sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kateutta Suomen cossiskenessä

Lueskeltuani vähän Desuconin Eurocosplay-karsinnoista noussutta "kohua" ja siitä seurannutta ulinaa Ylilaudalla päätin avata sanaisen arkkuni. Ei yksinomaan kyseisestä välikohtauksesta vaan ihan yleisesti sellaisesta asiasta kuin kateus ja sen aiheuttama vihaaminen skenessä. Sitä on. Miksi?

Panettelua niin Internetissä, selän takana kuin kasvotustenkin, ennakkoluuloja, läskiksi/huomiohuoraksi/hevosnaamaksi/pikkuernuksi haukkumista, silmien pyörittelyä ja huutelua cossikisassa, "Yhyy se cossaa samaa hahmoa vaikka minä keksin sen ensin!" -ulinaa... Suomen cosplayskene on täynnä vihaa, ja itse arvelen sen suurimmaksi osaksi johtuvan asiasta nimeltä kateus, joka ei ole kovin mukavaa mutta silti yleistä ja kovin inhimillistä. Me kaikki-- veikkaan villisti, hui! -- olemme varmasti kateellisia jollekulle ja tiedämme ainakin yhden henkilön joka ärsyttää meitä suunnattomasti. Kiia Kossaaja itkee olematonta rintavarustustaan ja on katkera bestikselleen, joka voi DD-kupin rintoineen cossata animutissibeibejä uskottavasti; Bert Beta taas katsoo Desuconin K-18-iltabileissä harmissaan Artturi Alfaa, jonka miehinen olemus houkuttelee naisia kuin hunajapurkki kärpäsiä siinä missä Bert ei uskalla puhua edes baarimikon kanssa ja jää ilman QB-drinkkiä. Kateutemme kohteet eivät välttämättä ole tehneet meille mitään pahaa, mutta siitä huolimatta haluaisimme heidän painuvan sinne missä pippuri kasvaa (tai näin ainakin silloin kun kateus onnistuu paisumaan suuriin mittoihin). Päämme sisällä asia kääntyy näin: "En minä ole inhottava saati kateellinen, tuo tyyppi vaan on leuhka/huomiota kerjäävä/hemmoteltu kakara."

Tyypillinen kateellinen henkilö. Eiku.
 Ainakin omasta mielestäni tuntuu siltä, että vika on osittain -- näin yleistäen -- suomalaisessa kansanluonteessa. Meidät on kasvatettu uskomaan, että mihinkään ei voi olla tyytyväinen, kaikesta pitää valittaa ja omaa itseään ei missään_tapauksessa saa kehua saati sitten asettaa jalustalle. Cosplayskenessä tämä näkyy niin, että itseään hyvännäköisenä pitävää cossaajatytyä aletaan haukkua selän takana läskiksi huomiohuoraksi ja skenessä suositusta cossaajapojusta huokaillaan, että sillä on nyt kyllä noussut kusi päähän. Kisoissa menestyvät veteraanicossaajat ovat kaikki tyynni pelkkiä näyttämisenhaluisia elitistejä ja jokainen Hetaliaa cossaava on takuuvarmasti sokerihumalassa muita teinityttöjä Sorsapuiston nurmikolla kuivajyystävä 13-vuotias. Netissä on helppo piiloutua anonyymiyden tuoman valheellisen turvan taakse ja päästää ilmoille sensuroimaton viha ja laimentamaton myrkky. Sehän vasta olisikin jotain, jos saisi kokonaisen nettiyhteisön vihaamaan sitä "inhottavaa" tyyppiä! Monet harrastajat vuodattavat aiheista "hyi v*ttu taas se yks kisaa, hakee vaan huomiota niillä Trinity Blood -cosseillaan!" ja "ei_oo_totta, se yks tekee saman cossin kuin mä (Sasuken) ja vielä samaan coniin, miten se KEHTAA!" ja saavat tekstiensä kommenteissa sympatiaa kavereiltaan; "joo niinhän se on, älä välitä se on oikeesti ihan paska cossaaja". Karu totuus on se, että yleensä kateutemme kohde on jollain osa-alueella meitä menestyksekkäämpi ja meitä potuttaa kun emme ole itse pystyneet samaan. Kumpi vaihtoehto mahtaa olla helpompi painonsa kanssa kamppailevalle ja siitä alemmuuskompleksia kokevalle cossaajatyty X:lle: A) itsetuntoremontti sekä pitkäkestoinen ja hidas painonpudotusprosessi kera elämäntapamuutoksen ja siinä pysymisen, vaiko B) luonnostaan laihan ja kauniin cossaajatyty Y:n blogin lurkkaaminen ja "tapa ittes", "helvetin läski", "et näytä yhtään Yokolta" yms. kommenttien lähettäminen anonyyminä? On rutkasti helpompaa todeta cossaajan voittaneen kisan siksi että "yhyy se oli ko. tapahtumassa töissä, totta kai se meinaa että se lahjoi tuomarit!!1" eikä siksi että tämä cossaaja olisi oikeasti pärjännyt omilla taidoillaan. Moni haikailee itse maineen ja kunnian (lol Suomen nörttipiireissä lol) perään ja kokee kaikki itseään menestyksekkäämmät automaattisesti kilpailijoiksi. "Miten se kehtaa olla itsevarma ja pokata palkintoja, en minä ikinä pystyisi!"

