoin taas Durararaa.

Herra Tanaka, olen hyvin vihainen teille.
 HNNNNGH. Ajelin kivasti ja mukavasti autolla kun pälkähti päähäni Idea Isolla I:llä: minäpäs cossaankin Desucon Frostbitessa Tom Tanakaa. Aloin saman tien laskeskella paljonko cossi nielisi rahaa, olisiko minulla joitain juttuja valmiina ja ehtisikö peruukki tulla ajoissa. Iloitsin siitä ettei minun tarvitsisikaan selvittää Chibiconin jäljiltä takussa olevaa Klavier-peruukkia.

Anna anteeksi, Klavier.
  Tässä sitä nyt ollaan. Tom-kankaat roikkuvat tuolla Eurokankaan kassissa. Peruukki menee tilaukseen luultavasti huomenna. Myhäilen ja hihittelen itsekseni kun haaveilen tulevasta. Pääsen cossaamaan yhtä lempihahmoistani Durararasta, ja vielä sellaista jota on netissäkin nähty cossattavan vain pari kertaa. 

ÄLÄ KATSO MINUA NOIN.
Kivasti olin lyönyt Frostiksen suunnitelmat lukkoon ja ajatellut että huhhuh, nytpä ei tarvitse ommella vähään aikaan. Mutta sitten teenkin täyskäännöksen ja vieläpä valitsen kaikista maailman hahmoista juuri sellaisen joita olen vannonut tulevaisuudessa välttäväni, eli siis miestenpukua pitävän (melko) kauniin miehen. Mikähän siinä on kun cosplayeriin iskee tällainen hillitsemätön into cossata jotain tiettyä hahmoa. Hahmorakkausko vain? En oikein keksi mitään muutakaan järkevää syytä.

Onko TEILLE sattunut tällaista, rakkaat lukijat? (implying that people actually read this blog sgmagskmakg)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mestarivarkaaksi ryhtymässä, osa 1

Pitäisi lukea psykologiaa, mutta sen sijaan kuuntelen Piisamirotta-remixiä ja kirjoitan tätä päivitystä. Köhöh.

Niin siis. Alun perinhän minun ei pitänyt aloittaa enää yhtään uutta cossia tänä vuonna koska rahatilanne, mutta sitten sainkin yllättäen rahaa ja päädyin ostamaan kankaat pitkäaikaiseen haavecossiini eli Mask*DeMasqueen.

KATASTROFI.
Tästä tulee aiheutumaan niin paljon päänvaivaa ja stressiä että hirvittää jo etukäteen. En ole koskaan ennen tehnyt hattuja, kenkiä tai naamioita -- noista olkahärpäkkeistä puhumattakaan. Mutta itku ei auta markkinoilla; tämän cossin olen päättänyt tehdä ja sen minä myös teen. En vielä tiedä mihin coniin, joten kiirettä ei onneksi pidä.

Huomatkaa hieno Angry Birds -tyyny
 Ensimmäiseksi hommasin liivi-, takki- ja vuorikankaat. Puuvillaa takkiin ja liiviin ja morsiussatiinia takin vuoreen. Perla-puuvilla on pelkiltään aika ohutta ja luirua, mutta vuoren luulisi antavan sille hieman ryhtiä (tai ainakin Eurokankaan myyjä oli sitä mieltä). Mekon kaavojen muokkaaminen takkiin kelpaaviksi on minulle tuttua huttua, joten itse takki tuottaa tuskin sen kummempia ongelmia. Hihansuut ja olkalärpäkkeet ovat sitten eri asia. Myös liivirintamalta löytyy kokemusta (Fersen, anyone?), tosin tällä kertaa aion olla fiksumpi ja laittaa jotain puuvillan tueksi. Liivin ainoa ongelmakohta tulee olemaan tuo rintakoru (DAMN YOU LUKE ATMEY), mutta olen jo kehitellyt muutaman suunnitelman sen varalle. Ingen panik siis.


BÖÖ.
Tänään mukaan tarttui ehdottoman tärkeä yksityiskohta jota ilman cossi ei missään nimessä voisi valmistua (köhköh) eli sulkahatun alle tuleva kommandopipo. Muistelin nähneeni kirpparilla piiiitkä aika sitten kaksi kommandopipoa ja päätin tänään käydä tarkistamassa olisivatko ne vielä siellä. Kyllä olivat. En kehdannut koettaa pipoa keskellä kirpparipöytiä joten nappasin mukaani aivan liian pienen puseron ja hipsin sovituskoppiin peilailemaan. Kyllähän se ihan pätevältä näytti. Reikiä pitää suurentaa vähän mutta sen luulisi hoituvan helposti.

Cossiin tulevat kengät...
...sekä harjoittelukengät.
Kengät tuottavat tällä hetkellä eniten päänvaivaa. En ole aiemmin (yksiä sukkahousushoecovereita ja yhtä pientä maalausoperaatiota lukuunottamatta) modaillut kenkiä mihinkään suuntaan joten olen aika sormi suussa. Ensin minun piti tehdä bootcoverit saappaiden päälle, mutta tajusin sitten että niissä on vetoketjut enkä saisi niitä ikinä jalkaani covereiden kanssa. Niinpä päätin turvautua maalaukseen ja erillisiin härpäkkeisiin. Lueskeltuani Anikin cossintekopalstaa ja kuunneltuani kavereiden neuvoja päätin maalata kengät akryyliväreillä. Punaista nahkamaalia kun ei kuulemma oikein löydy mistään ja spraymaali ei pysy millään. Kuitenkin jotkut sanoivat akryylimaalien rapisevan helposti pois, joten päätin testata tätä menetelmää harjoittelukenkiin. Hioin toisen saapikkaan pintaa ja maalasin päälle, annoin kuivua ja läksin lumihankeen kävelemään. Kyllähän se maali siinä kesti, tosin en tiedä millainen tilanne olisi pitkän conpäivän jälkeen. Taidan kuitenkin luottaa akryylimaaleihin kun en kerran muutakaan menetelmää tähän hätään keksi. Tietenkin voisin testata kangas- tai askartelumaalia jäljellä olevaan harjoituskenkään, mutta katsoo nyt.

Tällaista siis. Kieltämättä näin (taitoihini nähden) suuritöisen ja vaikean cossin aloittaminen hieman ahdistaa. Entä jos olen haukannut liian ison palan purtavaksi? Tämä on kuitenkin hyvä tilaisuus kehittää taitojani cossaamisen saralla, juuri sellainen tilaisuus jota olen toivonutkin. Haluaisin jättää taakseni ratkeilevien saumojen ja lakanakangasmiestenpukujen päivät ja oppia tekemään proppeja, shoecovereita ja muita hienouksia. Aika näyttää tuleeko tästä mitään -- jos ei tule, vuodatan siitä takuuvarmasti täällä. Paha sotaherra on puhunut ja liihottaa takaisin psykologian kirjojen luokse.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Achtung, baby! Eli tötterötukan ihmeelliset (?) seikkailut Chibiconissa

Chibicon oli oikein mukava. Muksakka. Nukuttua ei tosin tullut ja olo on kieltämättä sen mukainen. Päähän koskee, pyörryttää ja nälättää eli perus coninjälkeinen olotila. Antakaa siis anteeksi omituisuudet, ne johtuvat vain unen ja kunnollisen ravinnon puutteesta.

Joooo. Lauantai-aamuna oli herätys viideltä ja Kuopioon lähdettiin neljän ihmisen voimin. Matka meni osaltani varsin huonovointisissa merkeissä kiitos tiukkien housujen ja painavien ketjujen jotka yrittivät selvästi murskata mahani. Hyyyyyyvin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen saavuimme vihdoin itse conpaikalle ja pyrähdimme suoraan avajaisiin/cosplaykisaan. Viime Chibiconin kisaan verrattuna taso oli korkeampi, mutta ei kyllä läheskään niin hyvä kuin ensimmäisessä Chibissä. Minua itseäni ei kamalasti miellyttänyt se, että lähes puolet kisaajista cossasi Naruto-hahmoja, etenkin kun yksi kisaajista heitti kesken kaiken Akatsuki-kaapunsa pois ja hyppi ernuvaatteissa lopun esityksen ajan. Esitysten taso oli kyllä hyvä sekä Narutoilla että muilla.




Tämän jälkeen tuli testattua conin kuvauspiste, ja sitten oli vuorossa Terveellinen Ruokailu a'la Subway ja Subwayn kevytmajoneesi. Kun patongit oli lopulta puputettu, palasimme takaisin conpaikalle katsomaan eeppisen fanfictionteatterin, joka aiheutti päivän ehkä parhaat naurut. Sitten olikin vuorossa pientä photoshootintynkää med Holly ja tamuki. Uutta järkkäriä tuli käytettyä ahkerasti.

Raitanaamainen kaunispoika...
...prinssi...

...ja sit joku tommonen störpäke.

Tähän väliin voisin varmaan lausua muutaman sanan cossistani. Itse olen siis ihan tyytyväinen tähän pukuun vaikka housut eivät olleetkaan nahkaa ja takki ei koskaan suostunut olemaan hyvin. Peruukki talttui useiden yritysten jälkeen Pirkan yleisliimalla ja kesti muodossaan lähes koko conin ajan. Kengät eivät olleet maiharit koska sellaisiin ei ollut varaa joten päädyin tuollaisiin mustiin perusmötiköihin. Kaulakoru oli ensimmäinen kosketukseni softiksen ja gesson kanssa hääräämiseen ja onnistui ihan hyvin vaikka itse sanonkin. Ketjut taas painoivat luvattoman paljon ja jäin niistä parikin kertaa kiinni tuoliin.


Näissä vermeissä tuli sitten osallistuttua myös cosplaydeittiin.

Iso-otsaista herra oikeaa etsimässä.
Omalta osaltani deitti meni näin kauniisti sanottuna ei-niin hyvin. Unohdin kaikki lennokkaat replani joita olin kerrannut juuri ennen deittiä, en muistanut soittaa ilmakitaraa ja kaiken kukkuraksi isoin sormuksistani lensi komeasti lavan poikki kun osoitin juontajille valitsemani sydänkäpysen. 


Ilmeeni kun sitä oikeaa ei meinannut löytyä.

 Sinällään harmi sillä olin odottanut tätä deittiä ja yrittänyt panostaa omaan osaani. En sitten tiedä minkä ihmeen takia jäädyin ja lakkasin ajattelemasta kunnolla. Durrhurrhurr. No jaa, ainakin kierrokselta lähti siippa mukaan ja hääkuvakin käytiin ottamassa kuvauspisteellä. Sitä odotellessa.

Äfäffaitto taas sai tällä kertaa väistyä kavereiden kanssa vietetyn juttutuokion vuoksi. Kun kansaa alkoi vaeltaa ulos salista, oli aika hipsiä odottamaan cosplaykilpailun tuloksia. YO:n ja claircorruptionin puolesta tuli jännitettyä melko lailla mutta onneksi se ei ollut turhaa. Kisan ykköspalkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen eikä riemulla ollut rajaa. Kisan parhaat puvut ehdottomasti -- tosin en tiedä onko mielipiteelläni varsinaista painoarvoa kun kyseessä ovat kuitenkin kaverini. YO:n ja clairen voiton ansiosta minua puraisi pieni kunnianhimokärpänen. Kieltämättä olisi älyttömän siistiä seisoa itsekin joskus lavalla pystiä tahi kunniakirjaa kädessä puristaen. Mask*deMasquen väsääminen tuntuu tällä hetkellä houkuttelevammalta kuin pitkiin aikoihin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän tämän postauksen. Psykologian kirja (lue: sänky) odottaa.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Happamia, sanoi Paha sotaherra bikinitsikuista?

Ei sanonut.

Kaikki alkoi siitä kun katselin TV:stä Morsiandieetit-nimistä ohjelmaa. Siinä oli minun kokoiseni (eli ei edes mitenkään lihava) nainen joka sitten rääkkäsi itseään kuuden viikon ajan mahtuakseen unelmiensa häämekkoon. Ohjelmaa katsoessani tulin hetki hetkeltä kiukkuisemmaksi ja ajattelin ettei tuollaisessa touhussa ole mitään järkeä. Sitten tajusin, että olen aiemmin tehnyt itse ihan samaa: näännyttänyt itseäni siinä toivossa että näyttäisin conpäivänä paremmalta cossipuku ylläni ja palannut sitten conin jälkeen entisiin ruokailu- ja liikkumistapoihini eli ylensyöntiin ja laiskotteluun. Durrhurrrr. Ismokin tietää ettei sellaisesta tule yhtään mitään.

Niin se on!


