maanantai 21. tammikuuta 2013

Slummilapsen välikuulumiset ja ooämgee, 60 lukijaa

Jaa että 60 lukijaa. Olen sanaton. Tietenkin juuri tämän päivityksen jälkeen joku lakkaa seuraamasta ja sitten kaikki hörähtelevät "lol mitkä 60 lukijaa muka" :DDDD


Tai no, ehken kuitenkaan täysin sanaton sillä kiitokset onnistun kuitenkin ölähtämään. Kiitokset siis kaikille jotka jostain syystä ovat blogiini/aivoituksiini viehättyneet; toivottavasti saan katsella avatareitanne sivupalkissani jatkossakin. Minulla ei ole valitettavasti teille tarjottavana mitään kunnon kiitosta (tutoriaalia yms.) mutta ehkä vielä jonain päivänä keksin tavan jolla osoittaa häkellytykseni ja kiitokseni teille.

Sitten vähän asiaa Kassimista. Koska puvunteko eteni sen verran nopeasti että puku on nyt vyönauhaa vaille valmis ajattelin ensin etten tee mitään erillistä päivitystä siitä vaan liitän koko höskän Frostbite-postaukseen. 60 lukijan rajan rikkoutuminen toimi kuitenkin loistavana tekosyynä aloittaa jaarittelut jo nyt. Voisin aloittaa peruukista.


Teinipeililähikuva, menossa mukana myös korvikset.
 Kehkehkeh, ehdin jo aiemmin riemuita rastapehkon valmistuneen, mutta tässä pari viikkoa sitten tutkailin karvakasaa kauhistuneena ja totesin sen näyttävän ihan kuoliaaksi ajetulta murmelilta. En ollut täysin tyytyväinen peruukin etuosaan, siis siihen joka on tuossa otsan kohdilla ja josta rastat liukuvat taaksepäin muodostaen poninhännän. Tulin siihen tulokseen että rastoja on liian vähän autenttisen ulkomuodon saavuttamiseksi joten lisäkuitu oli siis paikallaan. Otin lähes paniikissa yhteyttä avialaan jolle olin vuonna nakki lahjoittanut hovimestari-Grellissä käyttämän peruukkini (jolle oli siis käynyt käytössä ja harjauksen puutteessa varsin, err, köpelösti). Muistelin Grellin päänahan olevan suunnilleen samaa sävyä kuin ex-Mian eli nykyisen Kassimin, ja onnekseni arvioni osui oikeaan. Sain roppakaupalla lisäkuitua ja pääsin ompelemaan ja rastoittamaan vähän lisää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ompelin kuitua peruukkiin ja yllättävää kyllä se osoittautui ihan hauskaksi puuhaksi. Nyt jälkeenpäin peruukkia katsellessa olen niin onnellinen että älysin lisätä kuitua; lopputulos näyttää kymmenen kertaa paremmalta kuin ennen toisen peruukin teurastamista. Lisätyt rastat eivät värinsä tai ulkomuotonsa puolesta eroa aiemmista rastoista, mikä on varsin rauhoittavaa huomata. Kiitos siis avialalle tästä.

Isäni repesi nauruun tämän nähdessään mutta otti kuitenkin kuvan.

 Loput puvusta näyttää siis tältä. Tietenkin sitten itse conissa tulen bindaamaan, meikkaamaan, laittamaan vyönauhan ja korjaamaan kaiken niin että ne ovat just eikä melkein. Tässä kuitenkin näkyy puku sellaisena kuin se suurinpiirtein tulee Frostiksessa olemaan. Puku oli kokonaisuutena suhteellisen simppeli tehdä ja etenkin ommella; kangaskin oli helposti ommeltavaa stretch-puuvillaa. Asiaa helpotti huomattavasti myös se, että tamuki tekee Frostiin Fog Troupe -Alibaban eli puvuistamme tulee lähes samanlaiset. Vertaistuki paras tuki ja yhteiset materiaalinostot myös. Kiitos neuvoista. ;3; Ehdin jo rakastua noihin haaremihousuihin enkä malta odottaa että pääsen harppomaan niissä pitkin Sibeliustalon käytäviä. Eniten harmaita hiuksia noista ompeluksista tuotti "missinauha" kuten tamuki ja Eurokankaan myyjä asian osuvasti ilmaisivat. Äärettömän yksinkertaiselta näyttävä kangaskaitale onnistui aiheuttamaan viime perjantai-iltana harmaan hiuksen jos toisenkin saumoineen ja pullistumineen, mutta lopulta sain senkin tarttumaan.

