torstai 25. lokakuuta 2012

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?

Eiiih. Arvasin että Bishop-cossi oli liian helppo ollakseen totta. Päätin tulevaa DOGS-photoshoottia silmällä pitäen vähän päivittää cossiani ja tehdä kävelykepistä ihan "oikean" version eli kävelykepiksi naamioidun miekan.

Tuiki tavallinen kävelykeppi...
...eiku oho.
Kuten yleisesti tiedetään, minulla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta kunnon propeista. Tämä taas johtuu osaksi siitä etten vain ole sattunut tykästymään massiivisia proppeja heilutteleviin hahmoihin ja osaksi siitä, että olen ollut suoraan sanottuna laiska. Niin cosplayssa kuin muillakin elämäni osa-alueilla tykkään pysytellä visusti omalla mukavuusalueellani enkä kovin helposti kokeile uusia asioita epäonnistumisen pelossa. Jos havaitsen potentiaalisen cossattavan jolla on joku vaikea proppi, hylkään helposti koko hahmon sen suurempia ajattelematta tai edes tajuamatta että syynä toimii nimenomaan hahmon proppi. Ihan kuin aivoni olisi ohjelmoitu hylkimään kaikkea uutta. Aina kun aloitan cosplayssa jonkun aiempaa vaikeamman projektin, pieni ääni päässäni alkaa kirkua sydäntäsärkevästi ja käskee pistämään homman poikki ennen kun on myöhäistä. "Etkö näe miten toivotonta tämä on? Voit vielä kääntyä takaisin. Äkkiä nyt ennen kuin huomaat haaskanneesi täysin turhaan projektiin roppakaupalla aikaa ja rahaa!" Pahinta tässä on se, että useimmiten teen niin kuin ääni sanoo. Esim. Mask*DeMasquen kanssa syy projektin kaatumiseen ei ollut yksistään motivaation lopahtamisessa vaan aika pitkälti myös tässä mukavuusalueella pysyttelemisessä.

Kuitenkin olen jo pitkään tuuminut, että jos haluan kehittyä cosplayerinä minun on kehityttävä myös proppien tekijänä. Mikäli myös haluan saavuttaa tavoitteeni (palkintosijan jossain cosplaykilpailussa) ei siihen riitä kehittyminen pelkästään ompelemisen saralla; hyvin usein (ellei jopa lähes aina) kisan voittajilla on upeiden vaatteiden lisäksi mukanaan myös taidokkaasti väsätty taikasauva/miekka/jättiläiskirves/jne. Tämän vuoksi päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja ryhtyä harjoittelemaan proppien tekoa. Ihka ensimmäinen miekkani on yhä työn alla ja sen tekeminen onkin sujunut yllättävän hyvin -- mikä tosin johtuu todennäköisesti siitä ettei kyseessä ole mikään mielikuvituksen rajamailta paperille rahdattu ylimaallinen ilmestys vaan melko simppeli perusmiekka yksinkertaisessa huotrassaan. Bishopin miekka osoittautui kuitenkin vähän vaativammaksi projektiksi yksinkertaisesta ulkomuodostaan huolimatta. Lähdekuvien puute oli ensimmäinen kohtaamani ongelma, sillä keppiä ei nähdä miekkamuodossa kuin ainoastaan yhdellä mangapokkarin sivulla, ja silloinkaan saatavilla ei ole kokokuvaa. Kuva oli kuitenkin tarpeeksi tarkka kaataakseen haaveni yksinkertaisesta pistomiekasta, jonka olisin voinut tehdä helposti alkuperäistä kävelykeppiä muokkaamalla. Siitä alkoikin sitten suunnaton uurastus ja vieläkin suurempi stressi. Ehdottomasti suurimmaksi ongelmaksi ja ahdistuksen tuottajaksi osoittautui kävelykepin osan (pyöreä), välikappaleen (pyöreä) ja miekan terän (litteä suorakulmainen) liittäminen yhteen. Kokeilin pikaliimaa, massalla yhdistämistä ja kontaktiliimaa useampaankinn otteeseen. Kaikki hyödyttömiä; joka ikisellä kerralla keppi vain huojui eikä suostunut kestämään kasassa. Tästä lannistuneena turvauduin vaihtoehtoon jota tulen kiroamaan vielä photoshootpäivänäkin: iskin muutaman naulan kappaleiden läpi. Nyt keppi on kasassa, mutta näyttää tavattoman rumalta liitoskohdan peittävyydestä huolimatta. En kehtaa edes ottaa siitä kuvaa blogia varten. Kun keppiä katsoo sivusta, näkee selvästi etteivät terä ja keppiosa ole keskeltä kiinni toisissaan.


