"On vähän kylmä" eli Tracon 2015

Koko Traconia edeltävän viikon Twitterissä manailtiin conviikonlopulle osuvaa sääennustetta ja pelättiin ukkosta ja maailmanlopun keliä. Onneksi ennustus oli vähän kuin vuoden 2010 cossini eli "vähän sinnepäin", ja ukkosen sijaan sään herra kuritti meitä vain viileydellä ja ajoittaisilla sadekuuroilla. Meidän cossaajien ei siis tarvinnut turvautua pelkkiin sisätilashootteihin, ja edellisvuodesta tutut ruokakojutkaan eivät joutuneet kärsimään asiakaskadosta. Hurraa! Tämänkin vuoden Tracon oli, Yotsuban sanoin, hyvää tavaraa, vaikka pieniä harmin aiheita (*köhköhJONOTköhköh*) tulikin luonnollisesti vastaan. Coniviikonlopulle ympättiin myös visiitti kissakahvila Purnauskikseen, mikä oli luonnollisesti parasta ikinä. Sekä lauantain että sunnuntain cosplaykisat jännittivät normaalia enemmän, sillä kummassakin niistä kisasi kavereitani, ja peukkuja tuli pidettyä pystyssä lähes rasitusvamman saavuttamiseksi asti. Kisat olivat muutenkin elämyksellisiä tapauksia, sillä etenkin sunnuntain esityskisa kohahdutti korkealla tasollaan ja sai haaveilemaan kisaamisesta. Oli hauskaa huomata, miten suomalaiset kisaajat ovat vihdoin alkaneet irrottautua kömpelöistä feikkitaisteluista ja pitkistä monologipatsasteluista, ja lähteneet tekemään aiempaa viihdyttävämpiä esityksiä. Omat suosikkini olivat Tehotytöt-esitys ja aivan huippu Love Letter -sketsi (paras peli ikinä!), sekä tietenkin se ihanin, itkettävin ja fanin sydäntä lämmittävin SnK-esitys. Vetistelin salin hämärässä kuin mikäkin pikkutyttö.

Sitten cosseihin, ensiksi Oliviaan. Olivia ei ole läheskään täydellinen puku -- kaukana siitä! Kaikista eniten inhoan neidin proppeja (siis noita kultaisia rinkuloita, jotka eivät ole aseet eivätkä soittimet), joita väsäsin kiireessä vielä coniinlähtöpäivän aamuna (onneksi en sentään Tampereella vaan kotona conia edeltävänä perjantaina). En ehtinyt kokeilemaan finnfoamia, vaikka olisin tahtonut, vaan jouduin turvautumaan pahviin ja ilmakuivuvaan fimoon, joka ei sitten ehtinyt kuivua läheskään tarpeeksi hyvin ja sai aikaan pelon siitä, milloin propit napsahtavat sievästi kahtia. Eivät, ihme kyllä, napsahtaneet, mutten silti tykkää niistä yhtään. Muutenkin cossi kesti päällä ja kasassa paremmin kuin olin ajatellut. Lämmin se ei kyllä missään nimessä ollut, ja kaulahuiville ja syystakille tuli tarvetta useampaankin otteeseen lauantain aikana. Kauhistelin hurjasti etukäteen sitä, miten pahasti paleltuisin ja minkäsorttisen conruton onnistuisin itseeni tartuttamaan tämän cossin myötä, mutta loppujen lopuksi vaatteiden vähäisyyden aiheuttama harmi oli huomattavasti pienempää kuin mitä olin pelännyt, ja hyvä niin! Ilkeitä kommenttejakaan en kuullut hämmennyksekseni yhtään, vaikka pelkäsin etukäteen ihmisten tulevan tökkimään mahaani ja hokevan "läski, läski". Ainoat mieleenpainuvat (ja kovasti minua huvittaneet) minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kommentit tarjosi eräs pikkupoika, joka kuiski äidilleen ihmeissään miten "tolla on kultaa puvussa ja sen housuista näkyy jalat ja PEPPU!". Eräs Sorsapuistossa liikuskellut herrasmies taas ei sanonut minulle sanaakaan, mutta räpsi sen sijaan häpeilemättä kuvia tisseistäni ja pyllystäni kun luuli etten nähnyt.

Kyllä minä näin.

Tiedostan cossanneeni paljastavasti pukeutunutta hahmoa ja sitä, että moinen asukokonaisuus saattaa hyvinkin kerätä katseita. Pelkät katseet minua eivät häirinneet, eikä siinä olisi ollut mitään väärää, jos kyseinen miekkonen olisi tullut pyytämään minusta kuvaa. Salakuvaaminen sen sijaan ei ole ok, vaikkei minulle siitä mitään traumoja tai inhottavaa oloa jäänytkään.

Sitten kuvadumppia Oliviasta ja meidän huikeasta Fire Emblem: Awakening -ryhmästä (joka sai minulta ristimänimen "Chromin kullat"). Yksittäiskuvat napsi Hakkis, ryhmäkuvat taas Mikael Peltomaa.
 

"Siellä se äidin kulta harjottelee. 8)"

Mieheni!

Poikani!

Ystäveitä!

Totuus on yksinkertaisesti se, että ryhmämme on paras ja ihanin, ja toivon totisesti että kokoonnumme vielä jatkossakin, toivottavasti vielä aiempaa suuremmalla porukalla. Ja vinketivonketi, jos Nagan palvonta ja Chromin vahingossa naiminen ovat sinun juttusi, ryhmämme FB-sivu löytyy täältä.

Sunnuntai meni ihan hävyttömän nopeasti ja lähinnä photoshoottauksen merkeissä. Kuvasin itse kolmeen otteeseen kavereideni pukuja, ja iltapäivästä oli oman photoshoottini vuoro. Kuvista iso, iso kiitos Tapio Matikaiselle, rannekkeiden pois editoimisesta otan kunnian itse.

Tulkaa Traconiin, täällä on kivaa.

Kuten kuvista voi päätellä, sunnuntain cossini oli siis Cloé. Cloéta sain askarrella kesällä kaikessa rauhassa, joten sen kanssa ei tullut minkään valtakunnan kiire. Täysin tyytyväinen en silti siihenkään ollut, mutta no, sitä sattuu näin cossaajien keskuudessa. Tampere-talo ei ehkä ole vanha ranskalainen kartano, mutta kuvaaja onnistui siitä huolimatta valitsemaan aivan loistavia kuvauspaikkoja ja jopa löytämään minulle pianon ja flyygelin pimputeltaviksi. ;_; <3 En ole varma, tulenko käyttämään Cloéta enää, joten hyvien kuvien suuri määrä on erittäin positiivinen asia.

Se Traconista, seuraavaksi nokkani näyttää kohti Jyväskylää ja Kosuconia, jonne Hakkis, Virvatuli ja minä kaavailemme kahtakin ryhmäcossia. Toisena päivänä pelaillaan kuoleman kanssa (Death Parade) ja toisena itketään ruusupedillä (Rose of Versailles). RoV-suosikkihahmoni Fersen tulee siis kokemaan uuden tulemisen, ja pääsen arvioimaan miten taitoni ovat kehittyneet sitten vuoden 2010, jolloin cossasin kyseistä aatelismiestä ensimmäisen kerran. Death Parade -valintani Decim taas alkaa olla jo miltei valmis -- se on näitä valmisvaatecossien ihanuuksia. Vielä kun peruukki vain suvaitsisi saapua paikalle, hätähän tässä alkaa kohta tulla.

Tähän loppuun vielä pikainen katsaus uusista cosseista, jotka pyrin toteuttamaan lähiaikoina eli osapuilleen Kosucon-Yukicon-akselilla. Näkyilemisiin!

Yölliset pohdinnat fanservice-hahmojen cossaamisesta

Kaverini kysyi minulta kerran, Asuka-cossiini viitaten: "Kun sä kerran oot feministi, niin miten sä voit cossata hahmoa joka on selkeesti tehty sitä varten että miehet fäppää sille?". Erittäin hyvä ja pohdintaan johdatteleva kysymys!

Fanservice-hahmo nk. "herrasmiessarjasta"

 

Miksi kukaan ylipäätänsä cossaa (nais)hahmoja, joiden asu on enemmän tai vähemmän paljastava? Minäpä kerron.

