Kun perfektionismi pilaa kaiken

Ei, tämä ei ole Desucon-raportti, vaikka käynkin läpi jonkun verran Desuconissa kokemiani tuntemuksia. Desucon-raportti tulee sitten kun saan kasaan julkaistavia kuvia.

Olen aina ollut perfektionisti. Pienestä pitäen olen ollut "kiltti tyttö" ja menestynyt koulussa vanhempien mieliksi, ja yläasteella sekä lukiossa laihdutin pakonomaisesti koska ajattelin, että olemalla laiha saavuttaisin täydellisyyden. Perfektionismini on muuttunut ajan kuluessa. Ennen se oli vahvasti mallia "jos en osaa en edes yritä sillä mitä järkeä yrittää jos lopputulos ei ole täydellinen", mutta pikkuhiljaa tämä malli on lieventynyt ja lieventynyt, sillä etenkään cosplayssa ei pötkitä pitkälle mikäli ei edes yritetä kokeilla uusia tekniikoita. Olen iloinen siitä, että olen ryhtynyt kokeilemaan uusia tekniikoita ja materiaaleja sekä vähän aiempaa haastavampia pukuja, sillä mikäli en olisi tehnyt niin, kyhäilisin varmaan vieläkin niitä lakanakangasmiestenpukuja vuosien 2010-2011 malliin. Nykyinen perfektionismini on lähinnä mallia "yrittää pitää, mutta auta armias jos mokaat sillä eivät muutkaan mokaa". On kamala tunne, kun tajuaa että vaikka tekisi parhaansa, se ei riitä. Esim. Virionin jousipyssyä tehdessä yritin parhaani, mutten siitä huolimatta saanut jousen runkoa tarpeeksi kestäväksi ja niinpä se nyt lojuu tuolla lattialla yhdestä kohdasta katkenneena enkä tiedä mitä ihmettä sille tekisin. Inhottavinta tässä on se, että kaiken muun epäonnistumisen tuottaman mielipahan lisäksi minua vainoaa ajatus siitä, että kuka tahansa muu cossaaja olisi todennäköisesti onnistunut välttämään tuon virheen ja saanut jousen ajoissa valmiiksi niin kuin pitikin. Vertailu on yksi suurimmista synneistäni, mutta vaikka kuinka yrittäisin muistuttaa itseäni siitä että oman itsen vertaaminen muihin on ajanhukkaa, ajaudun kerta toisensa jälkeen tekemään niin ja inhoamaan itseäni vähän lisää. 

Desuconissa vertailukammoni ja sitä seuraava ahdistus leimahtivat liekkeihin varsin yllätyksettömästä syystä: käytin jälleen Erwiniä eli cossasin Shingeki no kyojinista, ja koska sarja on edelleen huippusuosittu myös cossaajien keskuudessa, Desuconia kansoittivat cossaajat, joilla oli luonnollisesti yllään lähes tismalleen samanlainen univormu kuin minulla. Tämä puolestaan johti väistämättä siihen, että vertailin jatkuvasti omaa cossiani muiden pukuihin ja ahdistuin nähdessäni milloin minkäkin puvunosan tehtynä paremmin kuin miten olin itse onnistunut tekemään. Tämä ei tietenkään ollut muiden SnK-cossaajien syytä, vaan vika oli sataprosenttisesti omassa päässäni. Ihailin muiden cosseja kaukaa enkä uskaltanut mennä juttelemaan kenenkään samasta sarjasta cossanneen kanssa, sillä häpesin omaa pukuani ja sen kelvottomuutta niin paljon, että tunsin ettei minulla ollut oikeutta mennä puhumaan noille ihmisille. Vaikka maalaisjärki kertoi minulle, ettei yksikään noista ihmisistä olisi todennäköisesti haukkunut minua ja pukuani maanrakoon, pelkäsin silti heidän ajattelevan minun pilanneen lempihahmoni huonolla puvullani, ja tämä ajatus riitti pitämään minut loitolla vaikka olisinkin kovasti halunnut mennä juttelemaan muille SnK-cossaajille. En halunnut näyttää noille samaa sarjaa ja samoja hahmoja fanittaville ihmisille, että olin tehnyt puolivillaista työtä cossini suhteen ja siten pilannut tahtomattani lempihahmoni. Järkitasolla tiedän touhuni olleen aivan älytöntä, mutta tunnetasolla olin aivan varma siitä, että olin toiminut oikein jättäytyessäni syrjään häpeämään cossiani. Halusin kuulua joukkoon, mutta samaan aikaan tunsin ettei minulla ollut oikeutta siihen koska cossini oli niin kelvoton. Kun vertailukohteita oli paljon, kuka muka olisi valinnut minut kun tarjolla oli paljon parempiakin vaihtoehtoja?

Viimeisin lause on oikeastaan koko minäkäsitykseni kiteytettynä. Olen aina tuntenut, että minun täytyy hipoa täydellisyyttä tai muuten en kelpaa, sillä muilla ihmisillä on muitakin hyviä ominaisuuksia kuin hyvä koulumenestys tai tässä tapauksessa hyvä cossi. Tiedän, ettei kukaan ole vailla vikoja tai heikkouksia ja että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen ollakseen pidetty tai hyvä ihminen, mutta siitä huolimatta tunnen itseni arvottomaksi vertaillessani itseäni muihin. Kun maailma kerran on pullollaan minua itsevarmempia, laihempia, sosiaalisempia, lahjakkaampia, kauniimpia ja taitavampia ihmisiä, mihin minua muka tarvitaan? Tuo ajatus suorastaan tihkuu itsesääliä eikä todellakaan ole sieltä miellyttävimmästä päästä, mutta se on ollut seuranani niin kauan kuin muistan. Etenkin cosplayssa tuollaiset fiilikset ovat jatkuvasti pinnassa, sillä tämän harrastuksen parissa mahdollisuudet vertailuun ovat äärimmäisen otolliset. En ole vielä kertaakaan löytänyt cossikuviani Ylilaudalta tai /cgl/:n dissausketjuista, mutta en siitä huolimatta voi olla luettelematta päässäni niitä cossieni lukuisia yksityiskohtia, joista arvon anomuumit löytäisivät satavarmasti nipottamisen varaa. Tämä on osasyynä siihen, miksi en loppujenlopuksi saanutkaan Virionia tehtyä Desuconiin. Aluksi saumattomasti sujuneen puvunteon tyssätessä pariin virheeseen tunsin koko cosplayskenen nauravan minulle (vaikka näin ei tietenkään ollut), ja inhottavan ajatuksen seuratessa toistaan meinasin lopulta pyörtyä kesken cossinteon. Pelkään suunnattomasti muiden tuomitsemista ja torjuntaa, minkä vuoksi olen superkriittinen itseni ja pukujeni suhteen. Mitä enemmän cosseissani on epäkohtia, sitä enemmän syitä muilla ihmisillä on tuomita minut.

Pahinta tässä on kenties se, että vaikka koen itseni perfektionistiksi, cosplayn kohdalla kyse on pelkästä sanahelinästä. En ole laiha enkä kaunis, en ole koskaan voittanut cosplaykisasta mitään enkä osaa tehdä vaikeita proppeja tai asuja. Vaikka puvunteon aikana tuntuu siltä, että annan ja yritän kaikkeni, viimeisteltyä lopputulosta katsellessani ajattelen lähes aina olleeni laiska. Itsekurini on äärimmäisen huono eikä kärsivällisyyteni riitä siihen, että tekisin miljoona koekappaletta ennen varsinaista pukua jotta lopputulos olisi sataprosenttisen täydellinen. Tiedän että on tuskin olemassa cossaajaa joka olisi oikeasti tyytyväinen joka ikiseen yksityiskohtaan kasvoissaan, kropassaan ja etenkin puvuissaan, muuta siitä huolimatta en tunnu pääsevän eroon siitä aika ajoin mieleeni pulpahtavasta harhaluulosta, että minua paremmat cossaajat ovat cosplay-uransa aikana kehittyneet ja oppineet niin paljon etteivät tee enää virheitä. Kukaan meistä ei ole jumalolento tai yli-ihminen, mutta siitä huolimatta tunnen olevani pohjasakkaa kaikkine virheineni.

Cosplayharrastus on kaksiteräinen miekka. Parhaimmillaan se voi toimia huonoitsetuntoiselle ihmiselle hyvänä keinona kasvattaa itseluottamusta ja oppia löytämään omat vahvuudet, mutta huonoimmillaan se ruokkii itsekriittisyyden noidankehää ja latistaa itsetuntoa entisestään. Jätän suosiolla jaarittelematta photoshopattujen cossaajien ihannoimisesta, ulkonäköpaineista ja muista ikuisuuskysymyksistä, sillä niistä on jauhettu jo aivan kylliksi myös täällä minun blogissani. Tällä kertaa tarkoitan itsetunnon latistamisella sitä, miten heikolla itsetunnolla varustetun cossaajan (kuten minun) on aivan liian helppoa tuntea olonsa riittämättömäksi, kun kanssacossaajat ympäri internettiä kertovat toinen toistaan suuremmista uhrauksista cosplayn eteen. Cossaaja X aloittaa puolen vuoden rautaisen superdieetin näyttääkseen täydelliseltä bikinicossissaan, cossaaja Y tekee pukunsa kolme kertaa alusta alkaen ennen kuin on siihen vihdoin tyytyväinen, cossaaja Z tekee ihka ensimmäisen pukunsa ja voittaa sillä cosplaykisan, ja cossaaja Å huokailee suureen ääneen sitä miten hänen täydelliseltä näyttävä pukunsa vailla turhia saumoja ja langanpätkiä on hänen mielestään aivan paska. Etenkin viimeinen esimerkki poraa suuren reiän (tällaisen) huonoitsetuntoisen cossaajan itseluottamukseen: "Jos noinkin hyvältä näyttävä cossaaja on tyytymätön upeaan asuunsa, minun huonompi cossini kelpaa lähinnä takan sytykkeeksi." Tiedostan kyllä, että cossaajat tuppaavat olemaan tyytymättömiä asuihinsa taidoistaan ja pukujensa tasosta riippumatta, mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta jos joku omaa cossia huomattavasti paremman puvun tehnyt cossaaja toteaa olevansa aivan surkea. Suomalaisen cosplayn taso on noussut aivan huimasti ja nousee yhä edelleen, ja tällaista hyvin hitaasti kehittyvää pukuilijaa moinen meno hirvittää hiukan. Tuntuu siltä, että aina pitäisi olla hieman parempi hieman nopeammin, ja jos niin ei käy, itsetunto vajoaa pohjamutiin -- miten muut pystyvät kehittymään noin nopealla tahdilla ja mikä minussa on vikana kun en itse siihen pysty?

