maanantai 16. tammikuuta 2012

Desucon Frostbite eli kuinka olin vaaleanruskea ja valkoinen

Sinne meni Frostiskin, huhhuh. Olin jo ehtinyt unohtaa miten voipuneelta olo voi kaksipäiväisen conin jäljiltä tuntua -- enkä edes viettänyt lauantain ja sunnuntain välistä yötä desuilemassa. Kesä-Desujen tapaan myös tämä con oli hyvin järjestetty ja asiat pelittivät lähes moitteettomasti. Ohjelmaakin oli taas tarjolla vaikka miten paljon, tosin itse en bongannut sieltä kuin muutaman sellaisen joihin olisin halunnut mennä -- ja loppujen lopuksi kävin laiskuuden/kiireen iskiessä katsomassa niistäkin vain Maria Parviaisen luennon Taikatyttöja, labratakkeja ja pingviinejä: animevuoden 2011 tarjonta cosplaylle. Se olikin sitten ehdottomasti katsomisen väärti. 

Cosplayn taso tapahtumassa oli yleisesti ottaen melko korkea ja bongasin paljon lempihahmojani/muuten vain upeita cosseja. Toki niitä kaappi-, puoli- ja lakanakangascossejakin näkyi mutta eipä oma conkokemukseni hirveästi siitä kärsinyt. Hetalia oli varmasti taas se suosituin sarja, mutta yllättävän paljon näkyi myös (hienoja) One Piece -cosseja -- lieneekö tapahtuman kunniavieraalla ollut osuutensa ihmisten pukuvalintojen suhteen? Vaikka olenkin jo itse "kasvanut yli" Yksipalasesta, lämmitti entisen fanin sydäntä silti nähdä isoja ryhmäcosseja kyseisestä sarjasta. Omat cossini näyttivät sitten tältä:


Ihomaalia kului molemmissa ihan kiitettävästi, mitä atoopikon ihoni ei oikein arvostanut. Tom-cossi oli ihan mukava päällä, mitä nyt bindit välillä puristivat ja rastat meinasivat vähän väliä keriytyä auki. Conpaikalle lähtiessä naaman väri oli vielä tasaisen vaaleanruskea, mutta päivän mittaan aloin olla tasaisen laikukas. Onneksi sitä ei huomaa kuin lähikuvista. Bongailin conista vaikka kuinka monta Shizuota, mutta kaikki ne ignoorasivat minut tehokkaasti. Olisi varmaan itse pitänyt mennä aloittamaan keskustelu, mutta pelkäsin saavani "ai kuka sä muka oot" -reaktion enkä siksi mennyt. Nyt vähän harmittaa. :c Haluaisin käyttää tätä pukua kyllä vielä jossain conissa, mutta sitä varten ehkä pitäisi löytää pariksi Shizuo.
   Hariti-cossissa liikkuminen oli välillä aika jännittävää kiitos piilareiden, jotka peittivät myös pupillin. Muutenkin sai koko ajan olla huolehtimassa siitä pysyikö huppu päässä ja olivatko ihomaalit puuterista huolimatta lähteneet. Päivällä oli luvassa Persona 4 -ryhmis, jossa olin sitten ainoa Persona ihmishahmojen joukossa. Vähän tuli outsider-olo, mutta onneksi porukka oli ihan mukavaa. Kuvauspisteelläkin käytiin, niitä otoksia odotellessa.

Ryhmäcossista ja kavereiden kanssa hengaamisesta huolimatta conin päällimmäinen fiilis oli ulkopuolisuus. Kukaan ei halunnut puvuistani kuvaa eikä tullut juttelemaan. Sen siitä näköjään saa kun cossaa hahmoja, joita kukaan ei tunnista. Yllätyin kun huomasin conkokemukseni kärsivän näin paljon siitä ja tajusin ymmärtäväni paremmin niitä ihmisiä, jotka pukevat coniin peruukin ja kaapista revityn valkoisen kauluspaidan ja hihkuvat cossaavansa Hetaliaa/Narutoa/yms vain jotta heillä olisi edes joku cossi. (Tunnistettava) cosplaypuku lisää sosiaalisuutta conissa ja tekee conkokemuksesta paljon mukavamman. On hieno tunne, kun ihmiset haluavat kuvan vaivalla työstämästäsi puvusta ja innostuvat juttelemaan kanssasi rakastamastasi sarjasta. Cossaamattomilla ja vaikeasti tunnistettavissa cosseissa liikkuvilla tällaista tapahtuu (ainakin omien kokemusteni perusteella) harvemmin. Se tunne, kun havaitset huomiohuoran piirteitä itsessäsi! Tämän lisäksi oli vähän vaikeaa jakaa aikaa tasapuolisesti kaikkien conissa olevien kavereiden kesken, minkä ansiosta nyt on vähän syyllinen olo. Iso osa conista meni asioiden odotteluun, senkin ajan olisin voinut käyttää hyödyksi ja tavata jotain kaveria. Argh... 

Ja lopuksi kuvadump niistä cosseista joista pyysin kuvia. Muutamasta noista on vielä lisääkin kuvia ja niitä saa pyytää vaikka sähköpostitse jos tahtoo. Myöskin, jos joku tunnistaa itsensä ja tahtoo kuvansa pois niin siitä vain ilmoittamaan asiasta.