Mutta hetkonen. Mikä minulla onkaan kädessäni? Ei kai se ole... proppi?

Kyllä se on.
Kokubaku mutoun väsääminen yllätti minut itseni suunnattomasti. Olin kyllä katsellut kyseisen aseen kuvia ja leikitellyt ajatuksella tyyliin "joojoo haha, kyllä minä ehkä joskus mahdollisesti saatan tuonkin tuosta varmaan eräänä päivänä tehdä". Eräänä sunnuntaina sitten vain tartuin pitkän saksan kirjojen sijaan sahaan ja vasaraan ja ryhdyin toimeen. En tiedä mikä minut sai tekemään niin mutta näin valmista proppia katsellessa olen iloinen että niin kävi.


Pohjana propissa on muutama kerros tavallista pahvia (tiesin että äidin kirjakerhopakettien pahvien hamstraamisesta koituisi jonain kauniina päivänä hyötyä!) sekä kuvassa vähän myöhemmin poistetun retkipatjanpalasen alle piiloutuva puunpätkä joka näytti vähän parketilta mutta tuskin oli sitä. Nyysin Lainasin sen perheeni ulkovarastosta, ei sitä kukaan kuitenkaan olisi kaivanut. Köh. Tuo rinkula josta käsi pujotetaan läpi on joko tekonahkaa tai oikeaa nahkaa; leikkasin sen Shinjin kammottavista, automaalilta löyhkäävistä kengistä tarvitessani jotain kestävää. Myöhemmin lisäsin vielä toisen rinkulan pelastaen proppini riippumasta uhkaavasti ja rumasti ja viitaten täten kintaalla lähdekuville joissa rinkuloita on vain yksi. Autenttisuus sai nyt kenkää, totuus vain on se ettei terä pysynyt kädessä millään pelkän yhden nahkalärpäkkeen varassa. Molemmat rinkulat on siis naulattu useammalla naulalla kiinni puunpalaan ja naulojen päät luonnollisesti taitettiin puuta vasten epämiellyttävien pistosten välttämiseksi. Loput osat ovat kiinni toisissaan liimalla. En voi enää elää ilman Pattexia, tosin sen aiheuttama löyhkä huoneeseeni (ja koko taloon suljetusta ovesta huolimatta) oli varsin epämiellyttävä.


Kun perusrakenteet olivat kunnossa alkoi armoton massan mättäminen. Kyseessä on siis ihan tavallinen, Tiimarista saatava ja ilmakuivuva massa jota meni tähän projektiin kolmisen pakettia eli reilun kilon verran. Olen vielä ihan aloittelija proppien kanssa ja askartelumassa on yksi niistä harvoista materiaaleista joita olen aiemmin käyttänyt ja todennut hyväksi; siitä siis tämä materiaalivalinta. Jonain päivänä luultavasti pyörittelen silmiäni epäuskoisena lukiessani tätä postausta mutta no, kukaan ei ole seppä syntyessään. Massa muotoutui miekaksi varsin kelvollisesti eikä koko hökötys edes paina kovin paljoa. Tein siitä myös miekkaan kuuluvat jalokivet vaikka hartsia käyttämällä olisikin saanut astetta hienomman lopputuloksen. Ehkä vielä jonain päivänä. :'> Mutta niin, takaisin vielä miekkaan ja askartelumassaan. Massa peitti hienosti alleen naulat ja tekonahkalärpäkkeiden liitokset ja siitä sai myös muotoiltua koholla olevat osat. Siellä minä ihan onnessani lisäsin "vielä vähän!" massaa vanhojen kerrosten päälle huoneeni lattialla, haaveillen tulevasta. Hiominen olikin sitten vähän keljumpi prosessi mutta siitäkin selvittiin. Sitten vain jalokivet ja koristekuvio kiinni, gessot päälle ja lisää hiomista. Lopuksi maalasin koko höskän (hopeista koristekuviota lukuunottamatta) keramiikkamaalin ja lasimaalin yhdistelmällä. Ensimmäisen olin ostanut vuonna 2010 Kaiton kuulokkeisiin joten sitä ei - yllätys yllätys - paikallisesta Tiimarista enää löytynyt, mutta Bishopin laseja varten hommattu lasimaali pelasti paljon. Jo propinteon alkumetreillä olin päättänyt että miekan pinnan tulee kiiltää vähäsen; mattapinta olisi näyttänyt astetta kökköisemmältä ja ei-niin hienolta.