Ohjelman katsomisen jälkeen hipsin syyllisenä ottamaan itsestäni mitat ja jopa päädyin vertaamaan omaa kuvaani /cgl/:n nykyisen lempilapsen, Pixyterin, kuvaan. Mielessä pyörivät ajatukset siitä kelpaanko tämänkokoisena cosplayeriksi lainkaan. Rauhoituttuani vähän tulin siihen tulokseen että ei, en ole valtaisa läski vaan voin jatkaa cossaamista kuten olen tähänkin asti tehnyt. Ja sitten se iski: ajatus siitä, että on aivan järjetöntä yrittää muuttua muiden mieliksi sellaiseksi kun ei oikeasti ole. Tosiasia on se ettei minusta ikinä tulisi tällaista tai tällaista vaikka juoksisin maratonin joka päivä ja liimaisin huuleni yhteen Pattexilla etten voisi syödä enää ikinä mitään. Minut vain on rakennettu tukevammin kuin keskivertocossaajatsiku. Kutistuminen mallinmittoihin vaatisi onnistuakseen taikasauvaa, eikä sellaista ole lähettyvillä. Miksi siis turhaan tavoitella sellaista joka ei ole (eikä tule koskaan) olemaan saavutettavissa? Siitä seuraa vain turhautumista ja pahaa mieltä.

Tulin kuitenkin siihen tulokseen että pieni kiinteytyminen voisi olla ihan hyvästä. Cosplay on ulkonäköpainotteinen harrastus ja jokainen cosplayer tahtoo varmasti näyttää mahdollisimman hyvältä puvuissaan. Tällä kertaa motivaationi kumpuaa erilaisesta lähteestä kuin aikaisemmin. Yläasteaikoina laihdutin itku kurkussa ja kituutin yhdellä ruokalautasellisella päivässä koska ajattelin etten muuten kelpaa kenellekään, nyt haluan muuttaa elämäntapojani (en siis laihduttaa) jotta voisin itse paremmin ja olisin omasta mielestäni paremman näköinen. En ole nytkään mikään ruma ihrakasa, mutta vähän terveellisempi elämäntapa voisi olla ihan hyvästä ja saada minut näyttämään paremmalta puvuissani. Olen nyt kuukauden ajan käynyt uimassa kahdesti viikossa, syönyt vähän pienempiä annoksia ja vähentänyt herkkujen napsimista. Ja ihme kyllä, en ole vielä kyllästynyt siihen.

Saa nähdä miten tämä sujuu tästä eteenpäin. Tällä hetkellä motivaatiota on, mutta entiset painonpudotusyritykseni eivät ole sujuneet kovin mallikkaasti. Pitää vain toivoa että tällä kerralla tosiaan onnistun muuttamaan liikunta- ja ruokailutottumuksiani enkä vain ajattele koko hommaa laihdutuskuurina, joka loppuu heti conin jälkeen. En tule ikinä olemaan niissä mitoissa että voisin cossata uskottavasti Yokon kaltaisia bikinibeibejä, mutta toisaalta ei minun edes tarvitsekaan. Olen ihan hyvä juuri tällaisena ja voin vallan hyvin cossata sellaisia hahmoja joiden vermeissä näytän hyvältä. Piste, pilkku ja huutomerkki.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Paha sotaherra vs. peruukki

Tai oikeastaan peruukit. Olen seisoskellut viimeiset puolitoista tuntia siinä pikkuruisessa kopperossa jota perheeni vessaksi nimittää, hönkinyt hiuslakkaa ja yrittänyt saada Haritin ja Klavierin peruukkeja toivottuun muotoon. Peruukkien stailaaminen ei kuulu vahvimpiin puoliini, mutta kokemusta tästä ainakin saa. Tarkoituksena oli siis kihartaa Haritin haivenia ja störpöttää ja liisteröidä Klavier-peruukki lähdekuvan mukaiseksi tötteröksi. Tästä urakasta on luvassa varsin hemaisevia teinikuvia med kiiltävä naama ja derp-ilmeet. Duckface vain puuttuu.

Haritin kimppuun kävin papiljottien ja hiustenkuivaajan kanssa. Pitkästyttävää puuhaahan se kihara kerrallaan eteneminen oli, mutta kyllä niitä kiharoita sitten alkoi ilmestyä kun vain jaksoin yrittää. En tosin saanut aikaiseksi mitään täydellisiä korkkiruuvikiharoita vaan sinne tänne sojottavia säkkäröitä.

Eivät näytä kuvassa yhtään niin kiharoilta kuin luonnossa.
Tulos ei ollut siis niin siisti kuin olin toivonut, mutta toisaalta tässä on vielä aikaa jäljellä. Onneksi tuo huppu antaa anteeksi paljon. 

Klavier-peruukki taas... No, en arvellutkaan pääseväni helpolla. Tuollainen tötterö vaatii onnistuakseen muutakin kuin reipasta urheilumieltä. 


Tältä tötsä näyttää kun siitä pitää kiinni...
...ja tältä kun siitä päästää irti. :c

Fffffuuu. Aseena olen käyttänyt sekä superpitävää (HAH) hiuslakkaa että jotain äidin karamellintuoksuista muotoilugeeliä, joka toimii hyvin ainakin oikeisiin hiuksiin. Peruukkiin ne eivät tunnu purevan yhtä tehokkaasti, mutta ihmekös tuo. Täytyy kai tunkea hiuslakkasatsi toisensa perään kunnes störpäke pysyy muodossaan ilman tukea. Hiuslakan hajua inhoavana en odota kyseistä operaatiota kovin innoissani. Peruukin leikkeleminen Tuksu-mitoista Klavierin letin pituiseksi oli myös aika traumaattinen operaatio. Peruukki oli koskemattomana niin sievä ja pitkä, kun taas nyt...

Tuon verran haivenia piti saksia pois, YHYY.

Fiilikseni tämänpäiväisen operaation jälkeen:

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sitä, tätä ja tuota muttei oikeastaan mitään asiaa

Tylsää. 

