keskiviikko 24. elokuuta 2011

Se tunne kun löydät kirpparilta euron takin joka sopisi täydellisesti cossiisi...

...johon kuitenkin olet jo ostanut kolmellakymmenellä eurolla takkikankaat.


Tällainen onnettomuus kohtasi minua kun väijyin kierrätysmyymälässä mustaa kauluspaitaa Klavier-cossia varten. Siirryin vaatetangolta vaatetangolle ja päädyin lopulta naisten takkien kohdalle. Sydämeni jätti lyönnin väliin kun kesken tangon tarjonnan tutkimisen silmiini sattui lähes täydellinen kopio Klavierin takista joka maksoi vain euron ja oli vieläpä minun kokoani. Ehdin olla riemuissani noin puoli sekuntia, mutta silloin muistin että joo, kotonahan odottaa kolmekymppiä maksanut kasa purppuranväristä takkikangasta. 30 euroo, sillähän sais jo kokolihapihvin!

Lähdin kotiin synkin mielin. Kuitenkin samaan aikaan päähäni pälkähti ajatus, joka oli vieraillut siellä muutaman kerran aikaisemminkin. Onko cossaaja joka käyttää valmisvaatteita pukunsa osina huonompi kuin cossaaja joka tekee pukunsa lähes alusta asti itse? Jos en olisi ehtinyt jo aikoja sitten ostaa niitä kalliita kankaita olisin varmasti hamstrannut tuon takin itselleni ja hyppinyt riemusta kun onnistuin säästämään rahaa. Olisinko silloin tehnyt väärin? Olisiko kokeneemmilla ja "paremmilla" pukuilijoilla ollut silloin oikeus dissata minua ja cossiani? Täytyykö cosplaypuvun tosiaan olla alusta asti itse tehty?

Henk. koht. mielipiteeni on se, että valmisvaatteiden käyttö cossissa on enemmän kuin jees. Siinä säästyy aikaa, vaivaa ja rahaa. Kaikkia cosseja ei edes ole mahdollista tehdä kokonaan itse. Kuinka moni cosplayer muka tekee itse esim. kenkänsä tai vyönsä? Jos löydän muutamalla eurolla cossiini sopivan takin, ostan sen ilomielin sen sijaan että käyttäisin monta kymppiä lankoihin ja kankaisiin ja istuisin tuntien ajan kaavoittamassa ja ompelemassa. Olen tosin sitä mieltä että itse tehty cossi on aina vähäsen "arvokkaampi" kuin valmisvaatteista koottu, mutta muutama ostettu osa ei haittaa. Esim. kauluspaidat ovat hyvä esimerkki tästä. Monessa cossissa kyseinen vaate on takin, liivin tms. alla eikä siitä näy kuin kaulus ja vähän hihoja. Tällaisessa tapauksessa on mielestäni paljon järkevämpää ostaa kirpparilta muutaman euron maksava paita kuin ruveta tuhlaamaan aikaa ja rahaa kankaisiin. Raha on kuitenkin cossaajalle ikuinen ongelma ja jos jossain voi säästää niin siinä on säästettävä, tycker jag.  

Tietysti kun vertaa itsetehtyä pukua ja cossia jossa on ostovaatteita niin itsetehdyn pukemisesta tulee tietenkin parempi fiilis. Sitä on jaksanut kykkiä kaavoittamassa, tapella alalankojen kanssa ja silittää lopulta koko höskän. Ainakin minulla tulee ostovaatecosseja käyttäessä sellainen olo että en ole sillä hetkellä "tr00" cossaaja. Pelkään että elitistit kokeneemmat cossaajat haistavat kirpparivaatteen puolen kilometrin päähän, nyrpistävät nenäänsä ja alentavat minut samalle tasolle lakanakangas-hetalistien ja satiini-Sailoreiden kanssa. Usein ostovaatteita käyttävistä tunnutaan ajattelevan että he eivät viitsi tai osaa ommella itse mutta "kehtaavat" silti cossata. Monen mielipide on se, että cosplayssa on kyse nimenomaan siitä että puku tehdään alusta alkaen itse. Oikotietä pitkin maaliin yrittäviä ei katsota hyvällä. Itse taas en murhaa katseellani niitä jotka käyttävät ostovaatteita sillä kuulunhan itsekin joskus heihin. Eri asia ovat sitten ne jotka ostavat koko puvun valmiina eivätkä välttämättä edes kerro siitä...

2 kommenttia:

  1. Ehkä enemmän valmisvaatteita käytettäessä katsotaan niitä pieniä yksityiskohtia. Onko paidan kaulus juuri oikean lainen ja onko housujen taskut minkä malliset? Kun oikein pikkutarkasti aletaan syynäämään hahmojen vaatteita, ei kaupasta tahdo löytyä prikulleen oikean laisia vaatteita.

    Hyvin usein hahmosuunnittelussa jopa todella yksinkertaiset asukokonaisuudet pyritään erottamaan muista pienillä muutoksilla perusmalleihin. Perusmallit ovatkin juuri niitä, joita löytyy kaupasta.

    En näe mitään järkeä siinä, että alkaisin ompelemaan niinkin työlästä vaatekappaletta kuin kauluspaita alusta loppuun, jos minulla olisi mahdollisuus löytää juurikin täsmälleen oikean lainen kaupasta. Varsinkin, jos se tulee näkymään vain vähän. Aina ei kuitenkaan löydy sitä naisten kaulurikauluksista paitaa, kun tarjolla on vain avokauluksisia. Muoti on välillä pyllystä.

    VastaaPoista
  2. Tuossa on kyllä perää, mutta yleensä nillitystä saa osakseen vaikka olisi muokannut valmisvaatteita sen verran että yksityiskohdatkin ovat lähes oikein. : D Kaupoista ja kirppareilta löytyvistä perusvaatteista saa usein pienellä muokkauksella juuri oikeanlaisen tuloksen mikäli hahmon pukuun kuuluu näitä vähän tavallisempia vaatteita. Sen kyllä ymmärrän että katsotaan kieroon jos cossi koostuu ostovaatteista jotka ovat "vähän sinnepäin" eivätkä muistuta mallikuvassa näkyvää asukokonaisuutta.

    Pointti tässä postauksessa oli lähinnä sen pohtiminen että onko cosplayssa tärkeintä se, että asu on kokonaan itse tehty vaiko se, että puku on näköinen. Allekirjoitan kyllä tuon muodin ajoittaisen pers-- pyllystä olemisen.

    VastaaPoista