tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kaksi vuotta shogunaattia

Päivälleen kaksi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni. Aika on mennyt ihan huisin nopeasti.

Ilmeeni kun tajuan ettei 2010 ollutkaan viime vuonna.

Pahoitteluni siitä ettei tämä "juhlapostaus" tule sisältämään mitään sen ihmeellisempää kuten kilpailua tai tutoriaalia tai ole muutenkaan mitenkään erikoislaatuinen. Blogin 2-vuotissynttärit tulivat lievänä yllätyksenä. 

Kun katson ihka ensimmäisiä kahden vuoden takaisia postauksiani, nolostumista ei voi välttää. Tunnistan kirjoituksistani ihmisen joka häpeää menneitä tekemisiään ja haluaa kovasti, jopa epätoivoisesti, todistaa päässeensä elämässä/cosplayssa eteenpäin. Muistan tuolloisen tilanteeni; en halunnut enää olla se cossaaja, joka teki puvun vähän sinnepäin koska "ei osannut" paremmin. En halunnut enää olla se cossaaja, joka tehtaili rumia ja onnettomia miestenpukuja joka cossiin. En halunnut enää olla se cossaaja, joka jossain määrin häpesi menneitä edesottamuksiaan ja pukujaan. Blogin aloitettuani listasin paljon niin menneitä kuin tulevia pukujakin milloin mihinkin paremmuus- tai "en voi tehdä koska hyi kroppani" -järjestykseen. Kaipa minulla oli tosissani kova tarve näyttää että tiedostan "tasoni" ja haluan pyrkiä entistä parempiin tuloksiin. Tiedättehän, sillä meiningillä että itselle kiirehditään nauramaan ensin jotteivät muut nauraisi. Teksteistäni hohkaa myös kova pätemisen tarve ja pyörääkin yritän kovasti keksiä uudelleen postauksesta toiseen. "Asiaa" eli toisin sanoen jo moneen kertaan kuultuja mielipiteitä on riittänyt niin kaappicosplaysta, ulkonäköpaineista kuin pikkuernuvihastakin. Muistan olleeni sitä mieltä että totta kai Minun Mielipiteeni ovat uusia ja tuoreita, mutta nyt uudelleen lukaistaessa tismalleen samaa tavaraa löytyy lähes mistä tahansa suomalaisesta cosplayblogista. Tämä onkin suurin syy siihen miksi skeneilmiöitä käsittelevät pohdinnat ovat jääneet blogissani viime aikoina vähemmälle; purukumi menettää makunsa kun sitä jauhaa tarpeeksi pitkään. Viime aikoina pinnalla ei myöskään ole oikeastaan edes ollut uusia ilmiöitä joihin ei oltaisi jo moneen otteeseen tartuttu.

No, kaipa on ihan luonnollista että korvia kuumottaa vanhoja tekemisiä tarkastellessa. En usko olevani ainoa jolle käy niin. Sitä paitsi joku tokaisi osuvasti että jos vanhat edesottamukset nolottavat kyse on vain siitä että olet kehittynyt hahmona (:D). En minäkään hirveästi tykännyt Alibabasta Magin alussa mutta tilanne on toinen nyt. On kuitenkin yksi asia jonka takia tekisi mieli läpsäistä poskelle minääni vuosimallia 2011: se, että tokaisin jossain välissä cosplayn olevan minulle nimenomaan pukuiluharrastus.


Ei näin. Vieläkään en oikein ymmärrä mitä päässäni liikkui silloin kun tulin päästäneeksi suustani moisen sammakon. Cosplay on aina ollut minulle hauska tekosyy pukeutua suosikkihahmoikseni, päästä leikkimään näitä muutaman hassun tunnin ajaksi ja pitää siinä sivussa hauskaa yhdessä muiden kanssa. Olen oppinut -- vähän kantapään kautta ehkä -- että jos pukuilen sellaista hahmoa joka ei ihan täysillä nappaa, en saa conituskokemuksesta läheskään yhtä paljon irti kuin suosikkihahmoa cossatessa. Minulle hahmoksi X pukeutuminen merkitsee sitä, että cossaaja tavallaan edustaa sitä sarjaa/fandomia josta on pukunsa valinnut ja haluaa kertoa muille kuuluvansa sen piiriin. Tämän vuoksi ajatus siitä, että valitsisin sarjan/hahmon josta en välitä tipan ruippaa, ei houkuttele yhtään. Ei vaikka puku olisi kuinka hieno, yksityiskohtainen tai kisakelpoinen. Pelkkä pukuilu ei siis riitä minulle tässä harrastuksessa, edes jonkinlaista kiintymystä lähdemateriaaliin on ehdottomasti oltava. Ja tietysti mitä isompaa kiintymystä, sen mukavampaa. Siksi mennyt minäni ansaitsisi (kuvainnollisen) kämmenenkuvan poskeensa.

