Komentajan kierrätys + koulutyttöninjailu = Tracon 2014

Kuvittelin tänä vuonna olevani jotenkin ajoissa Tracon-cossien kanssa ja arvioin voivani viettää conia edeltävän viikon a) ompelematta ja b)stressaamatta cosseista.

No, niin kuin näissä asioissa aina käy, olin pahasti väärässä ja huomasin ompelevani Asukan hametta soluasunnon pienessä keittiössä aivan liian myöhään illalla coniinlähtöpäivän häämöttäessä aivan liian lähellä.

Lauantaina kierrätin jälleen kerran Erwiniä, sillä luvassa oli Shingeki-luentoa sekä miittinkiä. Luento oli oikein asiapitoinen ja veikeä ja nautin siitä suuresti, ja miitissäkin oli mukavaa, joskin tunsin välillä oloni hieman vanhaksi. Miitissä mukana oli myös huippuhieno Pixis-cossaaja, jonka kanssa minun oli vain aivan pakko päästä kuvaan. (Jos tunnistat itsesi/kaverisi, ilmoitathan minulle, kiitos!)

Kameran takana Okkun.

Shinkkeilyn lisäksi kävin katsastamassa myös WCS-karsinnasta, Hall cosplay -kisasta ja missimittarista koostuvan paketin. Sain pienimuotoisen fanityttöilykohtauksen Ace Attorney/Steel Samurai -esityksen kohdalla, ja harmittelin syvästi sitä ettei esityksen kyhännyt parivaljakko saanut sijoitusta. Muutoin voittajat olivat mielestäni täysin oikeat, etenkin nimenomaiset voittajat ja Japaniin lähtijät, joiden esitys lienee sulattanut joka ikisen kisaa seuranneen sydämen. Esitys oli mukavan erilainen kuin useimmat cosplaykisaesitykset ja kaiken lisäksi erittäin hyvin tehty. Harvoin tulee vastaan cosplayesitystä, jonka aikana ei ole yhtää ainutta mielenkiinnon lopahtamisen hetkeä. Täydellisen toimiva ja herttainen paketti! Tykkäsin kovasti myös kakkoseksi tulleen parin esityksestä, sillä vaikka se olikin yksinkertainen se toimi aivan loistavasti ja oli idealtaan selkeä ja hauska. Lisää tällaista! Allekirjoittaneella iskee aina kisojen jälkeen hirveä hinku tunkea lavalle itsekin, mutta se ei ole millään muotoa realistinen haave kun ottaa huomioon, miten korkea taso Suomen cosplaykisoissa nykyään on.

Sunnuntaina oli sitten luvassa ninjatytyilyä. En vieläkään oikein tiedä miten päädyin cossaamaan nk. herrasmiessarjasta nimeltä Senran Kagura (pelistä Senran Kagura Burst), mutta kaipa se liittyi ihaniin hahmoihin ja söpöihin hahmodesigneihin. Asuka on näin nopeasti muisteltuna ensimmäinen pirteä päähenkilötyty jota cossaan, yleensä sellaiset hahmot eivät vain onnistu sulattamaan minua täysin. Asukassa kuitenkin oli paljon samastuttavia puolia ja neiti myös pohti jonkin verran samoja asioita kuin joita olen viime aikoina joutunut itse pohtimaan. En ole enkä tule koskaan olemaankaan 15-vuotias lyhyt ja siro isosilmäinen japanilaiskoulutyttö, mutta se ei tällä(kään) kertaa estänyt minua cossaamasta.

Asuka-kuvista saan kiittää henkilöitä nimeltä paneroitukala, tamucist ja Ibi.

Sarjauskollisuus oli paras tekosyy sushilounaalle.

(Avril Lavigne-äänellä:) K-K-KAWAII

Asuka on cosseistani ensimmäinen, jossa pääsin viimein käyttämään sitä kaikkien hehkuttamaa ja palvomaa worblaa. Askartelinpaskartelin siitä Asukan käsiarmorit sekä kôdachien (miekkojen) terät. En ole vielä mikään worbla-ekspertti, mutta pakko myöntää että siinä on pirun helposti työstettävä materiaali, joka antaa paljon anteeksi. Kokonaisuudessaan puku oli aikamoisen yksinkertainen ja helppo, joskin tietyt osat aiheuttivat enemmän päänvaivaa kuin mitä olin ajatellut. Hameen vekit paikallaan pitävä pikapalttausnauha alkoi irtoilla inhottavasti jo kesken hameen teon, jouduin vääntämään ja kääntämään rautalankaa sisällään pitävää valkoista rusettia suorastaan luvattoman monta kertaa ennen kuin se asettui poninhäntään edes suhteellisen nätisti, ja ylipolvensukkien kiinnitys (Lindexin alusvaateteippi) jännitti suuresti ja lopulta petti itse conissa.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten moni conittaja tunnisti cossini. Senran Kagura Burst kun on vielä suhteellisen uusi eikä kovin tunnettu peli, ja ne jotka sen tuntevat pitävät sitä lähinnä läppänä (kieltämättä ihan hyvin perustein). Kenties hupaisin tähän pukuun liittyvä hetki oli se, kun olimme porukkamme kanssa lähdössä sunnuntaina kotiin ja kokosimme kamoja parkkipaikalla, ja yksi minut aiemmin päivällä tunnistaneista conittajista huikkasi pilke silmäkulmassa: "Asuka ajaa sitten varovasti ettei vaatteet repeä kesken kaiken!". Hahmoon liittyvä (hyväntahtoinen) läppä on minulle yksi hauskimmista cosplayhin liittyvistä puolista ja lämmitää aina sydäntäni kovasti. Positiivista hämmennystä ja ilon hetkiä aiheutti myös eräs henkilö, joka lähestyi minua sunnuntaipäivänä ja kertoi pitävänsä blogikirjoituksistani ja kutsui minua inspiroivaksi ihmiseksi (!!!). Niin että jos satut olemaan tämä mukava henkilö ja lukemaan tätä tekstiä, kiitos paljon sinulle vielä kerran! Piristit päivääni suuresti.

Tämän vuoden puolelta conit taisivatkin olla nyt tässä, ja ensi vuoden puolesta lukkoon on tällä hetkellä lyöty ainoastaan Frostbite. Yukicon kiehtoisi, mutta lipuista tappeleminen ei, joten katsoo miten sen kanssa käy. Kesän tapahtumia taas tulee mietittyä vähän myöhemmin kunhan kesätyötilanne selkeytyy. Tapaamme siis seuraavan kerran hamassa tulevaisuudessa. 

Tapahtumakesä 2014 2: Photoshootit

Conittamisen lisäksi minä, kesän ajaksi takaisin vanhemmille muuttanut työtön pummi, kerkesin myös photoshoottailemaan kavereiden kanssa. Photoshootit ovat vain jotakin niin ihanaa; puku ei yleensä ehdi rytistyä ja karistaa maalejaan vaan on kuvissa hehkeimmillään, ja eri poseja/ilmeitä ehtii kokeilla kaikessa rauhassa vailla conpäivän alituisia kiireitä. Ensimmäisen shootin ensimmäiseksi shootattavaksi cossikseni päätyi Lisa Lisa, jolla olin debytoinut vain muutama päivä ennen kyseisen photoshootin järjestämistä. Rouva Joestarin kuvaamisesta vastasi Ibi.

Jojo-poset; asia jota minun pitää vielä harjoitella.

Yksi shootin eeppisimmistä hetkistä oli SnK-photoshootreissu Hämeenlinnaan. Kun lämpötila oli jämähtänyt sinne 30 plusasteen tienoille, peruukki, remmit ja takki alkoivat varsin pian tuntua erittäin tukalilta. Onneksi linnan muurien suojassa oli edes hieman viileämpää kuin pihalla. Näin hulppeissa ja SnK-maailmaan sopivissa maisemissa en ole aiemmin kuvannut enkä tule varmaan koskaan kuvaamaankaan. (Ryhmäkuvat napsaisi Mao, yksilökuvat Ibi ja Okkun.)

Ja koska Shingeki on helpoin cossattava sarja ikinä sen jälkeen kun olet askarrellut yhdet remmit ja takin, cossasin erittäin ovelasti myös Levin squadilaista, Erd Giniä toisena päivänä pidetyssä SnK-shootissa. R.I.P Bishopin ihana pitkä tukka, olet nyt pysyvästi lyhyellä ponnarilla.

Abouttiarallaa kuukausi tuon shootin jälkeen pidimme toisen shoottausputken samassa paikassa. Tälläkin kertaa paino oli Shingekissä, mutta sain kuvautettua myös erään pitkään suunnitteilla/tekeillä olleen cossini. (Kuvat by Ibi ja Okkun, editoinnista vastasin itse.)

Aivan oikein, kyseessä on Persona 4:n protagonisti eli Yu Narukami/Souji Seta/Ismo Laitela/younameit. Ryhdyin suunnittelemaan tätä cossia muistaakseni joskus vuonna 2011, joten ehtihän tässä vierähtää aikamoinen tovi ennen kuin sain potkittua itseni tekemään tämän cossin. Puku oli simppeli ja helppo päällä, ainoa ongelmana oli peruukki raskaine otsatukkineen. Sinänsä tuota otsista ei olisi ollut vaikeaa lyhentää/ohentaa, mutta tilasin peruukin alun perin uutta Edgeworth-cossia ja sen kilometrin korkuista otsatukkaa varten, enkä siis voinut käydä peruukin kimppuun saksien kanssa. Protagonistina posettaminen oli ehkä maailman helpointa ikinä, kyseessä kun on varsin chilli ja ilmeetön hahmo. Ehkä vielä jonain päivänä tämä puku pääsee conkäyttöönkin.

Sitten vähän lisää Shingekiä. (Kameran takana Ibi.)

Huhhuh, tulipas nyt spämmittyä teitä kuvilla. Erwin on tällä hetkellä ehdottomasti käytetyin/kuvatuin pukuni, ja jatkoa piisaa Traconissa. Sinne siis!

Tapahtumakesä 2014 1: Desucon ja Animecon

Huhhuh. Kesän conit ovat takanapäin ja Tracon häämöttää reilun viikon päässä. On siis luultavasti korkea aika raapustaa muutama sananen kesän moninaisista tapahtumista.

Ihan ensiksi Desucon. Desucon Desucon Desucon desu ei pettänyt tänäkään vuonna, vaikka con olikin välillä oikeata mielialojen vuoristorataa. Cossasin perjantaina ja lauantaina Erwiniä ja sunnuntaina meillä oli merimiesteemainen Free!-ryhmäcosplay. Perjantai oli minulle kenties conpäivistä mukavin, ja siitä saan kiittää suureksi osaksi kaikkia niitä ihmisiä, jotka tulivat juttelemaan kanssani ja kehumaan cossiani (erityisesti aiempaa muhkeammat kulmakarvani saivat kehuja osakseen). Oikeasti, sellaista fiilistä en ollut kokenut miesmuistiin. Mikäs sen hienompaa kuin saada positiivista palautetta cossista, johon on panostanut ja jonka lähdemateriaalina on hahmoista rakkain. Minusta ja ihanasta Ibi-Levistä napsittiin varsin runsaasti kuvia molempina päivinä, ja etenkin perjantaina oli varsin hupaisaa palata photoshoottaamasta conpaikalle kun matka keskeytyi valehtelematta joka toisen metrin jälkeen jonkun innokkaan tullessa pyytämään kuvaa. Huippumukavaa! Pääsimme yhdelle videollekin. Lauantaikin kului varsin touhukkaissa ja hilpeissä merkeissä, joskin tässä postauksessani mainitut ajatukset nakersivat inhottavia reikiä yleisfiilikseeni. Perfektionismi, miksi olet niin nihkeä seuralainen. 

Plöö. Kameran takana taisi olla Okkun.

Sunnuntaina leikittiin taasen uimapoikia, ja kerrankin conpaikan ympäristö sopi yksiin lähdemateriaalin kanssa kuin mitäänsanomaton päähenkilöpoitsu ja OP:ssä ensimmäiseksi nähty tyttö. Merimiesasuisia iwatobilaisia ja nättejä laivoja, siinäpä vasta yhdistelmä.

Ginger-I kuvasi.

Kuvaajana taisi olla clairest?