Kun katson valmista proppia, bongaan luonnollisestikin asioita jotka voisivat olla paremmin. Huolehdin pääni puhki myös siitä tulevatko naulat kestämään vai putoaako proppi kesken päivän kädestäni ja hajoaa sirpaleiksi Metsähallin lattialle. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ylpeys. Vasta nyt, reilut kuusi vuotta cosplayn aloittamisen jälkeen, olen uskaltautunut tekemään proppeja ja huomannut että se ei olekaan niin hankalaa. Hämmennys on yhä suuri kun pitelen käsissäni Kassimin miekkaa; teinkö minä tosiaan tämän? Minä, joka pelkäsin proppientekoa kuin muumimörköä ja arvelin etten ikinä tulisi oppimaan sen saloja? Enhän minä toki vielä ole mikään ekspertti asiassa - kaukana siitä! - mutta jostainhan se on aloitettava. Tästä on matka vain ylöspäin, ja ehkä vielä jonain päivänä onnistun tekemään itseäni isomman proppihirvityksen. We shall see.

Nuinikkään. Tässäpä tämä; en usko että tulen päivittämään enää ennen Frostbitea. Siellä nähdään siis, toivottavasti paikalla on paljon Magi-cossaajia! Olisi ihanaa päästä tapaamaan saman fandomin ihmisiä ja juttelemaan sarjasta ja näin. Olen aika lailla sosiaalisesti kömpelö pingviini mutta ehkä rohkaisen mieleni ja yritän jutella jollekulle. Älkää syökö. ;3;


tiistai 8. tammikuuta 2013

"Haluun olla erikoinen lumihiutale... Vai haluanko?"

Hyvää uutta vuotta! Aloitetaan maailmanlopun jälkeinen vuosi pienellä pähkinällä.

Muutamilla keskustelupalstoilla/laudoilla olen nähnyt ketjuja, joissa ihmiset listaavat sarjoja/hahmoja joita on cossattu animetapahtumissa "liikaa". Kaikista suurin synti näyttää nykyään olevan Homestuckin cossaaminen; ihmiset valittavat siitä että sarjan puvut ovat "liian helppoja"ja että samaa vanhaa harmaata -- kirjaimellisesti! -- massaa ei kuulemma kestä kukaan katsella. Homestuckin lisäksi "mustalle listalle" ovat joutuneet monen mielestä myös mm. sellaiset lähdeteokset kuin Hetalia, Vocaloid, Panty & Stocking with Garterbelt sekä Marvelin sarjakuvista tehdyt elokuvat. Kuulostaako tutulta? Niin sanotuista "massacosseista" on ulistu suomalaisessa skenessä jo pitkään ja jokainen coneissä käynyt muistaa varmasti useita cosseja noista ylempänä mainituista sarjoista. Kuitenkin "massasarjojen" cossaaminen on jo niin puhkikulutettu aihe etten tässä postauksessani ota juurikaan kantaa siihen vaan käsittelen seuraavanlaista ongelmaa:

Onko väärin tehdä asu joka on tehty jo lukemattomia kertoja aiemmin ja hyötyykö cossaaja mitään siitä että valitseekin "harvinaisemman" cosplayn?

On tiettyjä hahmoja joita näkee lähes jokaisessa conissa vuodesta toiseen, useimmiten yhden kappaleen sijaan kokonaisia laumoja. Mm. Gurren Lagannin Yoko, Hetalia-hahmot, Kuroshitsujin Ciel ja Hatsune Miku tuntuvat kuuluvan lähes joka conin "perusvarustukseen". Tietyt hahmot on helppo tunnistaa vaikkei sarjaa itse seuraisikaan, sillä ei tarvitse kuulla kuin muutaman kerran kaverin suhahtavan "kato tuolla menee taas yksi Naruto" kun on jo oppinut miltä se ja se hahmo näyttää. Itse en esimerkiksi ole ikinä lukenut Homestuckia enkä tunne yhtään sen hahmoa nimeltä, mutta tiedän varsin hyvin miltä kyseisestä sarjasta cossaavat henkilöt näyttävät.