Haluaisin ompelemaan, haluaisin coniin, haluaisin cossaamaan. Chibicon häämöttää kuukauden päässä ja tuntuu etten millään jaksaisi odottaa sinne asti. Sen siitä saa kun tottuu kesäconkauteen jolloin tapahtumissa kirmaillaan välillä jopa kahden viikon välein. Työn alla olevia cossejakaan ei ole, mitä nyt Klavierin peruukki odottaa stailausta ja Haritin huppustörpäkkeet pitää jämäyttää muotoonsa. Haluaisin aloittaa jonkun puvun mutta tällä hetkellä ei ole oikein rahaa siihen. Jospa sitä vaikka ensi vuoden alussa saisi potkaistua käyntiin Mask*deMasquen puvun väsäämisen.


Tällä hetkellä himottaisi tehdä joku naisellinen puff-mekko jossa on paljon röyhelöitä, mieluiten sellainen joka tarvitsee vannehametta pysyäkseen muodossa. Ongelmana on vain se etten keksi tähän hätään yhtään kuvaukseen sopivaa cossia. Okei, Madam Redin juhlamekko olisi kieltämättä aika muikea, mutta A) en haluaisi jättää olkapäitä ja käsivarsia noin paljaiksi ja B) sitä versiota on jo cossattu niin monesti (mutta toisaalta, kyseessähän on Kuroshitsuji-asu joten mitä muutakaan voi odottaa). 



Toinen mekkocossi jonka haluaisin tehdä on Emma-sarjan Emma (tai sitten vaihtoehtoisesti joku Monican puvuista). Emma-cossi olisi siinä mielessä aika hyvä että minulla on jo valmiina siihen sopivat kengät, alushame sekä silmälasit, ja peruukkikin olisi sellainen jota voisi hyödyntää myös tulevissa cosseissa. Emma ei kyllä hahmona kuulu ihan suosikkeihini (eikä ihme kun sarjassa on Hakimin, Dorothean ja Monican kaltaisia pakkauksia) mutta enpä toisaalta häntä inhoakaan. Perusmukava hahmo jolla on nätti puku, kyllä se minusta riittää jo perusteeksi cossin tekemiselle. Tässä lähellä olisi muuten pari tosi hyvää paikkaa Emma-kuvien ottamiselle... Jospa vaikka ensi vuonna sitten. 


Tämmöistä tällä kertaa. Lyhyt postaus on lyhyt mutta mitäpä sitä turhaan venyttämään. Jospa sitä olisi jotain oikeata asiaakin ensi kerralla.

tiistai 25. lokakuuta 2011

All abroad the failboat

Haritin teko ei oikein suju. Kävi nimittäin ilmi, että kangasta tosiaan oli todella niukasti, eli nyt ei ole enää yhtään varaa ryssiä. Hetken aikaa näytti jopa siltä ettei kangas riittäisi alkuunkaan, mutta asia korjautui muutamalla onnistuneella (?) kaavanmuutoksella. Lisäksi tajusin valinneeni puvun, joka ei tosiaankaan sovellu vartalotyypilleni. Tissini ja lantioni eivät pääse oikeuksiinsa kun vaate sattuu olemaan roikkuvainen kokovartaloviittatakkizydeemi. Olin melko jännittävässä mielentilassa siinä vaiheessa kun viitta ei mennyt kiinni tissien kohdalta ja tajusin, että Haritin puku näyttäisi tuhat kertaa paremmalta 10 kg laihemman ihmisen päällä.



Sekin asia sitten korjaantui kun ratkoin muutaman sauman ja suurensin siten viittaa. Tosin kangas ei tykännyt tästä operaatiosta (jonka suoritin kynsisaksilla ratkojan puuttumisen vuoksi) vaan muuttui ihanasti seuraavanlaiseksi:

FFFFFFFFFFFUUUUUU.

Toivotaan että saan nuo reunat vähän siistimmiksi. Näyttää kuitenkin siltä, että tästä cossista riittää päänvaivaa melko pitkäksi aikaa. Hupunkin kanssa nimittäin on kasakaupalla ongelmia. Mitähän tästä oikein mahtaa tulla...

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Photoshootissa Tuksu

Pahoitteluni kaikille jotka päätyivät tänne odottaen näkevänsä materiaalia Johanna Tukiaisesta.

Mutta joo. Sain siis Tsunade-cossin valmiiksi. Maineeni taitaa olla ikuisesti mennyttä, sillä siis hyi iik, olen cossannut Naruto-hahmoa!!11 Takkia en viitsinyt väsätä koska opiskelijabudjetti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi voinut olla ihan tarpeellinen. Photoshootin aikana lämpötila keikkui noin + 5 asteen kohdalla eikä hyytävä tuuli tehnyt poseeraamisesta yhtään sen mukavampaa.

Näissä vetimissä tuli äkkiä pirun kylmä.
Paita lörpöttää, mutta ainakin naama näyttää ihan hyvältä.
Ninjailua rinteessä.

Otos jonka perusteella aloin kutsa näitä kuviani Tuksu-kuviksi.

Tämmöistä tällä kertaa. Ihan kiva pukuhan tuo ja peräti sopii ruumiinrakenteelleni. Ensi kerralla taidan pukea tämän ylleni vähän lämpimämmissä olosuhteissa...

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!

Nyt on sellainen olo, että haluan tehdä jonkun cossin joka vaatii softiksen leikkelyä ja muotoilua, kuvioiden maalaamista sekä tonneittain hiuslakkaa peruukin stailaamiseen. Brrrh, mistähän moinen. Tänä vuonna en -- kiitos opiskelijabudjetin -- pysty aloittamaan enää yhtään uutta cossia, mutta toisaalta onhan minulla tässä kaksi cossia vielä kesken. Ensi vuoden suunnitelmat ovat Frostbitea lukuun ottamatta täysin auki, joten ehkäpä sinne mahtuu yksi tai useampi eeppistä pipertämistä vaativa puku. Mask*deMasquen tekeminen himottaisi ihan älyttömästi, sitä kun olen suunnitellut jo pidempään ja kyseessä olisi sellainen puku jonka tekeminen kehittäisi taitojani varmasti.

Tuon jos saisin onnistuneesti aikaiseksi voisin kuolla onnellisena... sitten joskus. Sulat, hattu ja rintakoru ovat isoja kysymysmerkkejä kaikki. Nahkaiset bootcoverit voivat tuottaa ongelmia, sillä en ole ikinä tehnyt shoecovereita muusta kuin sukkahousuista. Naamarikin on vähän niin ja näin; muokatako valmista vai tehdäkö kokonaan uusi? Jos teen uuden niin mistä materiaalista? Kelpaakohan softis siihen, ja jos kelpaa niin miten kummassa saan muotoiltua siitä naamarin? Haastetta on siis todellakin luvassa, mutta se vaikuttaa tällä hetkellä juuri siltä mitä kaipaan. Olen lopen kyllästynyt ompelemaan pelkkiä simppeleitä miestenpukuja ja herrainkauluksia, haluan tehdä jotain taitoa vaativaa ja näyttävää.