Vaikka tämä asu onnistuikin teknisesti varsin hyvin, en silti ollut tyytyväinen lopputulokseen. Inhoan Makoto-peruukkiani, sillä kun on tapana lässähtää lukuisista hiusgeeli- ja -lakkahyökkäysyrityksistä huolimatta, ja asuun kuuluva lakki liiskasi tukkaa entisestään. Lisäksi havahduin jälleen kerran siihen tosiasiaan, että omaan leivinuunin kokoiset lanteet, ja niinpä näytin asussani varsin.. epämiehekkäältä. Ajoittain tunsin oloni erittäin rumaksi ja epäonnistuneeksi, mutta ainakin ryhmämme kanssa hengailu ja kuvien ottaminen olivat mukavaa ja piristävää puuhaa.

Desua seurasi Animecon, jossa olikin muikein ja kiinnostavin kunniavieras miesmuistiin. Neiti Morin nimmarin jonottamisen lisäksi käväisin cosplaydeitissä taas kerran, mutta muutoin con kului ulkona (helteessä) hengaamisen merkeissä. SnK-cossit olivat varma huomiomagneetti tälläkin kertaa, ja pienestä (mutta sitäkin upeammasta!) ryhmästämme räpsittiin valtaisasti kuvia. Kaikki huomio ei ollut pelkästään positiivista, vaan minut glompattiin portaissa (en tiennyt että niin voi oikeasti käydä Suomessa) ja deitin jälkeen muuan cossaaja tuli tuputtamaan minulle ja kanssani lavalla olleelle Ibille näkemyksiään siitä, kenen kanssa Levi "oikeasti" kuuluisi yhteen. No, jaa, näitäkin sattuu joskus, onpahan jotakin jolle pudistella päätään epäuskoisena.

Tällä kertaa mukana oli myös Mike! Kuvaajana Mao.

(Ikärajattomissa) iltabileissä tuli piipahdettua tänäkin vuonna, ja vaikken hirmuinen bailaaja olekaan, minulla oli hauskaa. Hyvä seura pelastaa monesti laimeankin tapahtuman, joskaan tällä kertaa ei tarvinnut huolehtia siitä. Iltabileiden musiikki oli oikein erityishyvää ja jos en pelkäisi näyttäväni breikkaavalta perunalta tanssiessani, olisin jorannut pilkkuun saakka. Iltabile-lookini oli tänä vuonna varsin hemaiseva; revin pikkusiskon kaapista itselleni Erwinin "isivitsiversion" eli yhdessä SnK-chibianimen jaksossa nähdyn ihastuttavan (...) asukokonaisuuden

Jotain kummia setiä. Mao kuvasi.

Sain viiksistäni useammankin hupaisan kommentin matkalla iltabileisiin. Näytin muuten ihan Seppo Taalasmaalta.

Ette voi kiistää tätä huomattavaa yhdennäköisyyttä!

 Sunnuntaina kiiruhdettiin aivan ensimmäiseksi Kaoru Morin nimmarijonoon, ja riemastus oli suuri kun nimmariliput saapuivat sittenkin ajoissa paikalle ja löysivät tiensä porukkamme hyppysiin. Sunnuntain lookini oli pitkästä aikaa naisellinen, sillä cossasin Lisa Lisaa/Elizabeth Joestaria sarjasta Jojo's Bizarre Adventure. Kiitos valitsemani asun lukuisten eri anime-, manga- ja peliversioiden sekä sarjan piirtäjän tavan vaihdella hahmojensa asujen ulkonäköä kesken sarjan, lähdekuvien etsiminen oli varsin hermojaraastavaa puuhaa. Lopullinen versioni muistuttaa eniten tätä alla olevaa figuuriversiota asusta:

Vahvat ja mielenkiintoiset naishahmot ovat heikkouteni, eikä Lisa Lisa ole poikkeus. Tutustuin hahmoon alun perin kun ystäväni totesi hahmon sopivan minulle ja ehdotti täten sen cossaamista. Olin aiemmin yrittänyt lukea Jojoa mangana mutta jättänyt urakan sikseen kesken ensimmäisen juonikaaren, mutta kakkosjuonikaaren animeversio olikin todella viihdyttävä. Lisa Lisa nousi suosikkihahmokseni välittömästi ensiesiintymisensä jälkeen.

tamucist kuvasi.

Äiti ja poika (eyeless1703) posettavat.

Ginger-I kuvasi.

Olin naiivisti kuvitellut tämän cossin olevan suhteellisen helppo, ja loppujen lopuksi kävi juuri niin kuin käy aina silloin kun erehtyy kuvittelemaan noin. Tällä kertaa suurin ongelmakimppu oli cossiin tarvittava peruukki, tai oikeastaan peruukit, sillä rouva Joestarin tuuhea kuontalo saatiin aikaan yhdistämällä kaksi peruukkia. Tämän lisäksi minun piti muotoilla peruukkiin uusi hiusraja, mikä luonnistui kangaspala-ompelukone-erikeeper-menetelmällä. Uusi hiusaraja auttoi suurimman peruukkiin liittyvän ongelman, pienuuden, kanssa, eikä hiusraja karannutkaan takaraivolle kuten aluksi oli uhkana. Lisa Lisan cossaaminen oli hauskaa ja tunsin oloni pitkästä aikaa kauniiksi.

Molemmat kesän conit olivat siis aika lailla peruskauraa. Olen hieman ymmälläni takaperoisesta kehityskaarestani: kävin nuorempana enemmän ohjelmissa kuin nykyään. Tämä ei johdu conien ohjelmatarjonnan kehnoudesta, vaan huonoista ajoituksista ja "en ehdi/jaksa/pysty kävelemään luentosalille asti"-mentaliteetista. Yritän skarpata jatkossa, sillä conohjelmaa ei ole läheskään yhtä kiva seurata Youtubesta kuin paikan päältä. Jospa Traconissa sitten!

 Ja Traconin cossisuunnitelmani näyttävät tosiaan tältä.

Le gasp, ensimmäinen video yli 100 seuraajan kunniaksi

Huhhuh, kesä on mennyt niin nopeasti etten ole saanut aikaiseksi yhtäkään con- enkä photoshootraporttia. Tässä on yksi niistä syistä jonka vuoksi en ole päivitellyt blogia sen kummemmin: ensimmäinen cosplaymusiikkivideoni, jota olen työstänyt toukokuusta asti maagisen sadan seuraajan rajan ylitys mielessäni. Aloitin videon teon noin 98 seuraajan kohdilla arvellen, että hyvissä ajoin aloittaminen kannattaisi, ja ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin seuraajia olikin jo ensin 101 ja sitten 102. En oikein vieläkään meinaa uskoa että teitä seuraajia on noin paljon, kiitos teille kaikille kun jaksatte kiinnostua kotkotuksistani! 

