Kenkien tiskausta ja Punahilkan vastoinkäymiset eli kuvadump Desu-cossieni uusimmista kuulumisista

Desuconiin kaksi viikkoa, huiiiiiiiii. Yleensä cossini ovat valmiit jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, mutta tällä kertaa olen "aikataulusta jäljessä". Miasta puuttuu peruukin viimeistely ja Lottiesta yhtä sun toista pientä: koristeruusun teko, hansikkaat sekä viitan yksityiskohdat (rusetti, pitkä kultainen nauha renkaineen jne.). Paniikkiin ei silti taida olla syytä vaikka välillä siltä tuntuukin.

Kuvasta voi bongata mm. tupsunpuolikkaan sekä One Piece -pokkarin.

Huoneeni menee monivaiheisten cossien työstämisestä sekaisin: lattialla ei mahdu kävelemään, maalipurkkeja ja pensseleitä lojuu yltympäriinsä, hyllyt pursuilevat valmiita pikkuproppeja ja -asusteita, pöydällä nököttää vessaan kuuluva hiuslakkapullo ja tietokoneen äärestä noustessa kompastun korkokenkiin. Yleensä olen melkoisen siisti ihminen, mutta cossikaaos ei jostain syystä saa minua hermoromahduksen partaalle -- perheenjäsenet ovatkin sitten eri asia.

Keittiön pöytä -- mitä otollisin paikka askartelulle.

Tuossa näkymä (nyt jo takana päin olevasta) hetkestä jona työstin Lottien kahleita. Olin saanut ranteiden kahleet jo periaatteessa valmiiksi mutta sitten rupesin pilkunviilaajaksi ja lisäsin vielä yhden kerroksen softista kahleiden sisäpuolelle ihan varmuuden vuoksi. Materiaaleina näissä siis pahvi, softis, gesso, akryylimaali sekä Cernit-massa. Hiomapaperia käytin ahkerasti ja yleisliimalla lätsäisin osaset kasaan.

  

Tämä taas on otettu hetkeä ennen kuin mummini vanha ompelukone (kuvassa) sanoi itsensä irti taas kerran. Eilispäivästä meni hyvä ettei puolet Lottien viitan kanssa säheltämiseen ja sisäinen perfektionistikin pääsi valloilleen pitkästä aikaa. Ko. vaatehan muodostuu siis itse viitasta, keepistä sekä hupusta ja siihen kuuluu myös kaikenlaisia ekstrapiperryshärpäkkeitä, joista on vielä puolet kiinnittämättä. Helmaan kuuluu repaleita  mutta lähdekuvasta ei käynyt ilmi onko niitä vain viitan etupuolella, joten päätin sitten hoitaa homman kunnolla ja väkersin koko helman täyteen niitä. Se oli, hmm, varsin suolainen kokemus. Sain viitan, keepin ja hupun kiinnitettyä toisiinsa jo viikko sitten mutta tyytymättömänä tulokseen revin osat irti toisistaan ja aloitin kiinnitysoperaation alusta. Siihen kuului kaikenmaailman vastoinkäymisiä aina irtoilevista vinonauhanpätkistä ja oikeanvärisen alalangan loppumisesta kriittisellä hetkellä liian suureen huppuun sekä epätasaiseen viitan helmaan. Ah sitä purkamisen, nuppineulaamisen ja uudelleen ompelemisen määrää. 

Tällainenkin tapaus sattui matkan varrelle. Aikaisemmin olen onnistunut vain katkomaan neuloja, tämä oli ensimmäinen vääntyminen. Viittaa kootessa potutustaso nousi tasaisesti jokaisen pikku vastoinkäymisen myötä ja välillä teki kovasti mieli repiä puku pieniksi palasiksi ja syöttää se jollekin ES-jonnelle Sokoksen parkkipaikalla. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo rauhoittunut; repimisvimmani on tipotiessään, viitta lopullisesti (????) kasassa ja sainpa jopa ommeltua tupsut paikoilleen. Jeejee.