Miestenpuvuista ja herrainkauluksista tulikin mieleen että Klavier alkaa näyttää melkoisen valmiilta. Puku on kaulakorua ja peruukin stailaamista lukuun ottamatta tehty. Viimeviikkoinen reissu Kuopion K-Rautaan avitti paljon ja nyt voin kuluttaa kaiken vapaa-aikani miettimällä sitä, miten saan ketjut kestämään lantioni tasolla. Kuvat olis tietenkin kivoja, mutta olen koulun koneella enkä täten voi mennä napsimaan otoksia ketjuista sekä kangaskasasta takistani. Peruukin stailaaminen saa luvan odottaa, sillä sitä ennen käytän sitä Tsunadessa. Ismokin tietää ettei ole mitään järkeä liisteröidä peruukkia kivikovaksi tötteröksi vain jotta sen voi tunkea komeroon pitkäksi aikaa ja kiskoa sitten pestäväksi toista cossia varten, jonka jälkeen olisi luvassa taas uusi tötteröiminen. 


Kyllä.
Tsunade taas on täysin valmis kiitos toissapäiväisen ompeluintoni. Kyseessä on helpoin puku sitten Shizuon, johon tein itse ainoastaan liivin kauluksen sekä liikennemerkkipropin. Tämänkin cossin teossa auttoi kirppari; löysin sieltä sekä housut että kengät. Korkkarit tosin ovat kaksi numeroa liian pienet, mutta toisaalta en aio käyttää Tsunadea missään conissa (koska Naruto!) joten niitä ei ole pakko käyttää kuin kuvissa. Vyö ei vaatinut mitään erikoistoimenpiteitä ja paidankin hurautin yhdessä päivässä. Tosin sen kohdalla sattui sellainen källi että olin ostanut vahingossa tummansinistä nauhaa mustan sijaan. Asia korjaantui helposti askarteluvärin avulla. Tunsin itseni melkein oikeaksi cossaajaksi maalaillessani niitä nauhoja keittiön pöydän ääressä... Toivottavasti ehdin shoottaamaan Tsunadella vielä ennen lumien tuloa, talvella shootatessa tissit voisivat vaikka jäätyä. En myöskään halua että tälle käy samalla tavalla kuin chibi!Romano-puvulleni, jota en ole koskaan käyttänyt. 


Sitten on vielä Hariti, josta on atm koossa kaikki paitsi piilolinssit. Hyvältä siis näyttää. Puku on muuten aika simppeli, mutta hupun saaminen oikean muotoiseksi vähän hermostuttaa. Löysin nimittäin Kuopion-reissulta valmiit verhot joista meinaan hurauttaa Haritin viitan. Väri on kohdallaan eikä vuortakaan tarvitse ommella, mutta kangasta ei oikein ole varaa tuhlailla. Jos ryssin hupun eikä kangasta enää riitä, tapahtuu hirveitä. 


Joooo. Näin tällä kertaa. Hirveä hinku päästä conittamaan ja koreilemaan uudella puvulla, hnngh. Tule jo, Chibicon.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ai hääv ö driiim

Minulla on unelma.



Haluan tulla cossaajaksi, jonka cosplayhistoriaa ei korista pukujen määrä vaan laatu (tai vielä mieluummin molemmat). Haluan oppia tekemään pukuja jotka istuvat minulle ja näyttävät hyvältä sekä itseni että muiden mielestä. Haluan kuulua niihin pukuilijoihin joiden kuvia yksikään anon ei harkitse postaavansa 4chanin feilausketjuihin. Haluan saada ihmisiltä palautetta hyvästä puvusta enkä vääränlaisesta kropasta tai nenästä. Haluan oppia tekemään proppeja joiden kanssa voi posettaa eeppisesti hienoissa photoshooteissa. Haluan postata nettiin laadukkaita kuvia joiden eteen on oikeasti nähty vaivaa, hus pois mummolan eteisessä pikaisesti napsaistut ja heilahtaneet otokset. Haluan edes kerran osallistua cossikisaan ja saada jonkun palkinnon.

Joo. Ehkä vielä joskus.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Balladi casual-cosplaysta

Minulta ei pahemmin liikene ymmärrystä niille lapsosille, jotka kutsuvat arkivaatteiden ja peruukin yhdistelmää cosplayksi.
Ilmeeni kun törmään netissä casual-cosseihin.
Laitoin äsken huvikseni Cosplay.comiin hakusanaksi "casual" ja kappas kehveliä, sieltähän niitä arkivaatehirvityksiä löytyi. Etusivun 12 casual-puvusta peräti kolme sattui olemaan Hetaliasta, mikä vahvistaa käsitykseni siitä, että casual-cosseja tehdään useimmin pinnalla olevista ja fanityttöjen rakastamista sarjoista. Iso osa -- ei kylläkään jokainen-- näitä sarjoja suosivista tyypeistä tuppaa muutenkin tekemään cossinsa melko lailla laiskasti ja vähän sinnepäin. Kun ei jakseta väsätä sitä nilkkoihin ulottuvaa jätesäkkiä nahkakaapua niin napataan vaatekaapista musta kauluspaita ja ketjuin koristellut Backstreet-pökät ja kiiruhdetaan Anikin cosplayalueelle mainostamaan, että tuleva Animeconin puku on nimeltään gootti!Axel. Jeejee, vähänkö siistiä ja omaperäistä. Not. 


Omasta mielestäni tällaiset vaatekaapista viiden minuutin varoitusajalla revityt "cossit" ovat laiskuuden merkki. Ei jakseta/osata ommella kunnon cossia vaan toivotaan että peruukki riittää muuttamaan sinut haluamaksesi hahmoksi. Casual-cosseja enemmän harrastavat henkilöt kuuluvat uskoakseni siihen kastiin, jolle coneissa tärkeintä on hauskanpito ja hahmoon eläytyminen eikä niinkään se puvuilla koreileminen. Kaikki eivät tietenkään voi menettää yöuniaan epäonnistuneista sisäsaumoista, mutta olisi silti hyvä jos oltaisiin valmiita näkemään edes jonkun verran vaivaa oman harrastuksen eteen. Joillekin pukuilu on oikeasti Very Serious Business, eivätkä nämä ihmiset välttämättä halua nähdä 30 kuvaa siitä miten keimailet peruukkipäisenä kauluspaidassa rupuisen webbikamerasi ääressä. Hän, joka valitsee vaatekaapista kaivetun casual-cossin vain koska "coniin pitää pukeutua erikoisesti" löytää itsensä pian vihollislistaltani.