Juustozziiii!
TAIVAS VARJELE, SEHÄN ON MORSO.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Angstin aika eli karmea cosplayhistoriani

Tästä postauksesta olisi tullut niin paljon parempi, jos olisin jaksanut vääntäytyä sitä kirjoittamaan silloin kuin idea siihen iski (eli eilen puolen kahdentoista aikaan, juuri kun olin käymässä nukkumaan). Mutta koska olen tunnollinen (?) opiskelija, päätin suosiolla odottaa aamuun. En enää ole täysin samassa mielentilassa, mutta kokeillaanpa onnistuiko minulta eilisten ajatusten punaisen langan tavoittaminen.

Katselin eilen vanhoja con- ja cossikuvia aina cosplayharrastukseni alkuajoilta (eli vuodelta 2007) asti. Ihan ensimmäisiä, vuonna 2006 väsättyjä kaappicossihirvityksiä ei niiden joukossa onneksi ollut, mutta ilman niitäkin tuli kuvamateriaalille facepalmailtua melkoisen paljon.

                                          Paha sotaherra 13 vee, iloisena ekassa conissaan.

HYRRRR. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun en ollut kuullutkaan meikkivoiteesta, imartelevista kuvakulmista tai poseeraamisesta. Coniin mentiin pitämään kivaa ja ostamaan animepehmoleluja. Muistoksi vaivalla väännetystä puvusta riitti yksi nopeasti kolmen megapikselin kameralla napsaistu kuva mummolan hämärässä eteisessä juuri ennen tapahtumaan lähtemistä. Tästäkin cossista sellainen otettiin, ja sitä en todellakaan ole laittamassa nettiin. Näytän siinä ihan lumipallon ja lahnan risteytykseltä, joka on itkenyt kajalinsa poskille. Toisaalta se kajalijuttu oli ihan cossiin kuuluva yksityiskohta, kuten näette.

                                  Vähänkö olen desu GinaTricot'n hameessa ja Seppälän topissa.

Tästäkään tapauksesta ei ole valitettavasti kuin kaksi ja puoli vuotta. Elin aikakautta, jona itse ompelu oli mahdottomuus ja puvut koottiin muokatuista arkivaatteista. Olin niin häikäistynyt kuvassa näkyvästä, ihka ensimmäisestä Ebay-peruukistani, että en tajunnut sen olevan vääränmallinen ja -värinen cossiini. Olin tuohon aikaan vielä vähän sitä mieltä, että "jeejee kaikki cossaajat on kauniita jee" ja uskoin näyttäväni hyvältä minihameessa ja topissani. Lähdekuvien katselu oli taas sitten vähän niin ja näin.

                                                   "Jos teen housuista leveämmät niin ehkä jalkani eivät näytä niin paksuilta.."

Ja sitten koitti vuosi 2011. Tuolla lauseella perustelin sitä, miksen kaventanut Edgeworthin housuja Bakaconiin vaikka olisi pitänyt. Olin jo about puolentoista vuoden ajan ommellut itse cossini, oppinut meikkaamaan edes jotenkuten ja tajunnut, että Punanaamio-peruukit eivät ole kivoja ja halpoja vaan karmivia ja laatuunsa nähden kalliita. Sen sijaan mukaani oli tarttunut eräs erittäin huono tapa, josta en ole vieläkään päässyt eroon: minulla on tapana tehdä puvuista vähän liian isoja ja kaventaa niitä sitten cossinteon loppuvaiheessa. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että arvioin itseni suuremmaksi kuin mitä olenkaan. Lisäksi alitajunnassani kummittelevat ne kerrat, joina olen tehnyt vaatteesta vähän liian pienen eikä se sitten ole mahtunut päälleni ja edessä on ollut uusi kankaanostoreissu. Kieltämättä olen välttynyt tältä pelaamalla varman päälle, mutta samalla olen tehnyt sellaisia pukuja, joiden istuvuus on vähän niin ja näin. Haritin kaapua väsätessäni uskoin jo päässeeni eroon tästä tavasta, mutta sitten vilkaisin Tomin puvun kappaleita reiluine saumavaroineen ja tajusin että ehei. (Btw, Edgeworthistahan tuli sitten siedettävän näköinen kun kavensin housut Animeconia varten.)

Mitä tämä on? Luulin kehittyneeni cosplayn saralla sen verran, että voisin ottaa ja nauraa vanhoille virheilleni. Conalbumeitani selaamalla tajusin, että en ole kehittynyt juuri lainkaan. Olen ehkä hylännyt Punanaamion vappuperuukit ja opetellut tekemään kaavoja, mutta siitä huolimatta suurin osa viime vuoden cosseistani koostui puuvillasta väkerretyistä, liian isoista ja siten hyvin epäpukevista miestenpuvuista sekä vähän sinnepäin olevista peruukeista. 


Epätoivoon vaipuminen houkuttelisi, mutta ei olisi kannattavaa. Turhan vininän ja nysväämisen sijaan aion käyttää energiani raivokkaaseen yritykseen tulla paremmaksi cosplayssa. Hariti-cossi ei tule olemaan täydellinen mutta ei ihan hirveäkään, Tomin puku ei ole kovin vaikea ja Mask*DeMasquessa elää toivo. Vielä minä täältä pohjalta nousen!