Mian kanssa oli tänään luvassa vähän erikoisempi operaatio. Olin maalannut kengät jo kertaalleen valkoisella Tiimari-akryylivärillä koska kyseinen väri oli pysynyt moitteettomasti valkoisten Tamaki-kenkien pinnassa viime kesänä. Pikku koekävely kuitenkin osoitti ettei samaa voinut sanoa Mian jalkineista. Mietin pääni puhki sopivaa keinoa maalin poistamiseen ja päädyin muutamien kokeilujen jälkeen -- täysin yllättäen -- astianpesuaineeseen. Fairyn, lämpimän veden ja hinkkaamisen yhteispeli osoittautui yllättävän tehokkaaksi vaikka toikin hetkittäin mieleen tiskaamisen. Kenkien materiaali (nahka siis) ei onneksi kärsinyt moisesta operaatiosta. Kova homma siinä kyllä oli; kenkien värinpoistoon ja uudelleenmaalaamiseen meni abouttiarallaa kolme-neljä tuntia.

Uusi maalikerros saatiin aikaan sprayaamalla. Oli muuten ensimmäinen kertani kun sprayasin kengät, mutta ei tosiaankaan viimeinen. Pinnasta tuli kestävämpi sekä miellyttävämmän tuntuinen kuin mitä akryyleillä/kangasvärillä saa aikaan. Haasteena oli mustaksi jäävien osien sekä soljen piilottaminen maalilta, mutta siihen keksimäni "patenttiratkaisu" toimi melkoisen mallikkaasti. En älynnyt ottaa kuvaa maalarinteippi-pakastepussi-sanomalehti-läpinäkyvä teippi-virityksestä jolla suojasin mustat osat, mutta voitte kuvitella miltä se näytti.

Lopputulos: kengät näyttävät samalta kuin aiemminkin mutta pinta ei murene kävellessä (ainakaan toivottavasti). Kannatti uhrata se nelisen tuntia jotka olin varannut kahteen viimeiseen kokeeseen lukemiseen.

Näin siis tällä kertaa. Ennen Desua tuskin teen enää WIP-postauksia; jos jotain erikoisjännää sattuu niin kerron siitä sitten Desucon-postauksen & valmiin puvun kuvien yhteydessä.

Oodi ilolle ja Lottie-linssit

Hiphei ja hurraa: Kesätyöpaikasta ilmoitettiin että saan Animeconin vapaaksi.

Ilmeeni kyseisellä hetkellä.

En ollut ennen tätä päivää oikein kehdannut tehdä minkäänmoisia pukusuunnitelmia ko. conia varten siinä pelossa että joutuisin kuitenkin perumaan ne -- pessimisti kun olen. Nyt olo on kuin Viljamilla kolmen ES-tölkillisen jälkeen ja kyylään iloisena conin nettisivuilla alustavia ohjelmia samalla kun mietin pääni puhki miten tälläytyisin kyseiseen tapahtumaan. Luvassa on enemmän tai vähemmän ahkeraa vänkäröintiä, joten valitsemieni cossien olisi luultavasti suotavaa olla sellaisia joissa on helppo liikkua ja joista ei irtoa viittäkymmentä pientä mutta herkästi särkyvää osaa sillä hetkellä kun Camilla Conittaja nyhtää hihaani epätoivoinen katse silmissään ja kysyy missä on vessa. Toisaalta voisin uskaltautua vuoden tauon jälkeen lavalle kisailemaan kanssacossaajien kanssa ja katsoa mitä tapahtuu. Motiivina tähän on kamppailu nolouden punan poskille nostattavia muistoja vastaan; mielenterveydelleni ja cossaajan itsetunnolleni tekisi hyvää seisoa tuomarien edessä ylläni puku joka a) on tehty kaavoja käyttäen b) on lähdekuvan mukainen ja c) ei sisällä lakanakangasta. Alkuperäinen, kauan sitten laadittu suunnitelma oli mennä kisaamaan Mask*DeMasquella mutta cossiprojektin kaatuessa olen nyt vähän sromi suussa. Katsoo nyt.

Mahdollisia vaihtoehtoja ovat tällä hetkellä seuraavat:

Kanba Takakura (Mawaru Penguindrum)

Olen halunnut tehdä Mawaru Penguindrum -cossin suurin piirtein siitä lähtien kun aloitin sarjan katsomisen ja hurahdin siihen täysin. Klassinen tapaus; Kanba on lempihahmoni mutta puku sellainen joka ei a) pue minua kovin hyvin ja b) tee hyvää mielenrauhalleni koska herrainkaulus. Toisaalta tuo olisi varsin simppeli cossi ja siinä vänkäröinti tuskin aiheuttaisi lämpöhalvausta tai irto-osista johtuvaa hermoromahdusta.

