Edellisiltana sain ennen nukkumaanmenoa yllättävän inspiksen. Näin Desuconin twiitin siitä, että Frostbiten ECG-karsinnoissa olisi vielä tilaa, ja ei mennyt kuin kaksi sekuntia ennen kuin aivoni olivat kyhänneet lähes valmiin esityksen. Olin äärimmäisen innoissani. Menin YouTubeen kuuntelemaan esitykseen valikoimaani biisiä, fiilistelin ja harjoittelin jo muutamaa liikettä esitystä varten. Sitten kuitenkin tajusin realiteetit ja hautasin ECG-haaveet välittömästi. Miksikö?
Koska en ole tarpeeksi hyvä.
En ole propintekijä enkä osaa tehdä esityksiä. Osallistuin kerran esityskisaan, tein kaikkeni ja mielestäni esitykseni oli hyvä, mutten siitä huolimatta sijoittunut. Pukukisoissa olen kilpaillut sitäkin enemmän, ja 99% noista kerroista ei olisi missään nimessä pitänyt. Tämän hetken trendiaihe cosplayskenekeskustelussa tuntuu olevan se, että vaikka pukua tekisi tuhat tuntia, se ei ole palkintosijan tae. Ja näinhän se on! Jos et ole koskaan tehnyt jotain asiaa -- vaikkapa armoreita -- totta kai siihen menee tuhottoman paljon enemmän aikaa kuin asiaan, jonka hallitset jo entuudestaan. Jos osaat vaikkapa niiden armorien tekemisen, voit saada viikossa aikaan paljon hienomman puvun kuin mitä aloitteleva armorimaakari kyhää vuodessa. Raakaa ja tylyä mutta täyttä totta. Sen myöntäminen on välillä ikävää, sillä totta kai on sääli, kun vaivannäkö menee hukkaan.
Joka kerta, kun olen kisannut sijoittumatta (eli aina), on tullut sellainen olo että hitsi, eipä olisi pitänyt. Kun katson pukuja, joilla olen kisannut, ehkä yksi tai kaksi niistä on ollut sellainen, joka ansaitsee tulla käytetyksi kisassa. Loput ovat täysiä räpellyksiä, jotka haluaisin polttaa isossa kokossa. Olen toki nauttinut kisaamisesta, sillä tykkään olla lavalla ja on mukavaa hengata muiden kisaajien kanssa backstagella ennen itse lavaosuutta, mutta joka kerta kun olen siellä, tuntuu siltä etten kuulu sinne. Etten ole tarpeeksi hyvä. Olen pukuillut 10 vuotta, mutta siltikään en ole tarpeeksi hyvä. Joka kerta, kun epäonnistun kisoissa, tulee sellainen olo, että muut katsovat minua ja ajattelevat "tuossa on se, joka aina kisaa muttei koskaan sijoitu". Kukapa haluaisi olla sellainen ihminen? Tykkään kisata ja lavalla oleminen on hauskaa, mutta kylmä totuus on, että en vain pärjää enkä tulekaan pärjäämään vaikka kuinka haluaisin. Halu pärjätä ei automaattisesti muutu pärjäämiseksi, ihan niin kuin tuhat työtuntia ei muutu automaattisesti upeaksi armoriksi.
Olen muistaakseni harmitellut tätä ennenkin, mutta minulla ei ole selkeää "juttua" cosplayssa. Joidenkin "juttu" on massiiviset, upeat peruukit; toisilla taas viihdyttävät esitykset. Minulla ei ole omaa "juttua" vaan olen vähän keskivertoa alempi kaikessa. Peruukit aiheuttavat päänvaivaa, en saa worblaa sileäksi, esitysideani ovat geneerisiä ja mielikuvituksettomia. Yritän kokeilla uusia tekniikoita ja materiaaleja jatkuvasti, mutta minulle on sanottukin, että puvuistani huomaa heti, jos olen tehnyt jotain ensimmäistä kertaa. Se ei ole haukku vaan totuus.
Taitojeni lisäksi myös ulkonäköpuoli mättää. Olen jo blogin alkuaikoina kirjoittanut paino-ongelmastani, mutta tätä nykyä se on entistä pahemmalla tolalla. Tuntuu hurjalta ja ikävältä myöntää se, mutta kävin kehonkuvanmittauksessa ja sain tietää, että ihannepainoni olisi 22 kg alempi kuin mitä se on nyt. Olen siis ihan virallisesti lihava cossaaja. En pyöreä, en pehmeä, en "paccccccsu", en kurvikas, vaan ihan oikeasti lihava. Lihavuushan ei tee ihmisestä huonoa tai rumaa (eikä minulla ole lihavia ihmisiä vastaan mitään, puhun nyt itsestäni), mutta minun kohdallani näin on, sillä olen yrittänyt taistella painonnousua vastaan siinä onnistumatta. Tiedän, etten tule ikinä olemaan laiha enkä kaunis, ja näin ulkonäköpainotteisessa harrastuksessa se tuntuu pahalta. Pukuni eivät ole laatua nytkään, mutta ulkonäköni rokottaa niiden lähdekuvaa vastaavuutta entisestään. Mitä isommaksi muutun, sitä todennäköisemmin ihmiset huomaavat vain painoni ja ulkonäköni, eivätkä pukua. Se harmittaa, mutta ei voi mitään. Lihavuus on oma syyni, enkä voi syyttää siitä geenejä tai mitään muutakaan.
Rakastan cosplayta yli kaiken, mutta välillä minua turhauttaa suuresti se, miten huono siinä olen. Tiedän, etten tule koskaan olemaan hyvä cossaaja enkä voittamaan kisoja, vaikka kuinka tahtoisin. En kuitenkaan ole aikeissa lopettaa. Cosplay tuottaa mielihyvää ja olen saanut sen avulla upeita ystäviä. Siinä on tarpeeksi syytä jatkaa, vaikken olekaan tarpeeksi hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti