Juuh elikkäs Persona 3 -photoshoot

Viime viikonloppuna hyppelehdimme porukalla Persona 3 -cosseissa photoshoottia pitämässä. Alun perin tarkoituksena oli ollut pitää shootti suhteellisen isolla porukalla, mutta erinäisistä syistä johtuen "jouduimme" kokoontumaan tällä kertaa vähän pienemmällä lössillä ja siirtämään "kunnon" shootin syyskuulle. Sitä odotellessa, siis.

Persona 3 ei ole minulle henkilökohtaisesti (ainakaan juonen ja yleisen tunnelman puolesta) ihan yhtä rakas kuin Persona 4, johtuen todennäköisesti siitä että pelasin nelosen ensin ja siihen liittyy varsin nostalgisia muistoja -- loistavia pelejä toki ovat molemmat. Yksi ristiriita on kuitenkin havaittavissa: vaikka pidän Persona 4:stä kokonaisuutena enemmän kuin Persona 3:sta, on kolmosessa jotenkin fanitettavammat hahmot. Nelosen päähenkilökööri on todella sympaattinen kokonaisuus ja pidän heistä kaikista lähes yhtä paljon --joistakin vähän enemmän kuin toisista -- mutta kolmosta pelatessa huomasin oikeasti fanittavani muutamaa hahmoa. Ensimmäinen ihkutuksen kohde oli forever fabulous oppilaskunnan puheenjohtaja eli teloitusten kuningatar Mitsuru Kirijo, jonka cossaamisesta olenkin haaveillut täällä blogissa jo pariin otteeseen. Juuri Mitsurua päädyinkin sitten shootissa cossaamaan, ja ainakin omasta mielestäni lopputulos oli (ainakin kuvissa) ihan jepa. Kuvat ovat joko HekiSeijuron, Novadillen tai clairen ottamia.

Shadow'ntappokatseet. Ja claire Akihikona.

Tartaruksen lattia paras lattia.

Tiivistettynä: Personointi oli varsin mukava tapa viettää viikonloppua ja hyviä kuviakin löytyi vaikka millä mitalla. Kivaa oli, cossit olivat (yllättävän viileään) elokuiseen säähän sopivat, löysimme hyviä kuvauspaikkoja ja hyvää ruokaa tuli syötyä ihan liikaa. Positiiviset fiiliksethän tästä jäi ja odottelenkin nyt innolla sitä isompaa shoottia. Jos hyvin käy, cossailen siellä toista lempihahmoani, Shinjiroa.

Pinkkitukka & pingviinejä Kuopion Animeconissa

Ai hups, onko Animeconista jo reilut kaksi viikkoa. NO EI SE MITÄÄN.

Pahoittelen tämän raportin viivästymistä, laiskuus Ylilauta oikea elämä on tullut bloggaamisen ja minun väliin aika lailla. Saa nyt nähdä saanko virtuaaliselle paperille irti mitään kunnollista.

Animecon oli ehkä tämän kesän kahdesta conista se enemmän stressiä aiheuttanut, johtuen suurimmaksi osaksi siitä että osallistuin cosplaykisaan. Niin kuin olen täällä jo aiemmin raapustellut, yöunien menetystä aiheuttivat niin roskikseen vahingossa päätyneet piilolinssit, puvun yleinen parantelu kuin esityksen väsääminenkin. Välillä teki oikeasti mieli heittää puku ikkunasta ja talloa se kukkapenkkiin sekä perua koko ilmoittautuminen. No, moista ei (onneksi) tapahtunut vaan pääsin puvun kanssa ehjänä Kuopioon sekä vänkärimajoitukseen. Lauantaiaamuna oli herätys kuudelta ja hipsin enemmän tai vähemmän kohmeessa tyttöjen pukuhuoneeseen laittamaan pukua päälle. Pelkästään irtoripsien silmiin saaminen nieli puoli tuntia, hhgakljskglalk. Uusi liima sentään piti vähän paremmin kuin vanha.

Heti conpaikalle päästyä kävikin jo ensimmäinen källi: esitykseen tarvitsemastani tekoruususta oli tippunut kukkaosa matkan varrelle. Kävelimme kaverini kanssa jonkun matkaa takaisin mutta emme löytäneet kyseistä kukkasta, ja tässä vaiheessa aloin olla aikamoisen hysteerinen. Yllättäen kaverini sitten ehdotti aidon kukan nappaamista conpaikan lähellä sijaitsevasta ruusupensaasta, ja näin sitten tehtiinkin.  Onneksi sattui olemaan kesä! Kiiruhdimme takaisin conpaikalle ja pyörähdimme muiden vänkärien mukana työvoiman infokierroksella, sitten alkoivatkin työt. Lipunmyyntivuorosta ja pikaisesta ohjelmavänkäröinnistä selvinneenä kiiruhdin lopulta cosplaypukuhuoneeseen korjailemaan asuani. Toisesta käsikahleesta oli irronnut lipunmyynnin aikana "naula" eli hopeinen Cernit-pallukka, ja aiemmin poimimamme ruusunnuppu oli ehtinyt jo töiden aikana lakastua joten vuorossa oli uuden kukkasen nyppääminen ja sen paikoilleen liimaaminen.

