perjantai 25. toukokuuta 2012

Kenkien tiskausta ja Punahilkan vastoinkäymiset eli kuvadump Desu-cossieni uusimmista kuulumisista

Desuconiin kaksi viikkoa, huiiiiiiiii. Yleensä cossini ovat valmiit jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, mutta tällä kertaa olen "aikataulusta jäljessä". Miasta puuttuu peruukin viimeistely ja Lottiesta yhtä sun toista pientä: koristeruusun teko, hansikkaat sekä viitan yksityiskohdat (rusetti, pitkä kultainen nauha renkaineen jne.). Paniikkiin ei silti taida olla syytä vaikka välillä siltä tuntuukin.

Kuvasta voi bongata mm. tupsunpuolikkaan sekä One Piece -pokkarin.
Huoneeni menee monivaiheisten cossien työstämisestä sekaisin: lattialla ei mahdu kävelemään, maalipurkkeja ja pensseleitä lojuu yltympäriinsä, hyllyt pursuilevat valmiita pikkuproppeja ja -asusteita, pöydällä nököttää vessaan kuuluva hiuslakkapullo ja tietokoneen äärestä noustessa kompastun korkokenkiin. Yleensä olen melkoisen siisti ihminen, mutta cossikaaos ei jostain syystä saa minua hermoromahduksen partaalle -- perheenjäsenet ovatkin sitten eri asia.

Keittiön pöytä -- mitä otollisin paikka askartelulle.
Tuossa näkymä (nyt jo takana päin olevasta) hetkestä jona työstin Lottien kahleita. Olin saanut ranteiden kahleet jo periaatteessa valmiiksi mutta sitten rupesin pilkunviilaajaksi ja lisäsin vielä yhden kerroksen softista kahleiden sisäpuolelle ihan varmuuden vuoksi. Materiaaleina näissä siis pahvi, softis, gesso, akryylimaali sekä Cernit-massa. Hiomapaperia käytin ahkerasti ja yleisliimalla lätsäisin osaset kasaan.

  
Tämä taas on otettu hetkeä ennen kuin mummini vanha ompelukone (kuvassa) sanoi itsensä irti taas kerran. Eilispäivästä meni hyvä ettei puolet Lottien viitan kanssa säheltämiseen ja sisäinen perfektionistikin pääsi valloilleen pitkästä aikaa. Ko. vaatehan muodostuu siis itse viitasta, keepistä sekä hupusta ja siihen kuuluu myös kaikenlaisia ekstrapiperryshärpäkkeitä, joista on vielä puolet kiinnittämättä. Helmaan kuuluu repaleita  mutta lähdekuvasta ei käynyt ilmi onko niitä vain viitan etupuolella, joten päätin sitten hoitaa homman kunnolla ja väkersin koko helman täyteen niitä. Se oli, hmm, varsin suolainen kokemus. Sain viitan, keepin ja hupun kiinnitettyä toisiinsa jo viikko sitten mutta tyytymättömänä tulokseen revin osat irti toisistaan ja aloitin kiinnitysoperaation alusta. Siihen kuului kaikenmaailman vastoinkäymisiä aina irtoilevista vinonauhanpätkistä ja oikeanvärisen alalangan loppumisesta kriittisellä hetkellä liian suureen huppuun sekä epätasaiseen viitan helmaan. Ah sitä purkamisen, nuppineulaamisen ja uudelleen ompelemisen määrää. 

Tällainenkin tapaus sattui matkan varrelle. Aikaisemmin olen onnistunut vain katkomaan neuloja, tämä oli ensimmäinen vääntyminen. Viittaa kootessa potutustaso nousi tasaisesti jokaisen pikku vastoinkäymisen myötä ja välillä teki kovasti mieli repiä puku pieniksi palasiksi ja syöttää se jollekin ES-jonnelle Sokoksen parkkipaikalla. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo rauhoittunut; repimisvimmani on tipotiessään, viitta lopullisesti (????) kasassa ja sainpa jopa ommeltua tupsut paikoilleen. Jeejee.