Monilla ihmisillä, minulla mukaan lukien, päämotivaatio hahmon valintaan lähtee hahmorakkaudesta ja hahmon luonteesta. Jos erittäin rakas hahmo tulee kohdalle, paljastavalla asulla ei ole mitään väliä. Ace Attorneyn Mia on tällainen esimerkki omalta kohdaltani. Nyt kuitenkin aion olla paasaamatta hahmorakkaudesta ja keskittyä muihin syihin, joiden perusteella fanservice- eli herutushahmoja cossataan.

1. Herutushahmoilla on usein todella nätit asut. Maailma on täpötäynnä naishahmojen supersöpöjä asukokonaisuuksia. Itse tykkään röyhelöistä, korkokengistä, korseteista, minihameista ja lukuisista muista perinteisesti naisellisiksi mielletyistä vaatekappaleista, joita myös monet herutushahmot suosivat. Pandora Heartsin Lottien asu oli täynnä toinen toistaan herkullisempia yksityiskohtia, mikä painoi vaakakupissa todella paljon silloin kun valitsin tämän hahmon cossattavakseni. Tätä kirjoittaa nuori nainen, jonka look koostui lähes koko yläasteen polkkatukasta, farkuista ja ylisuurista huppareista, ja jolle oli pitkään uskoteltu, että kaikki tyttömäinen on tyhmää ja ei vakavasti otettavaa. Etsin vieläkin itseäni, mutta tätä nykyä löydän suuria ilon hetkiä röyhelöihin ja pitsiin pukeutumisesta. Cosplay tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia tälläytyä nätiksi ja pukeutua vaatteisiin, joita ei oikein voi arkena käyttää.
2. Itsetunto kohoaa, jos ei kertarysäyksellä niin ainakin pieninä annoksina. Näteillä vaatteilla, sievällä peruukilla ja tekoripsillä höystetyllä meikkiarsenaalilla voi leikitellä lähes vapaasti cosplayssa, ja itsestään saa kaivettua esiin ihan uusia puolia. Hyvin onnistunut hahmoksi laittautuminen ja puku yhdessä tuovat usein lukuisia kehuja, mikä on itsetunnolle nannaa. Tuntuu hyvältä tajuta onnistuneensa jossakin, ja mikäs sen parempaa jos kyseessä on vielä itselle rakas harrastus. Cosplay on muutenkin erittäin hyvä tapa kohottaa itsetuntoa niin omien taitojen kuin kehonkuvankin suhteen, kuten lukuisat suomalaiset bloggarit ovatkin aiemmin jo todenneet.
3. Huomio on imartelevaa. Cosplayskenessä lähes kaikki ovat kovia korostamaan sitä, että he ainakaan eivät cossaa huomion takia. Jos joku kehtaa ilmaista nauttivansa esillä olemisesta ja pukunsa tuomasta huomiosta, ovat skenen verenhimoiset hyeenat heti leimaamassa kyseisen henkilön huomion perässä juoksevaksi tyhjäpääksi, joka käyttää cosplayta vain ponnahduslautana huomiota kalastellessaan. Totuus on kuitenkin se, että hyvin suurella todennäköisyydellä lähes kaikki cossaajat nauttivat saadessaan positiivista huomiota pukuillessaan. Itse olen tuntenut itseni lähes koko pienen ikäni ajan rumaksi, lihavaksi ja epäviehättäväksi, joten tuntuu todella mukavalta saada kuulla näyttävänsä kauniilta nättiä ja fanien silmissä kuumaa animutsikua cossatessa.
4. Koska niin voi tehdä! Feministinä uskon siihen, että niin naisten kuin miestenkin tulisi saada tehdä haluamiaan asioita ilman, että heidät tuomitaan silkan sukupuolensa perusteella. (Kunhan siitä ei aiheudu vahinkoa muille ihmisille.) On naisia, jotka väittävät, että tiukkoihin vaatteisiin pukeutuva kotirouva ei voi olla feministi, koska tiukat vaatteet ja kotirouvana oleminen miellyttävät miehiä. Tämä on hyvin vahingollinen olettamus, sillä sehän tarkoittaisi, että maskuliinisuus on oletus ja automaattisesti feminiinisyyttä parempaa. Cosplaymaailmassa tämä näkyy usein toisten cossaajien (huomio)huoritteluna ja puheina siitä miten "kaikki naishahmot on ihan tyhmii ja six mä cossaan vaan miehii kun ne on parempii :)". Usein oletetaan, että jos nainen cossaa herutushahmoa, hän tekee sen puhtaasta miesten miellyttämisen halusta. Tämä on täysin älytön ajatus, sillä a) kaikki naiset eivät ole edes kiinnostuneet miehistä, b) ulkonäkö ei kerro ihmisestä läheskään kaikkea, c) uskokaa tai älkää, joskus ihmiset tekevät asioita silkaksi omaksi ilokseen ja d) vähäpukeisen hahmon valitsemiselle on lukuisia muitakin syitä, esimerkiksi ne jotka olen maininnut aiemmin tässä blogipostauksessa. Kun cossasin Asukaa, tiesin kyllä Senran Kaguralla olevan varsin kyseenalaisen maineen. Se ei kuitenkaan estänyt minua cossaamasta. Asuka ei ole ehkä ihkuin ja rakkain lempihahmoni ikinä, mutta pidän hänen luonteestaan ja designistaan niin paljon, että halusin cossata ja cossasinkin häntä. Siinä kaikki.

Tähän loppuun totean vielä, että usein herutushahmoa cossatessa voi saada osakseen myös negatiivista huomiota kuten tuijottelua, ällöjä kommentteja tai jopa suoranaista lääppimistä. Tuijotuksille ei itse voi yhtään mitään, eikä ihmisiä voi kieltää katsomasta. Jos pukeudut huomiotaherättävästi, saat huomiota. Jos et kestä jonkun kaulaparran kiinnostuskiikareita, voit siirtyä toiselle puolelle Metsähallia. Sen sijaan limaiset kommentit ja käsiksi käyminen eivät missään nimessä ole ok, eikä kenenkään tule sietää semmoista. Paljastava asu ei muuta naista yleiseksi lihanpalaksi jota saa käpliä miten mieli tekee, vaan puvun sisällä on yhä ihminen jota tulee kohdella kunnioittavasti. Piste.

PYLLY. Ihanin tyty, tahtoisin vaan cossata ;_;

Iiiiiiiihhhhhanat uksitoista

Olen 20-vuotias nainen, nyt on perjantai-ilta... eikä minulla ole mitään ns. parempaa tekemistä kuin seikkailla internetissä ja stalkkailla muiden blogeja. (Toisaalta nyt ollaan vielä pitkäperjantain puolella, ovatko baarit tänään edes normaalisti auki? No jaa. EDIT: Menipä sittenkin lauantain puolelle, hoh.) Kuitenkin, päädyin LilyofLiliania selatessani löytämään Lilianin yhdentoista kysymyksen taggaushaastetta varten kynäilemät kysymykset, ja koska niihin ei oltu tagattu erityisesti ketään vaan ne oli jätetty vapaaksi riistaksi päätin tarttua tilaisuuteen. Etenkin Tumblrissa on tullut viime aikoina vastailtua paljonkin vastaaviin kyselyihin ja koska olen hirveä huomiohuora (: 3) minusta on mukavaa lukea muiden vastauksia/kun ihmiset lukevat omia vastauksiani. Tässä tulee siis.

Haasteen säännöt

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2.Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3.Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse vielä 11 blogaajaa jolla on alle 200 lukijaa ja haasta heidät leikkiin mukaan ja muista kertoa heille haasteesta. Vaihtoehtoisesti valitse 11 viimeksi päivittäneen blogia lukulistaltasi.

