Liika on liikaa

Muistatteko sen uudenvuodenlupauksen jonka tein viime joulukuussa? Jos ette, lupasin tehdä vähemmän pukuja tänä vuonna ja keskittyä laatuun sen sijaan. Vielä alkuvuodesta olin hirmu tosissani asian suhteen, mutta entä nyt? No.

Minä kun lasken tämän vuoden pukujani.

Asianlaita palautuu mieleeni tämän tästä ja etenkin cossinteon lomassa. Usein tulee mietittyä, olisiko cossi X Y kertaa paremman näköinen jos en olisikaan aiemmin tehnyt cossia Z vaan käyttänyt kaiken ajan cossiin X. Eihän sitä toisaalta voi tietää, mutta tulee sitä silti mietittyä. Tänä vuonna olen ollut erityisen holtiton ja tuntuu, että minulla on ollut jatkuvasti kiire saada jokin puku valmiiksi. Tällä hetkellä elämäni on muutenkin aika kiireistä, sillä normaalin elämän lisäksi minun pitäisi saada valmiiksi kaksi pukua Traconiin (kyllä, päätin että on hyvä idea tehdä toinenkin uusi puku sinne ":)"), korjata yksi vanha, harjoitella Traconin esityskisaa varten ja tehdä lisäksi kandidaatintutkielma loppuun. Välillä sitä kieltämättä miettii, että onko tässä nyt mitään järkeä.

Tämä herra tulee kolmanneksi cossiksi Traconiin koska hahmorakkaus.

Cossimäärän paisumista on tapahtunut toki ennenkin; jos oikein muistan niin viimeksi vuonna 2014 tekemieni pukujen määrä karkasi käsistä paljon suuremmaksi kuin olin odottanut. Joten miksi käsittelen tätä aihetta juuri nyt?

Sen kummemmin ko. anonin tarkoitusperiä ynnä muita analysoimatta totean vain, että nuo kommentit pistivät miettimään. Tosiaan, miksi olen taas tekemässä uutta pukua kun entisiäkin on kesken ja vaikka lupasin itselleni viime vuoden lopussa että tänä vuonna hillitsen vähän menoa? Tiedän varsin hyvin, että mitä enemmän cosseja, sitä vähemmän aikaa yksittäistä pukua kohden, ja että se saattaa helposti johtaa huonompaan laatuun kuin kaikessa rauhassa tehdessä. Olen jatkuvasti epävarma puvuistani ja haluan kehittyä paremmaksi cossajaksi, joten miksi teen tätä itselleni?

Tässä syy.

Minulla on pari vuotta sitten todettu keskivaikea masennus jota hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Olen ihan sujut asian kanssa sillä se on tätä nykyä osa arkipäivää, eikä useimmiten estä minua toimimasta "normaalisti" eli käymästä yliopistolla tai ruokakaupassa tai tapaamasta ihmisiä. On kuitenkin hetkiä, jolloin masennus imee sekä jaksamisen että ilon kaikesta tekemisestä, ja välillä kaikki tuntuu ihan turhalta. Tässä kohdassa cosplay kuitenkin tulee mukaan kuvioon; tällä hetkellä cosplay on aika lailla ainoa harrastus/aktiviteetti josta saan hyvää mieltä ja piristystä siinä määrin, että masennus väistyy ainakin hetkellisesti. Cosplay on minulle se kaikista tärkein harrastus, ja se on tuonut elämääni paljon hyvää. Aloitin harrastuksen yläasteteininä joka vihasi koulun käsityötunteja sydämensä pohjasta, ja nyt taas rakastan ompelua. Olen saanut cosplayn myötä hirmuisesti hyviä ystäviä ja elänyt aivan mahtavia hetkiä. En edes halua ajatella millaista elämäni olisi tällä hetkellä ilman cosplayta ja, no, animea ja mangaa ylipäätänsä.

