sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Miksi olla koulussa kun voi shootata pukuja

Traconin jälkeen cosplaypöhinät olivat sitä luokkaa, että päätimme sitten mae-ryen kanssa pitää uuden kotikaupunkishootin. Yksi parhaita puolia yliopistoelämässä on se, että saa itse päättää omista aikatauluistaan, ja jos sille päälle sattuu päivän voi viettää tenttiin lukemisen sijaan ulkona kuvaamassa omia hassuja asuja. :D

Koska olin huomannut Velourian valkoisten kulmakarvojen olleen huono idea, päätin korjata vahingon ja shootata Velouriaa mustilla kulmakarvoilla. Kuvia katsellessa tuli heti sellainen olo, että päätös oli oikea. Mustat kulmakarvat toivat heti enemmän ilmeikkyyttä hahmoon.

mae-rye kuvasi.

Vaikka kuvausolosuhteet olivatkin otolliset sään ja lämpötilan puolesta, suora auringonpaiste teki kuvaamisesta varsin hankalaa. On ärsyttävää, kun luulet valinneesi oikean kuvakulman niin, ettei auringonvalon pitäisi pilata kaikkea, ja kameran näytöllä näkyykin joko täysin tumma tai puhki palanut kuva. :c Onneksi vain pieni osa kuvista jäi valon takia käyttökelvottomiksi ja syyskuinen auringonpaiste toi onnistuneisiin otoksiin oikein kivan tunnelman.

Pääsimme kuvaamaan myös paikkaan, jossa auringonvalo ei ollut enää ongelma. Ihana mae-rye oli nimittäin hankkinut meille luvan kuvata cossejamme Kuopion kaupungintalolla. En ollut koskaan ennen käynyt kyseisen pytingin sisällä, ja kyllä siinä leuka loksahti kun astuimme sisään ja ympärillä näytti siltä kuin olisimme olleet vanhassa kartanossa. Mikäs sen parempi paikka shoottailla ruotsalaista kreiviä.

Bonuksena: BFF:t Fersen ja Kustaa.
Toivon todellakin, että pääsemme kuvailemaan kaupungintalolle vielä joskus toistekin, sillä se oli ympäristönä aivan huippu. Talon jylhät sisätilat sopivat niin Fersenille kuin mae-ryen cossaamalle Florence Nightingalellekin. Siis vähänkö nyt kaduttaa, että purin Cloén mekon ja annoin osille uuden elämän muissa puvuissa, sillä Cloé olisi sopinut kaupungintalon käytäville kuin nakutettu. :'c

Conikesä on auttamatta ohi ja katseet täytyy suunnata ensi vuoden alkuun. Kuten jo viime postauksessa kerroinkin, seuraavana ovat luultavasti luvassa Frosti-cossit, mutta vielä en ole jaksanut niitä aloitella. Puvut on toki päätetty, ja voin jopa paljastaa että luvassa on avaruusteemaa joka päivälle:

Lisää avaruusiskäilyä...
...sekä avaruusprinsessaryhmää.

torstai 15. syyskuuta 2016

Avaruusiskä, satutytöt ja esitys_kisa_hommat Traconissa vuosimallia 2016

Ah Tracon, ihana Tracon. Tänäkään vuonna tuo yksi suosikkiconeistani ei tuottanut pettymystä, vaikka kaikki kiinnostava ohjelma olikin jälleen klassisesti toistensa kanssa päällekäin niin, etten käynyt muissa ohjelmissa kuin kisoissa. Halua olisi ollut mutta aikataulut eivät antaneet myöten ja olen tästä suolainen. :c Epävirallista ohjelmaa minulla olikin sitten ihan reippaasti: perusmeiningin eli kavereiden tapaamisen, photoshoottaamisen ja yleishengaamisen lisäksi olin pitämässä Fire Emblem -miittiä ja kuvautin Velouriaa conin tarjoamalla photoshootilla. Sunnuntaina sitten oli luvassa esityskisa.