Ilmeeni kun sain pikaliimattua kukan kiinni muovivarteen.

Olin jo tässä vaiheessa päivää varsin stressaantunut kiitos pukuuni liittyneiden vastoinkäymisten sekä oven takana kolkuttavan kisan. Ennen tuomarointia kiiruhdin kuvauspisteelle enkä ehtinyt siinä välissä edes katsoa peiliin, minkä ansiosta näytän aivan järkyttävän räjähtäneeltä noissa ennen kisaa napsaistuissa otoksissa. Seuraavana vuorossa olikin backstagelle hiipparointi ja hengissä pysyminen ennen lavaosuutta. Musiikkikeskuksen lavan backstage oli aivan niin ihana kuin olin muistellutkin ja tällä kertaa paikalle oli myös järjestetty karkki-, keksi- ja mehutarjoilu joka piti ainakin allekirjoittaneen suhteellisen täysjärkisenä kaiken sen jännittämisen keskellä. Tuomarointi meni hyvin, sydämeni suli kun herttainen vieraileva tuomari Saksasta sanoi tykkäävänsä myös Pandora Heartsista ja että hahmoni oli tosi cool ;__;  

Ja sitten olikin vuorossa itse lavaosuus.

Fiilikseni kun jono lyheni lyhenemistään.

Tämän..

Ja tämän...

Kuvan otti Precious.

...välillä tuntui olevan vain niin vähän aikaa, mutta tunsin itse kuitenkin edistyneeni. Enpä oikeastaan keksi mitään, mikä lavalla olisi voinut mennä paremmin. En onnistunut edes pilaamaan ajoituksia vaikka käytössä olikin huomattavasti enemmän liikkumatilaa kuin harjoitusteni aikana. Ei kun -- yksi kämmi tulee kyllä mieleen, nimittäin se että ruusuni päätti karistaa itsensä lavalle vaikka olin nimenomaan ilmoittanut cosplayvastaavalle että aikomuksenani ei ollut sotkea lavalla. Ups. No, se ei ollut suunniteltua. Anyways, lavalla olo oli ihan yhtä huumaavaa kuin muistinkin ja kisan jälkeen alkoivat heti aikamoiset kuumotukset mahdollisista tulevista kisoista ja niihin osallistumisesta. Haaveenani olisi saada edes kerran jokin palkintosija.

Sunnuntai menikin sitten vähän stressittömämmissä merkeissä, onneksi. Pukeuduimme Avialan kanssa niihin hartiavoimilla väsättyihin Mawaru Penguindrum -cosseihin ja päivästä tulikin varsin muikea veljesvitsejä heitellessä. Etenkin narikassa oli hauskaa kun etsimme Pingviinirumpua matkatavaroiden joukosta.

Narikkapojat.

Poseerauspojat.

Jäljittäjäpojat. (Kuva by Esa Ala-Petäys)

Kanba-cossi oli päällä... ihan jepa. Tällä kertaa olin onnistunut laittamaan bindit mystisen hyvin, ne pysyivät koko päivän mutteivät puristaneet erityisen pahasti. Peruukki tosin oli ottanut damagea kuljetuksen aikana ja näytti minusta luvattoman pöhöttyneeltä vaikka yritinkin sitä vähän korjailla. Pitäisi varmaan vihdoin hommata peruukkipää... 

Ai joo. Pingurumpu-cossien valmistuksessa auttoi suuresti tämä kappale:

Yleisfiilikset Animeconista jäivät varsin positiivisiksi kaikesta siitä stressaamisesta huolimatta. Vaikka con muuten mukava olikin, yhden asian opin vähän kantapään kautta: ei_enää_ ikinä cosplaykisaa ja vänkäröintiä samalle conkerralle. Vänkärihommiin kannattaa myös valita aika simppeli, vähän hajoavia osia sisältävä cossi; Lottie oli ehkä hieman hankala puku vänkäröimiseen, minkä huomasin viimeistään nostellessani matkalaukkuja narikassa kun kultaisesta koristenauhasta roikkuva hopeinen ympyrähärpäke sanoi itsensä kirjaimellisesti irti (onneksi vasta kisan jälkeen). Seuraavaksi nokka kohti Traconia ja sen jälkeen Shiroconia, jota olen btw järjestämässä. Kaikki sinne! (Hävytöntä mainostamista mutta omapahan on blogini.)

