Puku vs kroppa, kumpi on tärkeämpi?

Tällä kertaa aion käsitellä omasta mielestäni varsin ajatuksia herättävää aihetta. Otsikon lukeneet tietävätkin mistä on kyse, nimittäin siitä onko hyvässä cosplayssa tärkeämpää itse puku vai fyysinen olemus. Cosplayn ideanahan on -- hauskanpidon ja käsityötaitojen kehittämisen lisäksi -- näyttää mahdollisimman paljon hahmolta. Jotta maantienväriset hiukset omistava ja löhöasuja rakastava Pirkko 14 vee olisi uskottava Homura, Hina Ichigo tai Sailor Mercury, täytyy hänen vaihtaa rakkaat verkkarinsa röyhelöhameeseen ja piilottaa lettinsä kirkkaanvärisen peruukin alle. Ilman oikeanlaista pukua cossia on vaikea ellei täysin mahdoton tunnistaa, ja kukapa sitä nyt haluaisi. Niinpä hyvä cosplay ei onnistu ilman kunnon pukua. Mutta entäpä jos Pirkko 14 vee sattuukin painamaan "hieman" enemmän kuin valitsemansa hahmo -- vaikkapa noin 90 kiloa? Netin supersankareilla a.k.a anonyymeillä on tähän selkeä vastaus: eihän ylipainoinen voi cossata heidän rakkaita waifujaan. Animetytöt painavat useimmiten n. 60 kiloa tai alle ja sitä painavampi cossaaja tuntuu olevan monen mielestä oikea pyhäinhäväistys. 

No. Kieltämättä on totta että lyhyt ja pienitissinen tyttö sopii paremmin vaikkapa Madokaksi kuin pitkä ja muodokas -- kroppansa puolesta, siis. Mutta entä jos yli 80 kiloa painava ja E-kupin rinnat omistava Essi Espoosta haluaa ehdottomasti cossata rakasta suosikkihahmoaan Madokaa ja tekee niin uskomattoman hienon puvun että siinä menee World Cosplay Summitin tuomareiltakin luu kurkkuun? Voidaanko siinä tapauksessa väittää että Essin cosplay on huono koska Essi on x senttimetriä liian pitkä ja x kiloa liian painava?

Internetin ihmemaailmassa mielipiteet tuntuvat olevan Essiä vastaan. Vaikka puku olisi kuinka hieno, välillä tuntuu siltä että reilusti ylipainoisten cossaajien puvut saavat olla oikein erityisen upeita ennen kuin ne menevät kuumien tsikujen cossien ohi. Ylipainoiset cossaajat myös saavat helposti kuraa niskaansa ja kommentit ovat useimmiten seuraavankaltaisia:    

Toisaalta taas vähän sinnepäin olevat cossit joiden kantajana on hemaiseva pitkäsäärinen beibe innoittavat anonyymejä ja muita jalosukuisen rodun edustajia kirjoittamaan seuraavanlaista palautetta:
 

 Tuo Serenity-cossaaja ei nyt ollut ihan se esimerkki jota hain; mielessäni kummitteli kerran 4chanissa näkemäni laadukas kuva ylipainoisesta Prinsessa Zelda -cossaajasta, jonka cossi oli vaan niin lähdekuvan näköinen ja kauniisti toteutettu että sitä ei olisi voinut sanoa huonoksi pahalla tahdollakaan. Tätä kyseistä kuvaa en kuitenkaan ahkeran etsinnän jälkeen löytänyt, se olisi ollut vielä parempi esimerkki. Ja mitä Hancock-kuvaan tulee: ellei tuo ole joku harvinainen spesiaaliversio/oma versio -- mistä ei siis ollut puvun yhteydessä mainintaa --  niin cossi ei tosiaankaan ole lähdekuvan mukainen. Tissiä ja reittä siinä sen sijaan näkyy, mikä tuntuu olevan monen mielestä laadukkaan cosplayn lähes ainoa kriteeri. Eipä siinä, laadukas ja nätti kuvahan tuo on mutta puku on kaukana alkuperäisestä.

Jotenka. Mikäli arvioimme näitä kahta kuvaa pukujen perusteella, on Serenity-cossari selvä voittaja. Puku on oikeanlaista kangasta, näyttää nätiltä ja muistuttaa lähdekuvaa. Hancock-cossaajalla taas kangas on vääränväristä, hihoista puuttuvat yksityiskohdat ja yläosaa on muutettu alkuperäistä versiota seksikkäämmäksi. Edes käärmeprinsessan tavaramerkkikorvakoruja ei kyseiseltä cossaajalta löydy. Mutta entäpä sitten jos katsommekin cossaajien ulkoista olemusta ja jätämme puvut sivuosaan? Hancock-cossaaja muistuttaa fyysiseltä olemukseltaan enemmän valitsemaansa hahmoa kuin Serenity-cossaaja, joten kropan puolesta hän on lähempänä alkuperäistä. Kumpikin siis voittaa yhden erän. Kysymys kuuluukin että kumman erän voitto painaa vaakakupissa enemmän. Jos cosplaykisaan osallistuisi kaksi cossaajaa joiden puvut ovat ihan yhtä hienot, olisiko oikein valita voittajaksi se joka painaa vähemmän ja näyttää siten enemmän animehahmolta?