Lilly (Katawa Shoujo)

Vanha tuttu ja varsin varteenotettava ehdokas -- etenkin jos aika uhkaa loppua kesken. Simppeli asu, ihanat hihat ja kiva peruukki.

Medaka Kurokami (Medaka Box)

No siis tän mä haluun tehdä koska Medaka Box on niinq uus ja kukaan ei oo cossannu sitä vielä Suomessa äksdee, oisin niiq eka ja sit saisin paljon hu0mi00000!!!!1 Medaka Box oli/on yksi kiinnostavimmista alkavista sarjoista atm ja Medakan hahmodesign taas (tyrkyllä olevista tisseistä huolimatta) jotain todella nannaa. Unelmien peruukki + kultaisen nauhan määrä = iloinen Sotaherra. Neidon persoonallisuuskin on varsin kiinnostava, tosin ainakaan tällä katsomisen määrällä en vielä uskalla lähteä kutsumaan häntä lempihahmokseni. Lisäksi epäröin todella, todella paljon noiden reisisaappaiden suhteen joten vielä en uskalla sanoa juuta enkä jaata.

Ja sitten vielä pikkuruinen WIP-palanen: Lottie-piilolinssit saapuivat eilen.

Kuten näette, kyseessä on kännykkäkameralla otettu teinipeilikuva joten ei sitten napinaa kuvan laadusta, jooko. Olennainen näkyy tuossa puhelimen yläpuolella. Olen erittäin tyytyväinen ko. piilolinsseihin -- niin tyytyväinen että unohdan melkein sen suolaisen hinnan jonka jouduin niistä pulittamaan. Youknowit.com kun ei toiminut ja jouduin ostamaan piilarit suomalaisesta nettikaupasta tuplahintaan. Lottie on muutenkin varsin hyvällä mallilla ja jäljellä on enää pelkkiä pientä säätämistä vaativia hommia (lycrahanskat, vinonauhan ompelu, renkaan väsääminen Cernitistä jne.).

Kun motivaatio lässähtää + jälleen yksi WIP-päivitys

Ei, kyse ei ole kovaan ääneen hehkuttamistani Desucon-puvuista. Onneksi. Coniin on reilu kuukausi, cossien hylkääminen tässä vaiheessa & mahdollisen uuden puvun aloittaminen tuntuisi varsin hapokkaalta. :__D

Mutta siis. Olen nyt päätynyt siihen tulokseen etten teekään Mask*DeMasqueta. Aloitin puvun tekemisen viime joulukuussa ja silloin olin vielä ihan varma, että tekisin ko. cossin valmiiksi vuoden 2012 Animeconiin. Kankaat on ostettu, suunnitelmia tehty, kisaesitystä mietitty ja saappaatkin väsätty, mutta siitä huolimatta ei yhtään nappaa. Ei sitten millään. Järjen ääni huutaa tässä välissä korvaani 160 desibelin voimalla -- yhtä kovaa kuin jos haulikolla ammuttaisiin: "Mitä sinä oikein tarkoitat, 'ei nappaa'? Ryhdistäydy nainen, cossikankaisiin upposi paljon rahaa ja saappaatkin ovat jo valmiit! Haluatko oikeasti sen kaiken valuvan hukkaan?". Yritän tukkia korvani järjen ääneltä ja väittää vastaan; minulla ei vain enää yksinkertaisesti riitä motivaatio tämän puvun kanssa.

Cosplay on harrastus siinä missä ratsastus tai pitsinnypläyskin, ja harrastusten pääpointtina on kaiketi tuoda elämään iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tietysti tietty kontrolli tulisi pitää sillä muutoin mistään ei oikein tule mitään; Vuoden pelaaja -palkintoa tuskin saa jos lintsaa kaikista lentopalloharjoituksista. Sama pätee cosplayhin. Taitavammaksi ei kehity jos tyytyy tekemään aina samoista kaavoista valmistettuja helppoja asuja, eikä harrastus tuota hedelmää jos yhtäkään aloitettua pukua ei tehdä valmiiksi asti. Ainakin omalla kohdallani kontrollin pitäminen osoittautuu välillä todella hankalaksi. Olen melko lyhytjänteinen ihminen enkä pysty pitämään mielenkiintoani loputtomasti samassa asiassa. Ace Attorney -pelisarja on yhä erittäin lähellä sydäntäni eikä kiintymys Mask*DeMasquen hahmoonkaan ole vähentynyt, mutta jostain syystä en vain enää koe mieleiseksi kyseisen cossin väkertämistä. Olen tutustunut uusiin sarjoihin sekä saanut uusia lempihahmoja ja uusia inspiksiä. Kun mielessä siintää kymmenen uutta projektia, ei vanhoille riitä tarpeeksi huomiota.