Perfektionismi voi kohtuullisina annoksina edesauttaa kehittymistä cossaajana, mutta liiallisuuksiin mennessään se saattaa lamauttaa ja imeä ilon koko harrastuksesta. Etenkin conissa on inhottavaa tuntea olonsa rumaksi ja epäonnistuneeksi, sillä moiset negatiiviset ajatukset syövät väistämättä osan conkokemuksesta. Vaikka minulla olikin älyttömän hauskaa Desuconissa, viikonloppuni oli myös täynnä hetkiä jolloin olin purskahtaa itkuun ja halusin repiä cossin yltäni ja polttaa sen kokossa. Toivon ettei sellaisia hetkiä tule enää. Ainoa tapa päästä irti perfektionismin oravanpyörästä lienee omien ajattelumallien muuttaminen ja armollisuuden opetteleminen, mutta voin omien kokemuksieni perusteella sanoa ettei se ole läheskään niin helppoa kuin miltä se kuulostaa.

Muikea Mimicon

Mimicon tuli ja meni, ja on vieläkin hieman vaikeaa uskoa että osallistuin coniin jonka päivien välissä oli mahdollista käydä kotona nukkumassa. Automatka kesti suuntaansa reilun tunnin, ja niinpä seurueemme suhaili Mikkeli-Savonlinna-väliä molempina päivinä sen sijaan että olisi jäänyt Mikkeliin yöksi. Ei yhtään pöljempi vaihtoehto, sanon minä, sillä etenkin matkatavaran vähyys ja unohtamisen pelon puute olivat mukavaa vaihtelua. Mimiconista oli jäänyt viime vuoden perusteella mielikuva kivasta pikkuconista jonka suhteen ei tarvitse sen kummemmin stressata, ja tämä piti paikkansa myös tänä vuonna. Itse asiassa tänä vuonna stressiä oli jopa viimevuotista vähemmän, sillä tänä vuonna en osallistunut minkään sortin kisailuihin tai show-ohjelmiin. Conissa aika kului lähinnä photoshoottaillen ja kavereiden kanssa hengaillen, joskin ohjelmaakin (Watamote-luento, Älä piirrä mangaa -luento ja lauantain cosplaykisa) tuli myös katsottua. Tänäkin vuonna Mimiconissa tuli sellainen fiilis kuin olisi päässyt vahinkoaikamatkalle vuoteen 2009: conissa oli todella paljon polvenkorkuisia harrastajia ja lauantain kisassa nähtiin niin Rozen Maidenia kuin Edward Elrickin. Varsin kotoinen tuulahdus menneisyydestä, sanon minä. Yleisfiilis tapahtumassa oli muutenkin positiivinen enkä joutunut todistamaan minkäänlaista häiriökäyttäytymistä.

Lauantaina meillä oli pienimuotoinen Shingeki no kyojin -cossiryhmä kera Ginger-In, tamukin, yacin ja ibin. Oli hauskaa ryhmäillä eri kokoonpanolla kuin viimeksi shootissa ja ottaa vähän erilaisia kuvia. (Heti conin alettua kuulin kaveriltani erään Homestuck-cossaajan valittaneen Mikaelin naistenvessassa että conissa oli muka liikaa Shingeki-cossaajia. Tämä oli varsin hupaisaa, sillä vaikka SnK taisi olla conin cossatuin sarja, ei sen hahmoja nyt niin paljoa näkynyt suhteutettuna koko conkansan määrään.) Olin aluksi vähän epävarma sen suhteen löytyisikö Mikaelin hieman futuristisilta mailta mitään sopivaa taustaa Shingeki-kuville, mutta onneksi lähellä oli myös metsää ja nättejä siltoja. Sinne siis. Kameran takana katsuies-bobcut ja Okkun.

Olin korjaillut Erwiniä Mimiconia varten vahvistamalla rintaremmin ja leikkelemällä vähän peruukkia. Sillä sekunnilla kun nousin autoon, toinen lantiovyössä kiinni olevista mustista pikkuneliöistä päätti sanoa itsensä irti (kirjaimellisesti), ja samaan syssyyn huomasin toisen pikkuneliön kadottaneen hopeisen nappinsa. Sain neliön liimattua mutta hopeinen nappi on yhä karkuteillä, pitää etsiä sille korvaaja vielä ennen Desuconia. Itse conissa mikään ei onneksi hajonnut enää vaikka olin niin pelännytkin, mutta eräs toinen seikka harmitti minua cossini suhteen. Olen atoopikko ja koska apteekeista ei tällä hetkellä saa juuri sitä perusrasvaa joka oikeasti auttaa ihottumaani, käteni loistivat kirkkaanpunaisina koko conviikonlopun, mikä sai kieltämättä oloni varsin itsetietoiseksi ja sai minut tunkemaan kädet selän taakse aivan liian monessa kuvassa. Tästä huolimatta Erwinin cossaaminen oli ihan yhtä huikeaa kuin viime kerrallakin, enkä malta odottaa Desuconia jossa pääsen jälleen cossaamaan tätä suosikkihahmoani.