Edistystä Animeconin suhteen, w00t

Hurrhurrderpderp. Animecon häämöttää kolmen päivän päässä ja jonkinlainen jännityshermostuspaniikki on onnistunut hiipimään niskaani. Kolmen päivän päästä cossien pitäisi olla täydessä tiptopkunnossa ja kisaesityksen hiottuna ja harjoiteltuna.

Ensimmäiseksi Lottiesta. Uudet linssit saapuivat tänään ja ilokseni pystyin toteamaan ne varsin kelvollisiksi, edes silmien oma väri ei näkynyt alta kuten olin pelännyt. Uudet linssit näyttivät vanhoja huomattavasti realistisimmilta, mutta olen nyt vähän sormi suussa sen kanssa onko tämä hyvä vaiko huono asia. Vanhat linssit kun olivat mielestäni juuri sopivan shokeeraavat Lottien mielipuolisia ilmeitä ajatellen. No, ei auta itkeä kun maito on jo maassa, pääasia että minulla on nyt linssit.

Paranneltu versio Lottien puvusta alkaa myös olla valmis, enää pitäisi vähän siistiä hametta ja viitan vinonauhoja. Eniten päänvaivaa on tuottanut -- luonnollisesti -- kisaesitys. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen joutunut moista väsäämään, ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Päällimmäisenä niistä taitavat olla stressi ja perfektionismi; tänään taoin esitystä kerta toisensa jälkeen veren maku suussa ja takaraivossa ajatus "vielä vähän paremmin/nopeammin/sujuvammin/ilmeikkäämmin!". Mielessäni pyörivät jatkuvasti kuvat takaperinvoltteja heittelevistä ja jättimäisten proppien kanssa taiteilevista kanssakisaajista ja välillä olo tuntuu varsin mitättömältä. Lottiella ei edes ole mitään proppia jonka olisin voinut väsätä kisaa varten. Odottelen jännityksellä miten esitykseni luonnistuu lavalla, sillä olen joutunut harjoittelemaan sitä varsin pienessä tilassa (musiikkikeskuksen lava > rivitaloasunnon täpötäysi olohuone). Onneksi kyseinen lava sentään on kutakuinkin tuttu.

Sitten sananen toisesta Animecon-cossistani eli Kanbasta. Aloitimme Takakuran veljesten väsäämisen Avialan (Hollyn) kanssa muka hyvissä ajoin, mutta silti pukujen kanssa meinasi tulla (ja tulikin) kova kiire. Herrainkaulus -- ah, tuo ikiaikainen viholliseni! -- väsättiin tällä kertaa aivan oikeaoppisesti alusta asti ja siihen paloikin sitten tuhottomasti aikaa. En ole varmasti ikinä työstänyt yhtä takkia näin kauan, mutta no, ainakin lopputulos näyttää varsin hyvältä. Siitä ei tosin ole kuvia luvassa ennen Animecon-jälkiraporttia, haa haa haa. Kanban univormua väsätessä varmistuin jälleen eräästä asiasta, nimittäin siitä että en kyllä tee vähään aikaan yhtäkään vaatekappaletta joka sisältää herrainkauluksen. ajkslfakegla.

Siis vähänkö ollaan tr00-cossaajia, maalataan napitkin itse.

 Vaatekappaleiden valmistuttua oli luvassa peruukin stailaus, jonka hoidin alta pois tänään.

Ennen... (näytän ihan W.i.t.c.h:n Williltä, btw)

...ja jälkeen.

Lopputulos näyttää varsin hyvältä ottaen huomioon sen, että kaikki peruukinstailausoperaationi tapahtuvat ylhäisessä yksinäisyydessä vessan peilin edessä vailla kynsisaksia ja hiuslakkaa kummempia apuvälineitä. Peruukin kuljetus ehjänä coniin tulee olemaan varsin jännittävä kokemus, mutta onneksi hiuslakka on keksitty.

Näin tällä kertaa. Huomenna kutsuvat vielä työt, mutta sen jälkeen aion käyttää vapaa-aikani enemmän tai vähemmän tehokkaasti kisaesityksen hiomiseen. Animeconissa (toivottavasti) nähtäillään!

Piilolinssipaniikki ja muita fiiliksiä Animeconiin liittyen

Olen aaseista aasein. Hirnun unissani. (Lainaus Mary Hoganin kirjasta "Ihan kivat kasvot".) Olen nimittäin ilmeisesti onnistunut hävittämään Lottie-piilolinssit näin kahta viikkoa ennen Animeconin cossikisaa. Viimeksi näin ne kirjahyllyni päällä, ja ihan kyseisen hyllyn vieressä kököttää roskakori johon vaihdoin pussin muutama päivä sitten.