En väitä, että masennus jotenkin oikeuttaisi itsehillinnän puutteen tai laiskuuden pukujen teon suhteen. Totean ainoastaan, että teen paljon pukuja, koska tulen siitä onnelliseksi. Moni cossi (erityisesti tänä vuonna) on saanut alkunsa ryhmä- tai paricossista, enkä ole halunnut kieltäytyä mahdollisuudesta cossata yhdessä kavereiden kanssa, sillä se on aivan parasta. Monet ex tempore -päätetyt ja lyhyellä aikavälillä toteutetut puvut taas ovat lähtöisin Innostuksesta Isolla I:llä eli superrakkaasta hahmosta tai sarjasta. Cosplaypuku on minulle osoitus ihmisen mielenkiinnonkohteista -- kun valitsen tietyn hahmon, on kuin huutaisin muille conikävijöille "katsokaa, tästä minä tykkään, tämä on minun laumani!". Kaikki eivät toki valitse pukujaan tällä perusteella ja se on täysin OK; ihmisiä ja motiiveja on erilaisia. Oma motiivini on kuitenkin se, että haluan jakaa suosikkisarjojani ja hahmojani koskevan rakkauden muiden kanssa ja osoittaa sen cosplayn kautta. Teen siis uusia pukuja silloinkin kun se ei ole varsinaisesti järkevää, sillä saan siitä iloa ja motivaatiota. Rauhallisemmalla tahdilla saisi tietysti aikaan parempaa jälkeä, mutta en silti tee pukujani vasemmalla kädellä hutiloiden vaan pyrin aina tekemään parhaani senhetkisten mahdollisuuksien mukaan.

Tiedän kyllä, että rajan on mentävä jossain; aika, rahat ja jaksaminen eivät vain yksinkertaisesti riitä äärettömiin. Ei ole mitään järkeä uuvuttaa itseään harrastuksella, jonka tarkoituksena on olla mukavaa. Cosplayurani aikana on ollut hetkiä, jolloin puku X on pitänyt siirtää hamaan tulevaisuuteen yllättävien ongelmien kuten sopivien kenkien löytämisen vaikeuden tai jonkin puvun osan rikkoutumisen takia. Nämä hetket ovat muistutus siitä, ettei maailma kaadukaan vaikka puku ei tulekaan valmiiksi silloin kun alunperin piti, ja ne on erittäin hyvä pitää mielessä. Yksi cosplayn hyvistä puolista onkin se, että siitä vastaa lähinnä itselleen; jos jokin ei huvita juuri nyt, sitä ei ole välttämätöntä tehdä juuri nyt, ja päinvastoin. Teen tällä hetkellä paljon cosseja yksinkertaisesti siksi, että minua huvittaa ja tulen siitä iloiseksi. Mikäli joskus tulee hetki, jolloin loppuunpalaminen uhkaa, tiedän osaavani viheltää pelin poikki. Nyt ei kuitenkaan tunnu siltä, joten annan mennä vaikka järkevämpää olisikin tehdä vähemmän pukuja ja panostaa laatuun.

Uudenvuodenlupaus vuodelle 2016

Frostin pukuja ommellessa, tai oikeastaan niiden parissa tuskaillessa, kehitin itselleni sen ainokaisen uudenvuodenlupauksen jonka ajattelin ihan oikeasti pitää. Nimittäin ensi vuonna lupaan tehdä vähemmän pukuja, mutta panostaa niihin tehtyihin enemmän. Olen nimittäin huomannut, että useiden pukujen ollessa tekeillä yhtä aikaa tai heti peräkkäin, motivaatio tuppaa lopahtamaan vähän liiankin helposti ja puvunteko siirtyy vaihteelle nimeltä "nojaa, kunhan tulee valmiiksi". Tämä taas kostautuu pukujen huonompana laatuna ja tykyttää ikävästi takaraivossa huonoimmassa tapauksessa koko conin ajan.