Sunnuntaina vedin kaapista viimeksi vuoden 2012 Animeconissa käytetyn Kanban, jota olin vähän korjaillut ennen conia. Kavensin housut ties kuinka monetta kertaa, maalasin kenkiin raidan, korjasin liivin ja leikkelin peruukkia aika rankalla kädellä ja voilá. Puku oli helppo ja mukava päällä, joskin kuuma siinä tuli varsin äkkiä, ja niinpä viipotinkin ympäri conpaikkaa ilman takkia suurimman osan päivästä. Päätimme avialan kanssa cossata pingupoitsuja ja ottaa niistä vähän enemmän kuvia kuin mitä debyyttikerralla tuli otettua, ja Mikaeli tarjosi suorastaan loistavan kuvausympäristön. Kameran takana katsuies-bobcut.

 

Olin positiivisesti yllättynyt että meistä otettiin muutenkin kuvia. Kivaa ettei Mawaru Penguindrum ole painunut kokonaan unohduksiin!

Näin siis Mimiconissa, ja ensi viikolla on vuorossa Desucon mikäli mitään odottamatonta ei satu. Koska Virion ei tule valmistumaan ennen Traconia, Desu-suunnitelmani näyttävät tältä:

(Minne ne naiscossit taas jäivät, sitä minäkin ihmettelen. Sen sijaan luvassa on ryhmäilyä, ryhmäilyä ja vielä vähän lisää ryhmäilyä, ja olisi muutenkin mukavaa tavata ihmisiä. Totean siis jälleen kerran että mikäli joku teistä lukijoista sattuu bongaamaan minut ja tahtoo tulla juttelemaan, tule ihmeessä. Tykkään jutskailla lempisarjoistani ja -hahmoistani ja hyvin monesta muustakin asiasta, mutta olen kamalan huono lähestymään itse ketään.)

Kuinka hyvin tunnet cossihahmosi? eli kuinka opin olemaan armollisempi itseäni ja muita kohtaan

Kuvittele, että olet hahmon X suuri fani. Kuvittele, että bongaat tapahtumassa Y cossaajan Å, joka on toteuttanut hahmon X niin hyvin, että hieraiset silmiäsi hämmästyneenä ja epäilet onko suosikkihahmosi muuttunut 2D:stä 3D:ksi ja ilmestynyt kohtalon saattelemana suoraan silmiesi eteen. Kuvittele, että menet cossaajan Å luo ja hukutat hänet kehuihin, minkä jälkeen toteat että onpa kivaa tavata toinen kyseisen sarjan ja kyseisen hahmon fani. Kuvittele, että cossaaja Å toteaa valinneensa hahmon X vain koska se näytti hänen mielestään kivalta.

Näin reagoisin luultavasti itse.

Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jo piiiiiiitkään, mutta aiemmin en ole vain saanut aikaiseksi ryhtyä kirjoittamaan. Nyt avaan vihdoin sanaisen arkkuni sillä aihe palasi uudestaan mieleeni valmistautuessani cossaamaan uusinta hahmovalintaani, Erwiniä. Erwin on minulle rakkain ja tärkein hahmo Shingekistä, ja kun sellainen hahmo osuu kohdalle, siitä haluaa tietää  k a i k e n . Miksikö? Koska a) on mukavaa oppia uusia asioita omasta lempihahmosta, ja b) koska valokuvissa poseeraaminen ja in character -läpän heittäminen mahdollisten muiden samasta sarjasta cossaavien ihmisten kanssa on huomattavasti helpompaa, jos tuntee hahmonsa kuin omat taskunsa. Nyt paljastuu siis sekin seikka minkä vuoksi ravaan cosplaydeiteissä niin paljon: niihin valmistautuessa saa pohtia sydämensä kyllyydestä sitä, miten hahmon menneisyys ja mieltymykset vaikuttavat hahmon nykyiseen käytökseen ja valintoihin. Erwin on uusin tällainen tapaus, mutta olen kokenut monesti ennenkin vastaavan innostuksen ja suorastaan sairaalloisen kiinnostuksen lempihahmojeni taustoja ja mielenliikkeitä kohtaan. Hyvä esimerkki tällaisesta on nk. tapaus Sinbad.

