lauantai 23. heinäkuuta 2011

Jostainhan se on aloitettava

En usko että tämä ensimmäinen postaus päätyy kovinkaan monen silmiin, mutta what the heck. Pitäähän sitä blogilla jonkinlainen aloitusteksti olla. 8) Tämä on siis ihka ensimmäinen cosplayblogini Cosplayshogunaatti (tuttavallisemmin Naatti, sana joka liittyy myös olennaisesti cosplayhin~). Täältä et löydä eeppisten proppien teko-ohjeita tai peruukinvaalennusvinkkejä vaan keskitasoisen cossaajan sepustuksia puvuistaan, coneista ja muusta aiheeseen liittyvästä.

Sitten vähän minusta eli tämän blogin perustajasta. Jokaisella shogunaatilla on hallitsijansa ja täällä se olen minä, Paha sotaherra. Bohaha. Blogin nimi johtuu juuri tästä nimimerkistä. Cosplayta olen harrastanut vuodesta 2006 asti mikäli oikein muistan, ja pukuja on kertynyt päälle 20. Vasta viime aikoina niiden taso on alkanut lähennellä kelvollista. Tämä siis tarkoittaa hyvälaatuisia ja stailattuja peruukkeja, siisteyttä ja ennen kaikkea itse ompelua. Takana ovat ne ajat joina kiersin kaukaa kaavakirjat ja kangaskaupat ja turvauduin valmiista vaatteista muokkaamiseen. Tavoitteena olisi joskus tehdä niin hieno puku että pärjäisin cosplaykisassa. Geeniarpajaisissa minua ei onnistanut sillä sain synnyttäjän lantion, mötikkäreidet, savolaisen perunanenän sekä ison pään ja paljon tukkaa. Lihava en ole, mutta Gurren Lagannin Yokoa en pystyisi kyllä cossaamaan. Eli kropan puolesta en ole lähelläkään ihannecosplayeriä. Tämä ei tietenkään estä minua pukuilemasta mutta aiheuttaa helposti ulkonäköpaineita. Yritän nykyään valita sellaisia hahmoja jotka sopivat vartalotyypilleni -- eli jatkossa tikkulaihat bishiet saavat jäädä muodokkaiden naisten tieltä. Tietenkin poikkeuksiakin tulee aina vastaan. Vielä vähän aikaa sitten vannoin etten ikinä cossaisi Shizuota koska olen siihen liian naisellinen, vaan kuinkas sitten kävikään. Jatkossa olisi muutenkin kiva cossata enemmän naisia sillä viime aikoina se on jäänyt. Olisi ihanaa tehdä joku iso röyhelömekko tyllihameen kera~

Eiköhän siinä ollut esittelyä tarpeeksi. Vähän nuivaa aloittaa cosplayblogi juuri kun kesän conkausi on päättynyt, mutta ei mahda mitään. Jatkakaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti