tiistai 1. toukokuuta 2012

Persona 4 -photoshootin jälkimainingit

Jooooooten. Persona-shootti tuli ja meni, ja nyt kahden päivän jälkeen alan pikkuhiljaa olla siinä kunnossa että pystyn kirjoittamaan jotain (suhteellisen) järkevää kyseisestä häppeningistä.
 
Photoshoot pidettiin siis Kuopiossa 27.-29.4, järjestäjänä toimi Novadille. Meitä ryhmäläisiä/cossaajia oli kuusi kappaletta, valokuvaajia taasen kaksi. Ihan koko Investigation Teamia ei siis saatu kokoon, mutta hyvinhän tuolla pärjättiin ilman Riseä ja Chietäkin. Itse väänsin shoottiin vihdoin sen Yukikon, ja kun toinen tyttöhahmo sattui olemaan Naoto kukaan ei pystynyt vertailemaan koulupukunsa hamekangasta omaani, hah.

Yukiko Amagi, alias Jukka.
Väsäsin Yukiko-cossin joskus helmikuussa, sillä shootin piti alun perin olla ylioppilaskirjoitusten aikaan. Näin jälkeenpäin ajatellen oli ehkä ihan hyvä siirtää shoottia keväämmälle, sillä nyt keväälläkin ulkona kuvatessa meinasi tulla vähän väliä vilu villapaidasta huolimatta. Kyseinen villapaita löytyi kirpparilta; pienensin sitä reilusti, poistin vetoketjun ja ompelin tilalle napit sekä väänsin merimieskauluksen. Hame oli ensimmäinen tekemäni vekkihame ikinä ja onnistui ihan hyvin, kangas tosin oli kuvioltaan täydellistä mutta väriltään mustavalkoista eikä mustaharmaata (yleinen Persona 4 -cossaajien ongelma). Panta oli aluksi siniharmaa satiinihärsellys mutta gessoamalla ja akryylimaaleilla maalaamalla sain siitä mukavan punaisen. Peruukki oli lainassa claircorruptionilta, tosin itsekin varmaan pitäisi joskus hankkia tuollainen peruukki. En vieläkään omista yhden yhtä mustaa peruukkia, mikä on aika järkyttävää. Kengät olivat samat "jokapaikanhuorat" joita olen käyttänyt mm. Fersenissä, Tomissa, Shannonissa ja Edgeworthissa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa irtoripsiä, mikä oli yhtä helvettiä. Ripset oli vaikea saada silmiin ja vielä senkin jälkeen ne lähtivät koko ajan nurkista irti. Henkkamaukan halpisliima ei tainnut olla kovin tehokasta tököttiä, onneksi Kanjillamme oli jotain parempaa mukana ja ripset saatiin suht aikaisessa vaiheessa liimattua kiinni. Kokonaisarvioksi cossistani muodostui "ihan kiva", sillä peruukki ei oikein sopinut kasvonpiirteisiini ja villapaita sai minut vähän väliä näyttämään suurelta makkarapasteijalta.

Social Linkiä kehittämässä.
Meillä oli onnea matkassa, sillä kuopiolaiset shoottilaiset sekä valokuvaajat tunsivat tien hienoille kuvauspaikoille. Kuvia otettiin niin keskustassa, nuorisotalon pihassa kuin veden äärelläkin. Sää oli pilvinen ja vilpoisa eli juuri sopiva Persona-kuville.


Mitähän tässä vielä sanoisi. Mukavaa oli, ei mitään valittamista. Jos photoshoot pidetään vielä joskus uudestaan (isommalla ryhmällä) voisin vallan hyvin mennä uudestaan mukaan. Kiitokset kaikille.

"Anteeksi hyvä neiti ja karhu, mutta mitä ihmettä te teette?"

3 kommenttia:

  1. Cossisi on ihan mahtava! (paras yukiko-cossi mitä olen nähnyt, ihan rehellisesti! 0___0)
    Hitto soikoon kun olin juuri palailemassa kotiin Saksasta shootin aikaan, olisin niin halunnut tulla mukaan ;___; Ensi kerralla sitten !

    VastaaPoista
  2. Täältä olisi Risette löytynyt, mutta armeija pistää kapuloita cosplay-rattaisiin vielä kaksi kuukautta.

    VastaaPoista
  3. Oih, upeita kuvia! *u* Kuvatkaa ehdottomasti lisää samalla porukalla tai vielä suuremmalla kokoonpanolla jos vain mahdollista!

    VastaaPoista