On kuitenkin tiettyjä tapauksia joissa casual-puvut voivat olla OK. Ne kaikista hirveimmätkin laiskuudenosoitukset voivat välttyä oikeuden vasaralta jos niitä ei ylpeinä esitellä coneissa ja internetissä. Itse en oikein kehtaa ruveta saarnaamaan jos kaveriporukka haluaa pitää jonkun kotona hauskaa kauluspaidoissa ja peruukeissa. Ketä se muka häiritsee? Sitten ovat tietysti "viralliset" casual-cossit, jotka saavat täyden hyväksyntäni. Esimerkiksi Sailor Moonissa hahmoilla on taikatyttökostyymiensä lisäksi iso varastollinen tavallisia arkivaatteita joita he käyttävät vapaa-ajalla. (Miksi oi miksi hakutulokseksi tuli Twilight-Bellan pärstä kun hain lähdekuvia Sailor-tyttöjen arkivaatteista??) Tällaisten pukujen tekeminen ei mielestäni ole sen huonompaa cosplayta kuin taikatyttöasujen tekeminen, sillä kumpiakin nähdään itse sarjassa.


Kukaan ei ole vielä keksinyt sellaista sääntöä, jonka mukaan cosplayksi luokiteltaisiin pelkästään sirkusteltat ja haarniskat. Henkilökohtainen mielipiteeni onkin seuraavanlainen: Jos se esiintyy sarjassa, se on cosplayta. Jos valitsemasi hahmo oikeasti pukeutuu suoriin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan, anna mennä ja cossaa. Silloin sinua mulkoilevat mulkoilevat aiheetta. Tosin itse ainakin valitsen mieluummin vähän jotain tavallisia vaatteita erikoisempaa miettiessäni ketä cossaisin, mutta mielipiteitä on monia. 


"Kuulitteko toverit, nämä jumppapuvutkin ovat cosplayta!"
Sitten on eräs rajatapaus. Entä jos cossaajan yllä oleva asu ei esiinny sarjassa mutta jonka eteen on oikeasti nähty vaivaa? Ei sellaiselle oikein kehtaa nyrpistää nenäänsä, etenkään jos puvun tekijä on oikeasti ahertanut luodakseen hahmolle sopivan ja upeannäköisen puvun. Nyt en sitten puhu mistään trikoloribokserit!Ranskoista vaan tarkoitan sellaisia asuja jotka on tehty huolella ja jotka voisivat aivan hyvin esiintyä itse sarjassa. Cosplaykisaan en tällaista pukua hyväksyisi, mutta mikäs siinä jos tahtoo vaikka pitää photoshootin. 


Monipiippuinen juttuhan tämäkin on kun tätä ryhtyy vähän pohdiskelemaan, huhhuh.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Animenaisten cossaaminen ja ulkonäköpaineet







Mikä yhdistää Mia Feyta, Blue Rosea, Mami Tomoeta ja Melonaa? Vastaukseksi ei riitä "tissit" tai "ne on kuumia animubeibejä", vaikka kumpikin kyllä pitää paikkansa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkin ansaitsee seuraavanlaisella vastauksella: "Ne ovat hahmoja joita Paha sotaherra haluaisi cospata mutta ei voi." (Okei, Melonan cossaamista olen miettinyt lähinnä trollausmielessä enkä kovinkaan vakavissani.)

Suurin ongelma näiden asujen kanssa ei tällä kertaa ole propit tahi vaatteet. Ehei, tällä kertaa kiikastaa sellaisesta kaikille varsin tutusta sanasta kuin "läski". Ja nyt en tarkoita adjektiivia vaan substantiivia, sillä tämän postauksen ideana ei ole "Yhyy olen läski enkä voi ikuna cossata mitään!!11"-itku vaan tosiasioiden pohtiminen. On nimittäin fakta että kehoni on luotu keräämään läskiä ihon alle, söinpä miten paljon hyvänsä. En ole varsinaisesti lihava (painoindeksi heiluu normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla) mutta keräämäni energia vain tuppaa varastoitumaan reisiin, takamukseen ja selkään eli juuri niihin alueisiin joita ihanat animetytsyt niin mielellään esittelevät. Entisaikoina olisin selvinnyt hengissä nälänhädästä laiheliinien kupsahdellessa mökkeihinsä ja luoliinsa; nykyään olen median naiskuvaan verrattuna epänormaalin kokoinen ja elämäntapamuutoksen tarpeessa. Ja koska median naiskuvan mallia ihannoidaan myös cosplaymaailmassa, en kuulu sielläkään niihin kaikista kuumimpiin beibeihin. 

Olen yksi niistä, joiden täytyy ankarasti miettiä voinko cossata sitä ja sitä hahmoa ilman että näytän lihapullalta, suurin osa anime- ja mangahahmoista kun ei ole läskiä nähnytkään (ellei sitten siinä voipallomonsterissa joka piestiin taikamiekalla jaksossa 13). Animenaisten  vartalot eivät piittaa tuon taivaallista realistisuuden asettamista rajoista, sillä kaikki heidän ruoasta saamansa energia tuntuu mystisesti varastoituvan ainoastaan tisseihin ja peppuun. Cossaapa siinä uskottavasti sitten.
 