 Olen siis virallisesti tehnyt yhden cosplay-urani rumimmista propeista ja pieni ääni päässäni räkättää voitonriemuisesti. "Näetkö nyt? Tämän siitä saat kun yrität. Nyt kaikki näkevät miten paska cossaaja olet oikeasti. Pysy jatkossa vain siinä mitä osaat edes jotenkuten!" Tällä hetkellä tekisi mieli kuunnella ääntä, piiloutua sängyn alle ja välttää visusti kaikkea mikä voidaan yhdistää sanaan "cosplay". Tuntuu siltä, että kaikki yritykseni kehittyä paremmaksi cossaajaksi ovat murskana. Miten voin ikinä saavuttaa tavoitteeni jos en edes kykene tekemään näinkin yksinkertaista proppia? Tuntuu että vaikka kuinka yrittäisin en ikinä tule saavuttamaan sitä tasoa jonka haluaisin. Olen harrastanut cosplayta noin 6-7 vuotta mutta en osaa vieläkään tehdä edes siedettävännäköisiä proppeja. Polyuretaani, hartsi, finnfoam, kanaverkko; nämä sanat ovat yhä edelleen minulle kuin hepreaa enkä pysy edes kuvittelemaan itseäni niitä käsittelemässä. Pettymys omaan itseen ja edistymiseen saavat mielen matalaksi. Haluni kehittyä paremmaksi cossaajaksi on suuri, palava, mutta taitoni laahustavat auttamatta jäljessä. Tekisi mieli sanoa että mitä järkeä yrittää jos lopputulos on joka tapauksessa kehno, mutta toisaalta tiedän varsin hyvin että jos ei kokeile, ei voi onnistua. Esteenä kehittymiselleni on nimenomaan tämä pieni ääni joka käskee karttamaan kaikkea uutta. Ehkä vielä jonain päivänä (tai mieluummin ehkä tässä lähiaikoina) pystyn vihdoin nujertamaan sen.

Haavoja nuollessani huomaan aivojeni asettavan minulle kaksi vaihtoehtoa: 1) luovuta ja pysyttele mukavuusalueella ja 2) ota vaari epäonnistumisesta ja tee ensi kerralla parempi. Tiedän kumpaan minun on tartuttava, mutta tällä hetkellä olen liian lannistunut tehdäkseni sen. Ensi kerralla sitten, antaa pölyn vähän aikaa laskeutua. Kyllä minä vielä täältä nousen.




maanantai 15. lokakuuta 2012

Spurgun seikkailut kauppakeskusconissa & kun motivaatio lässähtää rakkaan hahmon kohdalla

Päädyin sitten Katsudoconiin.

Vielä noin kuukausi sitten olin sitä mieltä että noin pieneen kauppakeskusconiin ei ole ajan, rahan ja jaksamisen kannalta mitään järkeä lähteä täältä asti. Sitten Persona-ryhmäläisemme päättivätkin lähteä coniin ja paikalliset kaverini tarjoutuivat majoittamaan minut, minkä ansiosta sitten päätin pakata laukkuni ja tehdä Shinjin hirmuisella kiireellä valmiiksi conia varten. Ranneketta ei kukaan porukastamme ostanut, sillä ohjelmassa ei ollut mitään kiinnostavaa ja ohjelmanumeroiden peruuntuminen viime hetkellä ei suinkaan rohkaissut meitä pyörtämään päätöstämme. Lauantaipäivä menikin sitten mukavasti photoshoottaillessa, kavereita tavatessa ja syödessä; sunnuntaina vain käväisimme conpaikalla nopsasti ennen linja-autoni lähtöä. Täytyy sanoa, että kunnon confiilistä tapahtumasta ei tullut enkä toisaalta ollut sellaista odottanutkaan. Kuten Kyuu jo conin palauteketjussa totesikin: "Katsudoconin ensimmäinen vika / ominaisuus on, että se ei ollut coni, vaan kauppakeskuksen animeteemapäivä. Kun sitä käsittelee sellaisena, se myös tuntui paljon paremmalta." Minulla oli todella hauska viikonloppu, mutta se ei johtunut itse Katsudoconista. Reissu Jyväskylään ei tuntunut pelkältä conreissulta vaan siltä, että tulinpa tässä nyt tapaamaan ystäviä, viettämään rennon viikonlopun ja vähän hyppelehtimään cossi päällä valokuvia varten. Parasta päätöksessä pitää con kauppakeskuksessa oli ehdottomasti se, että kaupat, ruokapaikat yms. olivat kerrankin todella lähellä. Oli itse "conalueellakin" kiertely ihan hauskaa ja myyntipöytien tarjonta sekä kuvauspalvelu tulivat positiivisena yllätyksenä. Uskon silti, että jos olisin lähtenyt kirkkain silmin conittamaan olisin pettynyt pahasti.