11 asiaa minusta

1. Olen viettänyt neljä vuotta lukiossa koska hairahduin ysiluokalla hakemaan täysin väärään lukioon. Vaihto taidepainotteisempaan ja samanhenkisiä ihmisiä pullollaan olevaan oppilaitokseen tapahtui lukion ykkösen jälkeen; uudessa koulussa aloitin taideaineiden osalta ykkösellä ja lukuaineiden osalta kakkosella. Tästä seurasi sekä hyviä että huonoja puolia; sain ystäviä molemmilta luokka-asteilta mutta toisaalta kärsin tietyntyyppisestä juurettomuuden tunteesta ja kurssien kanssa sumpliminen oli välillä todella vaikeaa. Nyt alkaa kuitenkin olla vihdoin lakki kourassa! Siwan kassa täältä tullaan. : DD
2. Kun nyt kerran koulusta tuli puhe niin siitä saadaankin hyvä aasinsilta sellaiseen aiheeseen kuin tulevaisuudensuunnitelmat. Haluaisin "sitten isona" päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan ja auttamaan sen ajamista kovista arvoista kärsiviä ihmisiä, etenkin lapsia ja nuoria. Vielä ei-niin kovin kauan sitten halusin opettajaksi mutta pikkuhiljaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja muiden auttaminen ovat alkaneet kiinnostaa enemmän. 
3. Tykkään kamalasti naisellisista vaatteista; röyhelöistä, isoista hameista, sifongista, sievistä kengistä, puhvihihoista...
4. Täytettyäni 20 tuossa helmikuun alussa koin pienoisen ikäkriisin. Uskomatonta, että enää ikinä ikäni ei tule alkamaan numerolla 1 -- ellen sitten elä yli satavuotiaaksi asti. Sitä odotellessa.
5. Napsin coneissa ahkerasti kuvia ja kerään jokaisen helmet valokuva-albumiin johon myös kirjoitan tärkeimmät yksityiskohdat ja lentävimmät läpät. Välillä se tuntuu vähän hassulta sillä aika lailla samat jutut tulee laitettua sekä blogiin että albumiin.
6. Olen koko pienen ikäni ollut pessimisti ja äärettömän itsekriittinen, mutta nykyään yritän ahkerasti (??) tehdä töitä muutoksen eteen ja kokeilla vähän erilaista elämää.
7. Olen hulluna Ben & Jerry's -jäätelöihin, etenkin niihin uusiin joissa on karamelliydin.
8. Minulla on tapana ajelehtia vuosien saatossa fandomista toiseen. Jostain sarjasta tulee yllättäen the fandom, joka sitten kuluttaa suurimman osan ajastani ja rakkaudestani. Tähän mennessä tällaisia sarjoja ovat olleet mm. One Piece, Hetalia ja Durarara!!, nykyinen the fandomini on Magi. Durararasta en ole lakannut tykkäämästä vieläkään ja toivon totisesti että niin käy myös Magin kohdalla.
9. Kirjoittelen silloin tällöin Japan Pop -lehteen, lähinnä lyhyitä sarjojen arvosteluja sekä myös pari Shirocon-raporttia.
10. Minulla on ollut ajokortti jo kohta kahden vuoden ajan mutten ole vielä kertaakaan uskaltautunut ajamaan yksin conittamaan vieraaseen kaupunkiin. Tähän tulee muutos tänä keväänä kun kaverini ja minä -- toivottavasti! -- suunnistamme läheiseen Mimiconiin Mikkeliin. 
11.Cosplayn lisäksi harrastan uintia, lukemista, kirjoittamista, piirtämistä, videopelejä, animea ja mangaa yleisestikin sekä pyöräilyä. Tykkään myös leipoa mutta sitä en laskisi vielä harrastukseksi.


11 kysymystä sinulle:

1. Onko sinulla jotain cosplaysuunnitelmaa, jonka haluaisit kovasti toteuttaa, mutta et ole vielä sitä tehnyt? Mikä ja miksi? Miksi se on vielä tekemättä?
Tällä hetkellä kuumottaisi eniten Magin Paimon, sillä lyhyestä esiintymisestään huolimatta ehdin tykästyä kyseiseen neitiin valtavan paljon. Magi on tämänhetkinen fandomini johon kaadan kaiken rakkauteni, minkä lisäksi noin asenteikkaita naishahmoja tapaa valitettavan harvoin. Miksi sitten en cossaa Paimonia? Hahmon tietävät ja alla olevan kuvan näkevät tajuanevat piakkoin syyn.

Niin. Onhan paljastavaa cosplayta tehty ennenkin, mutta tämä olisi jo vähän haasteellisempaa. Olen kyllä pohtinut pääni puhki erilaisia ratkaisuja selvitä kyseisestä cossista ilman omien maitorauhasten vilauttamista (bodysuit + tekotissit?) mutta loppujen lopuksi olen aina tullut siihen tulokseen että homma kannattaa jättää sikseen. Napakorun kiinnittäminen bodysuitiin voisi olla hieman hankalaa ja mielessä kummittelee skenaario jossa tuleva potentiaalinen työnantaja päätyy jotakin mystistä kautta cossiblogiini bongaamaan Paimon-cossikuvat.


2. Mikä sai sinut aikanaan aloittamaan cosplayn?
Kyllä se lähti ihan siitä, että halusin pukeutua lempihahmoikseni. Olen tykännyt pienestä pitäen roolileikeistä ja hienoihin roolivaatteisiin pukeutumisesta joten cosplayharrastus sopi minulle kuin nenä naamaan. Yhä edelleen pääsyy cosplayn harrastukseen on kohdallani sama; maailma on täynnä ihania hahmoja ihanine pukuineen enkä vain voi olla cossaamatta heitä.

3. Osaatko jotain cosplayhin liittyvää, jota haluaisit opettaa muille tai mistä uskoisit olevan muille hyötyä?
Argh, tämä on yksi suurimmista ongelmistani cosplayn kohdalla! En ole vieläkään kehittynyt niin hyväksi enkä löytänyt mitään "omaa" jotta voisin neuvoa muita. Olen loppujen lopuksi aika kömpelö niin ompelun kuin proppienkin suhteen, tekniikkani eivät ole mitenkään ammattimaiset enkä ole työstänyt tarpeeksi montaa erilaista materiaalia tietääkseni mitkä toimivat ehdottomasti parhaiten. Tämä on syynä siihen miksei blogistani vieläkään löydy yhden yhtä tutoriaalia.

4. Jos näet hienon cosplayn, kerrotko ajatuksesi asun kantajalle? Miksi/Miksi et?
Olen aika lailla burgeri joten aloitteen tekeminen ja vieraiden ihmisten lähestyminen ovat pitkään olleet minulle ongelmia. Kuitenkin viime aikoina nämä asiat ovat (ehkä?) alkaneet pikkuhiljaa kauhistuttaa vähemmän tai jopa sujua (???), ja mikäli satun bongaamaan conissa upean cossin saatan hyvinkin mennä kertomaan puvun kantajalle kuinka paljon hänen asustaan tyksin -- etenkin jos kyseinen cossaaja on tehnyt puvun samasta sarjasta kuin minä tai jos hän sattuu cossaamaan lempihahmoani. On helpompaa mennä juttelemaan tuntemattomalle jos havaittavissa on edes jonkinlainen meitä yhdistävä tekijä.

5. Mikä on lempimateriaalisi tai kankaasi? Käytätkö usein jotain tiettyä materiaalia?
Lempikankaani on tällä hetkellä ehdottomasti sifonki, mutta en kyllä ole vielä ommellut siitä mitään. Useimmiten cosseissani käytetty materiaali taitaa olla Perla-puuvilla mitä erilaisemmissa sävyissä. Perusmukava kangas, käy useisiin tarkoituksiin muttei kuitenkaan kaikkeen.

6. Millä cosplayn osa-alueella koet olevasi vahvimmillasi? (Nyt saa kehua itseään oikein kunnolla!)
Tähän mennessä olen suoriutunut ihan kelvollisesti peruukkien saralla. Saattaa kyllä olla, että se johtuu yksinkertaisesti siitä etten ole vielä joutunut työstämään mitään kovin monimutkaista karvapehkoa. :''D

7. Oletko cosplaykisannut? Jos olet, kisaisitko uudestaan? Miksi/Miksi et? Jos et, haluaisitko? Miksi/ Miksi et?
Voi, kyllä. Jos nyt lasken oikein niin kisalavalla on tullut käytyä kuutisen kertaa (kerran ryhmäkisassa) -- ja suurin osa niistä olisi saanut jäädä käymättä. Poskiani kuumottaa vieläkin kun muistelen millaisissa langanpätkäisissä, lähdekuvalta karanneissa rytkyissä sitä tuli kiivettyä ison salin lavalle. Toki sen voi laittaa aloittelijuuden piikkiin (kisasin kaikissa kolmessa ensimmäisessä conissani) mutta silti. Hyvänä puolena tässä on se, että lavakokemusta on karttunut jo jonkin verran ja ainakin voin muistella leuka vapisten miten "silloin kun minä olin nuori ei cosplaykisassa vielä tarvinnut väsätä mitään esitystä eikä huolitella sisäsaumoja!".