Termi cosplay tulee sanoista "costume" ja "play" ja tarkoittaa siten pukuleikkiä, ei siis tissileikkiä tai anoreksialeikkiä. Monille harrastajille on tärkeintä nimenomaan sen puvun tekeminen ja hahmon esittäminen eivätkä he menetä yöuniaan jos vaaka näyttää 20 kg enemmän kuin animetyttöä punnitessaan. Mikä oma mielipiteeni sitten on? No, minusta on vain yksinkertaisesti väärin tuomita ihminen sellaisen asian perusteella jolle hän ei itse mahda yhtään mitään, oli sitten kyseessä vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen, kehitysvamma tai juuri tämä käsitelty oma ruumiinrakenne. Animehahmot ovat 2D:tä ja niiden mittasuhteet sellaisia että ne näyttäisivät reaalimaailmassa naurettavilta. Minulle itselleni cosplay tarkoittaa nimenomaan sitä pukuilua vaikka tuppaankin miettimään hahmoa valitessani sitä sopiiko kroppani kyseiselle herralle/neidille. En ikimaailmassa pystyisi sanomaan kenellekään "No joo onhan toi sun pukus kyllä ihan kiva mutta oot silti ihan huono Hatsune Miku kun painat 10 kg liikaa!!1". Cossin arvosteleminen pelkän ruumiinrakenteen perusteella tuntuisi epäreilulta ja ilkeältä. Silti en voi kiistää sitä etteikö oikeanlainen ruumiinrakenne kieltämättä auta aika paljonkin hahmolta näyttämisen suhteen. Ja hahmolta näyttäminenhän on cosplayssa melkoisen tärkeä juttu. Mutta silti. Onko muka reilua jos tuhottomasti aikaa, rahaa ja vaivaa puvulleen uhrannut cossaaja saa kehnompaa palautetta kuin cossaaja, jonka puku on ihan ok mutta jota on siunattu kauniilla vartalolla?

Vielä yksi kysymys. Onko cosplay ylipäätänsä niin serious business että ihmisiä kannattaa ruveta tuomitsemaan sen vuoksi?       

"Tahdooooon... cossata naisiaaaaa!"

Otsikko kuuluu sitten laulaa Tahdon rakastella sinua -biisin sävelen mukaan. Kiitos.

Olen yksi niistä cossaajista, joilla YO-kirjoitukset ja niihin valmistautuminen ovat syöneet tehokkaasti aikaa kaikelta muulta -- myös cosplaylta. Frostbiten jälkeen en ole ommellut yhtään mitään.  Ainoa cosplayhin liittyvä juttu jota olen väsännyt ovat olleet Mask*DeMasquen saappaat, joissa kieltämättä onkin riittänyt päänvaivaa. Niitäkin olen väsännyt pienissä erissä aina joulukuusta lähtien; pitkään tekemissessioon ei ole oikein ollut aikaa. Tällä aikavälillä yhtään uutta pukua ei ole siis aloitettu tahi saatu valmiiksi, ja mielessä ovat lähinnä pyörineet mahdolliset tulevat cossattavat. Ihan normaaliahan tuo sinänsä on, mutta omituinen juttu tässä on se, että lähes kaikki harkitsemani hahmot ovat olleet naispuolisia. Mitäs tämä tämmöinen on? Cosplayhistoriaani katsoessa suurin osa valitsemistani hahmoista on aina ollut miehiä. Animen maailmassa ne kaikkein kiinnostavimmat hahmot ovat useammin miehiä kuin naisia, ja naisille on jätetty lapsuudenystävän/pelastettavan tsikun/seksiobjektin/aivottoman moepalleron rooli. Nyt olen kuitenkin alkanut yhtäkkiä harkita vakavasti kyseisten neitosten cossaamista.

Miksi näin? Fanitan edelleen suurin piirtein samoja sarjoja kuin esim. puoli vuotta sitten, ja niissä suurin osa lempihahmoistani on miehiä. Tietenkin minulla on myös naispuolisia suosikkihahmoja, mutta jostain kumman syystä näiden cossaaminen ei innosta. Ne naiset, joita oikeasti harkitsen cossaavani, ovatkin sitten juuri näitä seksiobjektimoepallerolapsuudenystävätsikuja. Mitä tämä on??

Vastaus löytyy sellaisesta (varsin tutusta) aiheesta kuin oma kroppani. Painoni on aiemmin mainitsemani pienen elämäntapamuutoksen ansiosta pudonnut kolmisen kiloa välillä marraskuu-helmikuu, mikä on antanut toivoa cossikuvissa hyvältä näyttämisen suhteen. Olen myös innostunut Gok Wanin ohjelmista (Gok's Fashion Fix, How To Look Good Naked jne.) ja alkanut niitä katsoessa pohdiskella asioita. Olen saanut niistä inspiraatiota, tietoa siitä miten minkäkin vartalotyypin edustajan kannattaa pukeutua, ja ennen kaikkea innostusta pukeutua naisellisesti ja näyttää hyvältä sillä tavalla.  En ole aivan satavarma vartalotyypistäni, mutta jostain päärynän ja tiimalasin välimaastosta se taitaa löytyä. Animemiesten fysiikkaan moiset muodot eivät kuulu, ja kun sekä lantion- että rinnanympärykseni ovat reilusti yli metrin ei moisilla lukemilla tule oikein uskottavaa miestä vaikka voissa paistaisi. Olen cosplayurani aikana litistänyt tissejäni ja yrittänyt peittää valtaisaa lantiotani jopa kyllästymiseen asti, ja juuri siksi olenkin ruvennut harkitsemaan vakavasti naishahmojen suosimista cosplayssa. Edelleenkään minusta ei saa hyvännäköistä Yokoa, mutta toisaalta eipä saa uskottavaa miestäkään. En ole pitkä ja hoikka androgyyni joka menee täydestä sekä miehenä enkä naisena, enkä myöskään pikkiriikkinen ukennäköinen tsiku josta saa käden käänteessä söpön shotapojan. Olen 19-vuotias nainen jolla on tavaraa tisseissä, perseessä ja vyötäröllä. Ei ehkä ihanteellisin cossaajan vartalo, mutta kyllä sillä saa muutaman naishahmon aikaiseksi. Mutta miksi ei sitten juuri niitä lempinaishahmojani?
  

Öö, ehkä siksi että ne lempinaishahmot näyttävät tältä.

Nahka-asuja, pitkiä sääriä ja paljasta reittä = NOPE.jpg. Cosplayssa on pointtina se, että näytetään hahmolta, ja jos tällainen isotissinen persjalkainen päättää pukuilla kilometrisäärillä varustettua, 155 cm pitkää ja 41 kg painavaa animetyttöstä ei tulos ole lähdekuvan näköinen. Ei sillä, olen nähnyt paljon vähän pulleampia pukuilijoita joiden cossipuku on ollut yksinkertaisesti niin hieno, ettei muutamaan liikakiloon ole kiinnittänyt huomiota. Kyse onkin nyt nimenomaan siitä, että haluan itse tietää cossini näyttävän hyvältä ja lähdekuvan mukaiselta. Hyvä olo tai sen puute näkyy päällepäin ja on sidoksissa siihen miten hienona muut pukusi näkevät. En enää ikinä halua käyttää pukua jossa tunnen itseni rumaksi. Kuka sellaisesta muka hyötyy? Juuri sen vuoksi haluan tästedes valita sellaisia hahmoja, joiden vetimissä liikkuessani tunnen oloni nätiksi tai edes siedettäväksi. En aio hylätä kokonaan miesten cossaamista vaan valita tulevaisuudessa sellaisia hahmoja joiden tiedän sopivan vartalotyypilleni edes jotenkuten. Tiedän näyttäväni uskottavammalta nais- kuin miescossissa, ja ehkä jos ihan rehellisiä ollaan niin myös näytän mieluummin hyvältä naisena kuin miehenä. Naisiahan tässä kuitenkin ollaan. 

Mutta entä sitten ne hahmot joita olen tosissani harkinnut cossaavani? Ensin tietenkin pitää "saada alta pois" Mask*DeMasque sekä ehkä myös tuo suunnittelemani Bishop, mutta sen jälkeen näyttää cossirintama varsin avoimelta. Tällä hetkellä hotsittaisi cossata seuraavanlaisia hahmoja:

Yukikohan se siellä taas. Into kyseisen neidin cossaamiseen ehti välissä jo sammua, mutta nyt mahdollisesti tulossa oleva Persona 4 -photoshoot sai minut innostumaan uudestaan. Puku on sen verran helppo että sen saisi varmasti hyvin kasaan kirjoituksista huolimatta. Tämäkin hahmo on tosin sitä perusanimetsikukokoa, mutta asu on sen verran peittävä kuitenkin että saattaisin ehkä onnistua vetämään kyseisen cossin uskottavasti. Ehkä. Ainakin sukkahousut hoikentavat jalkoja. Myös Shadow-Yukikon teko houkuttelisi; saisin vihdoin tehdä ihkunpihkun prinsessamekon ja siihen olisi jo valmiina alushame sekä piilarit. Myöskään jalkojen paksuudella ei olisi siinä niin suurta merkitystä.