Yleensä cosplayn kohteeksi päätyvät ne kaikista tunnetuimmat ja suosituimmat hahmot joilla on helppo ja tunnistettava asu. Joidenkin mielestä tämä on vallan karmaisevaa sillä liian iso määrä hahmoa X on ilmeisesti pahaksi kaikkien conkävijöiden hyvinvoinnille. Olen nähnyt monesti ihmisten julistavan keskustelupalstoilla että "mä en kyllä enää cossaa Kuroshitsujista kun se on niiiiiin mainstream" ja että "Pantya ja Stockingia cossataan ihan liikaa, missä kaikki muut hahmot on?".  Kerran jopa törmäsin blogiin johon oli kirjoitettu "cosplayn säännöt"; yhdessä niistä harrastajaa kehotettiin tarkkailemaan skeneä ja välttämään suosittuja hahmoja kuin ruttoa. Sinälläänhän siinä ei ole mitään vikaa että haluaa nähdä mahdollisimman paljon eri hahmoja lempisarjastaan; jos conkävijä haluaa saada kuvattua kaikki suosikki-Avengersinsa on varsin ongelmallista mikäli Sibeliustalon uumenista löytyy pelkästään Tony Starkia. Kieltämättä conissa on mukavampi katsella ympärilleen mikäli jokainen vastaantulija ei ole toisten klooni, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että harrastajilla olisi oikeus julistaa tietyt hahmot tai sarjat pannaan ja katsoa kieroon jokaista jonka valitsemaa hahmoa on conissa "liian monta".  Itse pidän aavistuksen verran naurettavana sitä että joku ylpeilee sillä miten cossaa vain "oikeasti hyvistä" eli ei-niin suosituista sarjoista ja toteaa samaan syssyyn että jos hän nyt sattuukin hairahtamaan mainstreamin puolelle niin valinta ei ainakaan osu mihinkään ylicossattuun hahmoon.

On monia syitä sille miksi ihminen valitsee hahmon jota näkee lähes joka tapahtumassa. Helppo asu, ryhmä- tai paricosplay, tunnistettavuus ja, ai niin, onhan myös olemassa sellainen kummallinen asia kuin hahmorakkaus. Jos Kaisu Kossaajan mielestä Uchiha Sasuke on syvällisin ja parhaiten tehty hahmo ikinä ja Sasuken cossaaminen on hänen suuri unelmansa, hän tuskin pahoittaa mieltänsä jos conissa on tusina ja vähän päälle tismalleen saman puvun tehnyttä cossaajaa. Onhan se kivaa jos suurella vaivalla tehdystä puvusta otetaan paljon kuvia; "hieno cossi!" tms. kommentit piristävät aina päivää. Uusiin ihmisiin on helpompi tutustua jos molemmilla osapuolilla on jotain yhteistä, minkä vuoksi ei olekaan ihme että suosittujen hahmojen cossaaminen poikii uusia tuttavuuksia ja ihmissuhteita paljon todennäköisemmin kuin ihan "tylsänä taviksena" tai ei-niin tunnetun hahmon vetimissä liikkuminen. Mitä tunnetumpi sarja ja mitä isompi fandom, sitä suurempi todennäköisyys cossaajalla on saada huomiota osakseen. Tietysti. Huomio ei kuitenkaan ole ainoa tunnetun hamon pukuilemisesta koituva hyöty. Etenkin aloittelevat cossaajat voivat saada arvokasta tietoa nähdessään tismalleen saman puvun jonkun toisen yllä. Kun on vertailukohde, on mahdollista tutkia materiaaleja ja ehkä jopa jutella tekniikoista: "Mistä tää pyssy on tehty? Entä mitä kangasta noi housut on? Ahaa, en olisi ikinä arvannut. Kiitos vinkistä!".