Kaikesta ja kaikista ei ole pakko tykätä. Kritiikkiä saa antaa, kunhan homma pysyy asiallisena ja puuttuu kohtiin joissa kriitikko oikeasti näkee parantamisen varaa. Kateus on normaali tuntemus eikä sitä voi aina edes estää. Fiksut tyypit eivät hätkähdä asiattomista kommenteista eivätkä pilaa päiväänsä sillä että jonkun anonyymin mielestä he ovat liian 3D cossatakseen animuhahmoja.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että on OK vihata järjettömästi saati sitten levitellä perättömiä huhuja lähes tuntemattomista tyypeistä. Tosin turhaan minä tässä saarnaan, tuollaista tapahtuu silti. :__D

Tuli vähän ehkä keksittyä pyörä uudestaan, mutta tämä aihe on mietityttänyt minua jo pitkään joten päätin vihdoin avautua siitä. Jeejee.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kun oma olemus inhottaa

Yritän parhaani mukaan pitää tämän postauksen asiallisena silkan teiniangstaamisen sijaan, vaikka sitäkin saisi tästä aiheesta rutkasti irti.



Onko Sinulle koskaan käynyt niin että olet pukenut cossisi kaikessa rauhassa (tai sitten kiireessä juuri ennen coniin lähtöä -- it's up to you), todennut näyttäväsi hyvältä, poseerannut conissa iloisesti valokuvia varten ja sitten jälkeenpäin nähnyt kyseiset kuvat ja todennut "herranjestas, näytänkö oikeasti noin järkyttävältä"? Minulle on. Kun katson cossikuvia itsestäni, en tarkista ensimmäisenä miltä puku näyttää vaan sen kuinka järkyttävästi derppaan. Tarkastan kaiken: jättääkö meikkivoide karmean rajan, onko valittu kuvakulma epäedullinen kasvoilleni/kropalleni ja näkyykö kaksoisleuka. Vasta kun olen varmistunut siitä että näytän kuvassa siedettäviltä, on aika tarkistaa miten puku istuu ja repsottavatko röyhelöt. Tällä menetelmällä julkaistavaksi asti päätyviä kuvia (puhumattakaan sellaisista joista en löydä mitään valittamista ja joista oikeasti pidän) jää käteen melkoisen vähän. Vähän nihkeä diili, mutta kun on tarpeeksi saanut kuulla olevansa "saatanan läskiperse","löllyvä kasa paskaa", "vähän paksu", "vitun läski" jne. sitä ei enää pysty suhtautumaan omiin kuviinsa täysin varauksettomasti.

Sinänsä jännä juttu, sillä en koskaan toimi samalla tavalla muiden kuvia katsoessani. Joskus saatan äänettömästi hörähtää jos jollekulle on sattunut erityisen hupaisa ilme, mutta en ikinä syynää muiden kuvia siinä toivossa/pelossa että löytäisin niistä virheitä. Rehellisesti sanottuna minulla on parempaakin tekemistä kuin syynätä ihmisten kuvia ja haukkua heitä heidän ulkonäkönsä perusteella. Cosplaykuvia katsottaessa minua kiinnostaa lähinnä se puku ( = peruukki, asu, propit jne.) -- jos joku sattuu muistuttamaan hahmoa myös oman ulkonäkönsä puolesta niin se on plussaa, ei pääasia. Samaan syssyyn en ikinä meinaa ymmärtää kun ihmiset niin netissä kuin irlistikin huokailevat kuvilleen ja toteavat "ei tota voi laittaa minnekään, derppaan niin pahasti/näytän lihavalta/mun naama ei sovi tälle hahmolle yhtään". Tuon kaltaisissa tilanteissa vain pyörittelen päätäni epäuskoisena ja ajattelen "mitä ihmettä, ihmiset?". Minusta on todella sääli kun muut ajattelevat noin kun itse en näe heidän kuvissaan yhtään mitään vikaa. Olen siis havainnut ajattelevani näin:

"Älkää surko turhaan, kaikki te olette kauniita! ...Mutta minä itse en."