Onko cosplay niin serious business, että kesken jääneestä cossista kannattaa tuntea syyllisyyttä? Kuka sellaisesta oikeastaan hyötyy? Tämäkin riippuu niin paljon ihmisestä itsestään sekä tämän persoonallisuudesta. Itse olen yleensä tottunut viemään asiat (esimerkiksi kouluhommat) loppuun asti vaikka hampaat irvessä ja veren maku suussa, joten aloitetusta cossiprojektista kesken kaiken luopuminen saa omatunnon kolkuttelemaan. Toisaalta taas vapaus päättää itse omista projekteista tuntuu hyvältä: kenenkään maailma tuskin murenee palasiksi vaikka en pukeudukaan siihen hassuun asuun josta olin aiemmin puhunut. Cossin ompeleminen muuttuu astetta hapokkaammaksi puuhaksi jos motivaatio on nollissa, ja se näkyy myös ompelujäljessä. Siinä mielessä olen myös vähän itsekäs että en halua "joutua pitämään" conissa cossia jota ei sillä hetkellä huvittaisi lainkaan käyttää. Eihän sellaisesta hyödy kukaan, ei cossaaja itse eikä mahdollinen conkävijä joka näkee lempihahmoaan cossattavan. Tuskin kukaan haluaa nähdä lempihahmonsa vaatteita sellaisen henkilön yllä josta paistaa kilometrien päähän "ei vois vähempää kiinnostaa" -asenne. Pitää olla positiivinen: sain mielenrauhan luopuessani stressaavasta projektista, opin DeMasquen saappaita väkertäessä paljon cossikenkien tekemisestä (etenkin maalaamisesta), ja joulukuussa ostetut kankaatkaan eivät jää lojumaan ikuisesti Eurokankaan kassin pohjalle. Takin vuorikankaaksi tarkoitetun punaisen satiinin ompelin Lottien päällyshameen vuoriin, vihreästä puuvillasta taas tulee todennäköisesti Tsunaden takki. Jotain hyvääkin tästä, siis.

Mutta miten on teidän lukijoiden laita; lopahtaako motivaationne miten usein? Aukaiskaa sanaiset arkkunne, anonyymit ja ei-anonyymit.

Sitten taas kukkapurkkiin. Desu-cossien suhteen asiat ovat melko lailla mallillaan. Mia on periaatteessa valmis, mutta taidan kuitenkin vielä maalata kengät uudestaan -- tällä kertaa spraylla, akryylimaali kun näkyy lohkeilevan inhottavasti. Lottiekaan ei ole enää niin pahasti kesken että sen valmiiksi saaminen näyttäisi kerrassaan mahdottomalta. Itse asiassa cossista puuttuvat täysin enää hansikkaat, tukassa oleva ruusu, nilkkojen kahleet sekä viitta.

Kahleet olivat varsin helpot tehdä. Pahvia äidin kirjakerhopaketista, softista, gessoa, hiomapaperia, maalia. Siinäpä se. Nilkkoihin pitäisi väkertää samanlaiset, tosin se saa odottaa siihen asti kunnes saan softislähetyksen Kuopiosta. Penteleen pikkukaupunki kun täältä ei saa edes softista.

AH MITÄ LAATUA.

Itse asu näyttää tällä hetkellä tältä. Tai no, punainen päällyshame on kuvassa vielä nuppineuloilla kiinni. Melkoisen hyvältä näyttää vaikka itse sanonkin, ja noita valkoisia röyhelöitä oli ihanaa tehdä. Conissa varmaan sitten hypistelen hameitani koko ajan, terveisin röyhelöfani.

