Avaruusiskä, satutytöt ja esitys_kisa_hommat Traconissa vuosimallia 2016

Ah Tracon, ihana Tracon. Tänäkään vuonna tuo yksi suosikkiconeistani ei tuottanut pettymystä, vaikka kaikki kiinnostava ohjelma olikin jälleen klassisesti toistensa kanssa päällekäin niin, etten käynyt muissa ohjelmissa kuin kisoissa. Halua olisi ollut mutta aikataulut eivät antaneet myöten ja olen tästä suolainen. :c Epävirallista ohjelmaa minulla olikin sitten ihan reippaasti: perusmeiningin eli kavereiden tapaamisen, photoshoottaamisen ja yleishengaamisen lisäksi olin pitämässä Fire Emblem -miittiä ja kuvautin Velouriaa conin tarjoamalla photoshootilla. Sunnuntaina sitten oli luvassa esityskisa.

Tampere-talon ympäristö on yksi suosikkikuvauspaikkojani ikinä, sillä rakastan metsämaisemaa yli kaiken. Conpaikan ympäristö sopi Fire Emblem -cossien kanssa yhteen aivan loistavasti. Tämä vuosi oli jo toinen peräkkäinen Fire Emblem -vuosi, ja saa nähdä mitä ensi vuoden Tracon tuo tullessaan. Velouria on yksi lempilapsistani Fatesissa kaikkine hamstraustaipumuksineen ja läheisriippuvuuksineen, ja kaiken lisäksi hahmon design on yksinkertaisesti aivan ihana. Velourian viitta on ehkä yksi söpöimmistä ompelemistani asioista ikinä, eikä puku muutenkaan ollut loppujenlopuksi yhtään pöljemmän näköinen. Velourian korsetti oli ensimmäinen tekemäni korsetti ikinä, hui. Jos puvusta pitää keksiä jotain parantamisen varaa niin mainitsen heti alkuun sen, että tajusin vasta kuvia katsoessani, että olisi ehdottomasti pitänyt piirtää mustat kulmakarvat valkoisten sijaan. Velouria kun on niin persoonallinen hahmo, etteivät vaaleat kulmakarvat tuo hahmon ilmeitä tarpeeksi hyvin esille.

Kuvat otti Mikael Peltomaa.

Vahtikoir-- eiku susi.

DADDY!!

Fire Emblem -miittailu oli ihan yhtä letkeää kuin viime vuonnakin ja toivon mukaan miittailemme  samojen ihmisten kanssa jatkossakin. Ehkä parasta ikinä oli se, kun kesken miitin huomasin Velourian ihkua isiä cossaavan tyypin painelevan sisään Tampere-talon ovesta ja säntäsin perään. Kävi ilmi, että cossajaan seurassa oli toinenkin FE: Fates -turrihahmo ja molemmat olivat vielä innokkaita liittymään miittiporukkaamme, jipii. σ(≧ε≦ｏ) Olisin voinut miittailla pidempäänkin, ja olisi ollut aivan mahtavaa saada kunnollisia isä-tytär-kuvia, mutta olin päättänyt vaihtaa korsetin ja turrikorvat huomattavasti simppelimpään asuun ennen cossikisoja, joten puvunvaihto kutsui.

Shiron kohdalla kävi taas tämä klassinen "ihana hahmo jolla on simppeli/minun kropalleni sopimaton asu" -homma. Kokovartalomakkara-asu (lue: bodysuit) ei ole se kaikista imartelevin vaatekappale etenkään minun päälläni, mutta se nyt vain oli aivan pakko päästä pukemaan päälle koska hnnnngh, Shiro. Tämä lienee ensimmäinen kerta sitten lapsuusvuosien kun joku länsimaalainen hahmo on kolahtanut minuun näin kovaa. Vitsailinkin jo Twitterissä että minulla on selkeät hahmotyypit joihin hullaannun: naistenmiehet, näkövammaiset blondit sekä kätensä menettäneet undercut-tukalla varustetut komistukset. Koetapa siinä sitten olla järkevä.

Olin ihan äimän käkenä kun ihmiset jopa tunnistivat cossini, sillä gladiaattori-Shirolta puuttuu sekä kasvojen arpi, valkoinen hiustupsu että robokäsi, joista hahmo on normaalisti niin helppoa tunnistaa. Tämä on niitä cosseja, jotka tein sataprosenttisesti omaksi ilokseni, mutta tunnistetuksi tuleminen ainoastaan lisäsi cossaamisen riemua. Oli ihan huippua, kun minulle huudettiin "space dad! :D" ja päädyin juttelemaan (lue: ihkuttamaan) kyseisen conittajan kanssa Voltronista ja Shirosta. Yhyhyy, tämän(kin) takia minä cossaan. ;___;

Kuvat ottivat maailmanvaltias ja Aviala!

