torstai 18. elokuuta 2016

Liika on liikaa

Muistatteko sen uudenvuodenlupauksen jonka tein viime joulukuussa? Jos ette, lupasin tehdä vähemmän pukuja tänä vuonna ja keskittyä laatuun sen sijaan. Vielä alkuvuodesta olin hirmu tosissani asian suhteen, mutta entä nyt? No.

Minä kun lasken tämän vuoden pukujani.

Asianlaita palautuu mieleeni tämän tästä ja etenkin cossinteon lomassa. Usein tulee mietittyä, olisiko cossi X Y kertaa paremman näköinen jos en olisikaan aiemmin tehnyt cossia Z vaan käyttänyt kaiken ajan cossiin X. Eihän sitä toisaalta voi tietää, mutta tulee sitä silti mietittyä. Tänä vuonna olen ollut erityisen holtiton ja tuntuu, että minulla on ollut jatkuvasti kiire saada jokin puku valmiiksi. Tällä hetkellä elämäni on muutenkin aika kiireistä, sillä normaalin elämän lisäksi minun pitäisi saada valmiiksi kaksi pukua Traconiin (kyllä, päätin että on hyvä idea tehdä toinenkin uusi puku sinne ":)"), korjata yksi vanha, harjoitella Traconin esityskisaa varten ja tehdä lisäksi kandidaatintutkielma loppuun. Välillä sitä kieltämättä miettii, että onko tässä nyt mitään järkeä.

Tämä herra tulee kolmanneksi cossiksi Traconiin koska hahmorakkaus.
Cossimäärän paisumista on tapahtunut toki ennenkin; jos oikein muistan niin viimeksi vuonna 2014 tekemieni pukujen määrä karkasi käsistä paljon suuremmaksi kuin olin odottanut. Joten miksi käsittelen tätä aihetta juuri nyt?


Sen kummemmin ko. anonin tarkoitusperiä ynnä muita analysoimatta totean vain, että nuo kommentit pistivät miettimään. Tosiaan, miksi olen taas tekemässä uutta pukua kun entisiäkin on kesken ja vaikka lupasin itselleni viime vuoden lopussa että tänä vuonna hillitsen vähän menoa? Tiedän varsin hyvin, että mitä enemmän cosseja, sitä vähemmän aikaa yksittäistä pukua kohden, ja että se saattaa helposti johtaa huonompaan laatuun kuin kaikessa rauhassa tehdessä. Olen jatkuvasti epävarma puvuistani ja haluan kehittyä paremmaksi cossajaksi, joten miksi teen tätä itselleni?

Tässä syy.
Minulla on pari vuotta sitten todettu keskivaikea masennus jota hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Olen ihan sujut asian kanssa sillä se on tätä nykyä osa arkipäivää, eikä useimmiten estä minua toimimasta "normaalisti" eli käymästä yliopistolla tai ruokakaupassa tai tapaamasta ihmisiä. On kuitenkin hetkiä, jolloin masennus imee sekä jaksamisen että ilon kaikesta tekemisestä, ja välillä kaikki tuntuu ihan turhalta. Tässä kohdassa cosplay kuitenkin tulee mukaan kuvioon; tällä hetkellä cosplay on aika lailla ainoa harrastus/aktiviteetti josta saan hyvää mieltä ja piristystä siinä määrin, että masennus väistyy ainakin hetkellisesti. Cosplay on minulle se kaikista tärkein harrastus, ja se on tuonut elämääni paljon hyvää. Aloitin harrastuksen yläasteteininä joka vihasi koulun käsityötunteja sydämensä pohjasta, ja nyt taas rakastan ompelua. Olen saanut cosplayn myötä hirmuisesti hyviä ystäviä ja elänyt aivan mahtavia hetkiä. En edes halua ajatella millaista elämäni olisi tällä hetkellä ilman cosplayta ja, no, animea ja mangaa ylipäätänsä.

En väitä, että masennus jotenkin oikeuttaisi itsehillinnän puutteen tai laiskuuden pukujen teon suhteen. Totean ainoastaan, että teen paljon pukuja, koska tulen siitä onnelliseksi. Moni cossi (erityisesti tänä vuonna) on saanut alkunsa ryhmä- tai paricossista, enkä ole halunnut kieltäytyä mahdollisuudesta cossata yhdessä kavereiden kanssa, sillä se on aivan parasta. Monet ex tempore -päätetyt ja lyhyellä aikavälillä toteutetut puvut taas ovat lähtöisin Innostuksesta Isolla I:llä eli superrakkaasta hahmosta tai sarjasta. Cosplaypuku on minulle osoitus ihmisen mielenkiinnonkohteista -- kun valitsen tietyn hahmon, on kuin huutaisin muille conikävijöille "katsokaa, tästä minä tykkään, tämä on minun laumani!". Kaikki eivät toki valitse pukujaan tällä perusteella ja se on täysin OK; ihmisiä ja motiiveja on erilaisia. Oma motiivini on kuitenkin se, että haluan jakaa suosikkisarjojani ja hahmojani koskevan rakkauden muiden kanssa ja osoittaa sen cosplayn kautta. Teen siis uusia pukuja silloinkin kun se ei ole varsinaisesti järkevää, sillä saan siitä iloa ja motivaatiota. Rauhallisemmalla tahdilla saisi tietysti aikaan parempaa jälkeä, mutta en silti tee pukujani vasemmalla kädellä hutiloiden vaan pyrin aina tekemään parhaani senhetkisten mahdollisuuksien mukaan.

Tiedän kyllä, että rajan on mentävä jossain; aika, rahat ja jaksaminen eivät vain yksinkertaisesti riitä äärettömiin. Ei ole mitään järkeä uuvuttaa itseään harrastuksella, jonka tarkoituksena on olla mukavaa. Cosplayurani aikana on ollut hetkiä, jolloin puku X on pitänyt siirtää hamaan tulevaisuuteen yllättävien ongelmien kuten sopivien kenkien löytämisen vaikeuden tai jonkin puvun osan rikkoutumisen takia. Nämä hetket ovat muistutus siitä, ettei maailma kaadukaan vaikka puku ei tulekaan valmiiksi silloin kun alunperin piti, ja ne on erittäin hyvä pitää mielessä. Yksi cosplayn hyvistä puolista onkin se, että siitä vastaa lähinnä itselleen; jos jokin ei huvita juuri nyt, sitä ei ole välttämätöntä tehdä juuri nyt, ja päinvastoin. Teen tällä hetkellä paljon cosseja yksinkertaisesti siksi, että minua huvittaa ja tulen siitä iloiseksi. Mikäli joskus tulee hetki, jolloin loppuunpalaminen uhkaa, tiedän osaavani viheltää pelin poikki. Nyt ei kuitenkaan tunnu siltä, joten annan mennä vaikka järkevämpää olisikin tehdä vähemmän pukuja ja panostaa laatuun.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kiva kesäinen kuvadump

Paljon cosseja mutta aivan liian vähän coneja joissa käyttää näitä cosseja? Ratkaisu: järjestä photoshoot. Helppoa ja mukavaa -- sen kun lähdet ulos kotiovesta ja etsit kotikaupunkisi parhaat kuvausmestat (tai oikeastaan ne kannattaa etsiä ennen kuin lähtee ulos kotiovesta). Puku ei hiosta kellon ympäri niin kuin conissa ja meno on muutenkin chillimpää kun saa keskittyä vain olemiseen ja kuvaamiseen. Jalatkin kiittävät!

Eli toisin sanoen mae-rye ja minä suuntasimme Kuopion huudeille kuvaamaan cosseja, jotka ansaitsivat mielestämme lisää rakkautta kuvausten muodossa. Aluksi sopivien pukujen päättäminen tuntui supervaikealta, mutta sitten muistini vetreytyi ja palautin mieleeni kaksi pukua joista ei ollut olemassa montaakaan kuvaa: Rapunzel!Nozomi sekä Buranko. Rapunzel!Nozomi oli maannut kaapissa Animecon 2015:sta lähtien ja korjasin sen uudempaan uskoon vain vähän ennen shoottia; Burankossa taas ei ollut mitään korjattavaa. Näitä kahta cossia en välttämättä jaksa enää ottaa coneihin mukaan mutta ne sopivat photoshootattaviksi paremmin kuin hyvin.

mae-rye kuvasi minua ja toisin päin!