Vuonna 2015 tein 11 uutta pukua, mikä on ihan valtaisa määrä. Tänä kuluneena vuonna olen kokeillut pukujen teossa uusia juttuja kuten worbla-armoreita, vaatteiden muotolaskoksia ja ihokarvojen liimaamista, mutta vuoden loppua kohden kehitykseni cossaajana on mielestäni lähtenyt jälleen vierimään alamäkeen. Olen ollut laiska ja mennyt siitä mistä aita on matalin sen sijaan, että olisin omistanut hankalalle puvunosalle tarpeeksi aikaa ja kokeillut uusia eri ratkaisutapoja ongelmaan. Traconissa käyttämäni Olivian rinkulat ovat ehkä rumin proppini koskaan, sillä aloitin niiden teon aivan liian myöhään ja jouduin viimeistelemään niitä vielä conmatkan lähtöaamunakin. Lisäksi nyt, kun olen ommellut yhtä aikaa sekä Schneewittcheniä että Edgeworthia Frostbitea varten, olen huomannut kyllästyväni äkkiä ja huokailevani "olisipa nämä jo valmiit jotta voisin aloittaa seuraavan". Tällainen meno on hieman huolestuttavaa eikä ollenkaan hyvää kehityksen kannalta. On ikävää tuntea kuinka motivaatio valuu sormien välistä kuin hiekka ja kasaantuu odottelemaan seuraavan puvun aloittamista silloin, kun keskeneräisiä cosseja olisi vielä tekeillä.

Oscarin isän neuvo minulle cosplayvuotta 2016 koskien.

En halua enää olla ihminen, joka cossinteossa vetelee mutkat suoriksi ja menee siitä mistä aita on matalin. Myönnetään, en etene tuolla vaihteella läheskään koko aikaa vaan tuo malli tulee käyttöön lähinnä tilanteissa joissa motivaatio on karannut Goalle valaistumaan ja puvut pitäisi saada äkkiä valmiiksi, mutta silti. Haluan panostaa jatkossa enemmän pukuihini ja varmistaa, että jokainen niistä saa tarpeeksi aikaa valmistuakseen kaikessa rauhassa jottei lopputulos ole "vähän sinnepäin". Jokainen puku ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla!

Kisakärpäsen purema & itsetutkiskelun murusia

Tahdon cosplaykisaamaan.

Kuopion Animeconin jälkeen sisälläni on kytänyt sammumaton kisaamisen kipinä. Vaikka introvertti ja suhteellisen sosiaalisesti kömpelö ihminen olenkin niin rakastan esiintymistä. Muistan vieläkin miten kutkuttavalta tuntui haaveilla tulevasta lavaesiintymisestä viitan huppua ommellessa ja pohtia mitä sanoa tuomareille samalla kun levittelin ties kuinka monetta gessokerrosta kahleiden softispinnan päälle. Haikailen kisaesityksen loputtoman hiomisen perään -- olkoonkin että kyseinen homma onnistui vähän väliä repimään hermoni riekaleiksi. Kaipaan seisomaan hämärässä istuvan yleisön eteen kirkkaiden valojen alle. Tahdon kulkea lavan poikki ja tuntea olevani juuri se hahmo jota sillä kertaa pukuilen. Haluan kerrankin olla niin tyytyväinen kisapukuuni että voin hyvillä mielin uskoa omaavani mahdollisuuden palkintosijaan -- viis siitä tuleeko sitä sijaa oikeasti!  (Tässä kohdassa joku varmasti pyörittelee silmiään ja toteaa mielessään: "Huomiohuora!!11")