Ja sitten ööh esityskisa. Kyseessä oli ensimmäinen esityskisani ikinä ja vaati hirveästi tsemppaamsita ja henkistä valmentautumista ennen kuin oikeasti uskalsin ilmoittautua ja ryhtyä tekemään esitystä. Itse asiassa menin kisaamaan Mimiconissa ihan vain sen takia, että uskaltaisin olla ihmisten edessä ja ottaa lavaa vähän paremmin haltuun sitten esityskisassa. Asiaa tosin auttoi se, että olin suunnitellut esitystäni abouttiarallaa vuoden ennen kisahommiin ryhtymistä -- minulla oli siis varsin selvät suunnitelmat siitä mitä halusin tehdä ja mitä elementtejä esitykseen kuuluisi. Valmis esitys toki erosi jonkun verran alkuperäisistä suunnitelmistani ihan käytännön seikoista johtuen, mutta perusidea ja juoni pysyivät samana. Käsinukkejen käyttö oli esityksen kantavana voimana ihan ensimmäisistä suunnitelmista asti, sillä halusin kokeilla jotain mitä ihan joka cosplayesityksessä ei ollut, ja lisäksi Schneewittchenin kappaleessa on yksinkertaisesti niin paljon hahmoja ettei esitys olisi oikein toiminut ilman niitä. Muista cossaajista koostuvan ryhmän kasaaminen sekä videomateriaalin hyödyntäminen olisivat toki olleet vaihtoehtoja nukeille, mutta ne eivät olleet yhtä helposti toteutettavissa. Toisaalta ei kymmenen käsinuken askarteleminenkaan ihan helppoa hommaa ollut. :D

Itse kisa-aamuna tuntuikin sitten menevän pieleen aivan kaikki.  Heti kun saimme mae-ryen kanssa raahattua lavasteet bäkkärille, yksi kääpiöistä irtosi paikoiltaan, pahvipossu lakkasi pysymästä pystyssä ja taustakankaiden runkona toimiva Ikean vaateteline otti ja hajosi. Kääpiö oli onneksi helppo istuttaa takaisin paikoilleen ja cosplaymammojen tarjoama jesari pelasti sekä possun että vaatetelineen. Kun proppikriisistä oli selvitty, olikin aika treenata esitystä lavalla ja tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa myös conin sponssaama pöytä, joka toimi lasiarkun sijaisena. Luojan kiitos lavaharjoitusmahdollisuudesta, sillä harjoitusten aikana meni pieleen suurin piirtein kaikki mahdollinen, mistä osasin sitten ottaa opikseni varsinaisessa esityksessä. Ensimmäisellä harjoituskerralla toinen kenkä putosi jalastani kesken kaiken ja menin ihan lukkoon, ja pöytä sekoitti pasmani aivan totaalisesti -- aiemmin olin voinut liikkua vapaasti vaatetelineen molemmin puolin mutta nyt siinä olikin jotain tiellä. Kaiken huipuksi pukuni ei oikein tykännyt rajuista liikkeistä vaan siitä ratkesi muotolaskos suoraan keskeltä edestä eli mahdollisimman näkyvältä paikalta. Kakkosharjoituskerta meni jo vähän paremmin, paitsi että en saanut taustakankaita vaihdettua tarpeeksi nopeasti vaan jäädyin totaalisesti. Tässä vaiheessa itku oli jo hyvin lähellä ja teki mieli heittää hanskat tiskiin saman tien, mutta onneksi mae-rye oli siinä tsemppaamassa ja saimme yhdessä käytyä läpi harjoituksissa käyneet kämmit ja miten korjaisimme ne itse esityksessä.