Burankon kohdalla meidät yllätti Suomen kesä eli kesäsade, joka ei näyttänyt loppuvan millään, joten metsässä otetut kuvat räpsittiin sateessa sateenvarjon alla turvassa. Onneksi sää parantui metsäreissumme jälkeen ja loppushoot saatiin hoidettua suhteellisen kuivassa säässä. Kuopiossa on ihan himona upeita kuvauspaikkoja laidasta laitaan ja olen jo nyt ihan intona lähtemässä shoottaamaan joskus uudestaankin. :'D

 PS: Tässä Traconin cossit. Sunnuntaina kohtaan esityskisan haasteet, jännittää. ;___;


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Tutturuu ja hellät tunteet 50. conissani


Desuconin jälkeen sanoin lujasti itselleni, että "Animeconiin en tee kyllä yhtään mitään uutta!".




Pukusuunnitelmilla on pahana tapana muuttua ja lisääntyä hallitsemattomasti, ja tälläkin kertaa pääsi käymään niin. En kylläkään valita, sillä vaikkapa paricossi (niin kuin tässä tapauksessa) on kerrassaan mainio syy kääntää kelkka. Tässä vaiheessa vuotta olen ehdottomasti hylännyt aiemman uudenvuodenlupaukseni pienemmästä pukumäärästä, mutta näin käy joskus. :D Ehkä ensi vuonna sitten. Toisaalta en ehkä ole ihan niin paha syntinen kuin mitä voisin olla, sillä toista uutta cossiani olin suunnitellut jo nelisen vuotta, ja toinen taas oli vanha puku yhdellä uudella osalla höystettynä.

Neljä vuotta suunniteltu ja viimein paricossin voimalla toteutettu puku oli tietysti iki-ihana Mayushii Steins; Gatesta. Mayushii-cosseja on näkynyt Suomen coneissa melko tasaisesti tänäkin vuonna, mistä olen iloinen -- Steins; Gate ansaitsee kaiken mahdollisen rakkauden. Kun ensi kertaa katsoin sarjaa, uskoin päätyväni cossaamaan Moekaa, mutta toisin kävi eikä haittaa yhtään. Mayushii on ihanin tyttö ;__; Kuvista kiitos tamucistille ja kuroiwingille; Feyris-nyan-nyanina poseeraa Hakkis.


Paviljongin lähellä oli sopivan moderneja kuvauspaikkoja.
BANAANI.

Mayushiin cossaaminen oli mukavan rentoa ja hauskaa. Cossi onnistui ihan hyvin ja oli mukava päällä talvisaappaista huolimatta. Mekon alla olevat, pukuun kuuluvat legginssit säästivät kerrankin siltä klassiselta "nouseeko hameeni, vilkkuvatko pantsuni" -päänvaivalta, jonka hamecossit yleensä tuovat mukanaan. Mayushiin mekko on päällä niin mukava, että sitä voisi melkein käyttää arkenakin -- harmi vain etten tykkää sinisestä väristä vaatteissa enkä muussakaan. (Silti päädyn mystisesti tekemään hahmoja, joilla on siniset vaatteet. :I) Pääsin poseeraamaan conikävijöiden kameroille aika monesti, mutta vielä useampi pyysi sanomaan "tutturuu" ja minähän sanoin. :D Oli myös ihan parasta mennä Steins; Gate -luennolle ja huomata, että muitakin sarjan hahmoja oli eksynyt sinne -- Feyriksen ja Mayushiin lisäksi luennolla istuivat ainakin Daru ja Okarin. Näin conissa myös yhden Kurisun. Olisi ollut ekstrahienoa saada yhteisselfie kaikkien hahmojen kesken, mutta se ajatus jäi pelkälle ideatasolle burgeriuteni vuoksi. Möh.

Muita selfieitä kyllä conissa tuli räpsittyä, ja visiitti conpaikan lähellä sijaitsevaan teehuone Teeleidiin poiki myyjän nappaaman ryhmäkuvan, joka päätyi teehuoneen FB-sivuille. Olimme kuulemma värikkään näköisiä.