Arvatkaapas kenen luona roska-auto vieraili aiemmin tänään.

(Viiden pisteen vihje: kyseinen henkilö on blogisti, käänsi äsken suurinpiirtein koko talon ylösalaisin ja hakkaa tällä hetkellä (kuvainnollisesti) päätä seinään.)

Kauniit, ylihinnoitellut piilolinssini. Yhyhy. Ne olivat Lottielle lähes täydelliset eivätkä edes kirvelleet silmiä.

Uusiin samanlaisiin minulla ei oikein olisi varaa (ja tuntuisihan se 70 euron maksaminen kaksista täysin samanlaisista piilolinsseistä aika suolaiselta), eikä Youknowit.comistakaan ehdi tilaamaan kun Paypal-tilillä ei ole tarpeeksi rahaa ja rahan siirtyminen tilille + linssien toimitus Suomeen veisi niin paljon aikaa etteivät linsit ehtisi ajoissa Animeconiin. Ainoa vaihtoehto näyttäisi tällä hetkellä olevan näiden linssien tilaaminen. Jos muistan ihan oikein, nuo olivat toinen vaihtoehto alkuperäisiksi Lottie-linsseiksi. Eiväthän ne ihan samanmoiset ole, mutta kelpaisivat varmasti. Jos en löydä alkuperäisiä mistään (mikä on hyvin, hyvin todennäköistä) joudun tilaamaan nuo. ggkgkgjlgajlagkgajkk. Olen parannellut tässä Lottieta vähän muutenkin ja vielä on vaikka mitä tehtävää. Hupun kaulus pitäisi kiinnittää, korkokenkiin pitäisi varata rakkolaastari + pienennyssysteemi -viritelmä, itse pukuun täytyisi ommella parit nepparit lisää ja viitan kiinnityssysteemi pitäisi miettiä uudelleen. Kyllä minä noista pikku korjailuista vielä selviän, mutta kun Lottieta varten pitäisi myös väsätä uudet hansikkaat, mitä en todellakaan odota innolla.

Yksi asia on sentään Lottien suhteen kunnossa: sain nimittäin korjattua päällyshameen röyhelöt. Nehän ovat siis valkoista satiinia, joiden reunat käänsin tuplana siistin lopputuloksen saamiseksi. Desuconissa kuitenkin huomasin, että käännetyt reunat olivat kamalan paksut ja käänsivät välillä röyhelöt epäsiistin näköisesti. Niinpä leikkelin röyhelöiden reunoja vähän lyhyemmiksi ja ryhdyin uusiin siistimishommiin.

Tällä kertaa ompelukonetta ei tarvittu vaan poltin röyhelöiden reunat siisteiksi kynttilän avulla, sillä satiinihan sulaa lämmössä. Tätä metodia olen käyttänyt aiemmin satiinisten hiusnauhojen siistimisessä niin, etteivät nauhat purkaudu päistä. Varsin helppo ja hyväksi todettu menetelmä, ainoana miinuspuolena se että sormia piti jatkuvasti varoa. Suosittelen muillekin.

Tulinpa näemmä sitten samalla kertaa paljastaneeksi kisasuunnitelmani Animeconia varten, hoh. Lottiena olen siis menossa kisaamaan ja jonkinlaista esityksentynkääkin pitäisi väsätä. Tämä tuleekin olemaan ensimmäinen kerta kun osallistun yksin kisaan, jossa pitää väsätä puvun lisäksi myös kunnon esitys. Mainittu esitys on muotoutunut pääni sisällä lähes valmiiksi ja ääniraitakin on valmiina, vielä pitäisi vain saada kunnolla treenattua. Se kun on jäänyt vähän vähemmälle koska videopelit laiskuus kesätyöt ja yleinen häseltäminen. Olemme myös Hollyn kanssa väsänneet niska limassa Mawaru Penguindrum -cossejamme, jotka osoittautuivatkin mystisesti vaikeimmiksi kuin mitä olimme odottaneet. Tällä hetkellä meillä molemmilla on kasassa tuunatut kengät, kauluspaidat sekä puolivalmiit takit, minulla myös housut sillä Edgeworth-pökät sopivat mainiosti Kanban koulupukuun. Jäljellä on siis vielä liivien tekeminen, sopivien solmioiden etsiminen/väsääminen itse (?) sekä peruukkien stailaaminen. Paniikki alkaa hiipiä pikkuhiljaa niskaan, mutta ehkä tästä selvitään ja vielä ajoissa. Toivossa on hyvä elää, sanoi kirppukin.