Ennen kisaa olin sen verran paniikissa, että yhtään bäkkäriselfietä ei tullut otettua. Jälkikäteen tämä harmittaa mutta minkäs teet. Bäkkärillä oli kyllä jännityksestä huolimatta tosi mukava ilmapiiri niin mammojen kuin kisaajienkin ansiosta: kaikki tsemppasivat toisiaan ja toivottivat onnea esitykseen. Olin onnekseni vuorossa toisena eli en joutunut jännittämään kovinkaan kauaa. Ennen lavalle menoa pyörittelin tietysti päässäni kauhukuvia siitä mikä kaikki voisi esityksessä mennä pieleen. Aamuharkkojen jälkeen tuntui siltä, että vähintään puolet pieleen menevistä asioista tulisi ehdottomasti menemään pieleen, enkä ollut kovin optimistisissa fiiliksissä kun meidät vihdoin kuulutettiin lavalle. Kun valot syttyivät ja musiikki alkoi, mieleni meni täysin tyhjäksi: oli vain esitys ja sitä katsova yleisö. En muista lavalla viettämästäni ajasta juuri mitään lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että asiat eivät menneetkään pieleen. En voi vieläkään uskoa, että esitys sujui niin hyvin aamun katastrofeista huolimatta. Ehdottomasti fiksuin päätös, jonka olen hetkeen tehnyt, oli heittää korkokengät pois jalasta jo heti esityksen alussa, sillä lavaharkoissa ne olivat olleet suuri este sujuvalle liikkumiselle. Esityksen jälkeen tuntui siltä kuin olisin juossut maratonin, sillä a) kokonaisuudessaan reilun vuoden kestänyt prosessi oli vihdoin ohi ja b) okei, tulihan siellä lavalla liikuttuakin aika reippaasti.

Esityskisakuvista kiitos Matias Tukiaiselle ja  Jessica Mennanderille.

Ehkä hehkein kuva joka minusta on koskaan otettu.

Tiesin jo muiden esityksiä seuratessani, etten tulisi missään nimessä sijoittumaan, mutta siitä huolimatta tunsin pientä pettymystä kun tulokset julkistettiin. Olin antanut kaikkeni ja parhaani muttei se ollut riittänyt; sehän siinä pahalta tuntui. Toisaalta kaikki muutkin olivat antaneet parastaan ja kisassa oli kova taso, joten pettymykseni ei sinänsä ollut oikeutettua. Kai tässä on kyse vain siitä, että olen aika herkkä arvostelulle, ja pelkäsin ihmisten pitävän esitystäni ihan surkeana. Olinkin aika yllättynyt kun sain paljon kehuja kisan jälkeen; eniten kehuja tuli lavapresenssistäni (onko sille muka kunnollista suomenkielistä käännöstä) ja jostain kumman syystä prinssinukkekin oli herättänyt ihastusta vaikka mielestäni se oli tekemistäni nukeista kaikista rumin. :''D No, oli miten oli, olin näemmä pelännyt turhaan ja se perimmäinen tavoite esiintymiskisaan menon suhteen eli minulle rakkaan tarinan kertominen ja ihmisten viihdyttäminen oli tullut täytettyä. Tällä hetkellä on kyllä sellainen olo, että jätän kisahommat suosiolla väliin pitkäksi aikaa, sillä en koe olevani tarpeeksi hyvä pärjätäkseni yhtään missään kisoissa. Myös Schneewittchenin puku joutuu hyllylle joksikin aikaa, sillä se otti esityskisassa sen verran damagea että muutamat osat puvusta pitäisi tehdä kokonaan uudestaan, enkä juuri nyt jaksa ryhtyä siihen. Olisi kyllä kiva saada joskus kokoon jonkinlaista Märchen-ryhmää, mutta toisaalta minulla on myös Burankon puku ja vieläpä priimakunnossa.

Eli siinäpä Tracon-kokemukseni. Tänä vuonna ei taida olla enää mitään coneja luvassa, ellei jotain miniminitapahtumia taas ilmaannu, joten cossinteon suhteen on nyt lupa ottaa chillisti. Seuraavana luvassa varmaankin Frostbiten puvut, mutta vaikka ne ovatkin jo päätettynä en aio vielä aloitella niitä. Nyt olisi nimittäin keskityttävä saamaan valmiiksi se kandi, joka jäi vähän syrjään esityskisahommien tieltä...

"Ei enää ikinä neljää pukua yhteen coniin-- tai jos vielä kerran" eli Frostbite 2016

Frosti tuli, Frosti meni, oli hyvin kylmää. Siinäpä oikeastaan päällimmäiset jälkifiilikset tämän vuoden Desucon Frostbitesta. Hauskaa oli ja seurakin hyvää, mutta coni meni aivan älyttömän nopeasti ja olin vielä sunnuntaipäivänäkin melkein siinä uskossa, että oli yhä perjantai. Onko tämä nyt sitä vanhuutta, vai mitä tämä oikein on? Ohjelmasta tuli seurattua se klassinen combo eli avajaiset-cosplaykisat-päättäjäiset, ja niiden lisäksi istuin myös Amen -- kirkko animessa ja mangassa -luennolla sekä käväisin kavereiden kanssa perjantaina Desu-loungessa (ja join QB:n aivan liian nopeasti, mikä sai huoneen pyörimään, mutta siitä ei puhuta). Olisin halunnut usemmillekin luennoille, mutta jälleen kerran kaikki kiva oli taas päällekäin sekä muiden luentojen että sellaisten välttämättömyyksien kuin porukalla ruokailujen ja narikkajonotusten takia. Jospa kesä-Desussa olisi vähän parempi tuuri.