Persona 4 -photoshootin jälkimainingit

Jooooooten. Persona-shootti tuli ja meni, ja nyt kahden päivän jälkeen alan pikkuhiljaa olla siinä kunnossa että pystyn kirjoittamaan jotain (suhteellisen) järkevää kyseisestä häppeningistä.

 
Photoshoot pidettiin siis Kuopiossa 27.-29.4, järjestäjänä toimi Novadille. Meitä ryhmäläisiä/cossaajia oli kuusi kappaletta, valokuvaajia taasen kaksi. Ihan koko Investigation Teamia ei siis saatu kokoon, mutta hyvinhän tuolla pärjättiin ilman Riseä ja Chietäkin. Itse väänsin shoottiin vihdoin sen Yukikon, ja kun toinen tyttöhahmo sattui olemaan Naoto kukaan ei pystynyt vertailemaan koulupukunsa hamekangasta omaani, hah.

Yukiko Amagi, alias Jukka.

Väsäsin Yukiko-cossin joskus helmikuussa, sillä shootin piti alun perin olla ylioppilaskirjoitusten aikaan. Näin jälkeenpäin ajatellen oli ehkä ihan hyvä siirtää shoottia keväämmälle, sillä nyt keväälläkin ulkona kuvatessa meinasi tulla vähän väliä vilu villapaidasta huolimatta. Kyseinen villapaita löytyi kirpparilta; pienensin sitä reilusti, poistin vetoketjun ja ompelin tilalle napit sekä väänsin merimieskauluksen. Hame oli ensimmäinen tekemäni vekkihame ikinä ja onnistui ihan hyvin, kangas tosin oli kuvioltaan täydellistä mutta väriltään mustavalkoista eikä mustaharmaata (yleinen Persona 4 -cossaajien ongelma). Panta oli aluksi siniharmaa satiinihärsellys mutta gessoamalla ja akryylimaaleilla maalaamalla sain siitä mukavan punaisen. Peruukki oli lainassa claircorruptionilta, tosin itsekin varmaan pitäisi joskus hankkia tuollainen peruukki. En vieläkään omista yhden yhtä mustaa peruukkia, mikä on aika järkyttävää. Kengät olivat samat "jokapaikanhuorat" joita olen käyttänyt mm. Fersenissä, Tomissa, Shannonissa ja Edgeworthissa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa irtoripsiä, mikä oli yhtä helvettiä. Ripset oli vaikea saada silmiin ja vielä senkin jälkeen ne lähtivät koko ajan nurkista irti. Henkkamaukan halpisliima ei tainnut olla kovin tehokasta tököttiä, onneksi Kanjillamme oli jotain parempaa mukana ja ripset saatiin suht aikaisessa vaiheessa liimattua kiinni. Kokonaisarvioksi cossistani muodostui "ihan kiva", sillä peruukki ei oikein sopinut kasvonpiirteisiini ja villapaita sai minut vähän väliä näyttämään suurelta makkarapasteijalta.

Social Linkiä kehittämässä.

Meillä oli onnea matkassa, sillä kuopiolaiset shoottilaiset sekä valokuvaajat tunsivat tien hienoille kuvauspaikoille. Kuvia otettiin niin keskustassa, nuorisotalon pihassa kuin veden äärelläkin. Sää oli pilvinen ja vilpoisa eli juuri sopiva Persona-kuville.

Mitähän tässä vielä sanoisi. Mukavaa oli, ei mitään valittamista. Jos photoshoot pidetään vielä joskus uudestaan (isommalla ryhmällä) voisin vallan hyvin mennä uudestaan mukaan. Kiitokset kaikille.

"Anteeksi hyvä neiti ja karhu, mutta mitä ihmettä te teette?"

Työn alla Charlotte Baskerville, eli kuinka vauvan myssy ratkaisi tupsuongelmani

Toinen WIP-päivitys viikon sisään because I can.

Toiseksi Desu-puvukseni väsään siis Pandora Heartsin Charlotte "Lottie" Baskervillea.

Pandora Hearts on hyvä ja siitä harvinainen sarja ettei minulla ole siitä varsinaisia lempihahmoja; on vain mitäänsanomattomia hahmoja, ärsyttäviä hahmoja sekä kiinnostavia hahmoja. Lottie sijoittuu kategorioista jälkimmäiseen. Neidin asukokonaisuus taas on jotain jonka tyylistä olen halunnut yrittää väsätä jo pitkään. Röyhelöitä, hupullinen viitta, verkkosukat ja vähän lisää röyhelöitä = Sotaherra likes. Plus saan tilata (ja tilasinkin jo) ihka ensimmäisen pinkin peruukkini. Hih.

 Tästä kaikki lähti. Ostin halpaa (ja rumaa) puuvillaa koekappaleiden väkertämistä varten. Samaa kangasta kuin Mian mekon harjoituskappaleessa, btw.

Voisinpa hautautua tuohon kasaan.

Röyhelöitä, iih! Shannonin jälkeen en olekaan päässyt tekemään röyhelöitä, joten näitä näperrellessäni hykertelin ilosta useampaankin otteeseen. Kangasta nämä pikkuiset kyllä nielivät aivan hä-vyt-tö-mäs-ti, mutta sellaista se tuppaa olemaan hameiden kanssa.

Reilun kymmenen tunnin ompelun (sis. röyhelöiden rypytyksen) jälkeen hame näyttää tältä eikä ole vielä kuin reilusti yli puolen välin. OTL Välillä hieman mietin mihin oikein päiväni kulutan. Vaaleanpunaisten ihanuuksien alla oleva kangas on "muumipeikonväristä" lakanaa, joka päätyi paikoilleen ihan vain koska Eurokankaan kassin pohjalla sattui olemaan sopivankokoinen pala. Mitä sitten jos väri onkin perseelleen, ei se sieltä kumminkaan näy. Puolet röyhelölärpäkkeistä on vielä kiinnittämättä, eli ihan heti en ole pääsemässä tästä kaunokaisesta eroon.

Ihka ensimmäiseksi tein kuitenkin tämän -- miksi ikinä sitä nyt kutsutaankaan, englanninkielinen termi olisi kai "choker". Kiinnityksenä toimii nepparisysteemi, ja päällimmäisen puoliskon päälle on kuumaliimattu nappi. Ko. asusteesta tuli muuten ihan hieno mutta vähän se kyllä puristaa kaulaa. Pitää näemmä tehdä jonkin sortin jatkokappale taakse, onneksi on pitkä peruukki.

Kengät olivat oikea löytö; sain ne eurolla koulun kirppikseltä. Muuten kivat mutta yhtä numeroa liian isot, onneksi on pohjalliset ja rakkolaastarit keksitty. Alkuperäinen väri oli musta, nykyinen punainen kiitos taidetarvikeakryylin. Jos minä jotain inhoan niin nahan hiomista hiekkapaperilla, siitä meinaa tulla aina kylmät väreet.

Tuituisäisäinuinuiwää.

Aluksi Lottien viitan tupsut vaikuttivat vaikeilta löytää, mutta sitten tämä kirpparilta mukaan tarttunut herttainen myssy auttoi minut pois pulasta. Se tulee kokemaan suuren menetyksen sillä olen aikeissa napsia nuo tupsut pois. Sydäntä särkee jo pelkkä ajatuskin.

Noin ikään. Tällä hetkellä motivaatio tämän puvun suhteen on aika korkealla, saa nähdä miten käy. Desuconiin on kuitenkin vielä vajaat kaksi kuukautta aikaa.

Work in progress: siskokset Fey

Tällä kertaa en istukaan näppiksen ääressä yksin kuten tavallista vaan tätä postausta tekemässä on mukana myös Holly. Desucon lähestyy uhkaavasti ja sitä mukaa myös paricossimme eli siskokset Mia & Maya Fey. Mian tekemisestä olenkin jo raapustellut pariin otteeseen, tällä kertaa mukana on myös aiempaa enemmän kuvia. Saatte nähdä work in progress -kuvia myös Hollyn Maya-cossista

Angry Birds -pallo ei tykkää asetonista.

Sotaherra: Tässä siis Mia-kengät. Olin jo vaipua epätoivoon kunnes löysin kirpparilta kahdella eurolla lähes täydelliset kengät. Päälle vaan akryylia ja fiksatiivia. Ovat muuten numeroa liian pienet, mutta on cosplayn eteen ennenkin kärsitty..!

 Holly: VARPAAT. Kirpparilta löytyneistä rantasandaaleista tuli ihan hienot Maya-kengät. Maalasin upeat kukkakuvioiset läpökkäät mustiksi ja remmit punaisiksi akryyliväreillä.