Se yleisfiiliksistä, sitten vähän cossistani. Olin sitten taas syönyt sanani ja aloittanut jälleen kerran cossin jonka tärkein osa oli herrainkauluksella varustettu takki. Toiset haksahtavat kerta toisensa jälkeen viinaan tai kermaleivoksiin, minä näköjään herrainkauluksiin. Tällä kertaa urakka ei ollut aivan niin paha kuin aiemmin kiitos Penguin Drum -cosseja vääntäessä opittujen niksien, mutta melkoista tervanjuontia koko takin tekeminen silti oli. Viimeinen viikko ennen itse tapahtumaa oli varsin stressintäytteinen. 48 tuntia ennen conia puvusta puuttui kenkien maalaus, pipon tuunaaminen, toisen nappirivistön tekeminen, hihojen + helman huolittelu, hihojen (teko)nahkaremmien kiinnitys sekä "niittien" (gessottua ja maalattua askartelumassaa) kiinnittäminen uudelleen kuumaliiman petettyä pahemman kerran. Oli hetkiä joina aivan oikeasti harkitsin koko projektin hylkäämistä ja puvun survomista roskikseen.


Yleensä olen sinnitellyt karmivien kaulusten ja muiden hirmuisten härpäkkeiden keskellä silkan hahmorakkauden voimalla, mutta jostain syystä tällä kertaa se ei riittänyt. Shinjiro on minulle rakkain hahmo Persona 3:ssa ja samaistun häneen suuresti, mutta edes mielikuvat valmis cossi päällä hyppelehtimisestä eivät onnistuneet sammuttamaan sitä vihaa jota koin pukua kohtaan sitä väsätessä. Viimeisen viikon aikana en edes jaksanut enää kunnolla välittää huolellisuudesta tai mahdollisimman autenttisesta lopputuloksesta vaan humpsahdin "no vähän sinnepäin" -vaihteelle. En edes kehtaa mainita erikseen niitä miljoonaa asiaa jotka jätin siistimättä/hoitamatta kunnolla. Kuvissa niitä ei tosin voi (onneksi!) havaita, mutta luonnollisesti puvun tekijä itse tietää kaiken sen mikä on pielessä otosten ulkopuolella. Alun perin tein Shinjiron jotta voisin käyttää sitä photoshoottien lisäksi myös vähän isommissa coneissa, mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Kengät ainakin kaipailevat uutta maalikerrosta ja pari muutakin asiaa on enemmän tai vähemmän rempallaan.




Protagonistina rollingay ja Mitsuruna seitikki-hime, kuvaajan nimeä en valitettavasti saanut tietooni.

Persona 3 -ryhmämme kutistui varsin pieneksi juuri ennen conia, joten vedimme sitten kolmistaan. Shoottimme oli minulle yksi koko reissun kohokohdista ja kuvasaldoakin kertyi varsin mukavasti. Forumin läheltä löytyi yllättävän hyviä kuvauspaikkoja (kiitos tästä rollingaylle) joissa sitten seikkailimme ja poseerasimme urakalla. Pysähtyipä yksi vähän vanhempi naisihminenkin vaihtamaan muutaman sanan kanssamme ja ihailemaan protagonistimme "hiuksia". Myös hetket kuvauspisteellä olivat varsin hilpeitä.

 Kuvauspisteen kuvia katsellessa en voinut olla tekemättä erästä havaintoa. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, olihan Joutsenprinsessa yksi lempileffoistani pienenä.