Uutena tuttavuutena Katawa Shoujon Lilly "the blind girl". Ensin mietin saman sarjan Hanakoa mutta tulin sitten siihen tulokseen etten ole siihen hommaan sopivan muotoinen/pituinen. Miesmagneettimoepallerot harvoin ovat yli 170 cm pitkiä ja painavat tämän verran. Harkitsin myös Mishaa -- neidon muotojen vuoksi totta kai. Kuitenkaan en tykkää Mishasta hahmona niin paljon että cossaisin häntä vain sen takia että ruumiinrakenteeni osuu paremmin yhteen hänen kuin muiden sarjan tyttöjen kanssa, joten meh. Lilly on kropan suhteen seuraavaksi paras vaihtoehto, sillä olemme tismalleen samanpituisia. (Paino onkin sitten eri asia, köh.) Kyseessä on myös yksi lempihahmoistani, joten siltäkin osin kaikki natsaa hyvin. 

Niin, ja sitten on tietenkin Mia Fey. Tämä olisi näistä kolmesta se kaikista innostavin hahmovalinta juuri nyt, mutta asiaa pitää vielä miettiä. Ensin pitäisi miettiä haluanko oikeasti liikkua ympäri conkaupunkia X rintaliivit paidan alta pilkottaen ja minihameessa. Jos vielä joskus päädyn Miaan, niin muutaman lisäkilon pudottaminen tulee olemaan paikallaan. Ei hirveästi houkuttele juuri nyt. Toisaalta taas kyseessä on yksi lempinaishahmoistani Ace Attorneyssa, joten katsotaan, katsotaan... (Haha, päädyinpä sitten ampumaan itseäni jalkaan; Franziskaa en muka voi cossata vaikka Mialta näkyy vielä enemmän reittä. 8D)

Mikä tämän postauksen pointti sitten oli? Tällä kertaa sen ei kuulunut olla runsaat ja epävarmat pukusuunnitelmat vaan se, että olen tajunnut ettei se naisten cossaaminen ole sen kummoisempaa kuin miestenkään. Päinvastoin: naisia cossaamalla voin saada cosplaykokemuksistani vielä enemmän irti. Silloin ei tarvitse koko aikaa huolehtia näyttääkö lantio liian leveältä tai ovatko bindaukset löystyneet. Kannustan teitä muitakin: cossatkaa naisia! Eivät ne kaikki ole sellaisia kamalia vikisijöitä jotka päähenkilöpoika pelastaa 12 kertaa ensimmäisen tuotantokauden aikana.

Desucon Frostbite eli kuinka olin vaaleanruskea ja valkoinen

Sinne meni Frostiskin, huhhuh. Olin jo ehtinyt unohtaa miten voipuneelta olo voi kaksipäiväisen conin jäljiltä tuntua -- enkä edes viettänyt lauantain ja sunnuntain välistä yötä desuilemassa. Kesä-Desujen tapaan myös tämä con oli hyvin järjestetty ja asiat pelittivät lähes moitteettomasti. Ohjelmaakin oli taas tarjolla vaikka miten paljon, tosin itse en bongannut sieltä kuin muutaman sellaisen joihin olisin halunnut mennä -- ja loppujen lopuksi kävin laiskuuden/kiireen iskiessä katsomassa niistäkin vain Maria Parviaisen luennon Taikatyttöja, labratakkeja ja pingviinejä: animevuoden 2011 tarjonta cosplaylle. Se olikin sitten ehdottomasti katsomisen väärti. 

Cosplayn taso tapahtumassa oli yleisesti ottaen melko korkea ja bongasin paljon lempihahmojani/muuten vain upeita cosseja. Toki niitä kaappi-, puoli- ja lakanakangascossejakin näkyi mutta eipä oma conkokemukseni hirveästi siitä kärsinyt. Hetalia oli varmasti taas se suosituin sarja, mutta yllättävän paljon näkyi myös (hienoja) One Piece -cosseja -- lieneekö tapahtuman kunniavieraalla ollut osuutensa ihmisten pukuvalintojen suhteen? Vaikka olenkin jo itse "kasvanut yli" Yksipalasesta, lämmitti entisen fanin sydäntä silti nähdä isoja ryhmäcosseja kyseisestä sarjasta. Omat cossini näyttivät sitten tältä:

Ihomaalia kului molemmissa ihan kiitettävästi, mitä atoopikon ihoni ei oikein arvostanut. Tom-cossi oli ihan mukava päällä, mitä nyt bindit välillä puristivat ja rastat meinasivat vähän väliä keriytyä auki. Conpaikalle lähtiessä naaman väri oli vielä tasaisen vaaleanruskea, mutta päivän mittaan aloin olla tasaisen laikukas. Onneksi sitä ei huomaa kuin lähikuvista. Bongailin conista vaikka kuinka monta Shizuota, mutta kaikki ne ignoorasivat minut tehokkaasti. Olisi varmaan itse pitänyt mennä aloittamaan keskustelu, mutta pelkäsin saavani "ai kuka sä muka oot" -reaktion enkä siksi mennyt. Nyt vähän harmittaa. :c Haluaisin käyttää tätä pukua kyllä vielä jossain conissa, mutta sitä varten ehkä pitäisi löytää pariksi Shizuo.
   Hariti-cossissa liikkuminen oli välillä aika jännittävää kiitos piilareiden, jotka peittivät myös pupillin. Muutenkin sai koko ajan olla huolehtimassa siitä pysyikö huppu päässä ja olivatko ihomaalit puuterista huolimatta lähteneet. Päivällä oli luvassa Persona 4 -ryhmis, jossa olin sitten ainoa Persona ihmishahmojen joukossa. Vähän tuli outsider-olo, mutta onneksi porukka oli ihan mukavaa. Kuvauspisteelläkin käytiin, niitä otoksia odotellessa.

Ryhmäcossista ja kavereiden kanssa hengaamisesta huolimatta conin päällimmäinen fiilis oli ulkopuolisuus. Kukaan ei halunnut puvuistani kuvaa eikä tullut juttelemaan. Sen siitä näköjään saa kun cossaa hahmoja, joita kukaan ei tunnista. Yllätyin kun huomasin conkokemukseni kärsivän näin paljon siitä ja tajusin ymmärtäväni paremmin niitä ihmisiä, jotka pukevat coniin peruukin ja kaapista revityn valkoisen kauluspaidan ja hihkuvat cossaavansa Hetaliaa/Narutoa/yms vain jotta heillä olisi edes joku cossi. (Tunnistettava) cosplaypuku lisää sosiaalisuutta conissa ja tekee conkokemuksesta paljon mukavamman. On hieno tunne, kun ihmiset haluavat kuvan vaivalla työstämästäsi puvusta ja innostuvat juttelemaan kanssasi rakastamastasi sarjasta. Cossaamattomilla ja vaikeasti tunnistettavissa cosseissa liikkuvilla tällaista tapahtuu (ainakin omien kokemusteni perusteella) harvemmin. Se tunne, kun havaitset huomiohuoran piirteitä itsessäsi! Tämän lisäksi oli vähän vaikeaa jakaa aikaa tasapuolisesti kaikkien conissa olevien kavereiden kesken, minkä ansiosta nyt on vähän syyllinen olo. Iso osa conista meni asioiden odotteluun, senkin ajan olisin voinut käyttää hyödyksi ja tavata jotain kaveria. Argh... 

Ja lopuksi kuvadump niistä cosseista joista pyysin kuvia. Muutamasta noista on vielä lisääkin kuvia ja niitä saa pyytää vaikka sähköpostitse jos tahtoo. Myöskin, jos joku tunnistaa itsensä ja tahtoo kuvansa pois niin siitä vain ilmoittamaan asiasta.

Juustozziiii!

TAIVAS VARJELE, SEHÄN ON MORSO.

 

Angstin aika eli karmea cosplayhistoriani

Tästä postauksesta olisi tullut niin paljon parempi, jos olisin jaksanut vääntäytyä sitä kirjoittamaan silloin kuin idea siihen iski (eli eilen puolen kahdentoista aikaan, juuri kun olin käymässä nukkumaan). Mutta koska olen tunnollinen (?) opiskelija, päätin suosiolla odottaa aamuun. En enää ole täysin samassa mielentilassa, mutta kokeillaanpa onnistuiko minulta eilisten ajatusten punaisen langan tavoittaminen.

Katselin eilen vanhoja con- ja cossikuvia aina cosplayharrastukseni alkuajoilta (eli vuodelta 2007) asti. Ihan ensimmäisiä, vuonna 2006 väsättyjä kaappicossihirvityksiä ei niiden joukossa onneksi ollut, mutta ilman niitäkin tuli kuvamateriaalille facepalmailtua melkoisen paljon.

                                          Paha sotaherra 13 vee, iloisena ekassa conissaan.

HYRRRR. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun en ollut kuullutkaan meikkivoiteesta, imartelevista kuvakulmista tai poseeraamisesta. Coniin mentiin pitämään kivaa ja ostamaan animepehmoleluja. Muistoksi vaivalla väännetystä puvusta riitti yksi nopeasti kolmen megapikselin kameralla napsaistu kuva mummolan hämärässä eteisessä juuri ennen tapahtumaan lähtemistä. Tästäkin cossista sellainen otettiin, ja sitä en todellakaan ole laittamassa nettiin. Näytän siinä ihan lumipallon ja lahnan risteytykseltä, joka on itkenyt kajalinsa poskille. Toisaalta se kajalijuttu oli ihan cossiin kuuluva yksityiskohta, kuten näette.

                                  Vähänkö olen desu GinaTricot'n hameessa ja Seppälän topissa.

Tästäkään tapauksesta ei ole valitettavasti kuin kaksi ja puoli vuotta. Elin aikakautta, jona itse ompelu oli mahdottomuus ja puvut koottiin muokatuista arkivaatteista. Olin niin häikäistynyt kuvassa näkyvästä, ihka ensimmäisestä Ebay-peruukistani, että en tajunnut sen olevan vääränmallinen ja -värinen cossiini. Olin tuohon aikaan vielä vähän sitä mieltä, että "jeejee kaikki cossaajat on kauniita jee" ja uskoin näyttäväni hyvältä minihameessa ja topissani. Lähdekuvien katselu oli taas sitten vähän niin ja näin.

                                                   "Jos teen housuista leveämmät niin ehkä jalkani eivät näytä niin paksuilta.."

Ja sitten koitti vuosi 2011. Tuolla lauseella perustelin sitä, miksen kaventanut Edgeworthin housuja Bakaconiin vaikka olisi pitänyt. Olin jo about puolentoista vuoden ajan ommellut itse cossini, oppinut meikkaamaan edes jotenkuten ja tajunnut, että Punanaamio-peruukit eivät ole kivoja ja halpoja vaan karmivia ja laatuunsa nähden kalliita. Sen sijaan mukaani oli tarttunut eräs erittäin huono tapa, josta en ole vieläkään päässyt eroon: minulla on tapana tehdä puvuista vähän liian isoja ja kaventaa niitä sitten cossinteon loppuvaiheessa. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että arvioin itseni suuremmaksi kuin mitä olenkaan. Lisäksi alitajunnassani kummittelevat ne kerrat, joina olen tehnyt vaatteesta vähän liian pienen eikä se sitten ole mahtunut päälleni ja edessä on ollut uusi kankaanostoreissu. Kieltämättä olen välttynyt tältä pelaamalla varman päälle, mutta samalla olen tehnyt sellaisia pukuja, joiden istuvuus on vähän niin ja näin. Haritin kaapua väsätessäni uskoin jo päässeeni eroon tästä tavasta, mutta sitten vilkaisin Tomin puvun kappaleita reiluine saumavaroineen ja tajusin että ehei. (Btw, Edgeworthistahan tuli sitten siedettävän näköinen kun kavensin housut Animeconia varten.)

Mitä tämä on? Luulin kehittyneeni cosplayn saralla sen verran, että voisin ottaa ja nauraa vanhoille virheilleni. Conalbumeitani selaamalla tajusin, että en ole kehittynyt juuri lainkaan. Olen ehkä hylännyt Punanaamion vappuperuukit ja opetellut tekemään kaavoja, mutta siitä huolimatta suurin osa viime vuoden cosseistani koostui puuvillasta väkerretyistä, liian isoista ja siten hyvin epäpukevista miestenpuvuista sekä vähän sinnepäin olevista peruukeista. 

Epätoivoon vaipuminen houkuttelisi, mutta ei olisi kannattavaa. Turhan vininän ja nysväämisen sijaan aion käyttää energiani raivokkaaseen yritykseen tulla paremmaksi cosplayssa. Hariti-cossi ei tule olemaan täydellinen mutta ei ihan hirveäkään, Tomin puku ei ole kovin vaikea ja Mask*DeMasquessa elää toivo. Vielä minä täältä pohjalta nousen!

Koska kaikkia aivan varmasti kiinnostaa mitä haluan cossata ensi vuonna

Joskus on vähän sellainen olo, että pitäisi postata harvemmin. No jaa.

Vuosi vaihtuu ihan pian ja sen mukana tulevat ensi vuoden conit. Saa nähdä, mihin tapahtumiin sitä oikein osallistuu, ainakin kolmepäiväinen Desucon sekä Kuopion Animecon olisivat aika must. Tulevien animetapahtumien miettiminen tietää myös cossien miettimistä. En tiedä teistä mutta minusta ainakin on aina kiva kuulla/lukea muiden ihmisten cossisuunnitelmia. Vuoroin vieraissa: tämänkertainen postaus keskittyy niinkin mielenkiintoiseen aiheeseen kuin omat cossisuunnitelmani/haaveeni vuodelle 2012. Woot.