Tampere-talon ympäristö on yksi suosikkikuvauspaikkojani ikinä, sillä rakastan metsämaisemaa yli kaiken. Conpaikan ympäristö sopi Fire Emblem -cossien kanssa yhteen aivan loistavasti. Tämä vuosi oli jo toinen peräkkäinen Fire Emblem -vuosi, ja saa nähdä mitä ensi vuoden Tracon tuo tullessaan. Velouria on yksi lempilapsistani Fatesissa kaikkine hamstraustaipumuksineen ja läheisriippuvuuksineen, ja kaiken lisäksi hahmon design on yksinkertaisesti aivan ihana. Velourian viitta on ehkä yksi söpöimmistä ompelemistani asioista ikinä, eikä puku muutenkaan ollut loppujenlopuksi yhtään pöljemmän näköinen. Velourian korsetti oli ensimmäinen tekemäni korsetti ikinä, hui. Jos puvusta pitää keksiä jotain parantamisen varaa niin mainitsen heti alkuun sen, että tajusin vasta kuvia katsoessani, että olisi ehdottomasti pitänyt piirtää mustat kulmakarvat valkoisten sijaan. Velouria kun on niin persoonallinen hahmo, etteivät vaaleat kulmakarvat tuo hahmon ilmeitä tarpeeksi hyvin esille.

Kuvat otti Mikael Peltomaa.
Vahtikoir-- eiku susi.
DADDY!!
Fire Emblem -miittailu oli ihan yhtä letkeää kuin viime vuonnakin ja toivon mukaan miittailemme  samojen ihmisten kanssa jatkossakin. Ehkä parasta ikinä oli se, kun kesken miitin huomasin Velourian ihkua isiä cossaavan tyypin painelevan sisään Tampere-talon ovesta ja säntäsin perään. Kävi ilmi, että cossajaan seurassa oli toinenkin FE: Fates -turrihahmo ja molemmat olivat vielä innokkaita liittymään miittiporukkaamme, jipii. σ(≧ε≦o) Olisin voinut miittailla pidempäänkin, ja olisi ollut aivan mahtavaa saada kunnollisia isä-tytär-kuvia, mutta olin päättänyt vaihtaa korsetin ja turrikorvat huomattavasti simppelimpään asuun ennen cossikisoja, joten puvunvaihto kutsui.

Shiron kohdalla kävi taas tämä klassinen "ihana hahmo jolla on simppeli/minun kropalleni sopimaton asu" -homma. Kokovartalomakkara-asu (lue: bodysuit) ei ole se kaikista imartelevin vaatekappale etenkään minun päälläni, mutta se nyt vain oli aivan pakko päästä pukemaan päälle koska hnnnngh, Shiro. Tämä lienee ensimmäinen kerta sitten lapsuusvuosien kun joku länsimaalainen hahmo on kolahtanut minuun näin kovaa. Vitsailinkin jo Twitterissä että minulla on selkeät hahmotyypit joihin hullaannun: naistenmiehet, näkövammaiset blondit sekä kätensä menettäneet undercut-tukalla varustetut komistukset. Koetapa siinä sitten olla järkevä.

Olin ihan äimän käkenä kun ihmiset jopa tunnistivat cossini, sillä gladiaattori-Shirolta puuttuu sekä kasvojen arpi, valkoinen hiustupsu että robokäsi, joista hahmo on normaalisti niin helppoa tunnistaa. Tämä on niitä cosseja, jotka tein sataprosenttisesti omaksi ilokseni, mutta tunnistetuksi tuleminen ainoastaan lisäsi cossaamisen riemua. Oli ihan huippua, kun minulle huudettiin "space dad! :D" ja päädyin juttelemaan (lue: ihkuttamaan) kyseisen conittajan kanssa Voltronista ja Shirosta. Yhyhyy, tämän(kin) takia minä cossaan. ;___;

Kuvat ottivat maailmanvaltias ja Aviala!

Ja sitten ööh esityskisa. Kyseessä oli ensimmäinen esityskisani ikinä ja vaati hirveästi tsemppaamsita ja henkistä valmentautumista ennen kuin oikeasti uskalsin ilmoittautua ja ryhtyä tekemään esitystä. Itse asiassa menin kisaamaan Mimiconissa ihan vain sen takia, että uskaltaisin olla ihmisten edessä ja ottaa lavaa vähän paremmin haltuun sitten esityskisassa. Asiaa tosin auttoi se, että olin suunnitellut esitystäni abouttiarallaa vuoden ennen kisahommiin ryhtymistä -- minulla oli siis varsin selvät suunnitelmat siitä mitä halusin tehdä ja mitä elementtejä esitykseen kuuluisi. Valmis esitys toki erosi jonkun verran alkuperäisistä suunnitelmistani ihan käytännön seikoista johtuen, mutta perusidea ja juoni pysyivät samana. Käsinukkejen käyttö oli esityksen kantavana voimana ihan ensimmäisistä suunnitelmista asti, sillä halusin kokeilla jotain mitä ihan joka cosplayesityksessä ei ollut, ja lisäksi Schneewittchenin kappaleessa on yksinkertaisesti niin paljon hahmoja ettei esitys olisi oikein toiminut ilman niitä. Muista cossaajista koostuvan ryhmän kasaaminen sekä videomateriaalin hyödyntäminen olisivat toki olleet vaihtoehtoja nukeille, mutta ne eivät olleet yhtä helposti toteutettavissa. Toisaalta ei kymmenen käsinuken askarteleminenkaan ihan helppoa hommaa ollut. :D