"Älkäähän nyt, ei nämä satuta."
Sepä siitä. Nyt kun maailman stressaavimman/hirveimmän takin väkertäminen on vihdoin ohi, taidan ihan rauhassa ottaa vähän aikaa rennosti. Seuraava projekti minulla on jo työn alla, mutta siitä en paljasta ihan vielä mitään siltä varalta että teen taas Mask*DeMasquet. Tai no, sen verran lipsautan että pukuun kuuluu koristeellinen miekka joten olen virallisesti työstämässä ensimmäistä "kunnon" aseproppiani. Tästä kuitenkin lisää tuonnempana mikäli motivaationi vielä kantaa. Kirjoittelemisiin!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Blackface? Cosplay ja rasismi?

Törmäsin tässä vähän aikaa sitten Tumblrin cosplayaiheisia blogeja selatessani ilmiöön joka sai minut varsin mietteliääksi. Etenkin Amerikan cosplayskenessä tunnutaan käyvän jatkuvaa kädenvääntöä siitä onko omaa ihonväriään sallittua muuttaa (lähinnä tummemmaksi) esim. meikillä tai maalilla cosplayta varten. Yllätyin huomatessani, että suurin osa näistä keskusteluun osallistuvista cosplayharrastajista tuntui olevan visusti sitä mieltä ettei moinen ole missään nimessä sallittua eikä hyväksyttävää. Heidän mukaansa ihonväriään kotikonstein tummentava cosplayeri halventaa teollaan luonnostaan tummaihoisia ihmisiä ja syyllistyy "blackfacen" tekemiseen.  

Itsehän olen valkoihoinen cosplayer joten en ehkä osaa käsitellä tätä aihetta niin syvällisesti kuin olisi hyvä; parhaani kuitenkin yritän. White privilege ohoi? En tiedä. Toivon etten tällä pohdinnallani loukkaa ketään.

Itse ajattelen niin, että cosplayssa pyritään näyttämään mahdollisimman paljon valitulta hahmolta, ja silloin on sallittua tehdä mitä tehtävissä on jotta lopputulos muistuttaisi alkuperäistä. Cosplayerit peittävät hiuksensa peruukin alle, käyttävät piilolinssejä ja käyvät salilla -- miksei ihoakin silloin saisi värjätä? Jos hahmolla on vaikkapa vihreä tai valkoinen iho, ei cosplay ole lähdekuvan mukainen mikäli cossaaja päättää cossata normaalilla ihonvärillään. Eikö tilanne muka ole sama silloin kun hahmolla on luonnollinen, vähän tummempi/vaaleampi iho kuin cosplayerillä itsellään? Toki järki pitää ottaa käteen tässäkin tilanteessa; ihan liian tumma tai ihan liian vaalea sävy ei näytä hyvältä. Tummaihoisen hahmon cossaaminen ei tarkoita sitä että voit automaattisesti napata naamiaistarvikeliikkeen ihomaalihyllystä sen mustaa lähentelevän sävyn. Ihonvärejä on monia myös anime- ja mangamaailmassa ja väärän sävyn valitseminen on vähän kuin ostaisi oranssihiuksista hahmoa varten kirkkaanpunaisen peruukin.  