En ajattele niin että itse olisin joku petolinnun peräsin siinä missä muut olisivat kauniita prinssejä ja prinsessoja, ei ei ei. Tuntuu vain että itse ei ole millään muotoa valokuvauksellinen + omista kuvista bongaa helposti kaikki pikkuvirheetkin ja sitten ajattelee muiden näkevän täysin saman. Herää kysymys onko tämä yleinenkin ajattelutapa vai ainoastaan oman mieleni ja kehnon itsetuntoni yhteispeliä. Kyse on tavallaan aika ristiriitaisesta jutusta. Periaatteessahan cosplay on nimenomaan pukuilu- eikä valokuvausharrastus, mutta siitä huolimatta hyvälaatuisia ja hienoja cossikuvia katsoo mieluummin kuin esim. sellaisia joissa valotus on pielessä ja joiden ottohetkellä cosplayer ei selvästi ole tuntenut oloaan mukavaksi. Ja koska kyse on ulkonäköpainotteisesta harrastuksesta, "hyvään cossikuvaan" vaaditaan yleensä myös onnistunutta poseerausta/sitä että yksinkertaisesti vain näyttää hyvältä. Tämä sitten johtaakin (ainakin omalla kohdallani) armottomaan syynäykseen ja itkuparkusurkuun jos jokaisessa photoshootin otoksessa komeileekin kaksoisleuka.

Mielipiteitä, omia kokemuksia, ajatuksia? Kertokaa toki.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Väärän kokoisia kenkiä ja lyhyen lyhyitä hameita -- minun Desuconini

Ai että Desu-raporttia pitäisi kirjoitella? Katsotaanpa saanko aikaan mitään järkevää sillä olen tällä hetkellä coninjälkeisen flunssan kourissa vaikkei viikonloppuna ollut edes desusää. Eääöäää. No.

Tästä conista jäi varsin muikeat fiilikset, paremmat kuin viime Desuconista ja Frostbitesta. Onnistuin jotenkin maagisesti tasapainottamaan ohjelmassa käymisen, kavereiden kanssa hengailemisen, syömisen ja oman ajan, mikä oli omiaan tekemään conkokemuksesta hyvän kun mikään osa ei jäänyt liikaa paitsioon. Ohjelmapuolella oli parikin sellaista numeroa jotka halusin ehdottomasti nähdä, ja näistä kävinkin katsomassa lähes kaikki. Kokonaissaldoksi muodostui tällainen: avajaiset, Vihaluento, Mawaru Penguindrum -luento, Steins; Gate -luento,  Gumi gumi giggeli on paras :D ja shonen haato -luento sekä YKSI ANIME, YKSI HAHMO­KAARTI, YKSI JOHTAJA -luento. Kahdella jälkimmäisellä en tosin ollut loppuun asti vaan muiden aktiviteettien vuoksi jouduin lähtemään jo varsin aikaisessa vaiheessa. Noiden lisäksi olisin halunnut vielä Princess Tutu -luennolle, cosplaykisaluennolle sekä Tiger & Bunny -luennolle, mutta kiireet estivät senkin. Puheohjelman lisäksi minulla oli nimittäin aika lailla muutakin tekemistä; oli iltabileitä, oli cosplayphotoshoottia niin ammattimaisen kuvaajan kanssa kuin kaveriporukallakin, oli Rimpun cosplaymusiikkivideon kuvauksia, oli Visual Questia... Koko ajan tuntui olevan jotakin tekemistä, mikä oli toisaalta ihan hyvä.

Ja sitten muutama sananen cosplaysta. Tässä linkki kamerallani otettuihin kuviin, bongailkaa itsejänne ja hihkaiskaa jos löydytte. Yleisesti ottaen cossien taso Desuconissa oli varsin hyvä, mikä miellytti silmää. Kuitenkin minulle jäi vähän sellainen fiilis kuin cossaajia olisi ollut tavallista vähemmän -- en sitten tiedä pitääkö tämä oikeasti paikkansa. Odotin paljon pukuja nyt pinnalla olevista suht uusista sarjoista, esim. Mawaru Penguindrumista ja Steins; Gatesta, mutta niitä oli harmikseni todella vähän. Mawaru Penguindrum -cossaajia bongasin vain kaksi kappaletta ja Steins; Gaten kohdalla toteutui varsin harvinainen ilmiö: suurin osa näkemistäni cossaajista oli miespuolisia. Eniten conissa näkyi tietysti näitä ns. "massacosseja" eli hetalioita, kuroshittejä ja vocaloideja. Suurena yllätyksenä tuli Homestuck-cossaajien määrä -- onko niitä muka aiemmin ollut Suomen skenessä noin paljon? Eipä silti, jokainen cossatkoon juuri sitä mitä haluaa eikä kenenkään pitäisi pilata päiväänsä sillä. Ilokseni bongailin varsin monta Ace Attorney - ja Pandora Hearts -cossaajaa, ja muutamien kanssa tulikin vaihdettua pari sanaa. Kiitokset teille, piristitte päivääni.