(Magin) Sinbad on minulle yhä edelleen yksi rakkaimmista fiktiivisistä hahmoista koskaan. Vielä ei ole ehtinyt kulua kovinkaan pitkää tovia siitä ajanjaksosta, jona halusin cossata Sinbadia joka ikisessä conissa johon olin menossa, koska nautin tämän suosikkihahmoni cossaamisesta niin paljon ja tunsin jääväni muussa tapauksessa paitsi jostakin. Fanituskauteni aikana olen oppinut Sinbadista yhtä sun toista ja alkanut tuntea pientä ylpeyttä siitä miten paljon hänestä tiedän. Tiedän että Sinbad on 183 cm pitkä ja painaa 83 kiloa, tiedän että hän menetti isänsä sodassa ja äitinsä sairaudelle, tiedän ettei hän ole käynyt armeijaa, tiedän että hänen lempiruokansa ovat kala ja alkoholin kanssa tarjottavat naposteltavat... Kaikkien näiden asioiden oppiminen on auttanut ymmärtämään tätä suosikkihahmoani paremmin, mikä on väistämättä heijastunut cosplayhin ja etenkin kyseisenä hahmona esiintymiseen sekä valokuvissa poseeraamiseen. Sinbadin cossaaminen onkin poikinut osaltani paljon enemmän ja paljon monipuolisempia kuvia kuin muiden cossaamieni hahmojen kohdalla. Sinbadia koskevan tietopohjani perusteella olen saanut helposti ideoita niin iloisiin, haikeisiin, humoristisiin kuin synkeisiinkin kuviin, ja siihen olen todella tyytyväinen. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon nyt uudestaan: omaa the lempihahmoa cossatessa fiilis on aivan toisenlainen kuin silloin kun valittu hahmo on vain "ihan kiva".

Oi onnea. Kuva on vanha mutta fiilis ei.

Juuri tästä syystä en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka valitsevat cossihahmon pelkän kivan hahmodesignin perusteella eivätkä tiedä hahmon taustoista, luonteesta jne. oikeastaan yhtään mitään. Miten tällaiselta cossaajalta luonnistuvat poseeraukset, mitä hän sanoo kaikille niille sarjan faneille jotka haluaisivat vääntää jutun juurta kyseisestä hahmosta? En tarkoita niitä cossaajia, jotka bongaavat kivan hahmodesignin ja lähtevät sen perusteella tutustumaan sarjaan ja hahmoon, vaan niitä cossaajia, jotka cossaavat pelkän hahmodesignin perusteella eivätkä välttämättä ole edes katsoneet/lukeneet/pelanneet koko sarjaa.

Itse olen edelleen sitä mieltä, etten ikinä kehtaisi cossata hahmoa josta en tiedä yhtikäs mitään, ja mikäli kuulisin jonkun cossaavan lempihahmoani pelkän kivan asun perusteella, kohottaisin satavarmasti kulmiani itsekseni. En näe mitään järkeä yhdentekevän hahmon valitsemisessa, sillä (kuten jo aiemmin totesin) silloin esim. poseeraaminen on kankeampaa kuin läheisen hahmon kohdalla. Tämä johtuu siitä, että minulle cosplay on (kaiken muun ohessa) tapa ilmaista muille omia kiinnostuksenkohteitani ja löytää sitä kautta samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Olen tavannut monet ystävistäni yhteisen lempisarjan ja siitä cossaamisen kautta, ja tämä tuskin olisi ollut mahdollista mikäli emme olisi tunteneet edes jonkinasteista kiintymystä sarjaa tai valittuja hahmoja kohtaan. Kivan hahmon kivoissa vermeissä conista ja cossaamisesta nauttii mielestäni enemmän, ja olen moneen otteeseen havainnut, ettei fiilikseni ole ihan yhtä muikea, jos valitsemani hahmo on suosikkini sijaan joku mukiinmenevä tapaus. Kuitenkin, en ole (enkä ole kyllä ajatellutkaan olevani) parempi harrastaja jos tiedän hahmostani enemmän kuin takanani narikkajonossa seisova cossaaja. Edes jonkinasteinen intohimo hahmoa/sarjaa kohtaan on mielestäni toivottavaa cosplayssa, muttei oikeuta dissaamaan niitä joiden mielestä oma lempisarjasi/-hahmosi on vain "ihan jees".

Kuitenkin! Kolikolla on myös toinen puoli. En aio ruveta paasaamaan siitä miten "ihmiset saa tehdä mitä haluaa enkä aio tuomita ketään ^_^" vaan aion kertoa siitä miten havahduin itse tajuamaan, ettei asia ollutkaan niin mustavalkoinen kuin luulin. Oli aika jolloin nakersin henkiset kynteni verisiksi nysiksi sen vuoksi, että pelkäsin vain Magi-animen katsoneiden ihmisten missaavan ison osan Sinbadin cossaamisesta, koska he eivät tienneet hahmosta niitä asioita jotka oli paljastettu mangassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo ajatus on varsin pöhkö ja hieman omahyväinenkin -- vaikka en sitä niin tarkoittanutkaan, siitä voi saada sellaisen kuvan etten muka pitäisi anime-only-faneja "oikeina faneina" ja että pitäisin muka itseäni parempana Sinbad-cossaajana koska tiedän hahmosta paljon. Näinhän asia ei tosiaankaan ole! Kokemani valaistuksen voi tiivistää tähän yhteen lauseeseen:

Se, ettei cossaaja tiedä hahmonsa lempiruokaa, ei tarkoita etteikö hän välittäisi hahmostaan.