Entä jos valitseekin jonkun sivuhahmon? Tai jos sitä tekisikin vähän erikoisemman version tutusta, rakkaasta hahmosta? Toisiko se jotain megalomaanisen uutta ja värisyttävää omaan cosplaykokemukseen? Erikoisemman cosplayn tekeminen palvelee etenkin vertailuun taipuvaisia harrastajia. Jos tekee aikaa vievän ja yksityiskohtaisen puvun, joka on nähty ehkä kaksi kertaa sarjan aikana ja vain kerran värillisenä, voi olla aika varma ettei samanlainen puku kävele vastaan myyntipöytäsalissa kymmenen kertaa paremmin tehtynä. Jos tekee Sandplay-Lukan tavallisen version sijaan, ei ole pelkona että hukkuisi massaan. Erottuminen on siis helpompaa harvinaisempien cossien kanssa, mikä on kiva juttu etenkin ryhmäcosseissa. On ryhmiä, joissa jokaista hahmoa otetaan vain yksi kappale, ja sekä ei-niin tunnettujen hahmojen että erikoisversioiden tekemisessä on omat hyvät puolensa. Jos cossaa sivuhahmoa, on todennäköisempää että hahmon paikka on vielä vapaana ryhmässä joka aloitti itsestään ilmoittelemisen jo kuukausia sitten. Jos oma suosikki on kuitenkin jo varattu, voi olla että ryhmään pääsee vielä mukaan mikäli tekee samasta hahmosta jonkun muun kuin perusversion. Erikoisemmista pukuvalinnoista voi olla apua myös kisatessa, tai ainakaan kukaan yleisöstä ei todennäköisesti voihkaise esityksen aikana "voi eiiiii taas yksi Hetalia". Tietenkään joka ikinen erikoisversio ei ole leveliltään yli 9000 ompelullinen haaste vaan monista hahmoista löytyy ihan virallisia merimies-, maid-, eriväri- jne. versioita. Eli jos tunnettu hahmo innostaa mutta puvun haasteellisuus on ongelma, voi hyvillä mielin väsätä jonkun helpon mutta ei-niin yleisen version ja tuoda monimuotoisuutta conin cossaajamereen.

Kumpi näistä on kannattavampaa? Saako conkokemuksesta enemmän irti erikoisena lumihiutaleena vai yhtenä monista? Se riippuu tietenkin ihan siitä millä mielellä ja millä tavoitteilla cossaaja on coniin lähdössä. Jos onnistuneen conkokemuksen tekee se, että saa pukuilla ihkun ihanaa suosikkisydänkäpystään ja samaistua hahmoonsa, voi harvinaisemman version tekemistä suositella mielihyvin. Jos cossaaja kuitenkin toivoo puvustaan otettavan paljon kuvia ja haluaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, saattaa olla fiksumpaa jättää erikoisversio tekemättä. Ongelmana ei-niin tunnettujen hahmojen cossaamisessa ja vähän tuntemattomampien versioiden tekemisessä kun on se, että sarjan fanitkaan eivät välttämättä tunnista hahmoa. Kun conkävijä on nähnyt tusinoittain perus-Yokoja ei meidoversio samasta hahmosta välttämättä herätä samanlaista "ahaa!"-elämystä, mikä voi johtaa siihen ettei meido-Yokoa pukuilevasta cossaajasta oteta läheskään paljon kuvia kuin mitä hän olisi toivonut.


Riippuu cossaajan luonteesta ja tavoitteista millaisen reaktion tämä hänessä aiheuttaa. Toisia kiinnostaa cossaamisessa ja coneissa jokin ihan muu kuin se, kuinka monta otosta hänen puvustaan räpsäistään ja toisia taas harmittaa vietävästi huomiotta jääminen ja ignooratun puvun eteen nähty vaiva tuntuu valuvan hukkaan. Monilla näkökanta asiaan riippuu ihan puvusta ja fiiliksestä. Taas päästäisiin jälleen kerran siihen ovatko kaikki cossaajat automaattisesti huomiohuoria vai mitä ihmettä tähtäh, mutta en aio varsinaisesti mennä siihen. Totean vain että ymmärrän molempia näkökulmia. Olen itse cossaillut sekä megasuosittuja hahmoja että niitä vähän harvinaisempiakin ja molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Välillä olen iloinnut siitä ettei näköpiirissä ole ollut toista samanlaista pukua, välillä taas lähes vaipunut itsesääliin kun kukaan ei ole tunnistanut asua jonka eteen olen nähnyt kovasti vaivaa. Olen nyt päätynyt siihen että jatkossa hyödynnän ei-niin tunnettuja hahmoja ja versioita lähinnä kisaamisessa; hyvä keino estää forever alone -fiilikset ja lavalla keekoillessa puvusta tulee ainakin niitä kuvia.

Frostbiten Jack Frost -armeijaa odotellessa. :3