8. Onko sinulla jotain hahmotyyppiä, jota päädyt cosplayaamaan aina uudestaan ja uudestaan?

Vaikka kuinka toitotan itselleni että olisi ehkä ihan kehittävää ja hauskaa tehdä välillä niitä naiscossejakin niin silti päädyn jostain syystä tämän tästä cossaamaan miehiä, ja useimmiten juurikin jotain itsevarmaa charmikönttiä. Mm. Edgeworthia, Kanbaa, Klavieria, Ranskaa ja Bishopia tuskin voi kuvailla täysin samanlaisiksi hahmoiksi, mutta tiettyä charmikkuutta ja valovoimaa heissä kaikissa on. Tämä tuskin on sattumaa, tuppaan haksahtamaan aina sellaisiin kypsiin ja vetovoimaisiin uroksiin. Vastakohdat viehtättävät?

9. Mikä on cosplayn pääasiallinen lähteesi?
En ole varma tarkoitetaanko tällä nyt inspiraatiota vai lähdekuvien varastoa joten vastaan lyhyesti molempiin. Inspiraationa toimii juurikin tuo alussa mainittu halu cossata omia lempihahmoja ja elää näiden nahoissa edes sen päivän verran. Lähdekuvia taas bongailen sieltä täältä; yleensä otan screencapeja animesta mutta joskus myös tarkastelen miten muut cossaajat ovat sen ja sen yksityiskohdan tehneet.

10. Mitä yksittäistä asiaa painotat eniten cosplayta tehdessäsi? Mihin panostat erityisesti?
Mietin tätä varsin pitkään mutta en keksinyt mitään yksittäistä asiaa johon panostaisin erikoisen paljon. Pitäisi kai vastata että panostan tasapaksusti kaikkeen? Minulla ei ole mitään yksittäistä osa-aluetta jossa olisin erityisen hyvä, mikä sitten näkyy puvuissani ihan yleisesti. Aika lailla kaikki cosplaypukujani koskien on "ihan kivaa" mutta siinä se sitten onkin. Tämäkin on yksi ongelmakohdistani cosplayn saralla -- olisi niin siistiä loistaa edes yhdellä osa-alueella! Valitettavasti tämä ongelma seuraa minua myös "siviilielämääni", olen sielläkin keskiverto tai alle vähän kaikessa.

11. Kertoisitko vielä jotain cosplayhin liittyvää itsestäsi, mikä ei ole ihan ilmiselvää?
Hankala kysymys! Öö, sanotaanko nyt vaikka näin että mietin aika lailla tämän tästä millainen "asemani" on Suomen skenessä. Olen tavattoman itsekriittinen ja löydän itseni usein pohtimasta sitä olenko käyttäytynyt coneissa/blogissani siten että "kokeneemmat" cossaajat tirskahtelisivat minulle. Sinällään ihan tyhmää tällainen koska ei skenessä ole mitään tiettyä luokittelua jonka mukaan toiset olisivat ylempänä kuin toiset. Kyse taitaa olla lähinnä siitä että pelkään muiden torjuntaa ja naurunalaiseksi joutumista.


Tagattavat ja 11 omaa kysymystä:

Aviala 
Hakkis
Nia 
Juusto 
Novadille
Tämän enempää tagattavia en laita sillä moni muu potentiaalinen tagattava on jo ehtinyt osallistua haasteeseen. Mikäli tunnet yhtäkkistä vetoa vastata näihin kysymyksiin niin antaa mennä vain. Jos näin käy, olisi mukavaa mikäli heittäisit minua linkillä vastauspostaukseesi. : 3 


1. Mieltä lämmittävin kommentti jonka olet puvustasi saanut?
2. Oletko koskaan katunut sitä, että aloitit cosplayn?
3. "Massacossi" vai harvinaistakin harvinaisempi hahmo, kumman valitsisit mieluummin (olettaen että kyseessä olisi molemmissa tapauksissa yhtä rakas hahmo)?
4. Mikä on suurin haaveesi cosplayn saralla -- onko se kisan voitto, lempihahmon cossaaminen vai jokin muu?
5. Puvunteon inhottavin vaihe, jonka pariin joudut kuitenkin palaamaan tämän tästä?
6. Oletko cossannut omia hahmojasi? Jos olet, miksi näin ja miltä se tuntui? Jos et, miksi ei?
7. Onko sinulla lempitapahtumaa? Jos on, mikä se on ja miksi?
8. Onko jotain mikä kaihertaa mieltäsi Suomen cosplayskenessä?
9. Listaa kolme lempipukuasi.
10. Mitä arvelet, pukeudutko hassuihin asuihin vielä päälle kolmekymppisenäkin?
11. Lempiperuukkisi ja miksi?

Väärän kokoisia kenkiä ja lyhyen lyhyitä hameita -- minun Desuconini

Ai että Desu-raporttia pitäisi kirjoitella? Katsotaanpa saanko aikaan mitään järkevää sillä olen tällä hetkellä coninjälkeisen flunssan kourissa vaikkei viikonloppuna ollut edes desusää. Eääöäää. No.

Tästä conista jäi varsin muikeat fiilikset, paremmat kuin viime Desuconista ja Frostbitesta. Onnistuin jotenkin maagisesti tasapainottamaan ohjelmassa käymisen, kavereiden kanssa hengailemisen, syömisen ja oman ajan, mikä oli omiaan tekemään conkokemuksesta hyvän kun mikään osa ei jäänyt liikaa paitsioon. Ohjelmapuolella oli parikin sellaista numeroa jotka halusin ehdottomasti nähdä, ja näistä kävinkin katsomassa lähes kaikki. Kokonaissaldoksi muodostui tällainen: avajaiset, Vihaluento, Mawaru Penguindrum -luento, Steins; Gate -luento,  Gumi gumi giggeli on paras :D ja shonen haato -luento sekä YKSI ANIME, YKSI HAHMO­KAARTI, YKSI JOHTAJA -luento. Kahdella jälkimmäisellä en tosin ollut loppuun asti vaan muiden aktiviteettien vuoksi jouduin lähtemään jo varsin aikaisessa vaiheessa. Noiden lisäksi olisin halunnut vielä Princess Tutu -luennolle, cosplaykisaluennolle sekä Tiger & Bunny -luennolle, mutta kiireet estivät senkin. Puheohjelman lisäksi minulla oli nimittäin aika lailla muutakin tekemistä; oli iltabileitä, oli cosplayphotoshoottia niin ammattimaisen kuvaajan kanssa kuin kaveriporukallakin, oli Rimpun cosplaymusiikkivideon kuvauksia, oli Visual Questia... Koko ajan tuntui olevan jotakin tekemistä, mikä oli toisaalta ihan hyvä.

Ja sitten muutama sananen cosplaysta. Tässä linkki kamerallani otettuihin kuviin, bongailkaa itsejänne ja hihkaiskaa jos löydytte. Yleisesti ottaen cossien taso Desuconissa oli varsin hyvä, mikä miellytti silmää. Kuitenkin minulle jäi vähän sellainen fiilis kuin cossaajia olisi ollut tavallista vähemmän -- en sitten tiedä pitääkö tämä oikeasti paikkansa. Odotin paljon pukuja nyt pinnalla olevista suht uusista sarjoista, esim. Mawaru Penguindrumista ja Steins; Gatesta, mutta niitä oli harmikseni todella vähän. Mawaru Penguindrum -cossaajia bongasin vain kaksi kappaletta ja Steins; Gaten kohdalla toteutui varsin harvinainen ilmiö: suurin osa näkemistäni cossaajista oli miespuolisia. Eniten conissa näkyi tietysti näitä ns. "massacosseja" eli hetalioita, kuroshittejä ja vocaloideja. Suurena yllätyksenä tuli Homestuck-cossaajien määrä -- onko niitä muka aiemmin ollut Suomen skenessä noin paljon? Eipä silti, jokainen cossatkoon juuri sitä mitä haluaa eikä kenenkään pitäisi pilata päiväänsä sillä. Ilokseni bongailin varsin monta Ace Attorney - ja Pandora Hearts -cossaajaa, ja muutamien kanssa tulikin vaihdettua pari sanaa. Kiitokset teille, piristitte päivääni.

Seuraavaksi syynissä omat puvut.