Itse kisa-aamuna tuntuikin sitten menevän pieleen aivan kaikki.  Heti kun saimme mae-ryen kanssa raahattua lavasteet bäkkärille, yksi kääpiöistä irtosi paikoiltaan, pahvipossu lakkasi pysymästä pystyssä ja taustakankaiden runkona toimiva Ikean vaateteline otti ja hajosi. Kääpiö oli onneksi helppo istuttaa takaisin paikoilleen ja cosplaymammojen tarjoama jesari pelasti sekä possun että vaatetelineen. Kun proppikriisistä oli selvitty, olikin aika treenata esitystä lavalla ja tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa myös conin sponssaama pöytä, joka toimi lasiarkun sijaisena. Luojan kiitos lavaharjoitusmahdollisuudesta, sillä harjoitusten aikana meni pieleen suurin piirtein kaikki mahdollinen, mistä osasin sitten ottaa opikseni varsinaisessa esityksessä. Ensimmäisellä harjoituskerralla toinen kenkä putosi jalastani kesken kaiken ja menin ihan lukkoon, ja pöytä sekoitti pasmani aivan totaalisesti -- aiemmin olin voinut liikkua vapaasti vaatetelineen molemmin puolin mutta nyt siinä olikin jotain tiellä. Kaiken huipuksi pukuni ei oikein tykännyt rajuista liikkeistä vaan siitä ratkesi muotolaskos suoraan keskeltä edestä eli mahdollisimman näkyvältä paikalta. Kakkosharjoituskerta meni jo vähän paremmin, paitsi että en saanut taustakankaita vaihdettua tarpeeksi nopeasti vaan jäädyin totaalisesti. Tässä vaiheessa itku oli jo hyvin lähellä ja teki mieli heittää hanskat tiskiin saman tien, mutta onneksi mae-rye oli siinä tsemppaamassa ja saimme yhdessä käytyä läpi harjoituksissa käyneet kämmit ja miten korjaisimme ne itse esityksessä.

Ennen kisaa olin sen verran paniikissa, että yhtään bäkkäriselfietä ei tullut otettua. Jälkikäteen tämä harmittaa mutta minkäs teet. Bäkkärillä oli kyllä jännityksestä huolimatta tosi mukava ilmapiiri niin mammojen kuin kisaajienkin ansiosta: kaikki tsemppasivat toisiaan ja toivottivat onnea esitykseen. Olin onnekseni vuorossa toisena eli en joutunut jännittämään kovinkaan kauaa. Ennen lavalle menoa pyörittelin tietysti päässäni kauhukuvia siitä mikä kaikki voisi esityksessä mennä pieleen. Aamuharkkojen jälkeen tuntui siltä, että vähintään puolet pieleen menevistä asioista tulisi ehdottomasti menemään pieleen, enkä ollut kovin optimistisissa fiiliksissä kun meidät vihdoin kuulutettiin lavalle. Kun valot syttyivät ja musiikki alkoi, mieleni meni täysin tyhjäksi: oli vain esitys ja sitä katsova yleisö. En muista lavalla viettämästäni ajasta juuri mitään lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että asiat eivät menneetkään pieleen. En voi vieläkään uskoa, että esitys sujui niin hyvin aamun katastrofeista huolimatta. Ehdottomasti fiksuin päätös, jonka olen hetkeen tehnyt, oli heittää korkokengät pois jalasta jo heti esityksen alussa, sillä lavaharkoissa ne olivat olleet suuri este sujuvalle liikkumiselle. Esityksen jälkeen tuntui siltä kuin olisin juossut maratonin, sillä a) kokonaisuudessaan reilun vuoden kestänyt prosessi oli vihdoin ohi ja b) okei, tulihan siellä lavalla liikuttuakin aika reippaasti.