Olin yllättävän pitkään pihalla siitä, mitä cosseja tekisin Frostiin, ja aina kun olin saanut lyötyä lukkoon jonkinlaiset suunnitelmat ne muuttuivat vähintään kerran. Lopulta päätin aivan Aikuisten Oikeasti tehdä Frostiin Ebinan, Schneewittchenin ja DD-Edgeworthin, ja tämä suunnitelma piti kutinsa aina siihen asti, kunnes coniin oli enää reilu viikko ja tuumin että tässähän ehtisi hyvin ommella vielä neljännenkin cossin. Näin ollen kaahasin Savon Palaan ostamaan vähän lisää kangasta ja voilá -- Mary tuli valmiiksi päivää ennen conia. Totta puhuen en joutunut ompelemaan kaikkia neljää pukua alusta asti, sillä Ebinaan minulla oli valmiina kaikki paitsi rusetti ja hiuspompulat. Se ehkä selittää, miten selviydyin neljästä uudesta puvusta yhteen coniin.

Ebina-chan oli valintani perjantaipuvuksi, sillä se oli helppo ja mukava päällä. Himouto! Umaru-chan nyt vain on yksi parhaimpia animeita koskaan, ja Ebina on Umarun lisäksi suosikkitytyni sarjasta. Ebinan peruukki on entinen Mitsuru-tukka, joka ei ollut aivan oikean sävyinen (punaruskea) mutta joka vältti mielestäni perjantaicossissa ihan hyvin. En tiedä, käytänkö enää Ebinaa -- ehkä jos luvassa olisi ryhmäcossi, niin sitten. Vinkivonki.

YO kuvasi Ebinan!

 

 

Lauantai oli conpäivistä pisin, ja juuri sille ajoitin kaksi cossia. Aamu- ja iltapäivä olivat Schneewittchenin aikaa, ja juuri ennen cosplaykisoja kävin vaihtamassa ylle huomattavasti helpomman Maryn. Olin varannut Schneewittchenille shoottiajan lauantaipäivän alkupuolelle, jotta puku olisi vielä varmasti ehjä kuvaushetkellä, ja kuvaajan kanssa suuntasimme päivänvaloa tulvivaan metsään pienen kävelymatkan päässä Sibeliustalolta. Pakkasta oli muistaakseni noin 25 astetta, ja näin jälkikäteen kuvia katsellessa iskee sellainen jälkipalellus kun muistelen, millaista oli kykkiä lumihangessa prinsessamekossa ja korkokengissä. Kuvat olivat kuitenkin ehdottomasti kaiken sen palelemisen arvoista, enkä edes saanut coniruttoa. Huraa!

Pakkasta kanssani uhmasi/kuvaajana toimi Mira Strengell.

 

 

 

Olen edelleen kovin hämmentynyt siitä, ettei Schneewittchenistä ole olemassa yhtään kuvaa, jossa näyttäisin aivan totaaliselta perunalta tai muuten vain epäedustavalta niin kuin yleensä. Kameran takana on tällä kertaa ollut todellisia taikureita. Myös itse puku näyttää yllättävän hyvältä kuvissa, vaikka mielestäni siinä on pielessä niin monta juttua että ihan hävettää. Schneewittchenin mekossa on, näin btw, käytetty (tavallaan) kierrätettyjä materiaaleja -- koko valkoinen alushame on pöllitty Cloén mekosta, ja yläosan vuorikankaatkin ovat muistaakseni Cloén yläosasta. Kyllä siinä muutama kymppi säästyi, vaikka se ei oikein lohduta kun muistelen miten paljon euroja on uponnut pelkästään Schneewittchenin mekossa käytettyihin nauhoihin. 