Perjantaina ja lauantaina näytin siis tältä. Mia-cossi oli yllättävän mukava ja helppo, edes kengät eivät tällä kertaa sen kummemmin hanganneet tai puristaneet vaikka olivatkin periaatteessa numeroa liian pienet. Mekko istui omasta mielestäni vallan hyvin eivätkä helman lyhyys tai etuosan avoimuus aiheuttaneet yllättäen minkäänlaista ahdistusta (ainakaan itsessäni, höhö). Välillä piti nykiä kangasta alaspäin ja katsoa tarkkaan miten ja missä istuu, mutta siinäpä se. (Matka iltabileisiin oli muuten varsin huvittava kun ohikulkijoiden päät kääntyivät tiuhaan tahtiin ja taisipa joku nippanappa täysi-ikäinen miekkonen tehdä porukkamme kohdalla hidastavan auton ikkunasta tissienkourimiseleitä.) Pari kömmähdystäkin kyllä sattui: unohdin lauantaina vyöni majapaikkaan ja kengistäni rapisi maali sprayaamisesta huolimatta. Herää kysymys että millä ihmeen aineella ne kengät olisi sitten oikein pitänyt maalata pysyvän lopputuloksen saamiseksi. :I Lauantaina oli luvassa photoshoot med Holly ja juustozzi, tässä sen satoa.

"Nyt loppu se animepopitus töiden aikana äksdee."

Sunnuntaina taas vedin päälleni Lottien vaatteet.

Loppuvaiheessa minulle tuli kamala kiire ko. puvun kanssa, sillä hansikkaiden teko osoittautui odotettua huomattavasti vaikeammaksi. Ainakin neljän pieleen menneen yritelmän jälkeen kursin kiroillen kasaan kuvissa näkyvät hanskat, joita ei voi sanoa kauniiksi hyvällä tahdollakaan. Syy löytynee kangasvalinnasta, sillä en löytänyt hommaan sopivaa trikoota vaan jouduin turvautumaan huonosti venyvään stretch-satiiniin (koska kankaan tietenkin piti olla samanväristä kuin lähdekuvassa, materiaalista viis agakgmaeleam). Hansikkaista ratkesi reunasiksakeista huolimatta paritkin saumat jo heti conpäivän aamuna mutta onnistuin tietääkseni piilottamaan sen kuvissa ihan hyvin. Muitakin ongelmia osui matkan varrelle: harmaa massasta tehty rengas irtosi jättäen jälkeensä ruman maalitahran, kengät lonksuivat ja hiersivät jalkani rakoille sekä toisesta koristerusetista tippui (!!) toinen nauha. Onneksi kaverini sattui löytämään pudonneen härpäkkeen salin hämärästä ja onneksi minulla oli pikaliimaa mukana. Ehdin laittaa irtoilevat osaset paikoilleen juuri sopivasti ennen photoshoottia.

 Photoshootista minulla ei ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Kuvaaja oli todella mukava, osasi asiansa, ehdotti hyviä poseja ja vielä kantoi kassinikin herrasmiesmäisesti. Tulin hyvin iloiseksi. ;_; Kuvasimme siinä conalueen läheisessä puistossa jonka kautta pääsee linja-autoasemalle; paikka oli oma valintani sillä ajattelin sen sopivan Lottielle paremmin kuin Sibeliustalon urbaanin ympäristön. Paikkavalinta osoittautui hieman haasteelliseksi, sillä jo pelkästään kävelymatka sinne oli yhtä helvettiä lonksuvien ja hiertävien kenkieni vuoksi (joita en voinut ottaa oikein poiskaan koska kymmenen denierin sukkahousut asjfaifamai). Paikan päällä kenkieni korot upposivat jatkuvasti maahan ja pukuun tarttui vähän väliä niitä keltaisia madonnäköisiä roskia, joita puut karistivat. Tästä huolimatta kuvaussessio sujui hyvin ja valmiista otoksistakin tuli varsin hienoja. Derppailen tosin aika monessa (+ sukkahousujeni raja näkyy parissa kuvassa asgasjadamflk), mutta se ei tietenkään ollut kuvaajan vika. Aion ehdottomasti turvautua cosplayshoot-palveluun jatkossakin mikäli saan aikaiseksi sellaisia pukuja jotka ansaitsevat osakseen vähän laadukkaampia valokuvia.

Näin siis Desuconissa, seuraavana vuorossa Animecon. Kanba-peruukki tipahti tänään postilaatikkoon joten seuraavat viikot työstetään enemmän tai vähemmän ahkerasti Pingviinirumpu-cosseja.

Puku vs kroppa, kumpi on tärkeämpi?

Tällä kertaa aion käsitellä omasta mielestäni varsin ajatuksia herättävää aihetta. Otsikon lukeneet tietävätkin mistä on kyse, nimittäin siitä onko hyvässä cosplayssa tärkeämpää itse puku vai fyysinen olemus. Cosplayn ideanahan on -- hauskanpidon ja käsityötaitojen kehittämisen lisäksi -- näyttää mahdollisimman paljon hahmolta. Jotta maantienväriset hiukset omistava ja löhöasuja rakastava Pirkko 14 vee olisi uskottava Homura, Hina Ichigo tai Sailor Mercury, täytyy hänen vaihtaa rakkaat verkkarinsa röyhelöhameeseen ja piilottaa lettinsä kirkkaanvärisen peruukin alle. Ilman oikeanlaista pukua cossia on vaikea ellei täysin mahdoton tunnistaa, ja kukapa sitä nyt haluaisi. Niinpä hyvä cosplay ei onnistu ilman kunnon pukua. Mutta entäpä jos Pirkko 14 vee sattuukin painamaan "hieman" enemmän kuin valitsemansa hahmo -- vaikkapa noin 90 kiloa? Netin supersankareilla a.k.a anonyymeillä on tähän selkeä vastaus: eihän ylipainoinen voi cossata heidän rakkaita waifujaan. Animetytöt painavat useimmiten n. 60 kiloa tai alle ja sitä painavampi cossaaja tuntuu olevan monen mielestä oikea pyhäinhäväistys. 

No. Kieltämättä on totta että lyhyt ja pienitissinen tyttö sopii paremmin vaikkapa Madokaksi kuin pitkä ja muodokas -- kroppansa puolesta, siis. Mutta entä jos yli 80 kiloa painava ja E-kupin rinnat omistava Essi Espoosta haluaa ehdottomasti cossata rakasta suosikkihahmoaan Madokaa ja tekee niin uskomattoman hienon puvun että siinä menee World Cosplay Summitin tuomareiltakin luu kurkkuun? Voidaanko siinä tapauksessa väittää että Essin cosplay on huono koska Essi on x senttimetriä liian pitkä ja x kiloa liian painava?

Internetin ihmemaailmassa mielipiteet tuntuvat olevan Essiä vastaan. Vaikka puku olisi kuinka hieno, välillä tuntuu siltä että reilusti ylipainoisten cossaajien puvut saavat olla oikein erityisen upeita ennen kuin ne menevät kuumien tsikujen cossien ohi. Ylipainoiset cossaajat myös saavat helposti kuraa niskaansa ja kommentit ovat useimmiten seuraavankaltaisia:    

Toisaalta taas vähän sinnepäin olevat cossit joiden kantajana on hemaiseva pitkäsäärinen beibe innoittavat anonyymejä ja muita jalosukuisen rodun edustajia kirjoittamaan seuraavanlaista palautetta:
 

 Tuo Serenity-cossaaja ei nyt ollut ihan se esimerkki jota hain; mielessäni kummitteli kerran 4chanissa näkemäni laadukas kuva ylipainoisesta Prinsessa Zelda -cossaajasta, jonka cossi oli vaan niin lähdekuvan näköinen ja kauniisti toteutettu että sitä ei olisi voinut sanoa huonoksi pahalla tahdollakaan. Tätä kyseistä kuvaa en kuitenkaan ahkeran etsinnän jälkeen löytänyt, se olisi ollut vielä parempi esimerkki. Ja mitä Hancock-kuvaan tulee: ellei tuo ole joku harvinainen spesiaaliversio/oma versio -- mistä ei siis ollut puvun yhteydessä mainintaa --  niin cossi ei tosiaankaan ole lähdekuvan mukainen. Tissiä ja reittä siinä sen sijaan näkyy, mikä tuntuu olevan monen mielestä laadukkaan cosplayn lähes ainoa kriteeri. Eipä siinä, laadukas ja nätti kuvahan tuo on mutta puku on kaukana alkuperäisestä.