 

Hariti, Mask*DeMasque, Emma ja Tom ovat tuttua huttua; uusina tulokkaina taas DOGSin Bishop sekä DRRR!!:n Tsugaru. Yksi iso ongelma näissä näyttää olevan: MISSÄ NAISET? Missä ovat ne kypsät, isotissiset ja muutenkin muodokkaat animetypsyt joita suunnittelin cossaavani? Regressioko tässä on iskenyt?

Enpä tiedä. Jotenkin ei vaan ole tullut vastaan sellaisia animetypsyjä joita oikein himottaisi cossata. Tosin muutama ehkä-tapaus kyllä on, ja näitä voisin toteuttaa mikäli käsiini jää ylimääräistä rahaa.

Mami (Madoka Magica)

Youju (Time Stranger Kyoko)

Makoto Kino (Sailor Moon)

Mami on kummitellut mielen perukoilla jo pitkän aikaa, mutta tämä on erittäin iso ehkä taitojen ja ruumiinrakenteen takia. Youjukin on itse asiassa ollut mielessä jo pitkään, sillä olen halunnut cossata jotain Time Stranger Kyokosta lähes siitä hetkestä lähtien kun aloitin cosplayn (kaappicossi!Hizukia ei lasketa). Youjulla on nätti mekko ja saisin tilata kivan peruukin = DING DING DING. Toisaalta sarjassa on myös ihania prinsessamekkoja pitävä Kyoko, joten saa nähdä... Ja sitten on myös Makoto/Sailor Jupiter, jolta haluaisin myös tehdä jonkun puvun (en kylläkään sitä perussailorkostyymiä koska minihame gjaksgmlaöe).  Myös joku Persona 4:n naiscossi olisi muikeata toteuttaa. Jos vihdoin vääntäisin sen Yukikon tai vaikka jonkun naispuolisen Personan.

Löytyihän niitä naisia. No jaa, saa nähdä mitä maailmanlopun vuosi tuo tullessaan. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille Cosplayshogunaatin lukijoille!   

Se tunne kun sinun on vain PAKKO saada cossata hahmoa X

Olen iso paha valehtelija. (Olipas tympeä aloitus. Mutta joo.)

Tässä on tullut jo aika moneenkin otteeseen vannottua että en aloita enää yhtään cossia tänä vuonna. Että olen järkevä ja säästän kierrättämällä ensi vuoden alussa niitä cosseja, joita minulla on jo. Että odotan maltillisesti ensi kesään (tai ainakin kevääseen) ennen kuin rupean väsäämään uusia pukuja. Että en anna periksi haluilleni ja rupea ex tempore väsäämään uusia cosseja silmittömän innon alaisena. Että Mask*DeMasquen aloittaminen voidaan antaa anteeksi kunhan en syyllisty samaan rikkeeseen enää uudestaan.


Sitten katsoin taas Durararaa.

Herra Tanaka, olen hyvin vihainen teille.

 HNNNNGH. Ajelin kivasti ja mukavasti autolla kun pälkähti päähäni Idea Isolla I:llä: minäpäs cossaankin Desucon Frostbitessa Tom Tanakaa. Aloin saman tien laskeskella paljonko cossi nielisi rahaa, olisiko minulla joitain juttuja valmiina ja ehtisikö peruukki tulla ajoissa. Iloitsin siitä ettei minun tarvitsisikaan selvittää Chibiconin jäljiltä takussa olevaa Klavier-peruukkia.

Anna anteeksi, Klavier.

  Tässä sitä nyt ollaan. Tom-kankaat roikkuvat tuolla Eurokankaan kassissa. Peruukki menee tilaukseen luultavasti huomenna. Myhäilen ja hihittelen itsekseni kun haaveilen tulevasta. Pääsen cossaamaan yhtä lempihahmoistani Durararasta, ja vielä sellaista jota on netissäkin nähty cossattavan vain pari kertaa. 

ÄLÄ KATSO MINUA NOIN.

Kivasti olin lyönyt Frostiksen suunnitelmat lukkoon ja ajatellut että huhhuh, nytpä ei tarvitse ommella vähään aikaan. Mutta sitten teenkin täyskäännöksen ja vieläpä valitsen kaikista maailman hahmoista juuri sellaisen joita olen vannonut tulevaisuudessa välttäväni, eli siis miestenpukua pitävän (melko) kauniin miehen. Mikähän siinä on kun cosplayeriin iskee tällainen hillitsemätön into cossata jotain tiettyä hahmoa. Hahmorakkausko vain? En oikein keksi mitään muutakaan järkevää syytä.

Onko TEILLE sattunut tällaista, rakkaat lukijat? (implying that people actually read this blog sgmagskmakg)

Mestarivarkaaksi ryhtymässä, osa 1

Pitäisi lukea psykologiaa, mutta sen sijaan kuuntelen Piisamirotta-remixiä ja kirjoitan tätä päivitystä. Köhöh.