Mian kanssa oli tänään luvassa vähän erikoisempi operaatio. Olin maalannut kengät jo kertaalleen valkoisella Tiimari-akryylivärillä koska kyseinen väri oli pysynyt moitteettomasti valkoisten Tamaki-kenkien pinnassa viime kesänä. Pikku koekävely kuitenkin osoitti ettei samaa voinut sanoa Mian jalkineista. Mietin pääni puhki sopivaa keinoa maalin poistamiseen ja päädyin muutamien kokeilujen jälkeen -- täysin yllättäen -- astianpesuaineeseen. Fairyn, lämpimän veden ja hinkkaamisen yhteispeli osoittautui yllättävän tehokkaaksi vaikka toikin hetkittäin mieleen tiskaamisen. Kenkien materiaali (nahka siis) ei onneksi kärsinyt moisesta operaatiosta. Kova homma siinä kyllä oli; kenkien värinpoistoon ja uudelleenmaalaamiseen meni abouttiarallaa kolme-neljä tuntia.

Uusi maalikerros saatiin aikaan sprayaamalla. Oli muuten ensimmäinen kertani kun sprayasin kengät, mutta ei tosiaankaan viimeinen. Pinnasta tuli kestävämpi sekä miellyttävämmän tuntuinen kuin mitä akryyleillä/kangasvärillä saa aikaan. Haasteena oli mustaksi jäävien osien sekä soljen piilottaminen maalilta, mutta siihen keksimäni "patenttiratkaisu" toimi melkoisen mallikkaasti. En älynnyt ottaa kuvaa maalarinteippi-pakastepussi-sanomalehti-läpinäkyvä teippi-virityksestä jolla suojasin mustat osat, mutta voitte kuvitella miltä se näytti.

Lopputulos: kengät näyttävät samalta kuin aiemminkin mutta pinta ei murene kävellessä (ainakaan toivottavasti). Kannatti uhrata se nelisen tuntia jotka olin varannut kahteen viimeiseen kokeeseen lukemiseen.



Näin siis tällä kertaa. Ennen Desua tuskin teen enää WIP-postauksia; jos jotain erikoisjännää sattuu niin kerron siitä sitten Desucon-postauksen & valmiin puvun kuvien yhteydessä.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Oodi ilolle ja Lottie-linssit

Hiphei ja hurraa: Kesätyöpaikasta ilmoitettiin että saan Animeconin vapaaksi.
Ilmeeni kyseisellä hetkellä.

En ollut ennen tätä päivää oikein kehdannut tehdä minkäänmoisia pukusuunnitelmia ko. conia varten siinä pelossa että joutuisin kuitenkin perumaan ne -- pessimisti kun olen. Nyt olo on kuin Viljamilla kolmen ES-tölkillisen jälkeen ja kyylään iloisena conin nettisivuilla alustavia ohjelmia samalla kun mietin pääni puhki miten tälläytyisin kyseiseen tapahtumaan. Luvassa on enemmän tai vähemmän ahkeraa vänkäröintiä, joten valitsemieni cossien olisi luultavasti suotavaa olla sellaisia joissa on helppo liikkua ja joista ei irtoa viittäkymmentä pientä mutta herkästi särkyvää osaa sillä hetkellä kun Camilla Conittaja nyhtää hihaani epätoivoinen katse silmissään ja kysyy missä on vessa. Toisaalta voisin uskaltautua vuoden tauon jälkeen lavalle kisailemaan kanssacossaajien kanssa ja katsoa mitä tapahtuu. Motiivina tähän on kamppailu nolouden punan poskille nostattavia muistoja vastaan; mielenterveydelleni ja cossaajan itsetunnolleni tekisi hyvää seisoa tuomarien edessä ylläni puku joka a) on tehty kaavoja käyttäen b) on lähdekuvan mukainen ja c) ei sisällä lakanakangasta. Alkuperäinen, kauan sitten laadittu suunnitelma oli mennä kisaamaan Mask*DeMasquella mutta cossiprojektin kaatuessa olen nyt vähän sromi suussa. Katsoo nyt.