Jotenka. Mikäli arvioimme näitä kahta kuvaa pukujen perusteella, on Serenity-cossari selvä voittaja. Puku on oikeanlaista kangasta, näyttää nätiltä ja muistuttaa lähdekuvaa. Hancock-cossaajalla taas kangas on vääränväristä, hihoista puuttuvat yksityiskohdat ja yläosaa on muutettu alkuperäistä versiota seksikkäämmäksi. Edes käärmeprinsessan tavaramerkkikorvakoruja ei kyseiseltä cossaajalta löydy. Mutta entäpä sitten jos katsommekin cossaajien ulkoista olemusta ja jätämme puvut sivuosaan? Hancock-cossaaja muistuttaa fyysiseltä olemukseltaan enemmän valitsemaansa hahmoa kuin Serenity-cossaaja, joten kropan puolesta hän on lähempänä alkuperäistä. Kumpikin siis voittaa yhden erän. Kysymys kuuluukin että kumman erän voitto painaa vaakakupissa enemmän. Jos cosplaykisaan osallistuisi kaksi cossaajaa joiden puvut ovat ihan yhtä hienot, olisiko oikein valita voittajaksi se joka painaa vähemmän ja näyttää siten enemmän animehahmolta?

Termi cosplay tulee sanoista "costume" ja "play" ja tarkoittaa siten pukuleikkiä, ei siis tissileikkiä tai anoreksialeikkiä. Monille harrastajille on tärkeintä nimenomaan sen puvun tekeminen ja hahmon esittäminen eivätkä he menetä yöuniaan jos vaaka näyttää 20 kg enemmän kuin animetyttöä punnitessaan. Mikä oma mielipiteeni sitten on? No, minusta on vain yksinkertaisesti väärin tuomita ihminen sellaisen asian perusteella jolle hän ei itse mahda yhtään mitään, oli sitten kyseessä vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen, kehitysvamma tai juuri tämä käsitelty oma ruumiinrakenne. Animehahmot ovat 2D:tä ja niiden mittasuhteet sellaisia että ne näyttäisivät reaalimaailmassa naurettavilta. Minulle itselleni cosplay tarkoittaa nimenomaan sitä pukuilua vaikka tuppaankin miettimään hahmoa valitessani sitä sopiiko kroppani kyseiselle herralle/neidille. En ikimaailmassa pystyisi sanomaan kenellekään "No joo onhan toi sun pukus kyllä ihan kiva mutta oot silti ihan huono Hatsune Miku kun painat 10 kg liikaa!!1". Cossin arvosteleminen pelkän ruumiinrakenteen perusteella tuntuisi epäreilulta ja ilkeältä. Silti en voi kiistää sitä etteikö oikeanlainen ruumiinrakenne kieltämättä auta aika paljonkin hahmolta näyttämisen suhteen. Ja hahmolta näyttäminenhän on cosplayssa melkoisen tärkeä juttu. Mutta silti. Onko muka reilua jos tuhottomasti aikaa, rahaa ja vaivaa puvulleen uhrannut cossaaja saa kehnompaa palautetta kuin cossaaja, jonka puku on ihan ok mutta jota on siunattu kauniilla vartalolla?

Vielä yksi kysymys. Onko cosplay ylipäätänsä niin serious business että ihmisiä kannattaa ruveta tuomitsemaan sen vuoksi?       

"Tahdooooon... cossata naisiaaaaa!"

Otsikko kuuluu sitten laulaa Tahdon rakastella sinua -biisin sävelen mukaan. Kiitos.

Olen yksi niistä cossaajista, joilla YO-kirjoitukset ja niihin valmistautuminen ovat syöneet tehokkaasti aikaa kaikelta muulta -- myös cosplaylta. Frostbiten jälkeen en ole ommellut yhtään mitään.  Ainoa cosplayhin liittyvä juttu jota olen väsännyt ovat olleet Mask*DeMasquen saappaat, joissa kieltämättä onkin riittänyt päänvaivaa. Niitäkin olen väsännyt pienissä erissä aina joulukuusta lähtien; pitkään tekemissessioon ei ole oikein ollut aikaa. Tällä aikavälillä yhtään uutta pukua ei ole siis aloitettu tahi saatu valmiiksi, ja mielessä ovat lähinnä pyörineet mahdolliset tulevat cossattavat. Ihan normaaliahan tuo sinänsä on, mutta omituinen juttu tässä on se, että lähes kaikki harkitsemani hahmot ovat olleet naispuolisia. Mitäs tämä tämmöinen on? Cosplayhistoriaani katsoessa suurin osa valitsemistani hahmoista on aina ollut miehiä. Animen maailmassa ne kaikkein kiinnostavimmat hahmot ovat useammin miehiä kuin naisia, ja naisille on jätetty lapsuudenystävän/pelastettavan tsikun/seksiobjektin/aivottoman moepalleron rooli. Nyt olen kuitenkin alkanut yhtäkkiä harkita vakavasti kyseisten neitosten cossaamista.

Miksi näin? Fanitan edelleen suurin piirtein samoja sarjoja kuin esim. puoli vuotta sitten, ja niissä suurin osa lempihahmoistani on miehiä. Tietenkin minulla on myös naispuolisia suosikkihahmoja, mutta jostain kumman syystä näiden cossaaminen ei innosta. Ne naiset, joita oikeasti harkitsen cossaavani, ovatkin sitten juuri näitä seksiobjektimoepallerolapsuudenystävätsikuja. Mitä tämä on??

Vastaus löytyy sellaisesta (varsin tutusta) aiheesta kuin oma kroppani. Painoni on aiemmin mainitsemani pienen elämäntapamuutoksen ansiosta pudonnut kolmisen kiloa välillä marraskuu-helmikuu, mikä on antanut toivoa cossikuvissa hyvältä näyttämisen suhteen. Olen myös innostunut Gok Wanin ohjelmista (Gok's Fashion Fix, How To Look Good Naked jne.) ja alkanut niitä katsoessa pohdiskella asioita. Olen saanut niistä inspiraatiota, tietoa siitä miten minkäkin vartalotyypin edustajan kannattaa pukeutua, ja ennen kaikkea innostusta pukeutua naisellisesti ja näyttää hyvältä sillä tavalla.  En ole aivan satavarma vartalotyypistäni, mutta jostain päärynän ja tiimalasin välimaastosta se taitaa löytyä. Animemiesten fysiikkaan moiset muodot eivät kuulu, ja kun sekä lantion- että rinnanympärykseni ovat reilusti yli metrin ei moisilla lukemilla tule oikein uskottavaa miestä vaikka voissa paistaisi. Olen cosplayurani aikana litistänyt tissejäni ja yrittänyt peittää valtaisaa lantiotani jopa kyllästymiseen asti, ja juuri siksi olenkin ruvennut harkitsemaan vakavasti naishahmojen suosimista cosplayssa. Edelleenkään minusta ei saa hyvännäköistä Yokoa, mutta toisaalta eipä saa uskottavaa miestäkään. En ole pitkä ja hoikka androgyyni joka menee täydestä sekä miehenä enkä naisena, enkä myöskään pikkiriikkinen ukennäköinen tsiku josta saa käden käänteessä söpön shotapojan. Olen 19-vuotias nainen jolla on tavaraa tisseissä, perseessä ja vyötäröllä. Ei ehkä ihanteellisin cossaajan vartalo, mutta kyllä sillä saa muutaman naishahmon aikaiseksi. Mutta miksi ei sitten juuri niitä lempinaishahmojani?
  

Öö, ehkä siksi että ne lempinaishahmot näyttävät tältä.

Nahka-asuja, pitkiä sääriä ja paljasta reittä = NOPE.jpg. Cosplayssa on pointtina se, että näytetään hahmolta, ja jos tällainen isotissinen persjalkainen päättää pukuilla kilometrisäärillä varustettua, 155 cm pitkää ja 41 kg painavaa animetyttöstä ei tulos ole lähdekuvan näköinen. Ei sillä, olen nähnyt paljon vähän pulleampia pukuilijoita joiden cossipuku on ollut yksinkertaisesti niin hieno, ettei muutamaan liikakiloon ole kiinnittänyt huomiota. Kyse onkin nyt nimenomaan siitä, että haluan itse tietää cossini näyttävän hyvältä ja lähdekuvan mukaiselta. Hyvä olo tai sen puute näkyy päällepäin ja on sidoksissa siihen miten hienona muut pukusi näkevät. En enää ikinä halua käyttää pukua jossa tunnen itseni rumaksi. Kuka sellaisesta muka hyötyy? Juuri sen vuoksi haluan tästedes valita sellaisia hahmoja, joiden vetimissä liikkuessani tunnen oloni nätiksi tai edes siedettäväksi. En aio hylätä kokonaan miesten cossaamista vaan valita tulevaisuudessa sellaisia hahmoja joiden tiedän sopivan vartalotyypilleni edes jotenkuten. Tiedän näyttäväni uskottavammalta nais- kuin miescossissa, ja ehkä jos ihan rehellisiä ollaan niin myös näytän mieluummin hyvältä naisena kuin miehenä. Naisiahan tässä kuitenkin ollaan. 