Esityskisakuvista kiitos Matias Tukiaiselle ja  Jessica Mennanderille.

Ehkä hehkein kuva joka minusta on koskaan otettu.

Tiesin jo muiden esityksiä seuratessani, etten tulisi missään nimessä sijoittumaan, mutta siitä huolimatta tunsin pientä pettymystä kun tulokset julkistettiin. Olin antanut kaikkeni ja parhaani muttei se ollut riittänyt; sehän siinä pahalta tuntui. Toisaalta kaikki muutkin olivat antaneet parastaan ja kisassa oli kova taso, joten pettymykseni ei sinänsä ollut oikeutettua. Kai tässä on kyse vain siitä, että olen aika herkkä arvostelulle, ja pelkäsin ihmisten pitävän esitystäni ihan surkeana. Olinkin aika yllättynyt kun sain paljon kehuja kisan jälkeen; eniten kehuja tuli lavapresenssistäni (onko sille muka kunnollista suomenkielistä käännöstä) ja jostain kumman syystä prinssinukkekin oli herättänyt ihastusta vaikka mielestäni se oli tekemistäni nukeista kaikista rumin. :''D No, oli miten oli, olin näemmä pelännyt turhaan ja se perimmäinen tavoite esiintymiskisaan menon suhteen eli minulle rakkaan tarinan kertominen ja ihmisten viihdyttäminen oli tullut täytettyä. Tällä hetkellä on kyllä sellainen olo, että jätän kisahommat suosiolla väliin pitkäksi aikaa, sillä en koe olevani tarpeeksi hyvä pärjätäkseni yhtään missään kisoissa. Myös Schneewittchenin puku joutuu hyllylle joksikin aikaa, sillä se otti esityskisassa sen verran damagea että muutamat osat puvusta pitäisi tehdä kokonaan uudestaan, enkä juuri nyt jaksa ryhtyä siihen. Olisi kyllä kiva saada joskus kokoon jonkinlaista Märchen-ryhmää, mutta toisaalta minulla on myös Burankon puku ja vieläpä priimakunnossa.

Eli siinäpä Tracon-kokemukseni. Tänä vuonna ei taida olla enää mitään coneja luvassa, ellei jotain miniminitapahtumia taas ilmaannu, joten cossinteon suhteen on nyt lupa ottaa chillisti. Seuraavana luvassa varmaankin Frostbiten puvut, mutta vaikka ne ovatkin jo päätettynä en aio vielä aloitella niitä. Nyt olisi nimittäin keskityttävä saamaan valmiiksi se kandi, joka jäi vähän syrjään esityskisahommien tieltä...

lauantai 10. syyskuuta 2016

Biisin uudelleensanoitus: V-laulu --> (Con)ruttolaulu

Olipa kerran Tracon, ja Traconin jälkeen conirutto, ja conirutosta kärsiessäni päätin keksiä pitkästä aikaa uudelleensanoituksen Antti Holman V-lauluun. Biisivalinta selittyy sillä, että olen kuunnellut kyseistä biisiä varsin monta kertaa ommellessani Traconin pukuja.


(CON)RUTTOLAULU

Itkettää, ahdistaa ja yskittää ja fiilis coniin on jäänyt. On kello jo puoli ja jalatkin kuoli, ihan paskaa on täänyt. Hedarin, sait sä jostain, nyt sen jyskeen minäkin kuulen. On mielesi rikki ja otsassa tikki, yksin voihkit sä tuuleen:

Rutto. Rutto, conirutto aina rutottaa. Tää darraa oo ei, älkää naurako hei, ei tänne tulla saa.
Rutto. Voihan rutto, yaoimies ja peruukkipää. Menkää helvettiin nyt, oon järkyttynyt. Jään Tumbrliin itkemään.

Oota ei koulu vaikka coniruttoon sinä nyt kuolet. Vielä on aamuyö silti miestä nyt syö kaikki huomisen huolet. Twitteriin ystäväsi päivittää fantastista conmatkaa. Conikuvasi tie Ylilaudalle vie. Voit nukkumista jatkaa.

Rutto. Rutto, conirutto aina rutottaa. Tää darraa oo ei, älkää naurako hei, ei tänne tulla saa.
Rutto. Voihan rutto, yaoimies ja peruukkipää. Menkää helvettiin nyt, oon järkyttynyt. Jään Tumblriin itkemään.

Ruttoo ruttoo ruttoo. Ruttoo ruttoo ruttoo. Ruttoo ruttoo ruttoo.

Itselles' lupaat ensi conis' pukea lisää päälle. Enää ikinä et päälläs' vain bikinit mee shoottaan Vesijärven jäälle.

Rutto. Rutto, conirutto aina rutottaa. Tää darraa oo ei, älkää naurako hei, ei tänne tulla saa.
Rutto. Voihan rutto, yaoimies ja peruukkipää. Menkää helvettiin nyt, oon järkyttynyt. Jään Tumblriin itkemään. Rutto.


torstai 18. elokuuta 2016

Liika on liikaa

Muistatteko sen uudenvuodenlupauksen jonka tein viime joulukuussa? Jos ette, lupasin tehdä vähemmän pukuja tänä vuonna ja keskittyä laatuun sen sijaan. Vielä alkuvuodesta olin hirmu tosissani asian suhteen, mutta entä nyt? No.

Minä kun lasken tämän vuoden pukujani.

Asianlaita palautuu mieleeni tämän tästä ja etenkin cossinteon lomassa. Usein tulee mietittyä, olisiko cossi X Y kertaa paremman näköinen jos en olisikaan aiemmin tehnyt cossia Z vaan käyttänyt kaiken ajan cossiin X. Eihän sitä toisaalta voi tietää, mutta tulee sitä silti mietittyä. Tänä vuonna olen ollut erityisen holtiton ja tuntuu, että minulla on ollut jatkuvasti kiire saada jokin puku valmiiksi. Tällä hetkellä elämäni on muutenkin aika kiireistä, sillä normaalin elämän lisäksi minun pitäisi saada valmiiksi kaksi pukua Traconiin (kyllä, päätin että on hyvä idea tehdä toinenkin uusi puku sinne ":)"), korjata yksi vanha, harjoitella Traconin esityskisaa varten ja tehdä lisäksi kandidaatintutkielma loppuun. Välillä sitä kieltämättä miettii, että onko tässä nyt mitään järkeä.

Tämä herra tulee kolmanneksi cossiksi Traconiin koska hahmorakkaus.
Cossimäärän paisumista on tapahtunut toki ennenkin; jos oikein muistan niin viimeksi vuonna 2014 tekemieni pukujen määrä karkasi käsistä paljon suuremmaksi kuin olin odottanut. Joten miksi käsittelen tätä aihetta juuri nyt?


Sen kummemmin ko. anonin tarkoitusperiä ynnä muita analysoimatta totean vain, että nuo kommentit pistivät miettimään. Tosiaan, miksi olen taas tekemässä uutta pukua kun entisiäkin on kesken ja vaikka lupasin itselleni viime vuoden lopussa että tänä vuonna hillitsen vähän menoa? Tiedän varsin hyvin, että mitä enemmän cosseja, sitä vähemmän aikaa yksittäistä pukua kohden, ja että se saattaa helposti johtaa huonompaan laatuun kuin kaikessa rauhassa tehdessä. Olen jatkuvasti epävarma puvuistani ja haluan kehittyä paremmaksi cossajaksi, joten miksi teen tätä itselleni?

Tässä syy.
Minulla on pari vuotta sitten todettu keskivaikea masennus jota hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Olen ihan sujut asian kanssa sillä se on tätä nykyä osa arkipäivää, eikä useimmiten estä minua toimimasta "normaalisti" eli käymästä yliopistolla tai ruokakaupassa tai tapaamasta ihmisiä. On kuitenkin hetkiä, jolloin masennus imee sekä jaksamisen että ilon kaikesta tekemisestä, ja välillä kaikki tuntuu ihan turhalta. Tässä kohdassa cosplay kuitenkin tulee mukaan kuvioon; tällä hetkellä cosplay on aika lailla ainoa harrastus/aktiviteetti josta saan hyvää mieltä ja piristystä siinä määrin, että masennus väistyy ainakin hetkellisesti. Cosplay on minulle se kaikista tärkein harrastus, ja se on tuonut elämääni paljon hyvää. Aloitin harrastuksen yläasteteininä joka vihasi koulun käsityötunteja sydämensä pohjasta, ja nyt taas rakastan ompelua. Olen saanut cosplayn myötä hirmuisesti hyviä ystäviä ja elänyt aivan mahtavia hetkiä. En edes halua ajatella millaista elämäni olisi tällä hetkellä ilman cosplayta ja, no, animea ja mangaa ylipäätänsä.

En väitä, että masennus jotenkin oikeuttaisi itsehillinnän puutteen tai laiskuuden pukujen teon suhteen. Totean ainoastaan, että teen paljon pukuja, koska tulen siitä onnelliseksi. Moni cossi (erityisesti tänä vuonna) on saanut alkunsa ryhmä- tai paricossista, enkä ole halunnut kieltäytyä mahdollisuudesta cossata yhdessä kavereiden kanssa, sillä se on aivan parasta. Monet ex tempore -päätetyt ja lyhyellä aikavälillä toteutetut puvut taas ovat lähtöisin Innostuksesta Isolla I:llä eli superrakkaasta hahmosta tai sarjasta. Cosplaypuku on minulle osoitus ihmisen mielenkiinnonkohteista -- kun valitsen tietyn hahmon, on kuin huutaisin muille conikävijöille "katsokaa, tästä minä tykkään, tämä on minun laumani!". Kaikki eivät toki valitse pukujaan tällä perusteella ja se on täysin OK; ihmisiä ja motiiveja on erilaisia. Oma motiivini on kuitenkin se, että haluan jakaa suosikkisarjojani ja hahmojani koskevan rakkauden muiden kanssa ja osoittaa sen cosplayn kautta. Teen siis uusia pukuja silloinkin kun se ei ole varsinaisesti järkevää, sillä saan siitä iloa ja motivaatiota. Rauhallisemmalla tahdilla saisi tietysti aikaan parempaa jälkeä, mutta en silti tee pukujani vasemmalla kädellä hutiloiden vaan pyrin aina tekemään parhaani senhetkisten mahdollisuuksien mukaan.

Tiedän kyllä, että rajan on mentävä jossain; aika, rahat ja jaksaminen eivät vain yksinkertaisesti riitä äärettömiin. Ei ole mitään järkeä uuvuttaa itseään harrastuksella, jonka tarkoituksena on olla mukavaa. Cosplayurani aikana on ollut hetkiä, jolloin puku X on pitänyt siirtää hamaan tulevaisuuteen yllättävien ongelmien kuten sopivien kenkien löytämisen vaikeuden tai jonkin puvun osan rikkoutumisen takia. Nämä hetket ovat muistutus siitä, ettei maailma kaadukaan vaikka puku ei tulekaan valmiiksi silloin kun alunperin piti, ja ne on erittäin hyvä pitää mielessä. Yksi cosplayn hyvistä puolista onkin se, että siitä vastaa lähinnä itselleen; jos jokin ei huvita juuri nyt, sitä ei ole välttämätöntä tehdä juuri nyt, ja päinvastoin. Teen tällä hetkellä paljon cosseja yksinkertaisesti siksi, että minua huvittaa ja tulen siitä iloiseksi. Mikäli joskus tulee hetki, jolloin loppuunpalaminen uhkaa, tiedän osaavani viheltää pelin poikki. Nyt ei kuitenkaan tunnu siltä, joten annan mennä vaikka järkevämpää olisikin tehdä vähemmän pukuja ja panostaa laatuun.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kiva kesäinen kuvadump

Paljon cosseja mutta aivan liian vähän coneja joissa käyttää näitä cosseja? Ratkaisu: järjestä photoshoot. Helppoa ja mukavaa -- sen kun lähdet ulos kotiovesta ja etsit kotikaupunkisi parhaat kuvausmestat (tai oikeastaan ne kannattaa etsiä ennen kuin lähtee ulos kotiovesta). Puku ei hiosta kellon ympäri niin kuin conissa ja meno on muutenkin chillimpää kun saa keskittyä vain olemiseen ja kuvaamiseen. Jalatkin kiittävät!

Eli toisin sanoen mae-rye ja minä suuntasimme Kuopion huudeille kuvaamaan cosseja, jotka ansaitsivat mielestämme lisää rakkautta kuvausten muodossa. Aluksi sopivien pukujen päättäminen tuntui supervaikealta, mutta sitten muistini vetreytyi ja palautin mieleeni kaksi pukua joista ei ollut olemassa montaakaan kuvaa: Rapunzel!Nozomi sekä Buranko. Rapunzel!Nozomi oli maannut kaapissa Animecon 2015:sta lähtien ja korjasin sen uudempaan uskoon vain vähän ennen shoottia; Burankossa taas ei ollut mitään korjattavaa. Näitä kahta cossia en välttämättä jaksa enää ottaa coneihin mukaan mutta ne sopivat photoshootattaviksi paremmin kuin hyvin.

mae-rye kuvasi minua ja toisin päin!