Toisin sanoen pohdittuani asiaa vähän useampaan otteeseen tajusin jälleen kerran sen tosiasian, ettei Minun Tapani Harrastaa ole se ainoa oikea. Jokainen cossaaja suhtautuu harrastukseensa ja valitsemiinsa hahmoihin eri tavalla. Jotkut pitävät tärkeänä juuri niiden omien suosikkihahmojensa saappaisiin astumista, toiset taas kelpuuttavat mukiinmenevänkin hahmon kunhan asu on nätti, ja sitten ovat ne, jotka pitävät cosplayta lähinnä pukuharrastuksena ja pyrkivät valitsemaan cossinsa puvun näyttävyyden perusteella. On erittäin epätodennäköistä että aivan joka ikinen valittu hahmo/sarja sattuisi olemaan cossaajan the lempihahmo/lempisarja, ja miksi pitäisi ollakaan? Ei ole synti valita ihan kiva mutta vaikkapa omalle kropalle tai taidoille juuri passelisti sopiva hahmo, jos motiivina on näyttää kanssaharrastajille, että "hei, tykkään tästä sarjasta!". Upeiden hahmodesignien kuolaaminen on usein avain uuden lempisarjan kotioven lukkoon, ja päätös "hei tehdään ryhmäcossi, sä sovit hahmo Y:ksi" voi auttaa löytämään uusia lempihahmoja.

Minä tai kukaan muukaan ei voi tietää mitä cossaajan Å päässä liikkuu tai mitkä hänen motiivinsa hahmon X cossaamiseksi ovat, ja sen vuoksi ei pitäisi vetää hätiköityjä johtopäätöksiä eikä asetella ihmisiä arvojärjestykseen. Sarjaa ja/tai hahmoa voi fanittaa ilman että muistaa ulkoa jokaisen kohtauksen sarjasta, eikä se, ettei muista hahmonsa syntymäpäivää tee kenestäkään huonompaa fania. Ne asiat, joita itse pitää cosplayssa tärkeinä, eivät välttämättä ole tärkeitä vieressä istuvan cossaajan mielestä, ja sitä pitää kunnioittaa. Neea Nuppineula voi olla Haganai-fani henkeen ja vereen, mutta pelkän animen katsonut ja sen perusteella Senaa cossannut Maisa Mittanauha ei ole yhtään sen huonompi ihminen tai harrastaja. Kyse on siitä mitä kukakin painottaa ja pitää tärkeänä, ja vaikka toisen tapa suhtautua omiin suosikkeihin saattaisikin tuntua kaiken sen mahtavuuden aliarvostamiselta, ei ole sinun asiasi ryhtyä käännyttämään toista. Tästä olen joutunut muistuttamaan itseäni vähän turhankin moneen otteeseen, jopa niin moneen, että vähän hävettää. Sitä paitsi olen ihan yhtä "syyllinen" kuin moni muukin: joku Narutoa palavasti rakastava fani saattaisi hyvinkin vetää hernekasvin tuotokset nenään siitä, että cossasin Tsunadea pelkkien Naruto-PS2-pelien perusteella. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ja silleen.

Tiivistettynä: pää pois pensaasta ja anna muiden nauttia asioista omalla tavallaan. Semimuikean hahmon cossaaminen ei tarkoita että olet paha ihminen, mutta wikipediallinen tietoa ei myöskään tee sinusta nörttien kuningasta/kuningatarta. Pitkästä aikaa kunnon pohdiskelua, jee. Minulle on näköjään muodostunut tavaksi vuodattaa blogiin aamun pikkutunneilla, saa nähdä onko valmis teksti sen mukaista. :D

PS: En tule sittenkään saamaan Virionia valmiiksi Desuun, buhuu. Parempi tehdä puku kunnolla, rauhassa ja myöhemmin kuin paniikissa, hutiloiden ja äkkiä. Jospa vaikka Traconissa sitten.

Pääsiäinen titaanintappajien tapaan

Vuoden 2014 pääsiäinen erosi melko lailla tähänastisista pääsiäisistäni, sillä pelkän suklaansyönnin ja sohvalla röhnöttämisen sijaan ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä kuluivat Shingeki no kyojin -photoshootin merkeissä. Hyppäsin luultavasti vähän myöhässä "jääkärivaunun" kyytiin sillä katsoin animen ensimmäistä kertaa viime syksynä ja luin mangankin kiinni vasta tänä keväänä muutama kuukausi sitten. Tosin minkäs sille mahtaa milloin inspiraatio iskee ja uusi sarja löytää tiensä sydämeen. Vaikka olin harkinnutkin Shingekistä cossaamista jo animen katsomisen aikana, cossin aloittaminen venyi ja venyi muun muassa seuraavien syiden vuoksi. Ensinnäkin ajattelin puvun olevan "liian vaikea/työläs" ja sopivan vartalotyypilleni huonosti, minkä lisäksi pelkäsin kovasti pilaavani lempihahmoni eli Erwinin jos cossaisin häntä kera rehevien muotojeni ja erehdyttävästi perunaa muistuttavan naamani. Lopulta kävi niin kuin aina eli hahmorakkaus ajoi kaiken muun ylitse katujyrällä, ja niinpä ryhdyin ripeästi keräämään kasaan materiaaleja Erwiniin. Prosessia vauhditti toki myös se, että ibi ehdotti Frostissa että cossaisimme Erwiniä ja Leviä yhdessä. Tämä ehdotus saikin aikaan idean photoshootista, ja eipä aikaakaan kun sellaisen pitämisestä sovittiin. Pääsiäinen oli ehkä vähän hassu ajankohta, mutta koska monen eri ihmisen aikataulujen sovittaminen yhteen ei jättänyt meille muita vaihtoehtoja tässä päivämäärässä pysyttiin (ja hyvä että pysyttiin.)