Mutta entä sitten ne hahmot joita olen tosissani harkinnut cossaavani? Ensin tietenkin pitää "saada alta pois" Mask*DeMasque sekä ehkä myös tuo suunnittelemani Bishop, mutta sen jälkeen näyttää cossirintama varsin avoimelta. Tällä hetkellä hotsittaisi cossata seuraavanlaisia hahmoja:

Yukikohan se siellä taas. Into kyseisen neidin cossaamiseen ehti välissä jo sammua, mutta nyt mahdollisesti tulossa oleva Persona 4 -photoshoot sai minut innostumaan uudestaan. Puku on sen verran helppo että sen saisi varmasti hyvin kasaan kirjoituksista huolimatta. Tämäkin hahmo on tosin sitä perusanimetsikukokoa, mutta asu on sen verran peittävä kuitenkin että saattaisin ehkä onnistua vetämään kyseisen cossin uskottavasti. Ehkä. Ainakin sukkahousut hoikentavat jalkoja. Myös Shadow-Yukikon teko houkuttelisi; saisin vihdoin tehdä ihkunpihkun prinsessamekon ja siihen olisi jo valmiina alushame sekä piilarit. Myöskään jalkojen paksuudella ei olisi siinä niin suurta merkitystä.

Uutena tuttavuutena Katawa Shoujon Lilly "the blind girl". Ensin mietin saman sarjan Hanakoa mutta tulin sitten siihen tulokseen etten ole siihen hommaan sopivan muotoinen/pituinen. Miesmagneettimoepallerot harvoin ovat yli 170 cm pitkiä ja painavat tämän verran. Harkitsin myös Mishaa -- neidon muotojen vuoksi totta kai. Kuitenkaan en tykkää Mishasta hahmona niin paljon että cossaisin häntä vain sen takia että ruumiinrakenteeni osuu paremmin yhteen hänen kuin muiden sarjan tyttöjen kanssa, joten meh. Lilly on kropan suhteen seuraavaksi paras vaihtoehto, sillä olemme tismalleen samanpituisia. (Paino onkin sitten eri asia, köh.) Kyseessä on myös yksi lempihahmoistani, joten siltäkin osin kaikki natsaa hyvin. 

Niin, ja sitten on tietenkin Mia Fey. Tämä olisi näistä kolmesta se kaikista innostavin hahmovalinta juuri nyt, mutta asiaa pitää vielä miettiä. Ensin pitäisi miettiä haluanko oikeasti liikkua ympäri conkaupunkia X rintaliivit paidan alta pilkottaen ja minihameessa. Jos vielä joskus päädyn Miaan, niin muutaman lisäkilon pudottaminen tulee olemaan paikallaan. Ei hirveästi houkuttele juuri nyt. Toisaalta taas kyseessä on yksi lempinaishahmoistani Ace Attorneyssa, joten katsotaan, katsotaan... (Haha, päädyinpä sitten ampumaan itseäni jalkaan; Franziskaa en muka voi cossata vaikka Mialta näkyy vielä enemmän reittä. 8D)

Mikä tämän postauksen pointti sitten oli? Tällä kertaa sen ei kuulunut olla runsaat ja epävarmat pukusuunnitelmat vaan se, että olen tajunnut ettei se naisten cossaaminen ole sen kummoisempaa kuin miestenkään. Päinvastoin: naisia cossaamalla voin saada cosplaykokemuksistani vielä enemmän irti. Silloin ei tarvitse koko aikaa huolehtia näyttääkö lantio liian leveältä tai ovatko bindaukset löystyneet. Kannustan teitä muitakin: cossatkaa naisia! Eivät ne kaikki ole sellaisia kamalia vikisijöitä jotka päähenkilöpoika pelastaa 12 kertaa ensimmäisen tuotantokauden aikana.

Photoshootissa Tuksu

Pahoitteluni kaikille jotka päätyivät tänne odottaen näkevänsä materiaalia Johanna Tukiaisesta.

Mutta joo. Sain siis Tsunade-cossin valmiiksi. Maineeni taitaa olla ikuisesti mennyttä, sillä siis hyi iik, olen cossannut Naruto-hahmoa!!11 Takkia en viitsinyt väsätä koska opiskelijabudjetti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi voinut olla ihan tarpeellinen. Photoshootin aikana lämpötila keikkui noin + 5 asteen kohdalla eikä hyytävä tuuli tehnyt poseeraamisesta yhtään sen mukavampaa.

Näissä vetimissä tuli äkkiä pirun kylmä.

Paita lörpöttää, mutta ainakin naama näyttää ihan hyvältä.

Ninjailua rinteessä.

Otos jonka perusteella aloin kutsa näitä kuviani Tuksu-kuviksi.

Tämmöistä tällä kertaa. Ihan kiva pukuhan tuo ja peräti sopii ruumiinrakenteelleni. Ensi kerralla taidan pukea tämän ylleni vähän lämpimämmissä olosuhteissa...

Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!

Nyt on sellainen olo, että haluan tehdä jonkun cossin joka vaatii softiksen leikkelyä ja muotoilua, kuvioiden maalaamista sekä tonneittain hiuslakkaa peruukin stailaamiseen. Brrrh, mistähän moinen. Tänä vuonna en -- kiitos opiskelijabudjetin -- pysty aloittamaan enää yhtään uutta cossia, mutta toisaalta onhan minulla tässä kaksi cossia vielä kesken. Ensi vuoden suunnitelmat ovat Frostbitea lukuun ottamatta täysin auki, joten ehkäpä sinne mahtuu yksi tai useampi eeppistä pipertämistä vaativa puku. Mask*deMasquen tekeminen himottaisi ihan älyttömästi, sitä kun olen suunnitellut jo pidempään ja kyseessä olisi sellainen puku jonka tekeminen kehittäisi taitojani varmasti.

Tuon jos saisin onnistuneesti aikaiseksi voisin kuolla onnellisena... sitten joskus. Sulat, hattu ja rintakoru ovat isoja kysymysmerkkejä kaikki. Nahkaiset bootcoverit voivat tuottaa ongelmia, sillä en ole ikinä tehnyt shoecovereita muusta kuin sukkahousuista. Naamarikin on vähän niin ja näin; muokatako valmista vai tehdäkö kokonaan uusi? Jos teen uuden niin mistä materiaalista? Kelpaakohan softis siihen, ja jos kelpaa niin miten kummassa saan muotoiltua siitä naamarin? Haastetta on siis todellakin luvassa, mutta se vaikuttaa tällä hetkellä juuri siltä mitä kaipaan. Olen lopen kyllästynyt ompelemaan pelkkiä simppeleitä miestenpukuja ja herrainkauluksia, haluan tehdä jotain taitoa vaativaa ja näyttävää.

Miestenpuvuista ja herrainkauluksista tulikin mieleen että Klavier alkaa näyttää melkoisen valmiilta. Puku on kaulakorua ja peruukin stailaamista lukuun ottamatta tehty. Viimeviikkoinen reissu Kuopion K-Rautaan avitti paljon ja nyt voin kuluttaa kaiken vapaa-aikani miettimällä sitä, miten saan ketjut kestämään lantioni tasolla. Kuvat olis tietenkin kivoja, mutta olen koulun koneella enkä täten voi mennä napsimaan otoksia ketjuista sekä kangaskasasta takistani. Peruukin stailaaminen saa luvan odottaa, sillä sitä ennen käytän sitä Tsunadessa. Ismokin tietää ettei ole mitään järkeä liisteröidä peruukkia kivikovaksi tötteröksi vain jotta sen voi tunkea komeroon pitkäksi aikaa ja kiskoa sitten pestäväksi toista cossia varten, jonka jälkeen olisi luvassa taas uusi tötteröiminen. 

Kyllä.