Burankon kohdalla meidät yllätti Suomen kesä eli kesäsade, joka ei näyttänyt loppuvan millään, joten metsässä otetut kuvat räpsittiin sateessa sateenvarjon alla turvassa. Onneksi sää parantui metsäreissumme jälkeen ja loppushoot saatiin hoidettua suhteellisen kuivassa säässä. Kuopiossa on ihan himona upeita kuvauspaikkoja laidasta laitaan ja olen jo nyt ihan intona lähtemässä shoottaamaan joskus uudestaankin. :'D

 PS: Tässä Traconin cossit. Sunnuntaina kohtaan esityskisan haasteet, jännittää. ;___;


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Tutturuu ja hellät tunteet 50. conissani


Desuconin jälkeen sanoin lujasti itselleni, että "Animeconiin en tee kyllä yhtään mitään uutta!".




Pukusuunnitelmilla on pahana tapana muuttua ja lisääntyä hallitsemattomasti, ja tälläkin kertaa pääsi käymään niin. En kylläkään valita, sillä vaikkapa paricossi (niin kuin tässä tapauksessa) on kerrassaan mainio syy kääntää kelkka. Tässä vaiheessa vuotta olen ehdottomasti hylännyt aiemman uudenvuodenlupaukseni pienemmästä pukumäärästä, mutta näin käy joskus. :D Ehkä ensi vuonna sitten. Toisaalta en ehkä ole ihan niin paha syntinen kuin mitä voisin olla, sillä toista uutta cossiani olin suunnitellut jo nelisen vuotta, ja toinen taas oli vanha puku yhdellä uudella osalla höystettynä.

Neljä vuotta suunniteltu ja viimein paricossin voimalla toteutettu puku oli tietysti iki-ihana Mayushii Steins; Gatesta. Mayushii-cosseja on näkynyt Suomen coneissa melko tasaisesti tänäkin vuonna, mistä olen iloinen -- Steins; Gate ansaitsee kaiken mahdollisen rakkauden. Kun ensi kertaa katsoin sarjaa, uskoin päätyväni cossaamaan Moekaa, mutta toisin kävi eikä haittaa yhtään. Mayushii on ihanin tyttö ;__; Kuvista kiitos tamucistille ja kuroiwingille; Feyris-nyan-nyanina poseeraa Hakkis.


Paviljongin lähellä oli sopivan moderneja kuvauspaikkoja.
BANAANI.

Mayushiin cossaaminen oli mukavan rentoa ja hauskaa. Cossi onnistui ihan hyvin ja oli mukava päällä talvisaappaista huolimatta. Mekon alla olevat, pukuun kuuluvat legginssit säästivät kerrankin siltä klassiselta "nouseeko hameeni, vilkkuvatko pantsuni" -päänvaivalta, jonka hamecossit yleensä tuovat mukanaan. Mayushiin mekko on päällä niin mukava, että sitä voisi melkein käyttää arkenakin -- harmi vain etten tykkää sinisestä väristä vaatteissa enkä muussakaan. (Silti päädyn mystisesti tekemään hahmoja, joilla on siniset vaatteet. :I) Pääsin poseeraamaan conikävijöiden kameroille aika monesti, mutta vielä useampi pyysi sanomaan "tutturuu" ja minähän sanoin. :D Oli myös ihan parasta mennä Steins; Gate -luennolle ja huomata, että muitakin sarjan hahmoja oli eksynyt sinne -- Feyriksen ja Mayushiin lisäksi luennolla istuivat ainakin Daru ja Okarin. Näin conissa myös yhden Kurisun. Olisi ollut ekstrahienoa saada yhteisselfie kaikkien hahmojen kesken, mutta se ajatus jäi pelkälle ideatasolle burgeriuteni vuoksi. Möh.

Muita selfieitä kyllä conissa tuli räpsittyä, ja visiitti conpaikan lähellä sijaitsevaan teehuone Teeleidiin poiki myyjän nappaaman ryhmäkuvan, joka päätyi teehuoneen FB-sivuille. Olimme kuulemma värikkään näköisiä.