Arviolta noin puolet puvun remmeistä.

Jalkaremmien evoluutio.

Lähes koko hökötys.

Nyt kun cossinteko-operaatio on takanapäin, en voi muuta kuin nostaa hattua kaikille Shingeki-cossaajille jotka ovat askarrelleet pukuun kuuluvat remmit. Kyseinen urakka oli ehkä yksi cosplay-urani uuvuttavimmista -- eihän remmien väsääminen sinänsä vaikeaa ollut, mutta kaikki se nuppineulaaminen ja kääntäminen ja mallintaminen olivat yhteenlaskettuina hyvin voimiavievä kombinaatio. Kämpillä puurtaessani minulla ei ollut apuna ketään joka olisi auttanut minua pujottamaan remmit juuri oikeasta kohdasta joten jouduin purkamaan ja nuppineulaamaan uudelleen suorastaan luvattoman monta kertaa ennen kuin kaikki oli nätisti kohdillaan. Jalkaremmit olivat ylävartaloremmejä helpommat kiinnittää mutta niihin upposi enemmän töitä, ja vastaavasti ylävartalon ja etenkin selän remmit oli supervaikeaa kiinnittää yksin mutta niitä ei ollutkaan onneksi yhtä montaa. Takinteosta minulla ei ole valitettavasti WIP-kuvia sillä hurautin sen kasaan sellaisella raivolla ettei kuvien ottamiseen jäänyt aikaa. Saappaat on tilattu Kiinasta ja kauluspaita on pulu olalla -Makoton paita. Aion tehdä myös Survey Corpsin viitan sitten kun minulla on aikaa -- shootissa "jouduin" lainaamaan kaverin viittaa sillä en olisi millään ehtinyt tekemään omaa koska muu puku oli shootin lähestyessä vielä niin kriittisessä vaiheessa.

Ihmiskunnan toivoina Eren/Hakkis, Mikasa/eksynyt-virvatuli, Armin/KuroiWing, Levi/ibi ja Erwin/minä. Kuvista kiitos avialalle, ibille ja Juholle. Editoinnista vastasin minä.

Ja sitten vähän yksilökuvia. Erwiniä cossatessa hahmorakkaus oli taas huipussaan ja yritin parhaani näyttääkseni mahdollisimman pitkältä, miehekkäältä ja älykkäältä. Onnistumisesta en tiedä mutta kyllä näistä kuvista tuli siitä huolimatta varsin muksakoita.

Oma henk. koht. suosikkini.

Halusin ehdottomasti ottaa kuvia "kädettömänä" ja sainkin oikean käden piilotettua tunkemalla sen visusti selän taakse ja vaatteiden sisään. Se ei onneksi näyttänyt kuvissa ollenkaan niin pahalta kuin mitä olin etukäteen pelännyt. Alimmainen kuva on tähänastinen suosikkini siinä taustalla olevan tarinan vuoksi: kuvassa olevien käsien on tarkoitus kuulua edesmenneille sotilaille jotka ovat menehtyneet Erwinin komennuksessa. En tiedä mistä kyseinen tarinanpoikanen pälkähti päähäni mutta kuva oli kirkkaana mielessäni jo jonkun aikaa ennen itse shoottia. Valmiista otoksesta tuli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, ja oli hienoa että kaverit suostuivat "lainaamaan" käsiään kuvan ottamista varten.

Aion käyttää Erwiniä niin Mimiconissa, Desuconissa kuin Animeconissakin mutta sitä ennen voisin korjailla muutamia pikkujuttuja kuten tehdä uuden lannevaatteen, laittaa peruukkiin lisää lakkaa ja meikata kulmakarvoista entistäkin tuuheammat. Työtä siis riittää, etenkin kun tässä pitäisi pikkuhiljaa aloitella myös tulevan kesän muita pukuja. Mimiconiin ei onneksi tarvitse askarrella mitään uutta, ja con tulee toivottavasti olemaan muutenkin varsin stressitön.

Desuconissa asiat tulevat olemaan toisin. Perjantain puku on vielä hakusessa, Erwinin olen buukannut sunnuntaille ja lauantaina cossailen alla olevaa herraa eli Fire Emblem: Awakeningin Virionia jos suinkin vain saan puvun ajoissa valmiiksi.

Pähee jousipyssy ja päheet röyhelöt.

Kesä lähestyy mutta coneihin en ole suunnitellut vielä yhtäkään tyttöcossia. Mitä on taas tapahtunut? No, vaihtoehtoja kyllä on, pitäisi vain valita Se Oikea. Eivätköhän ne suunnitelmat ala muotoutua vähän lähempänä kesän tapahtumia.