Mistä aloitin, missä olin blogia aloittaessa ja missä olen nyt.
Blogia aloitellessani haaveilin kehityksestä, kisoista ja proppien tekemisestä. Onko sitä edistystä sitten tapahtunut näiden kahden vuoden aikana? Blogger-profiilissani lukee vieläkin "keskitasoinen cossaaja" ja sama teksti oli bongattavissa blogini otsikkokuvastakin kunnes vaihdoin sen muotoon "medicore-cossaaja". Se nyt vain on niin, että jos määritän itseni "keskitasoiseksi" cossaajaksi silloin olemassa pitäisi olla myös  cossaajia jotka ovat "yli keskitason" ja "alle keskitason" enkä halua ryhtyä luokittelemaan ketään. Toki on olemassa hyvää cosplayta ja ei-niin hyvää cosplayta mutta määritelmä on suhteellinen enkä halua osoitella sormellani ketään. Jonkun mielestä kaikki crossplay on poikkeuksetta huonoa cosplayta ja joku toinen taas ylistää parrakkaat Madokat maasta taivaisiin. Mutta siis: olenko kehittynyt vai ovatko haaveeni jääneet toteuttamatta?


Tämä kuva jonka olette jo nähneet edustaa lähes kaikkea sitä mistä haaveilin kaksi vuotta sitten. Kyokon cossiin kuului röyhelöitä, pieniä yksityiskohtia, muhkea tyllihame, pientä näperreltävää, itse muokattu peruukki sekä "oikeita" proppeja. Sarja oli nostalginen ja rakas ja hahmokin mukava. Kisaamaankin tällä puvulla menin, tosin sijoitusta ei silläkään kertaa tippunut joten se haave on edelleen toteutumatta. Muilta osin tilanne näyttää varsin hyvältä verrattuna vuoden 2011 vastaavaan. Pystyn siis vihdoin sanomaan: kyllä, olen kehittynyt. Tällä hetkellä eteenpäin pyrkiminen ei kuumottele ihan niin paljoa kuin aikaisemmin, johtuen todennäköisesti nimenomaan siitä että edistystä on tapahtunut. Tällä hetkellä esimerkiksi kisasuunnitelmat ovat jääneet vähän syrjään -- kisapuvun tuomarointi-/esityskelpoisena säilyttäminen conruuhkassa ei ole mitään hermoheikkojen hommaa ja syö confiilistä aika kivasti -- ja olenkin lavalla hyppimisen sijaan cossannut lempihahmojani uudestaan ja uudestaan. Huomattavasti mukavampi vaihtoehto monilta osin. Kaipa se on jonkinasteinen palkinto itselleni kehityksestä cosplayn saralla -- nyt kun tiedän pystyväni kehittymään, kiire ei ole yhtä suuri. Mikäli Se Täydellinen Kisapuku kävelee vastaan ei kisaaminen ole lainkaan poissuljettu vaihtoehto, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että yritän jonkun aikaa ottaa rennosti ettei cosplay kadottaisi viehätystään ja muuttuisi pakkopullaksi.

Tällaista vuodatusta tällä erää, siis. Kiitokset kaikille lukijoilleni siitä, että jaksatte postauksesta toiseen seurata omituisia aivoituksiani. Olen vieläkin varsin häkeltynyt siitä että teitä on noin paljon.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ihan kiva Animecon

Hiihaa.

Animecon oli kansankielellä sanottuna "ihan kiva". Alun perin minun piti mennä tänäkin vuonna vänkäröimään mutta onnistuin keräämään tässä kevään ja kesän aikana itselleni sellaisen kasan stressiä ja ahdistusta että jouduin perumaan koko homman koska siitä ei olisi tullut mitään. Ratkaisu oli, näin jälkeenpäin pohdiskellen, oikea. Vaikka minulla ei ollut Animeconin varalle mitään isompaa (cossikisaa tai -deittiä yms.) suunniteltuna ja siten stressattavana, conin ulkopuoliset asiat seurasivat minua Musiikkikeskuksen ihmisvilinään ja onnistuivat syömään osan confiiliksestäni. Mikäli olisin juossut tämän lisäksi milloin missäkin vänkärihommissa ei Animecon-korteillani olisi yksinkertaisesti voinut voittaa.

Muttajoo. Molemmat conpäivät kuluivat periaatteessa varsin rennosti kuvaillen, paikasta toiseen haahuillen ja hengaten (!!!!), joskin se jonkinasteinen levottomuus nakutti koko ajan takaraivossa. Cossina minulla oli molempina päivinä Sinbad ja sunnuntaina Magi-ryhmäiltiin taas.