Sunnuntain pukuni oli essulla varustettu Edgeworth eli toisin sanoen Essuworth. Tässä välissä yritän väistää weeaboo-leimaa ja huomautan, että kyseinen versio on virallinen.

Kulhoni ei ole oikeanlainen, sillä päätös kulhon ja puuhaarukan ottamisesta mukaan coniin tapahtui ex tempore conireissulle pakattaessa.

Täytyy sanoa, että pre-DD-Edgeworthin cossaaminen tuntui varsin hyvältä -- tuossa vaiheessa Edgis kärsii vielä niin pahasta emotionaalisesta ummetuksesta, että kasvoja ei juurikaan tarvitse vääntää hymyyn. Olen iloinen siitä, että essusta huolimatta ihmiset tulivat pyytämään kuvia, ja päädyinpä jopa juttelemaan yhden conittajan kanssa Ace Attorneyn animeversiosta hyvän tovin.

En nähnyt järkeväksi napsituttaa Essuworthista ihan hirveätä määrää kuvia -- tämä versio kun tosiaan on yhdestä ainoasta kuvasta, eikä erilaisia poseerausmahdollisuuksia oikeastaan ollut. Tietysti olisin voinut riisua essun ja kuvauttaa normi-Edgistä, mutta se ei houkuttanut koska takki on peräisin vuodelta 2011 ja siten aika kammottavan näköinen, vaikka korjailinkin sitä vähäsen ennen conia. Samalta vuodelta peräisin olevat housut olivat tehneet mystisen katoamistempun enkä ole vieläkään tietoinen niiden sijainnista, joten päädyin käyttämään Dual Destinies -Edgeworthin pöksyjä. Ne ovat eri kangasta kuin takki, mutta näyttävät kuvissa onneksi samanvärisiltä. 

No, se Acon-cosseista. Tajusin vasta tapahtuman jälkeen, että olin juuri vieraillut 50. conissani, joka vieläpä järjestettiin samassa kaupungissa kuin ihka ensimmäinen conini eli vuoden 2007 Animecon. Toisaalta 50 tuntuu tosi isolta luvulta, ja toisaalta taas ei niinkään. Kun miettii, miten monta conia yhteen vuoteen saattaa mahtua, ei ole ihmekään että luku on noin iso. Joinain vuosina tulee conitettua enemmän ja toisina taas vähemmän. Ihan ensimmäisinä conitusvuosinani tapahtumia ei tosin järjestetty läheskään niin usein kuin nykyään, ja noin kolmen ekan vuoteni aikana kävin vain noin yhdessä conissa per vuosi. Olo on aika nostalginen, kun miettii miten conittaminen on kohdallani muuttunut alkuajoista. Ennen se oli tavallaan isompi juttu kuin nykyään, sillä (kuten jo mainitsin) coneja järjestettiin harvemmin ja alkuvuosina kaikki coneissa oli vielä upouutta ja jännää. Tuolloin ei ollut vielä noloa halailla free hugs -tyyppejä tai osallistua letkajenkkaan vaan rakkaus harrastusta kohtaan sai aikaan paljon spontaania sosiaalisuutta. Alaikäisyys toi omat rajoitteensa matkustamiseen, majoitukseen ja budjettiin niin cossaamisen kuin conittamisenkin suhteen.

Nykyään conit ovat tietysti edelleen supertärkeä osa elämääni, mutta meno on tavallaan tasoittunut. Nykyään sitä tietää jo suurinpiirtein mitä missäkin conissa on odotettavissa, eikä jokainen con ole automaattisesti onnistunut vain siksi, että kyseessä on con. Matkustaminen, majoitus ja budjetointi ovat toisaalta helpottuneet ja toisaalta hankaloituneet -- auto on kiva mutta sitäkin pitää huoltaa, opiskelijabudjetti on aina opiskelijabudjetti, ja enää vastuu majoituksesta ei ole äidillä ja isällä vaan hotellihuone/sänkypaikka mummolta on hommattava itse. Nykyään conittaminen on lähinnä muotoa "jee reissuun kaveriporukalla" eikä "jee osa kesälomamatkaa vanhempien kanssa" -- ja niin sen kuuluu mennäkin. Nautin tästä -- toivottavasti vielä pitkään.