Kateutta Suomen cossiskenessä

Lueskeltuani vähän Desuconin Eurocosplay-karsinnoista noussutta "kohua" ja siitä seurannutta ulinaa Ylilaudalla päätin avata sanaisen arkkuni. Ei yksinomaan kyseisestä välikohtauksesta vaan ihan yleisesti sellaisesta asiasta kuin kateus ja sen aiheuttama vihaaminen skenessä. Sitä on. Miksi?

Panettelua niin Internetissä, selän takana kuin kasvotustenkin, ennakkoluuloja, läskiksi/huomiohuoraksi/hevosnaamaksi/pikkuernuksi haukkumista, silmien pyörittelyä ja huutelua cossikisassa, "Yhyy se cossaa samaa hahmoa vaikka minä keksin sen ensin!" -ulinaa... Suomen cosplayskene on täynnä vihaa, ja itse arvelen sen suurimmaksi osaksi johtuvan asiasta nimeltä kateus, joka ei ole kovin mukavaa mutta silti yleistä ja kovin inhimillistä. Me kaikki-- veikkaan villisti, hui! -- olemme varmasti kateellisia jollekulle ja tiedämme ainakin yhden henkilön joka ärsyttää meitä suunnattomasti. Kiia Kossaaja itkee olematonta rintavarustustaan ja on katkera bestikselleen, joka voi DD-kupin rintoineen cossata animutissibeibejä uskottavasti; Bert Beta taas katsoo Desuconin K-18-iltabileissä harmissaan Artturi Alfaa, jonka miehinen olemus houkuttelee naisia kuin hunajapurkki kärpäsiä siinä missä Bert ei uskalla puhua edes baarimikon kanssa ja jää ilman QB-drinkkiä. Kateutemme kohteet eivät välttämättä ole tehneet meille mitään pahaa, mutta siitä huolimatta haluaisimme heidän painuvan sinne missä pippuri kasvaa (tai näin ainakin silloin kun kateus onnistuu paisumaan suuriin mittoihin). Päämme sisällä asia kääntyy näin: "En minä ole inhottava saati kateellinen, tuo tyyppi vaan on leuhka/huomiota kerjäävä/hemmoteltu kakara."

Tyypillinen kateellinen henkilö. Eiku.

 Ainakin omasta mielestäni tuntuu siltä, että vika on osittain -- näin yleistäen -- suomalaisessa kansanluonteessa. Meidät on kasvatettu uskomaan, että mihinkään ei voi olla tyytyväinen, kaikesta pitää valittaa ja omaa itseään ei missään_tapauksessa saa kehua saati sitten asettaa jalustalle. Cosplayskenessä tämä näkyy niin, että itseään hyvännäköisenä pitävää cossaajatytyä aletaan haukkua selän takana läskiksi huomiohuoraksi ja skenessä suositusta cossaajapojusta huokaillaan, että sillä on nyt kyllä noussut kusi päähän. Kisoissa menestyvät veteraanicossaajat ovat kaikki tyynni pelkkiä näyttämisenhaluisia elitistejä ja jokainen Hetaliaa cossaava on takuuvarmasti sokerihumalassa muita teinityttöjä Sorsapuiston nurmikolla kuivajyystävä 13-vuotias. Netissä on helppo piiloutua anonyymiyden tuoman valheellisen turvan taakse ja päästää ilmoille sensuroimaton viha ja laimentamaton myrkky. Sehän vasta olisikin jotain, jos saisi kokonaisen nettiyhteisön vihaamaan sitä "inhottavaa" tyyppiä! Monet harrastajat vuodattavat aiheista "hyi v*ttu taas se yks kisaa, hakee vaan huomiota niillä Trinity Blood -cosseillaan!" ja "ei_oo_totta, se yks tekee saman cossin kuin mä (Sasuken) ja vielä samaan coniin, miten se KEHTAA!" ja saavat tekstiensä kommenteissa sympatiaa kavereiltaan; "joo niinhän se on, älä välitä se on oikeesti ihan paska cossaaja". Karu totuus on se, että yleensä kateutemme kohde on jollain osa-alueella meitä menestyksekkäämpi ja meitä potuttaa kun emme ole itse pystyneet samaan. Kumpi vaihtoehto mahtaa olla helpompi painonsa kanssa kamppailevalle ja siitä alemmuuskompleksia kokevalle cossaajatyty X:lle: A) itsetuntoremontti sekä pitkäkestoinen ja hidas painonpudotusprosessi kera elämäntapamuutoksen ja siinä pysymisen, vaiko B) luonnostaan laihan ja kauniin cossaajatyty Y:n blogin lurkkaaminen ja "tapa ittes", "helvetin läski", "et näytä yhtään Yokolta" yms. kommenttien lähettäminen anonyyminä? On rutkasti helpompaa todeta cossaajan voittaneen kisan siksi että "yhyy se oli ko. tapahtumassa töissä, totta kai se meinaa että se lahjoi tuomarit!!1" eikä siksi että tämä cossaaja olisi oikeasti pärjännyt omilla taidoillaan. Moni haikailee itse maineen ja kunnian (lol Suomen nörttipiireissä lol) perään ja kokee kaikki itseään menestyksekkäämmät automaattisesti kilpailijoiksi. "Miten se kehtaa olla itsevarma ja pokata palkintoja, en minä ikinä pystyisi!"

Kaikesta ja kaikista ei ole pakko tykätä. Kritiikkiä saa antaa, kunhan homma pysyy asiallisena ja puuttuu kohtiin joissa kriitikko oikeasti näkee parantamisen varaa. Kateus on normaali tuntemus eikä sitä voi aina edes estää. Fiksut tyypit eivät hätkähdä asiattomista kommenteista eivätkä pilaa päiväänsä sillä että jonkun anonyymin mielestä he ovat liian 3D cossatakseen animuhahmoja.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että on OK vihata järjettömästi saati sitten levitellä perättömiä huhuja lähes tuntemattomista tyypeistä. Tosin turhaan minä tässä saarnaan, tuollaista tapahtuu silti. :__D

Tuli vähän ehkä keksittyä pyörä uudestaan, mutta tämä aihe on mietityttänyt minua jo pitkään joten päätin vihdoin avautua siitä. Jeejee.

Kun oma olemus inhottaa

Yritän parhaani mukaan pitää tämän postauksen asiallisena silkan teiniangstaamisen sijaan, vaikka sitäkin saisi tästä aiheesta rutkasti irti.

Onko Sinulle koskaan käynyt niin että olet pukenut cossisi kaikessa rauhassa (tai sitten kiireessä juuri ennen coniin lähtöä -- it's up to you), todennut näyttäväsi hyvältä, poseerannut conissa iloisesti valokuvia varten ja sitten jälkeenpäin nähnyt kyseiset kuvat ja todennut "herranjestas, näytänkö oikeasti noin järkyttävältä"? Minulle on. Kun katson cossikuvia itsestäni, en tarkista ensimmäisenä miltä puku näyttää vaan sen kuinka järkyttävästi derppaan. Tarkastan kaiken: jättääkö meikkivoide karmean rajan, onko valittu kuvakulma epäedullinen kasvoilleni/kropalleni ja näkyykö kaksoisleuka. Vasta kun olen varmistunut siitä että näytän kuvassa siedettäviltä, on aika tarkistaa miten puku istuu ja repsottavatko röyhelöt. Tällä menetelmällä julkaistavaksi asti päätyviä kuvia (puhumattakaan sellaisista joista en löydä mitään valittamista ja joista oikeasti pidän) jää käteen melkoisen vähän. Vähän nihkeä diili, mutta kun on tarpeeksi saanut kuulla olevansa "saatanan läskiperse","löllyvä kasa paskaa", "vähän paksu", "vitun läski" jne. sitä ei enää pysty suhtautumaan omiin kuviinsa täysin varauksettomasti.

Sinänsä jännä juttu, sillä en koskaan toimi samalla tavalla muiden kuvia katsoessani. Joskus saatan äänettömästi hörähtää jos jollekulle on sattunut erityisen hupaisa ilme, mutta en ikinä syynää muiden kuvia siinä toivossa/pelossa että löytäisin niistä virheitä. Rehellisesti sanottuna minulla on parempaakin tekemistä kuin syynätä ihmisten kuvia ja haukkua heitä heidän ulkonäkönsä perusteella. Cosplaykuvia katsottaessa minua kiinnostaa lähinnä se puku ( = peruukki, asu, propit jne.) -- jos joku sattuu muistuttamaan hahmoa myös oman ulkonäkönsä puolesta niin se on plussaa, ei pääasia. Samaan syssyyn en ikinä meinaa ymmärtää kun ihmiset niin netissä kuin irlistikin huokailevat kuvilleen ja toteavat "ei tota voi laittaa minnekään, derppaan niin pahasti/näytän lihavalta/mun naama ei sovi tälle hahmolle yhtään". Tuon kaltaisissa tilanteissa vain pyörittelen päätäni epäuskoisena ja ajattelen "mitä ihmettä, ihmiset?". Minusta on todella sääli kun muut ajattelevat noin kun itse en näe heidän kuvissaan yhtään mitään vikaa. Olen siis havainnut ajattelevani näin:

"Älkää surko turhaan, kaikki te olette kauniita! ...Mutta minä itse en."