Tosiaan, hyppäsin nyt itsekin Blame it on the cosplay -junaan inspiroiduttuani keväällä Yumin vastaavasta videosta. Ei kestänyt kauaa valita videoon sopivat hahmot (paljastus: käytin itselleni tällä hetkellä rakkaimpia mieshahmoja), ja sopiva biisi minulla olikin jo päässäni valmiina, sillä olin harkinnut tekeväni siitä Magi-AMV:n, ja tuo biisi sattui olemaan Simon Curtisin Superhero. Pyrin laittamaan valitsemani hahmot hokemaan heidän tarinaansa sopivia lyriikoita, toivottavasti se näkyy. 

Videon taustana toimi opiskelijakämppäni valkoinen seinä ja koska tein kaiken alusta loppuun itse, kamera sai kököttää jalustalla. (Koska kuvasin järkkärillä, tarvitsin tarkennuspisteen, ja siinä auttoi peruukkipääni ja Virionin keskeneräinen peruukki.) Mukana laulaminen tyhjässä huoneessa hassu asu päällä tuntui vähän nololta ja oma naama ja eleetkin aiheuttivat myötähäpeää, mutta olisi tulos voinut loppujenlopuksi olla huonompikin. Videon tallentamisessa ja lataamisessa nettiin oli lukuisesti ongelmia, mutta niistäkin lopulta selvittiin ja tulos on nyt tässä. Teknisesti video ei ehkä ole ihan huippulaatua, sillä se on kyhätty wanhalla Sony Vegasilla ja kuvasuhdekaan ei ole HD-mallinen. Kaiken lisäksi Blogger kusi videon laadun joten jos joku haluaa tiirailla mitä hahmojen nostelemissa lapuissa lukee, laitan tähän linkin Tumblriini ladattuun versioon.

..Jopas olen taas kriittisellä päällä. No, oli miten oli, toivottavasti video pystyy välittämään edes jollakin tapaa sen, mitä tunnen näitä hahmoja cossatessa ja tätä harrastusta harrastaessa. Vielä kerran, suurkiitos kaikille seuraajilleni. 

Kun perfektionismi pilaa kaiken

Ei, tämä ei ole Desucon-raportti, vaikka käynkin läpi jonkun verran Desuconissa kokemiani tuntemuksia. Desucon-raportti tulee sitten kun saan kasaan julkaistavia kuvia.

Olen aina ollut perfektionisti. Pienestä pitäen olen ollut "kiltti tyttö" ja menestynyt koulussa vanhempien mieliksi, ja yläasteella sekä lukiossa laihdutin pakonomaisesti koska ajattelin, että olemalla laiha saavuttaisin täydellisyyden. Perfektionismini on muuttunut ajan kuluessa. Ennen se oli vahvasti mallia "jos en osaa en edes yritä sillä mitä järkeä yrittää jos lopputulos ei ole täydellinen", mutta pikkuhiljaa tämä malli on lieventynyt ja lieventynyt, sillä etenkään cosplayssa ei pötkitä pitkälle mikäli ei edes yritetä kokeilla uusia tekniikoita. Olen iloinen siitä, että olen ryhtynyt kokeilemaan uusia tekniikoita ja materiaaleja sekä vähän aiempaa haastavampia pukuja, sillä mikäli en olisi tehnyt niin, kyhäilisin varmaan vieläkin niitä lakanakangasmiestenpukuja vuosien 2010-2011 malliin. Nykyinen perfektionismini on lähinnä mallia "yrittää pitää, mutta auta armias jos mokaat sillä eivät muutkaan mokaa". On kamala tunne, kun tajuaa että vaikka tekisi parhaansa, se ei riitä. Esim. Virionin jousipyssyä tehdessä yritin parhaani, mutten siitä huolimatta saanut jousen runkoa tarpeeksi kestäväksi ja niinpä se nyt lojuu tuolla lattialla yhdestä kohdasta katkenneena enkä tiedä mitä ihmettä sille tekisin. Inhottavinta tässä on se, että kaiken muun epäonnistumisen tuottaman mielipahan lisäksi minua vainoaa ajatus siitä, että kuka tahansa muu cossaaja olisi todennäköisesti onnistunut välttämään tuon virheen ja saanut jousen ajoissa valmiiksi niin kuin pitikin. Vertailu on yksi suurimmista synneistäni, mutta vaikka kuinka yrittäisin muistuttaa itseäni siitä että oman itsen vertaaminen muihin on ajanhukkaa, ajaudun kerta toisensa jälkeen tekemään niin ja inhoamaan itseäni vähän lisää. 

Desuconissa vertailukammoni ja sitä seuraava ahdistus leimahtivat liekkeihin varsin yllätyksettömästä syystä: käytin jälleen Erwiniä eli cossasin Shingeki no kyojinista, ja koska sarja on edelleen huippusuosittu myös cossaajien keskuudessa, Desuconia kansoittivat cossaajat, joilla oli luonnollisesti yllään lähes tismalleen samanlainen univormu kuin minulla. Tämä puolestaan johti väistämättä siihen, että vertailin jatkuvasti omaa cossiani muiden pukuihin ja ahdistuin nähdessäni milloin minkäkin puvunosan tehtynä paremmin kuin miten olin itse onnistunut tekemään. Tämä ei tietenkään ollut muiden SnK-cossaajien syytä, vaan vika oli sataprosenttisesti omassa päässäni. Ihailin muiden cosseja kaukaa enkä uskaltanut mennä juttelemaan kenenkään samasta sarjasta cossanneen kanssa, sillä häpesin omaa pukuani ja sen kelvottomuutta niin paljon, että tunsin ettei minulla ollut oikeutta mennä puhumaan noille ihmisille. Vaikka maalaisjärki kertoi minulle, ettei yksikään noista ihmisistä olisi todennäköisesti haukkunut minua ja pukuani maanrakoon, pelkäsin silti heidän ajattelevan minun pilanneen lempihahmoni huonolla puvullani, ja tämä ajatus riitti pitämään minut loitolla vaikka olisinkin kovasti halunnut mennä juttelemaan muille SnK-cossaajille. En halunnut näyttää noille samaa sarjaa ja samoja hahmoja fanittaville ihmisille, että olin tehnyt puolivillaista työtä cossini suhteen ja siten pilannut tahtomattani lempihahmoni. Järkitasolla tiedän touhuni olleen aivan älytöntä, mutta tunnetasolla olin aivan varma siitä, että olin toiminut oikein jättäytyessäni syrjään häpeämään cossiani. Halusin kuulua joukkoon, mutta samaan aikaan tunsin ettei minulla ollut oikeutta siihen koska cossini oli niin kelvoton. Kun vertailukohteita oli paljon, kuka muka olisi valinnut minut kun tarjolla oli paljon parempiakin vaihtoehtoja?