Sunnuntain pukuni oli essulla varustettu Edgeworth eli toisin sanoen Essuworth. Tässä välissä yritän väistää weeaboo-leimaa ja huomautan, että kyseinen versio on virallinen.

Kulhoni ei ole oikeanlainen, sillä päätös kulhon ja puuhaarukan ottamisesta mukaan coniin tapahtui ex tempore conireissulle pakattaessa.

Täytyy sanoa, että pre-DD-Edgeworthin cossaaminen tuntui varsin hyvältä -- tuossa vaiheessa Edgis kärsii vielä niin pahasta emotionaalisesta ummetuksesta, että kasvoja ei juurikaan tarvitse vääntää hymyyn. Olen iloinen siitä, että essusta huolimatta ihmiset tulivat pyytämään kuvia, ja päädyinpä jopa juttelemaan yhden conittajan kanssa Ace Attorneyn animeversiosta hyvän tovin.

En nähnyt järkeväksi napsituttaa Essuworthista ihan hirveätä määrää kuvia -- tämä versio kun tosiaan on yhdestä ainoasta kuvasta, eikä erilaisia poseerausmahdollisuuksia oikeastaan ollut. Tietysti olisin voinut riisua essun ja kuvauttaa normi-Edgistä, mutta se ei houkuttanut koska takki on peräisin vuodelta 2011 ja siten aika kammottavan näköinen, vaikka korjailinkin sitä vähäsen ennen conia. Samalta vuodelta peräisin olevat housut olivat tehneet mystisen katoamistempun enkä ole vieläkään tietoinen niiden sijainnista, joten päädyin käyttämään Dual Destinies -Edgeworthin pöksyjä. Ne ovat eri kangasta kuin takki, mutta näyttävät kuvissa onneksi samanvärisiltä. 

No, se Acon-cosseista. Tajusin vasta tapahtuman jälkeen, että olin juuri vieraillut 50. conissani, joka vieläpä järjestettiin samassa kaupungissa kuin ihka ensimmäinen conini eli vuoden 2007 Animecon. Toisaalta 50 tuntuu tosi isolta luvulta, ja toisaalta taas ei niinkään. Kun miettii, miten monta conia yhteen vuoteen saattaa mahtua, ei ole ihmekään että luku on noin iso. Joinain vuosina tulee conitettua enemmän ja toisina taas vähemmän. Ihan ensimmäisinä conitusvuosinani tapahtumia ei tosin järjestetty läheskään niin usein kuin nykyään, ja noin kolmen ekan vuoteni aikana kävin vain noin yhdessä conissa per vuosi. Olo on aika nostalginen, kun miettii miten conittaminen on kohdallani muuttunut alkuajoista. Ennen se oli tavallaan isompi juttu kuin nykyään, sillä (kuten jo mainitsin) coneja järjestettiin harvemmin ja alkuvuosina kaikki coneissa oli vielä upouutta ja jännää. Tuolloin ei ollut vielä noloa halailla free hugs -tyyppejä tai osallistua letkajenkkaan vaan rakkaus harrastusta kohtaan sai aikaan paljon spontaania sosiaalisuutta. Alaikäisyys toi omat rajoitteensa matkustamiseen, majoitukseen ja budjettiin niin cossaamisen kuin conittamisenkin suhteen.

Nykyään conit ovat tietysti edelleen supertärkeä osa elämääni, mutta meno on tavallaan tasoittunut. Nykyään sitä tietää jo suurinpiirtein mitä missäkin conissa on odotettavissa, eikä jokainen con ole automaattisesti onnistunut vain siksi, että kyseessä on con. Matkustaminen, majoitus ja budjetointi ovat toisaalta helpottuneet ja toisaalta hankaloituneet -- auto on kiva mutta sitäkin pitää huoltaa, opiskelijabudjetti on aina opiskelijabudjetti, ja enää vastuu majoituksesta ei ole äidillä ja isällä vaan hotellihuone/sänkypaikka mummolta on hommattava itse. Nykyään conittaminen on lähinnä muotoa "jee reissuun kaveriporukalla" eikä "jee osa kesälomamatkaa vanhempien kanssa" -- ja niin sen kuuluu mennäkin. Nautin tästä -- toivottavasti vielä pitkään.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Hämähäkkinä olo on tuskaa / hyvää myöhäistä pääsiäistä eli Mimicon ja Desucon 2016

Alkukesän coniraportteja, olkaa hyvät.