Holly: Peruukkikin on viimeistelyä vaille valmis. Ja vieraileva tähti edustaa..

Sotaherra: Mian mekko ja huivi. Opin viimein että kaavat kannattaa tehdä oikeasti omien mittojen mukaan eikä vaan napata kaavakirjasta XXL-kaavaa ja tehdä sitten siitä... Kokeiluversion tekeminen auttoi paljon, kankaassa oli kauniita balleriinoja. Tällä kertaa selätin myös herrainkauluksen kiitos kaverini antaman kaavan. Huivista ei ole mitään erikoista mainittavaa, halpissatiinin nurjasta puolesta sen väsäsin.

Holly: Korun tekeminen olikin odotettua hankalampaa. Kun edes pora ei tahdo mennä massapallosta läpi ja rautalagan puutteessa on lähes turvauduttava klemmareihin, ei mene kovin hyvin. Sain kuitenkin reiät jotenkuten aikaan ja rautalankakin löytyi lopulta. Magataman tein Sotaherran tavoin cernit-massasta, mutta jouduin vielä maalailemaan sitä akryyleillä, koska väri ei ollut oikea. Koko hoito pysyykin sitten kasassa lähinnä jeesusteipin avulla.

Ja tähän loppuun vielä ihastuttava kuva meistä.

Sotaherra: ME. Kauniisti edustamme. Ja hei, ensimmäinen ei-cossikuva minusta täällä blogissa. Hommat sujuu ja silleen.

Näin tällä erää, katsellaan josko noita work in progress -juttuja vielä tulisi ennen conia. Saatetaan vielä pitää photoshootti näille puvuille ennen Desua, mutta jos näin käy niin siitäkin sitten tuonnempana.

Mestarivarkaaksi ryhtymässä osa 2, erään asianajajan asusteet sekä tageja

Koska omien pienten edistysaskelien jakaminen muun maailman kanssa on hupikasta. <3

Kirjoitukset hellittivät vihdoin, mutta siitä huolimatta tällä hetkellä työn alla ovat ainoastaan Mia sekä ikuisuus(?)projekti Mask*DeMasque. Mia on Desuconia varten ja DeMasque valmistuu sitten kun valmistuu. Toinen Desu-puku on luultavasti kaapin perukoilla lojuva timeskip!Simon mikäli Gurren Lagann -ryhmä saadaan vihdoin kokoon; jos ei niin voisin tehtailla Lottien Pandora Heartsista tai Mitsuru Kirjion Persona 3:sta . Miasta on tällä hetkellä koossa muokkaamaton peruukki, mekon keskeneräinen koeversio sekä tietenkin "propit" eli asianajajan merkki sekä magatama. Molemmissa siis materiaalina jokaisen cossaajan ystävä, Cernit-massa.

Jos oikeutta voi huijata pahvinamiskallakin niin...

Tällaista pikkunäpertelyä, niin helppoa että edes minä en feilannut! Suosittelen lämpimästi muillekin, erittäin itsetuntoa kohottavaa hommaa.

Vieläkö muistatte nämä saapikkaat? Nykyään ne näyttävät tällaisilta:

Väri on valaistuksen takia pielessä, muoto oikea.

Perspektiivi on paras. Ja salama.

Ei bootcovereita vaan kuumaliiman avulla kasassa pysyvät tekonahkahärpäkkeet. Niiden ja kenkien vetoketjun kanssa säätäminen oli jännää puuhaa. Päädyin sitten lopulta kangasväriin näiden mussukoiden kanssa, eikä aivan mihin tahansa kangasväriin vaan pinkkiin sellaiseen. Kokeilin Delicin propeista yli jäänyttä pinkkiä kangasväriä kokeilukenkiin ihan huvin vuoksi ja yllätyin oikein kunnolla kun väri kesti about tunnin kävelylenkin vesilätäköiden ja räntäsateen armoilla paljon paremmin kuin taidetarvike- ja Tiimari-akryylit. Kirkkaanpinkki maali muuttui punaiseksi, eihän siinä mitään. :__D Minähän tässä voitan.

Lopuksi vielä parit avainsanat joilla blogini on tässä reilun puolen vuoden aikana löydetty.

Ei vielä mitään pahoja omituisuuksia, mutta ehkä vielä joskus!