Päätä isommat tissit, pikkuruinen vyötärö ja leveä lantio. YEAH.
Ah Hancock, taas yksi hahmo jonka cossaamisesta olen haaveillut mutta jota tuskin tulen cossaamaan. Fanipoikien suosikkihahmoiksi pukeutumisessa nimittäin on suuri torjutuksi ja nolatuksi tulemisen vaara. Mitä enemmän jotain hahmoa cossataan, sitä tarkemmin syynätään onko cossi hyvä vaiko ei. Ne, joille vanhempien geeniyhdistelmä ja/tai Photoshop ei ole luonut pienenpientä vyötäröä ja kiinteää takamusta, päätyvät kuvalautojen feilausketjuihin ja heitä kohti viskotaan virtuaalisia harppuunoita. Sota on julma ja ratsuväki raaka. Tämä aiheuttaa sen, että suurin osa vähän paljastavammin pukeutuvien hahmojen cossaamista koskevista haaveistani kaatuu ajatukseen "ei miusta olisi siihen, nauraisivat vain". Tosin rehellisesti sanottuna tuskin viihtyisinkään missään sellaisessa cossissa, jossa kankaan määrä häviää paljaan ihon määrälle ("Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista", ajattelevat tämän kirjoituksen lukijat nyt). Jokainen cossaaja tarvitsee rahtusen verran itsesensuuria ja sen puutteella voi olla kauhistuttavat seuraukset. En rupea linkkaamaan kuvia, mutta jokainen animuharrastaja on varmasti nähnyt netissä vähintään yhden kuvan jossa keikistelee cosplayeri, joka kuvittelee selvästi olevansa conin kuumin kissa mutta joka onnistuu herättämään katsojassa ainoastaan myötähäpeää.    

Isot rinnat minulle on sentään siunaantunut ja sen takia animunaisten cossaaminen ei ole osaltani ihan toivotonta. Oman kroppani kehitystä on kuitenkin kontrolloinut sellainen asia kuin realismi, ja niinpä sitä pyöreyttä on kertynyt muuallekin kuin ns. "sallittuihin" kohtiin. Reiteni ovat allergiset minihameille ja -shortseille vaikka haluaisinkin moisia pitää. Jalkojeni lihakset ovat vuosien varrella ja nyt jo unholaan jääneiden urheiluharrastusen avulla vahvistuneet ja keränneet sitten murrosiän myllerryksessä ympärilleen aikamoisen eristekerroksen. Sellaisilla pökkelöillä ei kanneta ylpeänä pikkuruisen pientä minihamosta -- asia jonka tajusin kunnolla vasta cossattuani minihameista hahmoa Desucon 2009:ssä. Hyrr. Sen jälkeen siirryinkin sitten cossimaan vähän peittävämmin pukeutuvia hahmoja, lähinnä miehiä. Säännön vahvistavan poikkeuksen tein kuitenkin Desuconissa 2011 (minihameet ja Desucon näköjään kuuluvat yhteen!) kun cossailin Uminekon Shannonia.
Siellähän ne vilkkuvat.
Shannon on hyvä esimerkki tissibeibestä jonka pystyn vetämään oksennusreaktiota aiheuttamatta. Kyseessä ei ole mikään suolatikku vaan oikeasti muodokas hahmo, ja pukukin on reisihalkiosta huolimatta melkoisen peittävä ja sen alle saa puettua vaikka minkälaisia kiinteytyssysteemejä (itse tosin käytin vain sukkahousuja mutta korsettikin oli käväissyt mielessä). Shannon on yksi niistä harvoista cosseistani joihin oikeasti olen tyytyväinen ja joissa näytän peräti hyvältä.

Ilmeisesti pystyn siis olemaan ihan uskottava animubeibe mikäli kyseessä on hahmo jolla on A) suht peittävät mutta silti muotoja imartelevat vaatteet ja B) ruumiinrakenne joka muistuttaa omaani. Ei mikään helppo yhdistelmä, mutta sellaisiakin onneksi löytyy. Tulevien cossien listaltani löytyvä Tsunade onkin yksi niistä. Saan ihan rauhassa olla pehmeä ja pyöreä kun kerran cossaan isotissistä hahmoa, joka on jo kauan sitten jättänyt teini-iän luisevat pohkeet ja pikkuruiset vyötäröt taakseen. 




Niin että ähä ähä vaan, media ja kaikkitietävät anonit. Jatkan hyvännäköisten animenaisten cossaamista siitä huolimatta että söin äsken kaksi palaa pannukakkua vaniljajäätelön kera.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Typerän vinisijän typerä ranttaus typerään cosplayhin liittyvistä typeristä alemmuuskomplekseista

Tämäntasoinen cossaaja törmää tuon tuosta pukuilijoihin joiden luomukset saavat leuan valahtamaan jalkoihin asti. Tylliä pursuilevat vannehameet, taidokkaat bootcoverit, koristeelliset haarniskat ja autenttisen näköisiksi stailatut peruukit ovat jotain mitä en vain voi olla ihastelematta -- ja samalla kadehtimatta. Olen helposti kateelliseksi tulevaa sorttia ja tunnen itseni todella helposti muita huonommaksi lukuisissa eri asioissa, joista cosplay on tietenkin yksi. Olen vasta viime aikoina oppinut ompelemaan siistejä ja suht hyvännäköisiä perusvaatteita, mikä on aika iso saavutus kun ottaa huomioon sen että vihasin koulun käsityötunteja ja ettei yksikään sukulaiseni ole haka ompelussa. Sitten asteleen coniin yhdessä monista miestenpuvuistani ja törmään heti kermakakkumekkoihin ja miehisen kokoisia miekkoja heiluttaviin lihaskimppucossaajiin -- tai mikä pahempaa, omaan cossiini mutta paremmin toteutettuna. Sellaisina hetkinä sitä tuntee itsensä kovin mitättömäksi.

"Miten se on tuonkin pyssyn tehnyt, asehan on tyyppiä itseään isompi! Entäs tuo haarniska sitten, sehän näyttää ihan oikealta teräkseltä. Mitääää..." Olen cossannut vuodesta 2006 lähtien eikä minulle ole vieläkään valjennut miten softiksesta, vanerista tai vaahtomuovista taiteillaan elämää suurempia ja aidonnäköisiä proppeja. Miten sellaista muka oppii? Tuskin on olemassa opaskirjaa, joka neuvoo että "ensin tehdään Cernitistä mallikappale, jonka avulla sitten tehdään ihan normaalista eristyssilikonista muotti, johon sitten valetaan kipsiä" (adreenan kommentti Anikin proppiketjusta). Jos ei ole eläessään koskenut softikseen niin kuinka siitä muka osaisi tehtailla koristeellisen panssarin päällyksen? Yksinkertaisesti: ei mitenkään. Se ärsyttää ja harmittaa. Kyllähän minäkin veistelisin vaikka minkä näköisiä taikasauvoja ja asereplikoita jos vain osaisin.

Kikuri-himen teko houkuttelisi, mutta nuo propit...
Teinpä pukuni miten hyvänsä, aina on joku joka tekee sen vielä paremmin. Se on vain fakta joka on hyväksyttävä. Taitoni eivät ole -- ja tuskin tulevat koskaan olemaankaan -- niin hyvät että saisin jonkun luopumaan cossisuunnitelmistaan siksi että olisin tehnyt kyseisen cossin lähes täydellisesti. Ei auta muu kuin yrittää sinnikkäästi kehittyä taitavammaksi. Tavoitteenani on siirtyä pikkuhiljaa aina vähän vaikeampiin pukuihin jotta oppisin uusia asioita. Menetelmä on ainakin tähän mennessä osoittautunut varsin toimivaksi -- tein viime kesänä ensimmäiset bootcoverini sekä itseni pituisen propin, mihin en tosiaankaan olisi pystynyt esim. vuonna 2008. Eli hiljaa hyvä tulee!

torstai 15. syyskuuta 2011

Materiaaleja metsästämässä

Desucon Frostbite on vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta olen (tavalliseen tapaani) jo nyt liikkeellä cossien suhteen. Tällä hetkellä työn alla ovat Frostbite-pukuni eli Klavier ja Hariti.



Klavierista on valmiina kauluspaita, muokkaamaton peruukki, kengät ja keskeneräinen takki. Haritista taas on koossa peruukki sekä vauvaproppi (...mikä sana). Seuraavaksi pitäisi tehdä Haritin viitta sekä Klavierin pöksyt. Ennen kuin voin ostaa kankaita, on mietittävä muutamaa seikkaa. Ensinnäkin on se että mistä materiaaleista nuo puvunosat koostuvat. Klavierin mustat housut ovat todennäköisesti nahkaa, sillä kyseessähän on rokkitähti ja jokainen tietää että rokkitähdet ja nahka kuuluvat yhteen. Unf. Haritin viitan kangas taas vaikuttaa ohuelta ja pehmeästi laskeutuvalta, luultavasti viskoosilta tai silkiltä. Kuten kuvasta näkyy niin siinä on myös kiiltoa. Väri on hieman arvoituksellinen, en oikein osaa päättää onko se vaaleanvioletti vai vaaleanpunainen. Ehkä jokin siltä väliltä olisi paras vaihtoehto. Tällaisia yhdistelmiä siis tarvitsisin.

..Hahaha, arvatkaapa kaksi kertaa löytyykö sellaisia tällaisen pikkukaupungin Eurokankaasta. Käytyäni siellä tänään huomasin ettei oikeanlaisia kankaita löytynyt mistään. Mustan tekonahan puuttuminen antoi taas uuden tekosyyn lykätä housujen ompelemista. Tekonahka nimittäin on sairaan kallista (paikallisessa Eurokankaassa hinta taisi olla 26 euroa metri), minkä ansiosta olen epätoivoisesti kyyläillyt kaupungin kirpputoreja siinä toivossa että löytäisin valmiit, juuri oikean kokoiset nahkahousut. Ei todennäköisesti tule onnistumaan ihan heti. Näin ollen minulla on ongelma. Haluanko oikeasti törsätä abouttiarallaa 40 euroa pöksyihin jotka eivät edes aivan välttämättä ole nahkahousut? Todennäköisesti ne kyllä ovat sitä, mutta asiasta ei voi mennä täysin takuuseen koska Ace Attorneyssa puhuvat päät eikä housut. Köh. Tällä hetkellä houkuttelevin vaihtoehto näyttää sellaiselta että kaivan kaapista tavalliset mustat housut, käytän niitä ja säästän pitkän pennin. 

...
Kuulen jo korvissani perfektionistipukuilijoiden epäuskoiset äännähdykset. "Mitäh, tämä tyyppi ei piittaa materiaaleista tai realistisuudesta ollenkaan! Ei tuolla menolla voi ikinä tehdä hyvää cossipukua." Kiitos tästä, tiedän kyllä että oikeat materiaalit ovat pukuilun a ja o. Halpissatiinista ei saa uskottavaa sotilasunivormua eikä peruspuuvillasta kunnollista Organisation XIII-kaapua. Tässä tilanteessa raja on kuitenkin häilyvämpi. Lähdekuvan mukaan Klavierilla on mustat housut joissa on aavistuksen verran kiiltoa. Siinä kaikki. Housut näyttävät mustilta eikä niiden materiaalista voi päätellä oikein mitään. Tietenkin kun otetaan huomioon hahmon rokkitähtitausta, nahka voisi olla hyvä vaihtoehto. Mutta hei, tyypin kauluspaidassakin on havaittavissa hienoista kiiltoa ja se tuskin on valmistettu nahasta. Alan yhä enemmän ja enemmän kallistua arkihousujeni kannalle. En ole niin perfektionisti että tuhlaisin 30-40 euroa housuihin jotka saattavat olla nahkaa tai sitten ei. Sitä paitsi kiinnostaakko ketään oikeasti onko jalassani nahkapöksyt vaiko ei? Eikö kokonaisvaikutelman pitäisi olla yksittäistä materiaalivalintaa tärkeämpi? En sentään ole aikeissa tehdä Klavierille housuja vakosametista tai morsiussatiinista.

Jouduin valinnan eteen myös Haritin viittakangasta metsästäessäni. Kotikaupunkini Eurokankaan parhaimmat vaihtoehdot olivat liian tumma mutta kauniisti laskeutuva ja materiaaliltaan hyvin sopiva viskoosi sekä oikeanvärinen mutta liian jämäkkä morsiussatiini. Minun, cosplayerin, pitäisi siis päättää onko puvussa tärkeämpää materiaali vaiko oikea väri. Oma suosikkini noista kahdesta oli viskoosi; se laskeutui nätisti ja tuntui siltä kuin olin ajatellutkin. Haritin viitan kuuluu laskeutua pehmeästi, kauniisti ja naisellisesti. Se ei saa olla jäykkä tahi raskas. Viskoosi oli tähän tehtävään täydellinen, mutta värin puolesta se reputti kokeen.
Tämmöinen se suurinpiirtein oli.

Satiini taas oli värinsä puolesta täydellinen mutta oli muuten liian kiiltävää ja jämähtänyttä. Ellen löydä lähikaupunkien Eurokankaista parempia vaihtoehtoja, on minun otettava jompikumpi näistä.


Huoh. Miksi pukujen tekemiseen liittyy aina näin paljon valintoja?