Niin siis. Alun perinhän minun ei pitänyt aloittaa enää yhtään uutta cossia tänä vuonna koska rahatilanne, mutta sitten sainkin yllättäen rahaa ja päädyin ostamaan kankaat pitkäaikaiseen haavecossiini eli Mask*DeMasqueen.

KATASTROFI.

Tästä tulee aiheutumaan niin paljon päänvaivaa ja stressiä että hirvittää jo etukäteen. En ole koskaan ennen tehnyt hattuja, kenkiä tai naamioita -- noista olkahärpäkkeistä puhumattakaan. Mutta itku ei auta markkinoilla; tämän cossin olen päättänyt tehdä ja sen minä myös teen. En vielä tiedä mihin coniin, joten kiirettä ei onneksi pidä.

Huomatkaa hieno Angry Birds -tyyny

 Ensimmäiseksi hommasin liivi-, takki- ja vuorikankaat. Puuvillaa takkiin ja liiviin ja morsiussatiinia takin vuoreen. Perla-puuvilla on pelkiltään aika ohutta ja luirua, mutta vuoren luulisi antavan sille hieman ryhtiä (tai ainakin Eurokankaan myyjä oli sitä mieltä). Mekon kaavojen muokkaaminen takkiin kelpaaviksi on minulle tuttua huttua, joten itse takki tuottaa tuskin sen kummempia ongelmia. Hihansuut ja olkalärpäkkeet ovat sitten eri asia. Myös liivirintamalta löytyy kokemusta (Fersen, anyone?), tosin tällä kertaa aion olla fiksumpi ja laittaa jotain puuvillan tueksi. Liivin ainoa ongelmakohta tulee olemaan tuo rintakoru (DAMN YOU LUKE ATMEY), mutta olen jo kehitellyt muutaman suunnitelman sen varalle. Ingen panik siis.

BÖÖ.

Tänään mukaan tarttui ehdottoman tärkeä yksityiskohta jota ilman cossi ei missään nimessä voisi valmistua (köhköh) eli sulkahatun alle tuleva kommandopipo. Muistelin nähneeni kirpparilla piiiitkä aika sitten kaksi kommandopipoa ja päätin tänään käydä tarkistamassa olisivatko ne vielä siellä. Kyllä olivat. En kehdannut koettaa pipoa keskellä kirpparipöytiä joten nappasin mukaani aivan liian pienen puseron ja hipsin sovituskoppiin peilailemaan. Kyllähän se ihan pätevältä näytti. Reikiä pitää suurentaa vähän mutta sen luulisi hoituvan helposti.

Cossiin tulevat kengät...

...sekä harjoittelukengät.

Kengät tuottavat tällä hetkellä eniten päänvaivaa. En ole aiemmin (yksiä sukkahousushoecovereita ja yhtä pientä maalausoperaatiota lukuunottamatta) modaillut kenkiä mihinkään suuntaan joten olen aika sormi suussa. Ensin minun piti tehdä bootcoverit saappaiden päälle, mutta tajusin sitten että niissä on vetoketjut enkä saisi niitä ikinä jalkaani covereiden kanssa. Niinpä päätin turvautua maalaukseen ja erillisiin härpäkkeisiin. Lueskeltuani Anikin cossintekopalstaa ja kuunneltuani kavereiden neuvoja päätin maalata kengät akryyliväreillä. Punaista nahkamaalia kun ei kuulemma oikein löydy mistään ja spraymaali ei pysy millään. Kuitenkin jotkut sanoivat akryylimaalien rapisevan helposti pois, joten päätin testata tätä menetelmää harjoittelukenkiin. Hioin toisen saapikkaan pintaa ja maalasin päälle, annoin kuivua ja läksin lumihankeen kävelemään. Kyllähän se maali siinä kesti, tosin en tiedä millainen tilanne olisi pitkän conpäivän jälkeen. Taidan kuitenkin luottaa akryylimaaleihin kun en kerran muutakaan menetelmää tähän hätään keksi. Tietenkin voisin testata kangas- tai askartelumaalia jäljellä olevaan harjoituskenkään, mutta katsoo nyt.

Tällaista siis. Kieltämättä näin (taitoihini nähden) suuritöisen ja vaikean cossin aloittaminen hieman ahdistaa. Entä jos olen haukannut liian ison palan purtavaksi? Tämä on kuitenkin hyvä tilaisuus kehittää taitojani cossaamisen saralla, juuri sellainen tilaisuus jota olen toivonutkin. Haluaisin jättää taakseni ratkeilevien saumojen ja lakanakangasmiestenpukujen päivät ja oppia tekemään proppeja, shoecovereita ja muita hienouksia. Aika näyttää tuleeko tästä mitään -- jos ei tule, vuodatan siitä takuuvarmasti täällä. Paha sotaherra on puhunut ja liihottaa takaisin psykologian kirjojen luokse.