Mahdollisia vaihtoehtoja ovat tällä hetkellä seuraavat:

Kanba Takakura (Mawaru Penguindrum)

Olen halunnut tehdä Mawaru Penguindrum -cossin suurin piirtein siitä lähtien kun aloitin sarjan katsomisen ja hurahdin siihen täysin. Klassinen tapaus; Kanba on lempihahmoni mutta puku sellainen joka ei a) pue minua kovin hyvin ja b) tee hyvää mielenrauhalleni koska herrainkaulus. Toisaalta tuo olisi varsin simppeli cossi ja siinä vänkäröinti tuskin aiheuttaisi lämpöhalvausta tai irto-osista johtuvaa hermoromahdusta.

Lilly (Katawa Shoujo)
Vanha tuttu ja varsin varteenotettava ehdokas -- etenkin jos aika uhkaa loppua kesken. Simppeli asu, ihanat hihat ja kiva peruukki.


Medaka Kurokami (Medaka Box)
No siis tän mä haluun tehdä koska Medaka Box on niinq uus ja kukaan ei oo cossannu sitä vielä Suomessa äksdee, oisin niiq eka ja sit saisin paljon hu0mi00000!!!!1 Medaka Box oli/on yksi kiinnostavimmista alkavista sarjoista atm ja Medakan hahmodesign taas (tyrkyllä olevista tisseistä huolimatta) jotain todella nannaa. Unelmien peruukki + kultaisen nauhan määrä = iloinen Sotaherra. Neidon persoonallisuuskin on varsin kiinnostava, tosin ainakaan tällä katsomisen määrällä en vielä uskalla lähteä kutsumaan häntä lempihahmokseni. Lisäksi epäröin todella, todella paljon noiden reisisaappaiden suhteen joten vielä en uskalla sanoa juuta enkä jaata.

Ja sitten vielä pikkuruinen WIP-palanen: Lottie-piilolinssit saapuivat eilen.



Kuten näette, kyseessä on kännykkäkameralla otettu teinipeilikuva joten ei sitten napinaa kuvan laadusta, jooko. Olennainen näkyy tuossa puhelimen yläpuolella. Olen erittäin tyytyväinen ko. piilolinsseihin -- niin tyytyväinen että unohdan melkein sen suolaisen hinnan jonka jouduin niistä pulittamaan. Youknowit.com kun ei toiminut ja jouduin ostamaan piilarit suomalaisesta nettikaupasta tuplahintaan. Lottie on muutenkin varsin hyvällä mallilla ja jäljellä on enää pelkkiä pientä säätämistä vaativia hommia (lycrahanskat, vinonauhan ompelu, renkaan väsääminen Cernitistä jne.).

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kun motivaatio lässähtää + jälleen yksi WIP-päivitys

Ei, kyse ei ole kovaan ääneen hehkuttamistani Desucon-puvuista. Onneksi. Coniin on reilu kuukausi, cossien hylkääminen tässä vaiheessa & mahdollisen uuden puvun aloittaminen tuntuisi varsin hapokkaalta. :__D

Mutta siis. Olen nyt päätynyt siihen tulokseen etten teekään Mask*DeMasqueta. Aloitin puvun tekemisen viime joulukuussa ja silloin olin vielä ihan varma, että tekisin ko. cossin valmiiksi vuoden 2012 Animeconiin. Kankaat on ostettu, suunnitelmia tehty, kisaesitystä mietitty ja saappaatkin väsätty, mutta siitä huolimatta ei yhtään nappaa. Ei sitten millään. Järjen ääni huutaa tässä välissä korvaani 160 desibelin voimalla -- yhtä kovaa kuin jos haulikolla ammuttaisiin: "Mitä sinä oikein tarkoitat, 'ei nappaa'? Ryhdistäydy nainen, cossikankaisiin upposi paljon rahaa ja saappaatkin ovat jo valmiit! Haluatko oikeasti sen kaiken valuvan hukkaan?". Yritän tukkia korvani järjen ääneltä ja väittää vastaan; minulla ei vain enää yksinkertaisesti riitä motivaatio tämän puvun kanssa.

Cosplay on harrastus siinä missä ratsastus tai pitsinnypläyskin, ja harrastusten pääpointtina on kaiketi tuoda elämään iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tietysti tietty kontrolli tulisi pitää sillä muutoin mistään ei oikein tule mitään; Vuoden pelaaja -palkintoa tuskin saa jos lintsaa kaikista lentopalloharjoituksista. Sama pätee cosplayhin. Taitavammaksi ei kehity jos tyytyy tekemään aina samoista kaavoista valmistettuja helppoja asuja, eikä harrastus tuota hedelmää jos yhtäkään aloitettua pukua ei tehdä valmiiksi asti. Ainakin omalla kohdallani kontrollin pitäminen osoittautuu välillä todella hankalaksi. Olen melko lyhytjänteinen ihminen enkä pysty pitämään mielenkiintoani loputtomasti samassa asiassa. Ace Attorney -pelisarja on yhä erittäin lähellä sydäntäni eikä kiintymys Mask*DeMasquen hahmoonkaan ole vähentynyt, mutta jostain syystä en vain enää koe mieleiseksi kyseisen cossin väkertämistä. Olen tutustunut uusiin sarjoihin sekä saanut uusia lempihahmoja ja uusia inspiksiä. Kun mielessä siintää kymmenen uutta projektia, ei vanhoille riitä tarpeeksi huomiota.

Onko cosplay niin serious business, että kesken jääneestä cossista kannattaa tuntea syyllisyyttä? Kuka sellaisesta oikeastaan hyötyy? Tämäkin riippuu niin paljon ihmisestä itsestään sekä tämän persoonallisuudesta. Itse olen yleensä tottunut viemään asiat (esimerkiksi kouluhommat) loppuun asti vaikka hampaat irvessä ja veren maku suussa, joten aloitetusta cossiprojektista kesken kaiken luopuminen saa omatunnon kolkuttelemaan. Toisaalta taas vapaus päättää itse omista projekteista tuntuu hyvältä: kenenkään maailma tuskin murenee palasiksi vaikka en pukeudukaan siihen hassuun asuun josta olin aiemmin puhunut. Cossin ompeleminen muuttuu astetta hapokkaammaksi puuhaksi jos motivaatio on nollissa, ja se näkyy myös ompelujäljessä. Siinä mielessä olen myös vähän itsekäs että en halua "joutua pitämään" conissa cossia jota ei sillä hetkellä huvittaisi lainkaan käyttää. Eihän sellaisesta hyödy kukaan, ei cossaaja itse eikä mahdollinen conkävijä joka näkee lempihahmoaan cossattavan. Tuskin kukaan haluaa nähdä lempihahmonsa vaatteita sellaisen henkilön yllä josta paistaa kilometrien päähän "ei vois vähempää kiinnostaa" -asenne. Pitää olla positiivinen: sain mielenrauhan luopuessani stressaavasta projektista, opin DeMasquen saappaita väkertäessä paljon cossikenkien tekemisestä (etenkin maalaamisesta), ja joulukuussa ostetut kankaatkaan eivät jää lojumaan ikuisesti Eurokankaan kassin pohjalle. Takin vuorikankaaksi tarkoitetun punaisen satiinin ompelin Lottien päällyshameen vuoriin, vihreästä puuvillasta taas tulee todennäköisesti Tsunaden takki. Jotain hyvääkin tästä, siis.

Mutta miten on teidän lukijoiden laita; lopahtaako motivaationne miten usein? Aukaiskaa sanaiset arkkunne, anonyymit ja ei-anonyymit.

Sitten taas kukkapurkkiin. Desu-cossien suhteen asiat ovat melko lailla mallillaan. Mia on periaatteessa valmis, mutta taidan kuitenkin vielä maalata kengät uudestaan -- tällä kertaa spraylla, akryylimaali kun näkyy lohkeilevan inhottavasti. Lottiekaan ei ole enää niin pahasti kesken että sen valmiiksi saaminen näyttäisi kerrassaan mahdottomalta. Itse asiassa cossista puuttuvat täysin enää hansikkaat, tukassa oleva ruusu, nilkkojen kahleet sekä viitta.


Kahleet olivat varsin helpot tehdä. Pahvia äidin kirjakerhopaketista, softista, gessoa, hiomapaperia, maalia. Siinäpä se. Nilkkoihin pitäisi väkertää samanlaiset, tosin se saa odottaa siihen asti kunnes saan softislähetyksen Kuopiosta. Penteleen pikkukaupunki kun täältä ei saa edes softista.