En ajattele niin että itse olisin joku petolinnun peräsin siinä missä muut olisivat kauniita prinssejä ja prinsessoja, ei ei ei. Tuntuu vain että itse ei ole millään muotoa valokuvauksellinen + omista kuvista bongaa helposti kaikki pikkuvirheetkin ja sitten ajattelee muiden näkevän täysin saman. Herää kysymys onko tämä yleinenkin ajattelutapa vai ainoastaan oman mieleni ja kehnon itsetuntoni yhteispeliä. Kyse on tavallaan aika ristiriitaisesta jutusta. Periaatteessahan cosplay on nimenomaan pukuilu- eikä valokuvausharrastus, mutta siitä huolimatta hyvälaatuisia ja hienoja cossikuvia katsoo mieluummin kuin esim. sellaisia joissa valotus on pielessä ja joiden ottohetkellä cosplayer ei selvästi ole tuntenut oloaan mukavaksi. Ja koska kyse on ulkonäköpainotteisesta harrastuksesta, "hyvään cossikuvaan" vaaditaan yleensä myös onnistunutta poseerausta/sitä että yksinkertaisesti vain näyttää hyvältä. Tämä sitten johtaakin (ainakin omalla kohdallani) armottomaan syynäykseen ja itkuparkusurkuun jos jokaisessa photoshootin otoksessa komeileekin kaksoisleuka.

Mielipiteitä, omia kokemuksia, ajatuksia? Kertokaa toki.

Väärän kokoisia kenkiä ja lyhyen lyhyitä hameita -- minun Desuconini

Ai että Desu-raporttia pitäisi kirjoitella? Katsotaanpa saanko aikaan mitään järkevää sillä olen tällä hetkellä coninjälkeisen flunssan kourissa vaikkei viikonloppuna ollut edes desusää. Eääöäää. No.

Tästä conista jäi varsin muikeat fiilikset, paremmat kuin viime Desuconista ja Frostbitesta. Onnistuin jotenkin maagisesti tasapainottamaan ohjelmassa käymisen, kavereiden kanssa hengailemisen, syömisen ja oman ajan, mikä oli omiaan tekemään conkokemuksesta hyvän kun mikään osa ei jäänyt liikaa paitsioon. Ohjelmapuolella oli parikin sellaista numeroa jotka halusin ehdottomasti nähdä, ja näistä kävinkin katsomassa lähes kaikki. Kokonaissaldoksi muodostui tällainen: avajaiset, Vihaluento, Mawaru Penguindrum -luento, Steins; Gate -luento,  Gumi gumi giggeli on paras :D ja shonen haato -luento sekä YKSI ANIME, YKSI HAHMO­KAARTI, YKSI JOHTAJA -luento. Kahdella jälkimmäisellä en tosin ollut loppuun asti vaan muiden aktiviteettien vuoksi jouduin lähtemään jo varsin aikaisessa vaiheessa. Noiden lisäksi olisin halunnut vielä Princess Tutu -luennolle, cosplaykisaluennolle sekä Tiger & Bunny -luennolle, mutta kiireet estivät senkin. Puheohjelman lisäksi minulla oli nimittäin aika lailla muutakin tekemistä; oli iltabileitä, oli cosplayphotoshoottia niin ammattimaisen kuvaajan kanssa kuin kaveriporukallakin, oli Rimpun cosplaymusiikkivideon kuvauksia, oli Visual Questia... Koko ajan tuntui olevan jotakin tekemistä, mikä oli toisaalta ihan hyvä.

Ja sitten muutama sananen cosplaysta. Tässä linkki kamerallani otettuihin kuviin, bongailkaa itsejänne ja hihkaiskaa jos löydytte. Yleisesti ottaen cossien taso Desuconissa oli varsin hyvä, mikä miellytti silmää. Kuitenkin minulle jäi vähän sellainen fiilis kuin cossaajia olisi ollut tavallista vähemmän -- en sitten tiedä pitääkö tämä oikeasti paikkansa. Odotin paljon pukuja nyt pinnalla olevista suht uusista sarjoista, esim. Mawaru Penguindrumista ja Steins; Gatesta, mutta niitä oli harmikseni todella vähän. Mawaru Penguindrum -cossaajia bongasin vain kaksi kappaletta ja Steins; Gaten kohdalla toteutui varsin harvinainen ilmiö: suurin osa näkemistäni cossaajista oli miespuolisia. Eniten conissa näkyi tietysti näitä ns. "massacosseja" eli hetalioita, kuroshittejä ja vocaloideja. Suurena yllätyksenä tuli Homestuck-cossaajien määrä -- onko niitä muka aiemmin ollut Suomen skenessä noin paljon? Eipä silti, jokainen cossatkoon juuri sitä mitä haluaa eikä kenenkään pitäisi pilata päiväänsä sillä. Ilokseni bongailin varsin monta Ace Attorney - ja Pandora Hearts -cossaajaa, ja muutamien kanssa tulikin vaihdettua pari sanaa. Kiitokset teille, piristitte päivääni.