Illalla oli siis Maryn vuoro, mutta ennen minkään sortin photoshoottailua oli aika käydä katsomassa kisat eli toisin sanoen jännittämässä kun mae-rye ja tamucist poseerasivat lavalla Hall cosplay -sarjassa. Jännitys leijui ilmassa varsin pitkään, sillä ennen Hall cosplayta olivat luvassa ECG-karsinnat tavanomaista upeimpine esityksineen. En ole koskaan ollut Avatar-fani, mutta Avatar-ryhmän esitys oli aivan superupea -- etenkin se synkronoitu huivien pyörittely. Toinen suosikkiesitykseni oli Haunting Ground -parin kaappitragedia, ja innostuin esityksestä niin että menin heti conin jälkeen etsimään Youtubesta pelin let's play -videoita. Yksilökisaajista pidin eniten herttaisesta prinsessa Peachista paistinpannuineen. Kisojen kohokohta oli kuitenkin se, kun tamucist ja mae-rye nappasivat kakkossijan ihanilla Kuragehime-puvuillaan. On aina niin mukavaa, kun kaverit onnistuvat. ;__; <3

Hämärän laskeuduttua Sibbetalon ylle ja Raxin ruoan laskeuduttua allekirjoittaneen kaveriporukan mahanpohjille oli aika kuvata Marya. Iltaisin Sibbetalolla on varsin haastavaa löytää tarpeeksi valoa kuvia varten (ainakin jos ei omista hyvää kuvauskalustoa), mutta onneksi taidekujaparvi oli sekä tyhjä että riittävästi valaistu. Kuvaajina toimivat YO ja mae-rye.

Ihan ite piirsin!

 

 

Maryn mekko on ensimmäinen tekemäni mekko, josta olen saanut ommeltua istuvan. Kauluksen kanssa sen sijaan tuli ongelmia, mutta aion tehdä pukuun uuden kauluksen seuraavaa käyttökertaa varten. Tiedän, etten oikein sovi Maryksi fyysisiltä ominaisuuksiltani (22-vuotias pitkä ja muodokas nainen ≠ noin 11-vuotias tyttö), mutta en välitä, en välitä, en välitä, sillä samastun aivan hirveästi Maryyn ja olen itkenyt monet itkut tämän ja Ib:n takia ylipäätänsäkin. (Suosittelen Ib:n pelaamista aivan kaikille.) Ja faktana, jolla ei ole oikeastaan mitään väliä mutta jonka aion silti kertoa, paljastan että Maryn tukka on ommeltu kasaan kahdesta samanlaisesta peruukista, ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Peruukkien ompelu yhteen on vain niin rentoa puuhaa.

 

Sunnuntaina oli conin ainoan miescossini eli Dual Destinies -Edgeworthin vuoro. Kaikki varmaankin jo tietävät, miten suuresti vihaan miestenpukujen ompelemista, joten voitte uskoa kuinka monesti kirskutin hampaita ompelun ja etenkin kaavoituksen aikana. Kaikkea sitä meneekin tekemään suosikkihahmojensa eteen. Lopputulos niin itse puvun, peruukin kuin sen, miltä näytän kuvissa osalta ei miellyttänyt minua lainkaan, mutta ainahan pukua voi korjailla ensi kertaa varten.

 

Aviala Mayana. Kuvannut Helene Lindfors.

Phoenixin korvike???

Vaikken saanutkaan Phoenixia seurakseni, en joutunut ässäasianajailemaan yksin. Oli mukavaa, kun conittajat pysähtyivät juttelemaan kanssamme ja kehumaan, miten mukavaa on nähdä AA-cosseja. Olimme harmiksemme conin ainoat, mutta ehkä keväällä alkava anime saa aikaan uuden AA-cossibuumin. Käväisin myös kuvattavana ihan itsekseni, ja olin kovin iloinen kun backstagen tienoilta löytyi käytävä täynnä lokerikkoja, jotka muistuttivat kovasti pelin maailmasta tuttuja todistusaineiston säilytyslokerikkoja. Hauska yksityiskohta oli myös se, että käytävään kuuluivat pääsalissa esiintyvän kuoron äänet, ja pääsin nauttimaan konsertista ilman lippua tai jonotusta. En tietenkään ihan koko aikaa, mutta kuitenkin.

 

 

 

Seuraavana conini tulee olemaan Nekocon Winter, jossa näillä näkymin cossailen Persona 3:sta sekä Senran Kagurasta. Minulla oli lippu Yukiconiin, mutta myin sen sitten pois koska talvi-Neko osui sen kanssa niin lähekkäin. Helpompi conittaa kotipaikkakunnalla kuin lähteä kauas etelään, tai niin minä ainakin uskottelen itselleni. Tänä vuonna aion osallistua myös Cosvisioniin, mutta sen pukusuunnitelmat ovat yhtä auki kuin Phoenix Wright uransa alussa (hah!). Ensi kertaan!