Olin iloinen, kun Mimicon palasi taas toukokuulle -- kesäkuu on Desukuu, ja monet ovat silloin töissä eivätkä pääse conittamaan niin helposti. Mikaeli on mahtava conpaikka ja sen mailta löytyy paljon erilaisia photoshoot-mahdollisuuksia, joten oli mukava palata sinne Mimittömän välivuoden jälkeen. Aiemmat Mimiconit ovat olleet aina rentoja ja muksakoita tapahtumia, ja sellaista odotin tästäkin. Lauantai ei loppujenlopuksi vastannut odotuksiani, sillä olin Ääliö isolla Ä:llä ja menin osallistumaan cosplaykisaan. :D

Kuvat napsi mae-rye, minä editoin.

Toinen Länkkäricossini Ikinä eli Muffet Undertalesta näki päivänvalon Mimiconissa, ja jo kesken conpäivän olisin halunnut työntää sen sinne minne päivänvalo ei ylety. Vaatteet, peruukki ja ihomaalit olivat kohdillaan, mutta "ylimääräisten" ruumiinosien eli hampaiden ja käsien kanssa oli ongelmia vaikka muille jaettaviksi. Jaan teille ensin hammastraumani.
  1. Ostin hampaat (kuvissa) joiden piti pysyä kiinni ilman kittiä. No eiväthän ne pysyneet.
  2. Ostin kitin ja uudet, pienemmät hampaat.
  3. Kitti ei kuivunut. Ei sitten millään. Epätoivo alkoi kasvaa.
  4. Palautin kitin ja hampaat liikkeeseen ja uuden paketin piti saapua juuri ennen conia.
  5. Conviikon tiistaina liikkeestä otettiin yhteyttä ja sanottiin että hampaita ja kittiä ei ollutkaan enää varastossa.
  6. Teki mieli hypätä ikkunasta.
Näin ollen jouduin käyttämään puvussa ensimmäisiä hampaita, jotka eivät pysyneet paikoillaan sitten millään. Okei, myönnän, ne näyttivät sentään samalta kuin lähdekuvassa, mutta niiden kanssa oli ihan mahdotonta olla. Koska en enää ennen conia ehtinyt saada uutta kittiä mistään (kotikaupungistani ei saanut ja tilata ei olisi ehtinyt), jouduin tunkemaan hampaat täyteen ilmakuivuvaa massaa, jotta ne kestäisivät paikoillaan edes hetken. Conpäivänä sitten kuolasin heti, jos avasin suuni, ja hampaideni välit täyttyivät ilmakuivuvasta massasta. Tuomaroinnissa jouduin irrottamaan hampaat kokonaan jotta pystyisin kertomaan puvustani yhtään mitään. Käsien ongelmana taas oli se, että vaikka olin kotona testannut että ne varmasti pysyvät paikoillaan, eiväthän ne conissa tietenkään pysyneet. Vyötin irtokädet kiinni itseeni ja vaatteissa oli niitä varten aukot, joiden piti tukea niitä, mutta tämä systeemi ei sitten toiminut vaikka piti. Kädet eivät kestäneet pystyssä vaan roikkuivat milloin missäkin asennossa, enkä saanut edes proppiastiastoa kiinnitettyä niihin. En muista, milloin olisin viimeksi hävennyt niin paljon tuomaroinnissa.

Fiilikseni Muffetin päällä pitämisestä.

Minun olisi tehnyt mieli perua kisaan osallistuminen heti, kun sain cossin kokonaan päälleni, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut. Tuomaroinnissa hävetti, juuri ennen lavalle menoa hävetti ja lavallakin vähän hävetti. Ainoa asia, jota pystyin ajattelemaan, oli tämä sayat.me:ssä saamani kommentti.