Viimeisin lause on oikeastaan koko minäkäsitykseni kiteytettynä. Olen aina tuntenut, että minun täytyy hipoa täydellisyyttä tai muuten en kelpaa, sillä muilla ihmisillä on muitakin hyviä ominaisuuksia kuin hyvä koulumenestys tai tässä tapauksessa hyvä cossi. Tiedän, ettei kukaan ole vailla vikoja tai heikkouksia ja että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen ollakseen pidetty tai hyvä ihminen, mutta siitä huolimatta tunnen itseni arvottomaksi vertaillessani itseäni muihin. Kun maailma kerran on pullollaan minua itsevarmempia, laihempia, sosiaalisempia, lahjakkaampia, kauniimpia ja taitavampia ihmisiä, mihin minua muka tarvitaan? Tuo ajatus suorastaan tihkuu itsesääliä eikä todellakaan ole sieltä miellyttävimmästä päästä, mutta se on ollut seuranani niin kauan kuin muistan. Etenkin cosplayssa tuollaiset fiilikset ovat jatkuvasti pinnassa, sillä tämän harrastuksen parissa mahdollisuudet vertailuun ovat äärimmäisen otolliset. En ole vielä kertaakaan löytänyt cossikuviani Ylilaudalta tai /cgl/:n dissausketjuista, mutta en siitä huolimatta voi olla luettelematta päässäni niitä cossieni lukuisia yksityiskohtia, joista arvon anomuumit löytäisivät satavarmasti nipottamisen varaa. Tämä on osasyynä siihen, miksi en loppujenlopuksi saanutkaan Virionia tehtyä Desuconiin. Aluksi saumattomasti sujuneen puvunteon tyssätessä pariin virheeseen tunsin koko cosplayskenen nauravan minulle (vaikka näin ei tietenkään ollut), ja inhottavan ajatuksen seuratessa toistaan meinasin lopulta pyörtyä kesken cossinteon. Pelkään suunnattomasti muiden tuomitsemista ja torjuntaa, minkä vuoksi olen superkriittinen itseni ja pukujeni suhteen. Mitä enemmän cosseissani on epäkohtia, sitä enemmän syitä muilla ihmisillä on tuomita minut.

Pahinta tässä on kenties se, että vaikka koen itseni perfektionistiksi, cosplayn kohdalla kyse on pelkästä sanahelinästä. En ole laiha enkä kaunis, en ole koskaan voittanut cosplaykisasta mitään enkä osaa tehdä vaikeita proppeja tai asuja. Vaikka puvunteon aikana tuntuu siltä, että annan ja yritän kaikkeni, viimeisteltyä lopputulosta katsellessani ajattelen lähes aina olleeni laiska. Itsekurini on äärimmäisen huono eikä kärsivällisyyteni riitä siihen, että tekisin miljoona koekappaletta ennen varsinaista pukua jotta lopputulos olisi sataprosenttisen täydellinen. Tiedän että on tuskin olemassa cossaajaa joka olisi oikeasti tyytyväinen joka ikiseen yksityiskohtaan kasvoissaan, kropassaan ja etenkin puvuissaan, muuta siitä huolimatta en tunnu pääsevän eroon siitä aika ajoin mieleeni pulpahtavasta harhaluulosta, että minua paremmat cossaajat ovat cosplay-uransa aikana kehittyneet ja oppineet niin paljon etteivät tee enää virheitä. Kukaan meistä ei ole jumalolento tai yli-ihminen, mutta siitä huolimatta tunnen olevani pohjasakkaa kaikkine virheineni.

Cosplayharrastus on kaksiteräinen miekka. Parhaimmillaan se voi toimia huonoitsetuntoiselle ihmiselle hyvänä keinona kasvattaa itseluottamusta ja oppia löytämään omat vahvuudet, mutta huonoimmillaan se ruokkii itsekriittisyyden noidankehää ja latistaa itsetuntoa entisestään. Jätän suosiolla jaarittelematta photoshopattujen cossaajien ihannoimisesta, ulkonäköpaineista ja muista ikuisuuskysymyksistä, sillä niistä on jauhettu jo aivan kylliksi myös täällä minun blogissani. Tällä kertaa tarkoitan itsetunnon latistamisella sitä, miten heikolla itsetunnolla varustetun cossaajan (kuten minun) on aivan liian helppoa tuntea olonsa riittämättömäksi, kun kanssacossaajat ympäri internettiä kertovat toinen toistaan suuremmista uhrauksista cosplayn eteen. Cossaaja X aloittaa puolen vuoden rautaisen superdieetin näyttääkseen täydelliseltä bikinicossissaan, cossaaja Y tekee pukunsa kolme kertaa alusta alkaen ennen kuin on siihen vihdoin tyytyväinen, cossaaja Z tekee ihka ensimmäisen pukunsa ja voittaa sillä cosplaykisan, ja cossaaja Å huokailee suureen ääneen sitä miten hänen täydelliseltä näyttävä pukunsa vailla turhia saumoja ja langanpätkiä on hänen mielestään aivan paska. Etenkin viimeinen esimerkki poraa suuren reiän (tällaisen) huonoitsetuntoisen cossaajan itseluottamukseen: "Jos noinkin hyvältä näyttävä cossaaja on tyytymätön upeaan asuunsa, minun huonompi cossini kelpaa lähinnä takan sytykkeeksi." Tiedostan kyllä, että cossaajat tuppaavat olemaan tyytymättömiä asuihinsa taidoistaan ja pukujensa tasosta riippumatta, mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta jos joku omaa cossia huomattavasti paremman puvun tehnyt cossaaja toteaa olevansa aivan surkea. Suomalaisen cosplayn taso on noussut aivan huimasti ja nousee yhä edelleen, ja tällaista hyvin hitaasti kehittyvää pukuilijaa moinen meno hirvittää hiukan. Tuntuu siltä, että aina pitäisi olla hieman parempi hieman nopeammin, ja jos niin ei käy, itsetunto vajoaa pohjamutiin -- miten muut pystyvät kehittymään noin nopealla tahdilla ja mikä minussa on vikana kun en itse siihen pysty?

Perfektionismi voi kohtuullisina annoksina edesauttaa kehittymistä cossaajana, mutta liiallisuuksiin mennessään se saattaa lamauttaa ja imeä ilon koko harrastuksesta. Etenkin conissa on inhottavaa tuntea olonsa rumaksi ja epäonnistuneeksi, sillä moiset negatiiviset ajatukset syövät väistämättä osan conkokemuksesta. Vaikka minulla olikin älyttömän hauskaa Desuconissa, viikonloppuni oli myös täynnä hetkiä jolloin olin purskahtaa itkuun ja halusin repiä cossin yltäni ja polttaa sen kokossa. Toivon ettei sellaisia hetkiä tule enää. Ainoa tapa päästä irti perfektionismin oravanpyörästä lienee omien ajattelumallien muuttaminen ja armollisuuden opetteleminen, mutta voin omien kokemuksieni perusteella sanoa ettei se ole läheskään niin helppoa kuin miltä se kuulostaa.

Muikea Mimicon

Mimicon tuli ja meni, ja on vieläkin hieman vaikeaa uskoa että osallistuin coniin jonka päivien välissä oli mahdollista käydä kotona nukkumassa. Automatka kesti suuntaansa reilun tunnin, ja niinpä seurueemme suhaili Mikkeli-Savonlinna-väliä molempina päivinä sen sijaan että olisi jäänyt Mikkeliin yöksi. Ei yhtään pöljempi vaihtoehto, sanon minä, sillä etenkin matkatavaran vähyys ja unohtamisen pelon puute olivat mukavaa vaihtelua. Mimiconista oli jäänyt viime vuoden perusteella mielikuva kivasta pikkuconista jonka suhteen ei tarvitse sen kummemmin stressata, ja tämä piti paikkansa myös tänä vuonna. Itse asiassa tänä vuonna stressiä oli jopa viimevuotista vähemmän, sillä tänä vuonna en osallistunut minkään sortin kisailuihin tai show-ohjelmiin. Conissa aika kului lähinnä photoshoottaillen ja kavereiden kanssa hengaillen, joskin ohjelmaakin (Watamote-luento, Älä piirrä mangaa -luento ja lauantain cosplaykisa) tuli myös katsottua. Tänäkin vuonna Mimiconissa tuli sellainen fiilis kuin olisi päässyt vahinkoaikamatkalle vuoteen 2009: conissa oli todella paljon polvenkorkuisia harrastajia ja lauantain kisassa nähtiin niin Rozen Maidenia kuin Edward Elrickin. Varsin kotoinen tuulahdus menneisyydestä, sanon minä. Yleisfiilis tapahtumassa oli muutenkin positiivinen enkä joutunut todistamaan minkäänlaista häiriökäyttäytymistä.

Lauantaina meillä oli pienimuotoinen Shingeki no kyojin -cossiryhmä kera Ginger-In, tamukin, yacin ja ibin. Oli hauskaa ryhmäillä eri kokoonpanolla kuin viimeksi shootissa ja ottaa vähän erilaisia kuvia. (Heti conin alettua kuulin kaveriltani erään Homestuck-cossaajan valittaneen Mikaelin naistenvessassa että conissa oli muka liikaa Shingeki-cossaajia. Tämä oli varsin hupaisaa, sillä vaikka SnK taisi olla conin cossatuin sarja, ei sen hahmoja nyt niin paljoa näkynyt suhteutettuna koko conkansan määrään.) Olin aluksi vähän epävarma sen suhteen löytyisikö Mikaelin hieman futuristisilta mailta mitään sopivaa taustaa Shingeki-kuville, mutta onneksi lähellä oli myös metsää ja nättejä siltoja. Sinne siis. Kameran takana katsuies-bobcut ja Okkun.

Olin korjaillut Erwiniä Mimiconia varten vahvistamalla rintaremmin ja leikkelemällä vähän peruukkia. Sillä sekunnilla kun nousin autoon, toinen lantiovyössä kiinni olevista mustista pikkuneliöistä päätti sanoa itsensä irti (kirjaimellisesti), ja samaan syssyyn huomasin toisen pikkuneliön kadottaneen hopeisen nappinsa. Sain neliön liimattua mutta hopeinen nappi on yhä karkuteillä, pitää etsiä sille korvaaja vielä ennen Desuconia. Itse conissa mikään ei onneksi hajonnut enää vaikka olin niin pelännytkin, mutta eräs toinen seikka harmitti minua cossini suhteen. Olen atoopikko ja koska apteekeista ei tällä hetkellä saa juuri sitä perusrasvaa joka oikeasti auttaa ihottumaani, käteni loistivat kirkkaanpunaisina koko conviikonlopun, mikä sai kieltämättä oloni varsin itsetietoiseksi ja sai minut tunkemaan kädet selän taakse aivan liian monessa kuvassa. Tästä huolimatta Erwinin cossaaminen oli ihan yhtä huikeaa kuin viime kerrallakin, enkä malta odottaa Desuconia jossa pääsen jälleen cossaamaan tätä suosikkihahmoani.

Sunnuntaina vedin kaapista viimeksi vuoden 2012 Animeconissa käytetyn Kanban, jota olin vähän korjaillut ennen conia. Kavensin housut ties kuinka monetta kertaa, maalasin kenkiin raidan, korjasin liivin ja leikkelin peruukkia aika rankalla kädellä ja voilá. Puku oli helppo ja mukava päällä, joskin kuuma siinä tuli varsin äkkiä, ja niinpä viipotinkin ympäri conpaikkaa ilman takkia suurimman osan päivästä. Päätimme avialan kanssa cossata pingupoitsuja ja ottaa niistä vähän enemmän kuvia kuin mitä debyyttikerralla tuli otettua, ja Mikaeli tarjosi suorastaan loistavan kuvausympäristön. Kameran takana katsuies-bobcut.

 

Olin positiivisesti yllättynyt että meistä otettiin muutenkin kuvia. Kivaa ettei Mawaru Penguindrum ole painunut kokonaan unohduksiin!

Näin siis Mimiconissa, ja ensi viikolla on vuorossa Desucon mikäli mitään odottamatonta ei satu. Koska Virion ei tule valmistumaan ennen Traconia, Desu-suunnitelmani näyttävät tältä:

(Minne ne naiscossit taas jäivät, sitä minäkin ihmettelen. Sen sijaan luvassa on ryhmäilyä, ryhmäilyä ja vielä vähän lisää ryhmäilyä, ja olisi muutenkin mukavaa tavata ihmisiä. Totean siis jälleen kerran että mikäli joku teistä lukijoista sattuu bongaamaan minut ja tahtoo tulla juttelemaan, tule ihmeessä. Tykkään jutskailla lempisarjoistani ja -hahmoistani ja hyvin monesta muustakin asiasta, mutta olen kamalan huono lähestymään itse ketään.)

Kuinka hyvin tunnet cossihahmosi? eli kuinka opin olemaan armollisempi itseäni ja muita kohtaan

Kuvittele, että olet hahmon X suuri fani. Kuvittele, että bongaat tapahtumassa Y cossaajan Å, joka on toteuttanut hahmon X niin hyvin, että hieraiset silmiäsi hämmästyneenä ja epäilet onko suosikkihahmosi muuttunut 2D:stä 3D:ksi ja ilmestynyt kohtalon saattelemana suoraan silmiesi eteen. Kuvittele, että menet cossaajan Å luo ja hukutat hänet kehuihin, minkä jälkeen toteat että onpa kivaa tavata toinen kyseisen sarjan ja kyseisen hahmon fani. Kuvittele, että cossaaja Å toteaa valinneensa hahmon X vain koska se näytti hänen mielestään kivalta.

Näin reagoisin luultavasti itse.

Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jo piiiiiiitkään, mutta aiemmin en ole vain saanut aikaiseksi ryhtyä kirjoittamaan. Nyt avaan vihdoin sanaisen arkkuni sillä aihe palasi uudestaan mieleeni valmistautuessani cossaamaan uusinta hahmovalintaani, Erwiniä. Erwin on minulle rakkain ja tärkein hahmo Shingekistä, ja kun sellainen hahmo osuu kohdalle, siitä haluaa tietää  k a i k e n . Miksikö? Koska a) on mukavaa oppia uusia asioita omasta lempihahmosta, ja b) koska valokuvissa poseeraaminen ja in character -läpän heittäminen mahdollisten muiden samasta sarjasta cossaavien ihmisten kanssa on huomattavasti helpompaa, jos tuntee hahmonsa kuin omat taskunsa. Nyt paljastuu siis sekin seikka minkä vuoksi ravaan cosplaydeiteissä niin paljon: niihin valmistautuessa saa pohtia sydämensä kyllyydestä sitä, miten hahmon menneisyys ja mieltymykset vaikuttavat hahmon nykyiseen käytökseen ja valintoihin. Erwin on uusin tällainen tapaus, mutta olen kokenut monesti ennenkin vastaavan innostuksen ja suorastaan sairaalloisen kiinnostuksen lempihahmojeni taustoja ja mielenliikkeitä kohtaan. Hyvä esimerkki tällaisesta on nk. tapaus Sinbad.

(Magin) Sinbad on minulle yhä edelleen yksi rakkaimmista fiktiivisistä hahmoista koskaan. Vielä ei ole ehtinyt kulua kovinkaan pitkää tovia siitä ajanjaksosta, jona halusin cossata Sinbadia joka ikisessä conissa johon olin menossa, koska nautin tämän suosikkihahmoni cossaamisesta niin paljon ja tunsin jääväni muussa tapauksessa paitsi jostakin. Fanituskauteni aikana olen oppinut Sinbadista yhtä sun toista ja alkanut tuntea pientä ylpeyttä siitä miten paljon hänestä tiedän. Tiedän että Sinbad on 183 cm pitkä ja painaa 83 kiloa, tiedän että hän menetti isänsä sodassa ja äitinsä sairaudelle, tiedän ettei hän ole käynyt armeijaa, tiedän että hänen lempiruokansa ovat kala ja alkoholin kanssa tarjottavat naposteltavat... Kaikkien näiden asioiden oppiminen on auttanut ymmärtämään tätä suosikkihahmoani paremmin, mikä on väistämättä heijastunut cosplayhin ja etenkin kyseisenä hahmona esiintymiseen sekä valokuvissa poseeraamiseen. Sinbadin cossaaminen onkin poikinut osaltani paljon enemmän ja paljon monipuolisempia kuvia kuin muiden cossaamieni hahmojen kohdalla. Sinbadia koskevan tietopohjani perusteella olen saanut helposti ideoita niin iloisiin, haikeisiin, humoristisiin kuin synkeisiinkin kuviin, ja siihen olen todella tyytyväinen. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon nyt uudestaan: omaa the lempihahmoa cossatessa fiilis on aivan toisenlainen kuin silloin kun valittu hahmo on vain "ihan kiva".

Oi onnea. Kuva on vanha mutta fiilis ei.

Juuri tästä syystä en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka valitsevat cossihahmon pelkän kivan hahmodesignin perusteella eivätkä tiedä hahmon taustoista, luonteesta jne. oikeastaan yhtään mitään. Miten tällaiselta cossaajalta luonnistuvat poseeraukset, mitä hän sanoo kaikille niille sarjan faneille jotka haluaisivat vääntää jutun juurta kyseisestä hahmosta? En tarkoita niitä cossaajia, jotka bongaavat kivan hahmodesignin ja lähtevät sen perusteella tutustumaan sarjaan ja hahmoon, vaan niitä cossaajia, jotka cossaavat pelkän hahmodesignin perusteella eivätkä välttämättä ole edes katsoneet/lukeneet/pelanneet koko sarjaa.