Etenkin näin Legend of Korran ollessa pinnalla olen pannut merkille miten luonnostaan vaaleat mutta ihonväriään cossia varten tummentavat Korra-cosplayerit saavat tonneittain kuraa niskaansa. Itse en ole sarjan fani, mutta erotan kyllä milloin cosplay on onnistunut ja milloin ei. Mielestäni tätä cosplayta ja näitä halventavia halloween-asuja ei voi verrata keskenään. Tyhmän halloween-puvun ostaja saattaa kuvitella olevansa hauska halutessaan leikkiä loukkaavilla stereotyypeillä tai vielä todennäköisemmin ei ajattele asustaan tai sen loukkaavuudesta mitään sen kummempaa. Kun cosplayer valitsee hahmon jolla on erivärinen iho kuin hänellä, kyse on yleensä siitä että hahmo on hänen suosikkinsa tai sillä on kiva puku eikä siksi että hänestä "olisi hassua pukeutua eri rodun edustajaksi" tai siksi että hän haluaisi halventaa eri ihonvärin omaavia ihmisiä. Termiä "blackface" viljellään minusta vähän turhankin helposti. On eri asia maalata naamansa hiilenmustaksi ja vetää siitä vitsiä kuin tehdä cosplay, joka näyttää siltä kuin hahmo olisi hypännyt ulos suoraan telkkarin/tietokoneen ruudusta tai mangapokkarin sivulta. Ainakin itse uskon, että kun cosplayerit turvautuvat ihonvärinsä muuttamiseen kyse on siitä, että he kunnioittavat hahmon designia niin paljon että haluavat tehdä joka ikisen yksityiskohdan oikein. Siinä ei pitäisi olla mitään tuomittavaa. Cosplayssa ei ole kyse siitä että leikitään eri "rodun" edustajia vaan siitä, että leikitään niitä hahmoja joista itse sattuu pitämään. En myöskään menisi vertaamaan etnistä alkuperää X olevan hahmon Y cossaamista vaikkapa Lady Gagan kieltämättä halventaviin burkhakokeiluihin (tällaistakin nimittäin näkee), sillä cosplayerit eivät juokse ympäriinsä huudellen "jeejee vähänks kivaa tässä on nyt tällainen mystinen elementti toisesta kulttuurista jeejee en kyllä tiedä sen alkuperää tai tarkoitusta mutta vähänkö hauskaa sitä on pitää jeeeeeeee". Eri etnisyyksien stereotypiointi ovat väärin ja samoin on kuvitelma siitä että jonkun maan kansalaiseksi voi pukeutua, mutta cosplayssa ei ole kyse tästä.  

Olisi mukavaa kuulla mitä mieltä te, lukijat rakkaat, olette asiasta. Olen varmaan elänyt tynnyrissä sillä en ole kunnolla bongannut tämän aiheen käsittelyä aiemmin ainakaan Suomen cosplaypiireissä. 

maanantai 1. lokakuuta 2012

"Anteeksi, en nähnyt!" eli sielunpaimenena Shiroconissa

Öööööäää. Sinnehän se Shiroconkin katosi, oikein viuhahti huimaavalla vauhdilla. Yli puoli vuotta sitä oli porukalla valmisteltu ja stressitasot olivat etenkin viimeisen viikon aikana yli 9000. Pikkiriikkisessä, kotikutoisessa conissamme oli ihan hauska fiilis, mutta henk. koht. viehätyn itse enemmän isommista tapahtumista. Oma päiväni meni juoksennellessa paikasta toiseen kaavunhelmat liehuen; toimin tosiaan vänkärivastaavana, yhtenä cosplaykisan tuomareista, toisena cosplaydeitin juontajista sekä luennonpitäjänä. Havahduin conin loppupuolella siihen, etten ollut syönyt aamuyhdeksän jälkeen mitään. Multitasking, GO. Loppujenlopuksi tapahtumassa oli varsin mukavaa ja asiat pelittivät ainakin suurimmaksi osaksi. Tekniikan kanssa oli jonkinasteisia ongelmia, vänkäreille ei lupauksesta huolimatta oltu tehty käsinauhoja (joten askartelin heille "hienot" kartonkiset nimilaput) ja tanssimatot puuttuivat kokonaan (tämä oli informaatiokatkoksen sekä oman hölmöyteni syytä). Cosplaykisan osallistujamäärä oli vielä conin alkaessakin varsin vähäinen joten ravasimme cosplayvastaava avialan kanssa ympäri conia bongaamassa hienoja pukuja kisaan. Tuomarointi oli ihan hauskaa puuhaa tuttujen tuomareiden kanssa ja siitä jäi positiiviset fiilikset. Kisaajia tosin taisi jännittää, eikä ihmekään kun tällainen hämärä mustapukuinen hiippari kävi kepin kanssa nyplimässä helmoja ja kyyläämässä saumoja. :'D

Kisan jälkeen ei ollut paljoakaan aikaa kun meidän, deitin juontajien, piti jo juosta infoamaan osallistujia. Itse deitti meni ohi hyvin nopeasti enkä muistanut "lavalla" olemisesta sen jälkeen juuri mitään, mutta kaverini kuvaama video palautti nuo hetket mieleeni varsin nopeasti. Bishopina oli luvattoman hauskaa juontaa ja heittää hyvin huonoa läppää, ja omasta mielestäni suoriuduin astetta paremmin kuin vuosi sitten. Oli haastavaa tasapainoilla sillä hienolla rajalla, joka kulkee hahmouskollisuuden ja höhlän huumorin välissä; en halunnut tehdä minulle rakkaasta hahmosta pelkkää kävelevää kirkkoon liittyvien vitsien sarjaa, sillä sellainen Bishop ei tosiaankaan ole. Viimevuotiset juonnot Grellinä olivat huomattavasti helpommat sillä hovimestari-Grell on lähinnä huumorihahmo. Bishop taas on oikeasti cool ja vakavasti otettava hahmo, ja liika höhöttely olisi mielestäni pilannut tämän vaikutelman. Deitin osallistujat olivat loistavia ja juontajaparini tälläkin kertaa aivan hulvattoman hyvä improamaan ja viihdyttämään yleisöä. Edes mikrofonien johdot eivät onnistuneet pilaamaan asioita. Jos jotakuta kiinnostaa niin deitin pätkiä löytyy tästä videosta alkaen sitä mukaa kun jaksan niitä latailla.

Niin, Bishopiahan minä siellä cossailin. Sanat eivät oikeastaan riitä ilmaisemaan niitä tuntemuksia jotka liittyvät kyseiseen cossiin. Bishop on hahmona täyttä parhautta sekä niin rakas että olen vieläkin ihan samaistuneena ja fiiliksissä. Kuten jo viime postauksessa totesin, en keksi oikeastaan mitään suurempaa valituksen aihetta tämän puvun osalta. Kaikki oli suhteellisen siistiä ja kesti kasassa (lukuun ottamatta vetoketjua jonka ommel meinasi lähteä purkautumaan, mutta hyvin asetettu hakaneula onneksi pelasti tilanteen). Peruukki nyt meni takkuun tuon tuostakin koska no, pitkät peruukit. Niiskuneiti ja kampa kyllä kulkivat tiiviisti mukana ja moni kaverini päätyi vähän väliä siistimään peruukkiani jotenkin. Kiitokset siitä. Jännin pukuun liittyvä elämys oli kyllä ehdottomasti herra Rammsteinerin lasimaalilla ruskeista mustiksi värjätyt lasit linsseineen, sillä niiden läpi ei oikeasti meinannut nähdä yhtään mitään. Kirkkaassa valossa vielä pystyin jotenkin katselemaan ympärilleni mutta vähänkin varjossa kaikki pimeni; jouduin vähän väliä kurkkimaan lasien yli tai ali. Pahoilta onnettomuuksilta säästyttiin mutta olin parikin kertaa kävellä vahingossa päin jotakin tai jotakuta. Kävelykeppi (kirpparilta ostettu, vähän sahalla modattu, gessottu ja maalattu) auttoi suunnistuksessa vain hiukan mutta sitä oli ihan hauska kantaa mukana. Conin jälkeen oli jo vähän orpo olo ilman sitä.

Parilla kaverillani ja minulla piti olla DOGS-ryhmäcosplay Shirossa, mutta kyytiongelmien vuoksi homma muuttuikin sooloiluksi. Vähän harmitti, mutta ehkä tulevaisuudessa saamme ryhmän vihdoin kasaan. Puolen minuutin kävelymatkan päässä conpaikalta sijaitseva tuomiokirkko onneksi nosti vähän fiiliksiä. Sisäkuvat olisivat olleet eeppisyyden huipentumia, mutta kiire ja oma arkuuteni tulivat tielle ja pysyimmekin sitten visusti ulko-oven tienoilla. No, ehkä vielä joskus. Kuvaajana toimi aviala.



"Hei täällä on joku hämärä kellari!"

Bishop ei kyllä saa missään nimessä jäädä komeron perukoille pölyttymään vaan haluan ehdottomasti käyttää sitä vielä jossakin "kunnon" conissa, tai jos sellaista tilaisuutta ei tule niin photoshootissa nyt ainakin. (Vink vink, kaikki DOGS-cossaajat.)

Se Shiroconista, parin viikon päästä nokka kohti Jyväskylää ja Katsudoconia. Siellä debytoin Shinjin mikäli hyvin käy eikä palava vihani kauluksia kohtaan onnistu tuhoamaan kaikkea.