AH MITÄ LAATUA.
Itse asu näyttää tällä hetkellä tältä. Tai no, punainen päällyshame on kuvassa vielä nuppineuloilla kiinni. Melkoisen hyvältä näyttää vaikka itse sanonkin, ja noita valkoisia röyhelöitä oli ihanaa tehdä. Conissa varmaan sitten hypistelen hameitani koko ajan, terveisin röyhelöfani.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Persona 4 -photoshootin jälkimainingit

Jooooooten. Persona-shootti tuli ja meni, ja nyt kahden päivän jälkeen alan pikkuhiljaa olla siinä kunnossa että pystyn kirjoittamaan jotain (suhteellisen) järkevää kyseisestä häppeningistä.
 
Photoshoot pidettiin siis Kuopiossa 27.-29.4, järjestäjänä toimi Novadille. Meitä ryhmäläisiä/cossaajia oli kuusi kappaletta, valokuvaajia taasen kaksi. Ihan koko Investigation Teamia ei siis saatu kokoon, mutta hyvinhän tuolla pärjättiin ilman Riseä ja Chietäkin. Itse väänsin shoottiin vihdoin sen Yukikon, ja kun toinen tyttöhahmo sattui olemaan Naoto kukaan ei pystynyt vertailemaan koulupukunsa hamekangasta omaani, hah.

Yukiko Amagi, alias Jukka.
Väsäsin Yukiko-cossin joskus helmikuussa, sillä shootin piti alun perin olla ylioppilaskirjoitusten aikaan. Näin jälkeenpäin ajatellen oli ehkä ihan hyvä siirtää shoottia keväämmälle, sillä nyt keväälläkin ulkona kuvatessa meinasi tulla vähän väliä vilu villapaidasta huolimatta. Kyseinen villapaita löytyi kirpparilta; pienensin sitä reilusti, poistin vetoketjun ja ompelin tilalle napit sekä väänsin merimieskauluksen. Hame oli ensimmäinen tekemäni vekkihame ikinä ja onnistui ihan hyvin, kangas tosin oli kuvioltaan täydellistä mutta väriltään mustavalkoista eikä mustaharmaata (yleinen Persona 4 -cossaajien ongelma). Panta oli aluksi siniharmaa satiinihärsellys mutta gessoamalla ja akryylimaaleilla maalaamalla sain siitä mukavan punaisen. Peruukki oli lainassa claircorruptionilta, tosin itsekin varmaan pitäisi joskus hankkia tuollainen peruukki. En vieläkään omista yhden yhtä mustaa peruukkia, mikä on aika järkyttävää. Kengät olivat samat "jokapaikanhuorat" joita olen käyttänyt mm. Fersenissä, Tomissa, Shannonissa ja Edgeworthissa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa irtoripsiä, mikä oli yhtä helvettiä. Ripset oli vaikea saada silmiin ja vielä senkin jälkeen ne lähtivät koko ajan nurkista irti. Henkkamaukan halpisliima ei tainnut olla kovin tehokasta tököttiä, onneksi Kanjillamme oli jotain parempaa mukana ja ripset saatiin suht aikaisessa vaiheessa liimattua kiinni. Kokonaisarvioksi cossistani muodostui "ihan kiva", sillä peruukki ei oikein sopinut kasvonpiirteisiini ja villapaita sai minut vähän väliä näyttämään suurelta makkarapasteijalta.

Social Linkiä kehittämässä.
Meillä oli onnea matkassa, sillä kuopiolaiset shoottilaiset sekä valokuvaajat tunsivat tien hienoille kuvauspaikoille. Kuvia otettiin niin keskustassa, nuorisotalon pihassa kuin veden äärelläkin. Sää oli pilvinen ja vilpoisa eli juuri sopiva Persona-kuville.


Mitähän tässä vielä sanoisi. Mukavaa oli, ei mitään valittamista. Jos photoshoot pidetään vielä joskus uudestaan (isommalla ryhmällä) voisin vallan hyvin mennä uudestaan mukaan. Kiitokset kaikille.

"Anteeksi hyvä neiti ja karhu, mutta mitä ihmettä te teette?"