Itse olen edelleen sitä mieltä, etten ikinä kehtaisi cossata hahmoa josta en tiedä yhtikäs mitään, ja mikäli kuulisin jonkun cossaavan lempihahmoani pelkän kivan asun perusteella, kohottaisin satavarmasti kulmiani itsekseni. En näe mitään järkeä yhdentekevän hahmon valitsemisessa, sillä (kuten jo aiemmin totesin) silloin esim. poseeraaminen on kankeampaa kuin läheisen hahmon kohdalla. Tämä johtuu siitä, että minulle cosplay on (kaiken muun ohessa) tapa ilmaista muille omia kiinnostuksenkohteitani ja löytää sitä kautta samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Olen tavannut monet ystävistäni yhteisen lempisarjan ja siitä cossaamisen kautta, ja tämä tuskin olisi ollut mahdollista mikäli emme olisi tunteneet edes jonkinasteista kiintymystä sarjaa tai valittuja hahmoja kohtaan. Kivan hahmon kivoissa vermeissä conista ja cossaamisesta nauttii mielestäni enemmän, ja olen moneen otteeseen havainnut, ettei fiilikseni ole ihan yhtä muikea, jos valitsemani hahmo on suosikkini sijaan joku mukiinmenevä tapaus. Kuitenkin, en ole (enkä ole kyllä ajatellutkaan olevani) parempi harrastaja jos tiedän hahmostani enemmän kuin takanani narikkajonossa seisova cossaaja. Edes jonkinasteinen intohimo hahmoa/sarjaa kohtaan on mielestäni toivottavaa cosplayssa, muttei oikeuta dissaamaan niitä joiden mielestä oma lempisarjasi/-hahmosi on vain "ihan jees".

Kuitenkin! Kolikolla on myös toinen puoli. En aio ruveta paasaamaan siitä miten "ihmiset saa tehdä mitä haluaa enkä aio tuomita ketään ^_^" vaan aion kertoa siitä miten havahduin itse tajuamaan, ettei asia ollutkaan niin mustavalkoinen kuin luulin. Oli aika jolloin nakersin henkiset kynteni verisiksi nysiksi sen vuoksi, että pelkäsin vain Magi-animen katsoneiden ihmisten missaavan ison osan Sinbadin cossaamisesta, koska he eivät tienneet hahmosta niitä asioita jotka oli paljastettu mangassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo ajatus on varsin pöhkö ja hieman omahyväinenkin -- vaikka en sitä niin tarkoittanutkaan, siitä voi saada sellaisen kuvan etten muka pitäisi anime-only-faneja "oikeina faneina" ja että pitäisin muka itseäni parempana Sinbad-cossaajana koska tiedän hahmosta paljon. Näinhän asia ei tosiaankaan ole! Kokemani valaistuksen voi tiivistää tähän yhteen lauseeseen:

Se, ettei cossaaja tiedä hahmonsa lempiruokaa, ei tarkoita etteikö hän välittäisi hahmostaan.

Toisin sanoen pohdittuani asiaa vähän useampaan otteeseen tajusin jälleen kerran sen tosiasian, ettei Minun Tapani Harrastaa ole se ainoa oikea. Jokainen cossaaja suhtautuu harrastukseensa ja valitsemiinsa hahmoihin eri tavalla. Jotkut pitävät tärkeänä juuri niiden omien suosikkihahmojensa saappaisiin astumista, toiset taas kelpuuttavat mukiinmenevänkin hahmon kunhan asu on nätti, ja sitten ovat ne, jotka pitävät cosplayta lähinnä pukuharrastuksena ja pyrkivät valitsemaan cossinsa puvun näyttävyyden perusteella. On erittäin epätodennäköistä että aivan joka ikinen valittu hahmo/sarja sattuisi olemaan cossaajan the lempihahmo/lempisarja, ja miksi pitäisi ollakaan? Ei ole synti valita ihan kiva mutta vaikkapa omalle kropalle tai taidoille juuri passelisti sopiva hahmo, jos motiivina on näyttää kanssaharrastajille, että "hei, tykkään tästä sarjasta!". Upeiden hahmodesignien kuolaaminen on usein avain uuden lempisarjan kotioven lukkoon, ja päätös "hei tehdään ryhmäcossi, sä sovit hahmo Y:ksi" voi auttaa löytämään uusia lempihahmoja.

Minä tai kukaan muukaan ei voi tietää mitä cossaajan Å päässä liikkuu tai mitkä hänen motiivinsa hahmon X cossaamiseksi ovat, ja sen vuoksi ei pitäisi vetää hätiköityjä johtopäätöksiä eikä asetella ihmisiä arvojärjestykseen. Sarjaa ja/tai hahmoa voi fanittaa ilman että muistaa ulkoa jokaisen kohtauksen sarjasta, eikä se, ettei muista hahmonsa syntymäpäivää tee kenestäkään huonompaa fania. Ne asiat, joita itse pitää cosplayssa tärkeinä, eivät välttämättä ole tärkeitä vieressä istuvan cossaajan mielestä, ja sitä pitää kunnioittaa. Neea Nuppineula voi olla Haganai-fani henkeen ja vereen, mutta pelkän animen katsonut ja sen perusteella Senaa cossannut Maisa Mittanauha ei ole yhtään sen huonompi ihminen tai harrastaja. Kyse on siitä mitä kukakin painottaa ja pitää tärkeänä, ja vaikka toisen tapa suhtautua omiin suosikkeihin saattaisikin tuntua kaiken sen mahtavuuden aliarvostamiselta, ei ole sinun asiasi ryhtyä käännyttämään toista. Tästä olen joutunut muistuttamaan itseäni vähän turhankin moneen otteeseen, jopa niin moneen, että vähän hävettää. Sitä paitsi olen ihan yhtä "syyllinen" kuin moni muukin: joku Narutoa palavasti rakastava fani saattaisi hyvinkin vetää hernekasvin tuotokset nenään siitä, että cossasin Tsunadea pelkkien Naruto-PS2-pelien perusteella. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ja silleen.

Tiivistettynä: pää pois pensaasta ja anna muiden nauttia asioista omalla tavallaan. Semimuikean hahmon cossaaminen ei tarkoita että olet paha ihminen, mutta wikipediallinen tietoa ei myöskään tee sinusta nörttien kuningasta/kuningatarta. Pitkästä aikaa kunnon pohdiskelua, jee. Minulle on näköjään muodostunut tavaksi vuodattaa blogiin aamun pikkutunneilla, saa nähdä onko valmis teksti sen mukaista. :D

PS: En tule sittenkään saamaan Virionia valmiiksi Desuun, buhuu. Parempi tehdä puku kunnolla, rauhassa ja myöhemmin kuin paniikissa, hutiloiden ja äkkiä. Jospa vaikka Traconissa sitten.