Kyuu Eturautti kuvasi.
Ai miten niin tykkään pyöriä Sinbadin kaavussa?
Kuvauspalvelun pisteen siirtäminen ulos oli mahtava veto ja henkilökunta todella ystävällistä! Poseerausten kanssa auttaminen, muu jutustelu ja mahdollisuus otettujen kuvien tarkastamiseen jättivät hyvän maun suuhun. Toivottavasti tällainen tilaisuus on mahdollista kokea joskus toistekin. Ohjelmakartassa oli mielestäni enemmän kiinnostavia tapauksia kuin tämänvuotisessa kesä-Desussa mutta jälleen kerran syistä X löysin tieni vain muutamalle niistä. Cosplayesiintymisluento tuli katsottua lauantaiaamusta ja illan animekonsertti oli ehdoton must viimevuotisen tapauksen jäädessä välistä. Molemmat olivat kelpo tavaraa; konsertissa ehkä noin kolme-neljä biisiä oli minulle entuudestaan tuttuja mutta niistä nautinkin sitten sitä enemmän. Kuten moni muukin, myös minä pillahdin itkuun toisen Pokémon-elokuvan tunnusbiisin kohdalla. Konsertti ei jäänyt ainoaksi hetkeksi jona vetistelin; lauantaipäivästä kultainen rannekoruni otti ja hajosi ja pillahdin itkuun keskellä pääsisäänkäynnille johtavaa portaikkoa. Mahtoi olla näky. Paikalla olleet kaverini pelastivat onneksi koruni pikaliiman avulla ja pääsin rauhoittumaan hetkeksi kaverini autoon. Itkeminen ja rauhoittuminen tekivät kyllä terää ja loppupäivän fiilikset olivat aamuisia paremmat, joskaan missään vaiheessa fiilis ei noussut aivan kattoon asti. Seura sentään oli hyvää, kuten aina.

Affetintti kuvasi.
 Sunnuntain mageilu (:DD) oli epävirallisempaa kuin Desuconissa -- tällä kertaa meillä ei ollut kaveriporukkamme lisäksi mitään ennakkoon sovittua kokoonpanoa tai varattuja hahmoja ja photoshootreissulle lähtökin tapahtui vähän ex tempore. Conissa oli kuitenkin paljon Magi-cossaajia ja kuvausporukastamme tuli mukavan suuri. (Jos muistat olleesi mukana, ilmoita itsestäsi! Kamerassani on pari ryhmäkuvaa sekä paljon kuvia Judal/Hakuryuu-combosta. Olisi myös mukavaa tietää missäpäin ne koko isosta lössistä otetut kuvat seilaavat.)

Hant kuvasi.
Ginger-I kuvasi nämä loput?

Veden äärellä pidetty kuvaussessiomme katkesi lyhyeen sadekuuron ansiosta mutta meno jatkui sitten conpaikan läheisen "kiviröykkiön" luona. Pääsimme jopa tanssahtelemaan/heilumaan pariin cosplaymusiikkivideoon! Kiitokset videon kuvaajille hauskoista hetkistä. Minulla oli superkivaa etenkin tätä videota kuvattaessa. (Blogger on tyhmä eikä anna laittaa sitä samalla tavoin kuin tuota toista videota. >8( )


Sunnuntaipäivääni ei siis Magi-ryhmäilyn lisäksi mahtunut hirveästi muuta; kaikki kiinnostavimmat ohjelmat olivat olleet lauantaina ja minun piti lähteä conpaikalta jo neljän aikoihin jotta ehtisin käydä kaverini kanssa asioilla, vaihtaa cossin pois ja ehtiä viimeiseen bussiin. Neljän jälkeen iskenyt hirmuinen kaatosade oli varsin jännittävä kokemus vaikka olenkin sateen ystävä. Selvisin kuitenkin ajoissa ja ehjin nahoin linja-autoon ja sitä kautta kotiin. Päällimmäinen fiilis conin jäljiltä oli Uupumus isolla U:lla mutta näin viikko conin jälkeen pystyn jo hahmottamaan tapahtuman kokonaisuutena sekä pitämään mielessä erityisesti ne hyvät hetket. Sinbadin cossaaminen on kyllä ollut superhauskaa, mutta herran propit ovat sen verran huonossa kunnossa etten taida enää uskaltaa ottaa niitä mihinkään coniin mukaan. Photoshoottiin ehkä, mikäli magistelu vielä ihmisiä innostaa. Olen jäänyt Sinbadin cossaamiseen koukkuun siinä määrin että suunnittelen jo erään toisen version tekemistä, mutta siitä enemmän jossain tulevassa postauksessa.