Seuraavaksi syynissä omat puvut.

Perjantaina ja lauantaina näytin siis tältä. Mia-cossi oli yllättävän mukava ja helppo, edes kengät eivät tällä kertaa sen kummemmin hanganneet tai puristaneet vaikka olivatkin periaatteessa numeroa liian pienet. Mekko istui omasta mielestäni vallan hyvin eivätkä helman lyhyys tai etuosan avoimuus aiheuttaneet yllättäen minkäänlaista ahdistusta (ainakaan itsessäni, höhö). Välillä piti nykiä kangasta alaspäin ja katsoa tarkkaan miten ja missä istuu, mutta siinäpä se. (Matka iltabileisiin oli muuten varsin huvittava kun ohikulkijoiden päät kääntyivät tiuhaan tahtiin ja taisipa joku nippanappa täysi-ikäinen miekkonen tehdä porukkamme kohdalla hidastavan auton ikkunasta tissienkourimiseleitä.) Pari kömmähdystäkin kyllä sattui: unohdin lauantaina vyöni majapaikkaan ja kengistäni rapisi maali sprayaamisesta huolimatta. Herää kysymys että millä ihmeen aineella ne kengät olisi sitten oikein pitänyt maalata pysyvän lopputuloksen saamiseksi. :I Lauantaina oli luvassa photoshoot med Holly ja juustozzi, tässä sen satoa.


"Nyt loppu se animepopitus töiden aikana äksdee."
Sunnuntaina taas vedin päälleni Lottien vaatteet.

Loppuvaiheessa minulle tuli kamala kiire ko. puvun kanssa, sillä hansikkaiden teko osoittautui odotettua huomattavasti vaikeammaksi. Ainakin neljän pieleen menneen yritelmän jälkeen kursin kiroillen kasaan kuvissa näkyvät hanskat, joita ei voi sanoa kauniiksi hyvällä tahdollakaan. Syy löytynee kangasvalinnasta, sillä en löytänyt hommaan sopivaa trikoota vaan jouduin turvautumaan huonosti venyvään stretch-satiiniin (koska kankaan tietenkin piti olla samanväristä kuin lähdekuvassa, materiaalista viis agakgmaeleam). Hansikkaista ratkesi reunasiksakeista huolimatta paritkin saumat jo heti conpäivän aamuna mutta onnistuin tietääkseni piilottamaan sen kuvissa ihan hyvin. Muitakin ongelmia osui matkan varrelle: harmaa massasta tehty rengas irtosi jättäen jälkeensä ruman maalitahran, kengät lonksuivat ja hiersivät jalkani rakoille sekä toisesta koristerusetista tippui (!!) toinen nauha. Onneksi kaverini sattui löytämään pudonneen härpäkkeen salin hämärästä ja onneksi minulla oli pikaliimaa mukana. Ehdin laittaa irtoilevat osaset paikoilleen juuri sopivasti ennen photoshoottia.


 Photoshootista minulla ei ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Kuvaaja oli todella mukava, osasi asiansa, ehdotti hyviä poseja ja vielä kantoi kassinikin herrasmiesmäisesti. Tulin hyvin iloiseksi. ;_; Kuvasimme siinä conalueen läheisessä puistossa jonka kautta pääsee linja-autoasemalle; paikka oli oma valintani sillä ajattelin sen sopivan Lottielle paremmin kuin Sibeliustalon urbaanin ympäristön. Paikkavalinta osoittautui hieman haasteelliseksi, sillä jo pelkästään kävelymatka sinne oli yhtä helvettiä lonksuvien ja hiertävien kenkieni vuoksi (joita en voinut ottaa oikein poiskaan koska kymmenen denierin sukkahousut asjfaifamai). Paikan päällä kenkieni korot upposivat jatkuvasti maahan ja pukuun tarttui vähän väliä niitä keltaisia madonnäköisiä roskia, joita puut karistivat. Tästä huolimatta kuvaussessio sujui hyvin ja valmiista otoksistakin tuli varsin hienoja. Derppailen tosin aika monessa (+ sukkahousujeni raja näkyy parissa kuvassa asgasjadamflk), mutta se ei tietenkään ollut kuvaajan vika. Aion ehdottomasti turvautua cosplayshoot-palveluun jatkossakin mikäli saan aikaiseksi sellaisia pukuja jotka ansaitsevat osakseen vähän laadukkaampia valokuvia.

Näin siis Desuconissa, seuraavana vuorossa Animecon. Kanba-peruukki tipahti tänään postilaatikkoon joten seuraavat viikot työstetään enemmän tai vähemmän ahkerasti Pingviinirumpu-cosseja.