Tsunade taas on täysin valmis kiitos toissapäiväisen ompeluintoni. Kyseessä on helpoin puku sitten Shizuon, johon tein itse ainoastaan liivin kauluksen sekä liikennemerkkipropin. Tämänkin cossin teossa auttoi kirppari; löysin sieltä sekä housut että kengät. Korkkarit tosin ovat kaksi numeroa liian pienet, mutta toisaalta en aio käyttää Tsunadea missään conissa (koska Naruto!) joten niitä ei ole pakko käyttää kuin kuvissa. Vyö ei vaatinut mitään erikoistoimenpiteitä ja paidankin hurautin yhdessä päivässä. Tosin sen kohdalla sattui sellainen källi että olin ostanut vahingossa tummansinistä nauhaa mustan sijaan. Asia korjaantui helposti askarteluvärin avulla. Tunsin itseni melkein oikeaksi cossaajaksi maalaillessani niitä nauhoja keittiön pöydän ääressä... Toivottavasti ehdin shoottaamaan Tsunadella vielä ennen lumien tuloa, talvella shootatessa tissit voisivat vaikka jäätyä. En myöskään halua että tälle käy samalla tavalla kuin chibi!Romano-puvulleni, jota en ole koskaan käyttänyt. 


Sitten on vielä Hariti, josta on atm koossa kaikki paitsi piilolinssit. Hyvältä siis näyttää. Puku on muuten aika simppeli, mutta hupun saaminen oikean muotoiseksi vähän hermostuttaa. Löysin nimittäin Kuopion-reissulta valmiit verhot joista meinaan hurauttaa Haritin viitan. Väri on kohdallaan eikä vuortakaan tarvitse ommella, mutta kangasta ei oikein ole varaa tuhlailla. Jos ryssin hupun eikä kangasta enää riitä, tapahtuu hirveitä. 

Joooo. Näin tällä kertaa. Hirveä hinku päästä conittamaan ja koreilemaan uudella puvulla, hnngh. Tule jo, Chibicon.

Animenaisten cossaaminen ja ulkonäköpaineet

 

Mikä yhdistää Mia Feyta, Blue Rosea, Mami Tomoeta ja Melonaa? Vastaukseksi ei riitä "tissit" tai "ne on kuumia animubeibejä", vaikka kumpikin kyllä pitää paikkansa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkin ansaitsee seuraavanlaisella vastauksella: "Ne ovat hahmoja joita Paha sotaherra haluaisi cospata mutta ei voi." (Okei, Melonan cossaamista olen miettinyt lähinnä trollausmielessä enkä kovinkaan vakavissani.)

Suurin ongelma näiden asujen kanssa ei tällä kertaa ole propit tahi vaatteet. Ehei, tällä kertaa kiikastaa sellaisesta kaikille varsin tutusta sanasta kuin "läski". Ja nyt en tarkoita adjektiivia vaan substantiivia, sillä tämän postauksen ideana ei ole "Yhyy olen läski enkä voi ikuna cossata mitään!!11"-itku vaan tosiasioiden pohtiminen. On nimittäin fakta että kehoni on luotu keräämään läskiä ihon alle, söinpä miten paljon hyvänsä. En ole varsinaisesti lihava (painoindeksi heiluu normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla) mutta keräämäni energia vain tuppaa varastoitumaan reisiin, takamukseen ja selkään eli juuri niihin alueisiin joita ihanat animetytsyt niin mielellään esittelevät. Entisaikoina olisin selvinnyt hengissä nälänhädästä laiheliinien kupsahdellessa mökkeihinsä ja luoliinsa; nykyään olen median naiskuvaan verrattuna epänormaalin kokoinen ja elämäntapamuutoksen tarpeessa. Ja koska median naiskuvan mallia ihannoidaan myös cosplaymaailmassa, en kuulu sielläkään niihin kaikista kuumimpiin beibeihin. 

 

Olen yksi niistä, joiden täytyy ankarasti miettiä voinko cossata sitä ja sitä hahmoa ilman että näytän lihapullalta, suurin osa anime- ja mangahahmoista kun ei ole läskiä nähnytkään (ellei sitten siinä voipallomonsterissa joka piestiin taikamiekalla jaksossa 13). Animenaisten  vartalot eivät piittaa tuon taivaallista realistisuuden asettamista rajoista, sillä kaikki heidän ruoasta saamansa energia tuntuu mystisesti varastoituvan ainoastaan tisseihin ja peppuun. Cossaapa siinä uskottavasti sitten.
 

Päätä isommat tissit, pikkuruinen vyötärö ja leveä lantio. YEAH.

Ah Hancock, taas yksi hahmo jonka cossaamisesta olen haaveillut mutta jota tuskin tulen cossaamaan. Fanipoikien suosikkihahmoiksi pukeutumisessa nimittäin on suuri torjutuksi ja nolatuksi tulemisen vaara. Mitä enemmän jotain hahmoa cossataan, sitä tarkemmin syynätään onko cossi hyvä vaiko ei. Ne, joille vanhempien geeniyhdistelmä ja/tai Photoshop ei ole luonut pienenpientä vyötäröä ja kiinteää takamusta, päätyvät kuvalautojen feilausketjuihin ja heitä kohti viskotaan virtuaalisia harppuunoita. Sota on julma ja ratsuväki raaka. Tämä aiheuttaa sen, että suurin osa vähän paljastavammin pukeutuvien hahmojen cossaamista koskevista haaveistani kaatuu ajatukseen "ei miusta olisi siihen, nauraisivat vain". Tosin rehellisesti sanottuna tuskin viihtyisinkään missään sellaisessa cossissa, jossa kankaan määrä häviää paljaan ihon määrälle ("Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista", ajattelevat tämän kirjoituksen lukijat nyt). Jokainen cossaaja tarvitsee rahtusen verran itsesensuuria ja sen puutteella voi olla kauhistuttavat seuraukset. En rupea linkkaamaan kuvia, mutta jokainen animuharrastaja on varmasti nähnyt netissä vähintään yhden kuvan jossa keikistelee cosplayeri, joka kuvittelee selvästi olevansa conin kuumin kissa mutta joka onnistuu herättämään katsojassa ainoastaan myötähäpeää.    

Isot rinnat minulle on sentään siunaantunut ja sen takia animunaisten cossaaminen ei ole osaltani ihan toivotonta. Oman kroppani kehitystä on kuitenkin kontrolloinut sellainen asia kuin realismi, ja niinpä sitä pyöreyttä on kertynyt muuallekin kuin ns. "sallittuihin" kohtiin. Reiteni ovat allergiset minihameille ja -shortseille vaikka haluaisinkin moisia pitää. Jalkojeni lihakset ovat vuosien varrella ja nyt jo unholaan jääneiden urheiluharrastusen avulla vahvistuneet ja keränneet sitten murrosiän myllerryksessä ympärilleen aikamoisen eristekerroksen. Sellaisilla pökkelöillä ei kanneta ylpeänä pikkuruisen pientä minihamosta -- asia jonka tajusin kunnolla vasta cossattuani minihameista hahmoa Desucon 2009:ssä. Hyrr. Sen jälkeen siirryinkin sitten cossimaan vähän peittävämmin pukeutuvia hahmoja, lähinnä miehiä. Säännön vahvistavan poikkeuksen tein kuitenkin Desuconissa 2011 (minihameet ja Desucon näköjään kuuluvat yhteen!) kun cossailin Uminekon Shannonia.

Siellähän ne vilkkuvat.

Shannon on hyvä esimerkki tissibeibestä jonka pystyn vetämään oksennusreaktiota aiheuttamatta. Kyseessä ei ole mikään suolatikku vaan oikeasti muodokas hahmo, ja pukukin on reisihalkiosta huolimatta melkoisen peittävä ja sen alle saa puettua vaikka minkälaisia kiinteytyssysteemejä (itse tosin käytin vain sukkahousuja mutta korsettikin oli käväissyt mielessä). Shannon on yksi niistä harvoista cosseistani joihin oikeasti olen tyytyväinen ja joissa näytän peräti hyvältä.

Ilmeisesti pystyn siis olemaan ihan uskottava animubeibe mikäli kyseessä on hahmo jolla on A) suht peittävät mutta silti muotoja imartelevat vaatteet ja B) ruumiinrakenne joka muistuttaa omaani. Ei mikään helppo yhdistelmä, mutta sellaisiakin onneksi löytyy. Tulevien cossien listaltani löytyvä Tsunade onkin yksi niistä. Saan ihan rauhassa olla pehmeä ja pyöreä kun kerran cossaan isotissistä hahmoa, joka on jo kauan sitten jättänyt teini-iän luisevat pohkeet ja pikkuruiset vyötäröt taakseen. 




Niin että ähä ähä vaan, media ja kaikkitietävät anonit. Jatkan hyvännäköisten animenaisten cossaamista siitä huolimatta että söin äsken kaksi palaa pannukakkua vaniljajäätelön kera.