torstai 19. huhtikuuta 2012

Työn alla Charlotte Baskerville, eli kuinka vauvan myssy ratkaisi tupsuongelmani

Toinen WIP-päivitys viikon sisään because I can.

Toiseksi Desu-puvukseni väsään siis Pandora Heartsin Charlotte "Lottie" Baskervillea.

Pandora Hearts on hyvä ja siitä harvinainen sarja ettei minulla ole siitä varsinaisia lempihahmoja; on vain mitäänsanomattomia hahmoja, ärsyttäviä hahmoja sekä kiinnostavia hahmoja. Lottie sijoittuu kategorioista jälkimmäiseen. Neidin asukokonaisuus taas on jotain jonka tyylistä olen halunnut yrittää väsätä jo pitkään. Röyhelöitä, hupullinen viitta, verkkosukat ja vähän lisää röyhelöitä = Sotaherra likes. Plus saan tilata (ja tilasinkin jo) ihka ensimmäisen pinkin peruukkini. Hih.

 Tästä kaikki lähti. Ostin halpaa (ja rumaa) puuvillaa koekappaleiden väkertämistä varten. Samaa kangasta kuin Mian mekon harjoituskappaleessa, btw.

Voisinpa hautautua tuohon kasaan.
Röyhelöitä, iih! Shannonin jälkeen en olekaan päässyt tekemään röyhelöitä, joten näitä näperrellessäni hykertelin ilosta useampaankin otteeseen. Kangasta nämä pikkuiset kyllä nielivät aivan hä-vyt-tö-mäs-ti, mutta sellaista se tuppaa olemaan hameiden kanssa.

Reilun kymmenen tunnin ompelun (sis. röyhelöiden rypytyksen) jälkeen hame näyttää tältä eikä ole vielä kuin reilusti yli puolen välin. OTL Välillä hieman mietin mihin oikein päiväni kulutan. Vaaleanpunaisten ihanuuksien alla oleva kangas on "muumipeikonväristä" lakanaa, joka päätyi paikoilleen ihan vain koska Eurokankaan kassin pohjalla sattui olemaan sopivankokoinen pala. Mitä sitten jos väri onkin perseelleen, ei se sieltä kumminkaan näy. Puolet röyhelölärpäkkeistä on vielä kiinnittämättä, eli ihan heti en ole pääsemässä tästä kaunokaisesta eroon.

Ihka ensimmäiseksi tein kuitenkin tämän -- miksi ikinä sitä nyt kutsutaankaan, englanninkielinen termi olisi kai "choker". Kiinnityksenä toimii nepparisysteemi, ja päällimmäisen puoliskon päälle on kuumaliimattu nappi. Ko. asusteesta tuli muuten ihan hieno mutta vähän se kyllä puristaa kaulaa. Pitää näemmä tehdä jonkin sortin jatkokappale taakse, onneksi on pitkä peruukki.


Kengät olivat oikea löytö; sain ne eurolla koulun kirppikseltä. Muuten kivat mutta yhtä numeroa liian isot, onneksi on pohjalliset ja rakkolaastarit keksitty. Alkuperäinen väri oli musta, nykyinen punainen kiitos taidetarvikeakryylin. Jos minä jotain inhoan niin nahan hiomista hiekkapaperilla, siitä meinaa tulla aina kylmät väreet.

Tuituisäisäinuinuiwää.
Aluksi Lottien viitan tupsut vaikuttivat vaikeilta löytää, mutta sitten tämä kirpparilta mukaan tarttunut herttainen myssy auttoi minut pois pulasta. Se tulee kokemaan suuren menetyksen sillä olen aikeissa napsia nuo tupsut pois. Sydäntä särkee jo pelkkä ajatuskin.

Noin ikään. Tällä hetkellä motivaatio tämän puvun suhteen on aika korkealla, saa nähdä miten käy. Desuconiin on kuitenkin vielä vajaat kaksi kuukautta aikaa.

3 kommenttia:

  1. I approve of making Lottie. Ihana hahmo.

    VastaaPoista
  2. Toinen vaihtoehto olisi ollut raidata villalankalaatikot ja ruveta askartelemaan :D Kai tekin nyt näitä ala-asteella teitt? http://www.kaspaikka.fi/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/tupsut-ja-hapsut.html

    Ensi kerralla ihan ite :D Saa myssy pysyä kuosissaan ja jos tuntuu, että villalangasta tehdystä tupsusta tulisi liian paksu niin ohuempaa lankaa vain. Muuten I approve <3 Onnea projktiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en ole ikinä tehnyt noita edes ala-asteella, joten sen takia etsinkin valmiita tupsuja. :'D Mutta kiitos linkistä ja vinkistä, jos nyt jotenkin onnistun feilaamaan näiden tupsujen kanssa kattelen tuota ohjetta.

      Poista