 Tämänhetkisenä tavoitteenani on saavuttaa edes kerran yksi palkintosija. Sen ei tarvitse olla ykköspalkinto, toinen tai kolmas sijakin kelpaa vallan hyvin. Vähän hassua ehkä, mutta tunnen oman cosplayerin"urani" jotenkin vajaavaiseksi jos en ikinä tähän tavoitteeseeni pääse. Ja ei, en tarkoita tällä sitä että ne cossaajat jotka eivät ikinä sijoitu kisoissa olisivat pohjasakkaa -- eihän kaikkia edes kiinnosta kisaaminen. Kyse on nyt siitä, että minulla itselläni on tietty tavoite, johon aion pyrkiä. Haluan edes kerran tietää miltä tuntuu saada kutsu lavalle ja vastaanottaa palkinto kovasta työstä, kaikkien niiden epätoivon hetkien ja perfektionismin puuskien jälkeen. En tiedä milloin olen tarpeeksi hyvä voidakseni saavuttaa tavoitteeni, mutta pyrin jatkuvasti kehittymään paremmaksi cosplayn saralla. Kun aloitin tämän blogin reilu vuosi sitten, totesin olevani keskinkertainen pukuilija. Vuoden aikana on tapahtunut paljon, olen oppinut uusia asioita harrastuksestani ja tehnyt pukuja joiden vuoksi en häpeä silmiä päästäni. Miksi siis termi "keskitasoinen cossaaja" on vieläkin blogini esittelytekstissä? Yksinkertaista, rakas Watson: siksi, etten vieläkään ole niin hyvä kuin haluaisin olla. Olen hieman pettynyt itseeni tämän vuoksi; olisin halunnut kehittyä vuoden aikana enemmän. Edistystä on toki tapahtunut -- vielä vuosi sitten olisin tuskin pystynyt tekemään Lottien pukua kun taas nyt haaveilen jo kermakakkumekkojen tekemisestä ilman että joudun tuskissani huokaisemaan: "Ihan mahdotonta, en ymmärrä yhtään miten kukaan osaa tehdä tuollaisen!". Proppien suhteen olen toki vielä täysi amatööri enkä vieläkään ymmärrä useimpien propintekomateriaalien päälle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Aion tehdä jatkossa entistä haastavampia pukuja ja ryhtyä jossain välissä tekemään ihan "kunnon" proppejakin.

Minulla on kuitenkin ognelma. Tällä hetkellä en oikein pääse käyttämään tätä liekehtivää (...) kisailu- ja kehittymisinnostusta kunnolla hyväkseni. Tämän vuoden conkausi alkaa suurinpiirtein olla jo ohitse, ja Traconiinkaan en päässyt. Seuraava potentiaalinen kisacon näyttää olevan Frostbite, ja sekin on vasta helmikuussa. Lisäksi minulla ei ole suunnitteilla yhtään "kisakelpoista" cossia -- tai oikeastaan yksi on, mutta siitä en kehtaa vielä kirjoittaa mitään koska en ole vielä lainkaan varma sen tekemisestä. En halua aloittaa suuritöistä kisapukua, jonka tekeminen sitten jää puolitiehen motivaation lopahdettua liian pitkän aikavälin vuoksi (köhMask*DeMasqueköh). Tällä hetkellä purankin kisaenergioitani ja -motivaatiotani keskeneräisiin cosseihini, joista toinen on viime postauksessa mainittu Persona 3:n Shinjiro ja toinen DOGS: Bullets & Carnagen Bishop. Taas mieshahmoja, ubs.

Bishopin piti valmistua jo Traconiin mutta toisin kävi. Näin jälkeenpäin ajatellen on ihan hyvä etten lähtenyt koko coniin sillä cossista tulee tätä menoa huomattavasti parempi kuin mitä siitä olisi tullut jos olisin väkertänyt sen kiireellä Traconia varten. Kerrankin puku, jonka tekeminen on sujunut suuremmitta ongelmitta! En muista milloin viimeksi olisin tehnyt näin helppoa cossia, tai ylipäätänsä pukua jonka kohdalla motivaatio pysyy yllä ihan koko tekoprosessin ajan. Edes (värillisten) lähdekuvien puute ei saanut minua menettämään hermojani, kaapu kursittiin kokoon Hariti-kaavoja hyödyntämällä, linssit tummuivat mustiksi lasimaalilla ja pääsin jopa käyttelemään sahaa kirpparilta löytynyttä kävelykeppiä tuunatessa. Olen todella tyytyväinen Bishopin kaapuun (ah se kaulus) ja kohtelen sitä kuin kukkaa kämmenellä. Näillä näkymin Shiroconin cosplay- ja vänkärivastaavana toimiminen tulee sujumaan varsin tasapainoisessa mielentilassa.

Ja sitten vielä loppukevennys.

Blogini pähkinänkuoressa.