Seuraavaksi syynissä omat puvut.

Perjantaina ja lauantaina näytin siis tältä. Mia-cossi oli yllättävän mukava ja helppo, edes kengät eivät tällä kertaa sen kummemmin hanganneet tai puristaneet vaikka olivatkin periaatteessa numeroa liian pienet. Mekko istui omasta mielestäni vallan hyvin eivätkä helman lyhyys tai etuosan avoimuus aiheuttaneet yllättäen minkäänlaista ahdistusta (ainakaan itsessäni, höhö). Välillä piti nykiä kangasta alaspäin ja katsoa tarkkaan miten ja missä istuu, mutta siinäpä se. (Matka iltabileisiin oli muuten varsin huvittava kun ohikulkijoiden päät kääntyivät tiuhaan tahtiin ja taisipa joku nippanappa täysi-ikäinen miekkonen tehdä porukkamme kohdalla hidastavan auton ikkunasta tissienkourimiseleitä.) Pari kömmähdystäkin kyllä sattui: unohdin lauantaina vyöni majapaikkaan ja kengistäni rapisi maali sprayaamisesta huolimatta. Herää kysymys että millä ihmeen aineella ne kengät olisi sitten oikein pitänyt maalata pysyvän lopputuloksen saamiseksi. :I Lauantaina oli luvassa photoshoot med Holly ja juustozzi, tässä sen satoa.

"Nyt loppu se animepopitus töiden aikana äksdee."

Sunnuntaina taas vedin päälleni Lottien vaatteet.

Loppuvaiheessa minulle tuli kamala kiire ko. puvun kanssa, sillä hansikkaiden teko osoittautui odotettua huomattavasti vaikeammaksi. Ainakin neljän pieleen menneen yritelmän jälkeen kursin kiroillen kasaan kuvissa näkyvät hanskat, joita ei voi sanoa kauniiksi hyvällä tahdollakaan. Syy löytynee kangasvalinnasta, sillä en löytänyt hommaan sopivaa trikoota vaan jouduin turvautumaan huonosti venyvään stretch-satiiniin (koska kankaan tietenkin piti olla samanväristä kuin lähdekuvassa, materiaalista viis agakgmaeleam). Hansikkaista ratkesi reunasiksakeista huolimatta paritkin saumat jo heti conpäivän aamuna mutta onnistuin tietääkseni piilottamaan sen kuvissa ihan hyvin. Muitakin ongelmia osui matkan varrelle: harmaa massasta tehty rengas irtosi jättäen jälkeensä ruman maalitahran, kengät lonksuivat ja hiersivät jalkani rakoille sekä toisesta koristerusetista tippui (!!) toinen nauha. Onneksi kaverini sattui löytämään pudonneen härpäkkeen salin hämärästä ja onneksi minulla oli pikaliimaa mukana. Ehdin laittaa irtoilevat osaset paikoilleen juuri sopivasti ennen photoshoottia.

 Photoshootista minulla ei ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Kuvaaja oli todella mukava, osasi asiansa, ehdotti hyviä poseja ja vielä kantoi kassinikin herrasmiesmäisesti. Tulin hyvin iloiseksi. ;_; Kuvasimme siinä conalueen läheisessä puistossa jonka kautta pääsee linja-autoasemalle; paikka oli oma valintani sillä ajattelin sen sopivan Lottielle paremmin kuin Sibeliustalon urbaanin ympäristön. Paikkavalinta osoittautui hieman haasteelliseksi, sillä jo pelkästään kävelymatka sinne oli yhtä helvettiä lonksuvien ja hiertävien kenkieni vuoksi (joita en voinut ottaa oikein poiskaan koska kymmenen denierin sukkahousut asjfaifamai). Paikan päällä kenkieni korot upposivat jatkuvasti maahan ja pukuun tarttui vähän väliä niitä keltaisia madonnäköisiä roskia, joita puut karistivat. Tästä huolimatta kuvaussessio sujui hyvin ja valmiista otoksistakin tuli varsin hienoja. Derppailen tosin aika monessa (+ sukkahousujeni raja näkyy parissa kuvassa asgasjadamflk), mutta se ei tietenkään ollut kuvaajan vika. Aion ehdottomasti turvautua cosplayshoot-palveluun jatkossakin mikäli saan aikaiseksi sellaisia pukuja jotka ansaitsevat osakseen vähän laadukkaampia valokuvia.

Näin siis Desuconissa, seuraavana vuorossa Animecon. Kanba-peruukki tipahti tänään postilaatikkoon joten seuraavat viikot työstetään enemmän tai vähemmän ahkerasti Pingviinirumpu-cosseja.