Häpeän määrä oli siis suuri, mutta yritin ajatella positiivisesti eli
  1. Ensi kerralla sitten paremmin.
  2. Vaikka pukuni on surkea, kisan voi ottaa lavakokemuksen kannalta.
Kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta hain Muffetilla kisaan alun perinkin juuri sen takia, että uskaltaisin karttuneen kisakokemuksen ansiosta ehkä tulevaisuudessa osallistua vähän isompiin kisoihin. Yksi sellainen on tällä hetkellä suunnitteilla, ja Muffet-kokemus tulee varmasti auttamaan siellä. Totta kai kisakokemusta saa silloinkin, kun puku ei ole yksi surkeiden sattumusten sarja, mutta nyt kävi näin -- en tiennyt ennen conilauantaita miten pahasti pukuni feilaisi.

Nooh, etteenpäin. Sunnuntai oli se huomattavasti kivempi Mimicon-päivä -- asioita helpotti huomattavasti se, että a) pystyin puhumaan ja b) kyljistäni ei retkottanut ylimääräisiä raajoja osumassa milloin mihinkin. Sunnuntaicossiksi valikoitui Worick ihan vain siitä syystä, että GANGSTA on parasta ikinä ja paricossi Novadillen kanssa vieläkin parempaa.

Kuvat otti kahvikirahvi, minä editoin.

Okei, silmälappu ja hengitysteihin tunkevat karvat eivät olleet sieltä mukavimmasta päästä, mutta kyllä ne hakkasivat tekohampaat ja roikkuvat irtokädet 6-0. Worick oli sunnuntaipäivälle sopivan helppo cossi, ja lempihahmon pukuileminen nostattaa aina confiilistä. Toinen puoli sunnuntaista kului hengaillessa ja toinen puoli aivan mahtavan Valitsen sinut! -musikaalin katsomossa. Kyllä siinä meinasi valkoiset ripsarit valua poskille kun äiti-Marowak kuoli suojellessaan pikku Cuboneansa. ;__;

Kokonaisuutena vuoden 2016 Mimicon ei siis ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä kiitos lauantaisen pukufiaskon ja siihen liittyvän itseinhon tunteen. Sunnuntai kokonaisuudessaan sekä tietenkin hyvä conseura pelastivat onneksi paljon.

Jaaaaaaaaaa sitten Desucon. Tällä kertaa en todellakaan halunnut raahata neljää pukua Sibeliustalolle, vaan kaksi sai riittää -- otin mukaan Galko-chanin ja pääsiäis-Kotorin kuten olin suunnitellutkin. Molempien pukujen valmistumista oli motivoinut paricossi, mutta harmillisesti vain toinen niistä toteutui kun parini ei saanutkaan pääsiäis-Makia valmiiksi ajoissa. :c No ehkä vielä joskus lähitulevaisuudessa.

Behold, ihka oikeita japanilaisia tamponeja!

Galko-kuvista on kiittäminen mae-ryeta, madua ja Rorunea. Woodi taas oli mitä ihanin Ojou. Vielä kun oltaisiin saatu Otako jostakin. ;v; Galko oli ehkä yksi mukavimmista cosseistani koskaan -- peruukki ei puristanut, vaatteet eivät valuneet eikä mistään törröttänyt irtoraajoja (kyllä, olen vieläkin katkera). Sain lisäksi kehuja siitä, että hahmo/cossi sopi minulle, mikä on aina plussaa. Jos joskus vielä tulee eteen sellainen tilanne, jolloin en oikein tiedä mitä pukuja ottaisin mukaan coniin, otan varmasti Galkon, sillä se on kaikin puolin mukava puku. Ainoa hankaluus olivat irtokynnet, tai oikeastaan niiden pois ottaminen. Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä ja niin edelleen, terveisin nyt tiedän miltä tuntuu kun kiduttaja repii kyntesi irti.

Galko oli siis mukava päällä, mutta Desuconin toisen pukuni, pääsiäis-Kotorin, kohdalla tilanne olikin sitten aivan päinvastainen. Luulin ostaneeni cossiin hyvät kengät, mutta jo kello 12 lauantaipäivänä jalkoihini sattui niin, että minun oli pakko vaappua cosplaypukuhuoneeseen vaihtamaan Galkoon. Pääsiäis-Kotorissa oli muutenkin hankalaa conittaa, sillä vannehameasia (krinoliini?) teki istumisesta erittäin vaivalloista. Autossakin minun piti kyhjöttää/maata takapenkillä poikittain ja yrittää olla blokkaamatta kuskin näkökenttää valtaisalla hatullani.


Kotori-kuvista kiitos Mialiina cosplay photographylle ja MercuricaPhotographylle. En voi oikeastaan vieläkään uskoa, että sain pääsiäis-Kotorin oikeasti tehtyä -- pukua aloitellessani minulla ei ollut mitään hajua, kuinka tekisin tietyt osat puvusta. Projekti oli kalliimpi, aikaavievämpi ja tuskallisempi kuin mitä olin odottanut, mutta fiilis olikin kahta parempi silloin kun puku vihdoin tuli valmiiksi. Vannehameasiaan en ole vieläkään täysin tyytyväinen (siitä olisi pitänyt tehdä suurempi), mutta se on kuitenkin tuhat kertaa hienompi kuin ensimmäinen versio, joka lensi kauniissa kaaressa roskikseen todettuani sen olleen aivan hirveän näköinen. Loppujenlopuksi kaikki se pääsiäis-Kotorin eteen raataminen kannatti, sillä...


...OMG, minua pyydettiin Desuconin hall cosplay -kisaan! Alun perin minun ei pitänyt edes laittaa Kotoria päälle sunnuntaina, mutta koska Love Live -paricosseilu oli peruuntunut ja Woodi ei ollut Ojouna enää sunnuntaina, päätin ottaa kaiken irti tästä pitkään työstämästäni ja rahani nielleestä cossistani. Jalkani ehkä muuttuivat tohjoksi, mutta siitä huolimatta se kannatti.

Kisakuvat Desugalleriasta.

Hall cosplay -kokemus oli hieman pelottava mutta samalla todella antoisa. Etenkin bäkkärillä hengailu oli parasta ikinä, sillä sekä cosplaymammat että kanssakisaajat olivat hauskaa seuraa ja kisaajien neste- ja kalorihukkaa oli pyritty estämään runsain tarjoiluin. Minulle, jonka cossit ovat "samaa laatuu ku jonkun pikkuernun eka narutoräpellys", Hall cosplay -kisaan pyydetyksi tuleminen oli äärettömän suuri kunnia. Pidin Kotori-cossiani niin puutteellisena, ettei se varmasti tulisi valituksi, mutta näemmä olin väärässä. Bäkkärillä kyllä iski pieni huijarisyndroomaolo -- mietin että kenet olin oikein lahjonut päästäkseni näiden upeiden ihmisten ja heidän hienojen pukujensa joukkoon. Onneksi kaverini mae-rye ja tamucist olivat myös Hall cosplay -kisassa ja heidän seuransa hälvensi moiset ajatukset. En tietenkään sijoittunut kisassa (se ei käynyt edes mielessäni), mutta jo kisaan pyydetyksi tuleminen tuntui siltä kuin olisin voittanut jotain. Tämän vuoden Desucon oli muutenkin supermukava ja piristävä tapaus, ja Hall cosplay -kokemus nosti sen pisteitä vielä enemmän.

Kisaajaselfieeeeeee!
Seuraavana conina on vuorossa Animecon, joka on ihan tyhmäpää pyllyhousu siirryttyään Kuopiosta Jyväskylään. >:( (Ei oikeasti, tiedän kyllä että Musiikkikeskus on remontissa.) Alun perin minun ei pitänyt tehdä mitään uutta Animeconiin, mutta sitten kävi vanhanaikaisesti eli paricossi tapahtui, ja lopulta tilanne näytti ja näyttää vieläkin tältä:


Mayushii on ollut suunnitteilla jo useita vuosia ja minulla on siihen kengät ja peruukki valmiina, joten sen tekeminen ei ole ihan niin suuri synti, eihän? Sitä paitsi Steins; Gate -paricossin eteen voi hyvin uhrata uudenvuodenlupauksensa, eikö niin? Edgeworth taas on vuoden 2010 peruja, ja ainoa uusi osa siihen on tuo pinkki röyhelöessu, joten se ei periaatteessa ole uusi puku, eihän?

...RIP uudenvuodenlupaukseni, ehkä vuoden päästä osaan hillitä itseni vähän paremmin.