Kun motivaatio lässähtää + jälleen yksi WIP-päivitys

Ei, kyse ei ole kovaan ääneen hehkuttamistani Desucon-puvuista. Onneksi. Coniin on reilu kuukausi, cossien hylkääminen tässä vaiheessa & mahdollisen uuden puvun aloittaminen tuntuisi varsin hapokkaalta. :__D

Mutta siis. Olen nyt päätynyt siihen tulokseen etten teekään Mask*DeMasqueta. Aloitin puvun tekemisen viime joulukuussa ja silloin olin vielä ihan varma, että tekisin ko. cossin valmiiksi vuoden 2012 Animeconiin. Kankaat on ostettu, suunnitelmia tehty, kisaesitystä mietitty ja saappaatkin väsätty, mutta siitä huolimatta ei yhtään nappaa. Ei sitten millään. Järjen ääni huutaa tässä välissä korvaani 160 desibelin voimalla -- yhtä kovaa kuin jos haulikolla ammuttaisiin: "Mitä sinä oikein tarkoitat, 'ei nappaa'? Ryhdistäydy nainen, cossikankaisiin upposi paljon rahaa ja saappaatkin ovat jo valmiit! Haluatko oikeasti sen kaiken valuvan hukkaan?". Yritän tukkia korvani järjen ääneltä ja väittää vastaan; minulla ei vain enää yksinkertaisesti riitä motivaatio tämän puvun kanssa.

Cosplay on harrastus siinä missä ratsastus tai pitsinnypläyskin, ja harrastusten pääpointtina on kaiketi tuoda elämään iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tietysti tietty kontrolli tulisi pitää sillä muutoin mistään ei oikein tule mitään; Vuoden pelaaja -palkintoa tuskin saa jos lintsaa kaikista lentopalloharjoituksista. Sama pätee cosplayhin. Taitavammaksi ei kehity jos tyytyy tekemään aina samoista kaavoista valmistettuja helppoja asuja, eikä harrastus tuota hedelmää jos yhtäkään aloitettua pukua ei tehdä valmiiksi asti. Ainakin omalla kohdallani kontrollin pitäminen osoittautuu välillä todella hankalaksi. Olen melko lyhytjänteinen ihminen enkä pysty pitämään mielenkiintoani loputtomasti samassa asiassa. Ace Attorney -pelisarja on yhä erittäin lähellä sydäntäni eikä kiintymys Mask*DeMasquen hahmoonkaan ole vähentynyt, mutta jostain syystä en vain enää koe mieleiseksi kyseisen cossin väkertämistä. Olen tutustunut uusiin sarjoihin sekä saanut uusia lempihahmoja ja uusia inspiksiä. Kun mielessä siintää kymmenen uutta projektia, ei vanhoille riitä tarpeeksi huomiota.

Onko cosplay niin serious business, että kesken jääneestä cossista kannattaa tuntea syyllisyyttä? Kuka sellaisesta oikeastaan hyötyy? Tämäkin riippuu niin paljon ihmisestä itsestään sekä tämän persoonallisuudesta. Itse olen yleensä tottunut viemään asiat (esimerkiksi kouluhommat) loppuun asti vaikka hampaat irvessä ja veren maku suussa, joten aloitetusta cossiprojektista kesken kaiken luopuminen saa omatunnon kolkuttelemaan. Toisaalta taas vapaus päättää itse omista projekteista tuntuu hyvältä: kenenkään maailma tuskin murenee palasiksi vaikka en pukeudukaan siihen hassuun asuun josta olin aiemmin puhunut. Cossin ompeleminen muuttuu astetta hapokkaammaksi puuhaksi jos motivaatio on nollissa, ja se näkyy myös ompelujäljessä. Siinä mielessä olen myös vähän itsekäs että en halua "joutua pitämään" conissa cossia jota ei sillä hetkellä huvittaisi lainkaan käyttää. Eihän sellaisesta hyödy kukaan, ei cossaaja itse eikä mahdollinen conkävijä joka näkee lempihahmoaan cossattavan. Tuskin kukaan haluaa nähdä lempihahmonsa vaatteita sellaisen henkilön yllä josta paistaa kilometrien päähän "ei vois vähempää kiinnostaa" -asenne. Pitää olla positiivinen: sain mielenrauhan luopuessani stressaavasta projektista, opin DeMasquen saappaita väkertäessä paljon cossikenkien tekemisestä (etenkin maalaamisesta), ja joulukuussa ostetut kankaatkaan eivät jää lojumaan ikuisesti Eurokankaan kassin pohjalle. Takin vuorikankaaksi tarkoitetun punaisen satiinin ompelin Lottien päällyshameen vuoriin, vihreästä puuvillasta taas tulee todennäköisesti Tsunaden takki. Jotain hyvääkin tästä, siis.

Mutta miten on teidän lukijoiden laita; lopahtaako motivaationne miten usein? Aukaiskaa sanaiset arkkunne, anonyymit ja ei-anonyymit.

Sitten taas kukkapurkkiin. Desu-cossien suhteen asiat ovat melko lailla mallillaan. Mia on periaatteessa valmis, mutta taidan kuitenkin vielä maalata kengät uudestaan -- tällä kertaa spraylla, akryylimaali kun näkyy lohkeilevan inhottavasti. Lottiekaan ei ole enää niin pahasti kesken että sen valmiiksi saaminen näyttäisi kerrassaan mahdottomalta. Itse asiassa cossista puuttuvat täysin enää hansikkaat, tukassa oleva ruusu, nilkkojen kahleet sekä viitta.

Kahleet olivat varsin helpot tehdä. Pahvia äidin kirjakerhopaketista, softista, gessoa, hiomapaperia, maalia. Siinäpä se. Nilkkoihin pitäisi väkertää samanlaiset, tosin se saa odottaa siihen asti kunnes saan softislähetyksen Kuopiosta. Penteleen pikkukaupunki kun täältä ei saa edes softista.

AH MITÄ LAATUA.

Itse asu näyttää tällä hetkellä tältä. Tai no, punainen päällyshame on kuvassa vielä nuppineuloilla kiinni. Melkoisen hyvältä näyttää vaikka itse sanonkin, ja noita valkoisia röyhelöitä oli ihanaa tehdä. Conissa varmaan sitten hypistelen hameitani koko ajan, terveisin röyhelöfani.