Kohtalokasta sufferointia a'la herra Velvet osa 2

Kuten arvelinkin. Vain pari päivää Frosti-postauksen jälkeen sain Waver-photoshootin kuvat käsiini ja "joudun" tekemään niille oman postauksensa. Ihan kuin näin olisi käynyt joskus aiemminkin jonkun toisen Frostbiten kanssa. :D Mutta siis, asiaan!

Frostbiten perjantai-illan pyhitin siis kokonaan Waverille. Puku (ja etenkin peruukki) näytti paremmalta kuin debyyttikerrallaan kiitos tekemieni parannuksien, mihin olen varsin tyytyväinen. En tosin ehkä ole alle 160-senttinen 50 kiloa painava rimpula poikalapsi, mutta ainakin yritin parhaani. Hahmorakkaus on paras, ja hahmorakkaus.

Kaikista kuvista saan kiittää tommi-photographya, kiitos vielä todella paljon shoottimahdollisuudesta sekä tietenkin hienoista kuvista! Viitan lainasta taas kiitos ja kumarrus ranttikselle. "Hauskat" kommentit ovat minun ja aamuyön hehkeän mielentilan rakkauden hedelmiä. Nauttikaa.

Esseen otsikkona siis "HOW Wizardry Should be in the New Century"

"Voi surku ope anto mun esseestä hylätyn."

Kuinka annat opellesi turpaan osa 1.

Vapise Kayneth.

"Must tulee isona... yliopisto-ope."

"Hitot olis sittenkin pitäny hakea velhojen amk:hon."

"Eih sinne meni 5 opintopistettä."

Voi Frostbite kun en mä voi sulle nyt tässä nokkelaksi otsikoksi muuttua (+ yksi itkettävän sydäntälämmittävä kommentti)

Talvi ehti jo kerran häipyä tässä välissä mutta koska se näyttää viime yönä tulleen takaisin tänne Pohjois-Savon synkkiin metsiinkin, on ilmeisesti ihan asiallista ja jees kirjoittaa vihdoin ja viimein raportti Desucon Frostbitesta.

Hurraa. Paitsi ei takatalvelle.

Ajattelin ensin että teen tämän postauksen vasta sitten kun Waver-photoshootkuvat olisivat tulleet, mutta koska conista on jo yli kuukausi ja kuvat ovat luultavasti yhä jossakin valokuvaajan editoitavana ajattelin antaa palaa nyt ennen kuin unohdan kaiken.

Frostis oli... ihan jees. Ei kamala, ei ylimaallisen ihana vaan ihan jees peruscon. Paljon on puhuttu siitä miten K18-ikäraja olisi tehnyt conista jotenkin maagisen ihanan ja kypsän tapahtuman, mutta itse en moista vaikutusta huomannut. Järjestyshäiriöt ja roskat loistivat kyllä poissaolollaan, mutta tapahtumapaikka pursusi silti idiootteja aina dissaajista ja varkaista fedorapäisiin ahdistelijoihin ja jotenkin conin yleisfiilis oli tavallista Desua kylmempi. Missään ei näkynyt pusupiirejä eikä letkajenkkoja (ei sillä, en ole nähnyt niitä oikein missään muissakaan coneissa pitkään aikaan) mutta ei myöskään niitä ihmisiä jotka tulivat iloisesti ja avoimesti juttelemaan cosplaysta tai samasta fandomista. Tai ehkä sitten en vain ollut tarpeeksi kypsä tai cossannut oikeita hahmoja tai sarjoja, mene ja tiedä. :D Oli kyllä kiva huomata että ohjelmasalit olivat tällä kertaa oikeasti täynnä kuulijoita, tosin se johti myös siihen etten päässyt pariin ohjelmaan jonne olisin halunnut. Ohjelman laatu puolestaan oli aika perus-Desu-tasoa.

Pukuja minulla oli tosiaan mukana se neljä. Voin aika varmasti sanoa ettei ikinä enää, tai ei ainakaan ihan lähiaikoina. Pakatessa oli ihan hirveä stressi ja pelkäsin koko ajan unohtavani kämpille puvun X tärkeän pikkuosan Y ja puvun Ä ei-niin tärkeän mutta siitä huolimatta tarvittavan osan Ö. Jokainen puku päällä minulla oli kyllä hauskaa, mutta siitä huolimatta tuntui että ehdin pitää jokaista päälläni aivan liian vähän aikaa. Ensi kerralla otan siis luultavasti vähän iisimmin.

Perjantaina meillä oli siis ihan aluksi Free!-ryhmäcossi kaveriporukkani kanssa. Tälläkään kertaa meillä ei ollut uima- eikä koulupukuja vaan niin kutsutut "pulu olalla" -versiot eli vähän harvinaisemmat yhteen viralliseen värikuvaan perustuvat, ehkä jonkin sortin kasino-/baarimikkohenkiset asut.  Käytimme pukuja myös lauantain iltabileissä, joiden aikana alempi kuvakin on otettu.

tamucist kuvasi. Näytän ihan mummiltani.

En osaa vieläkään olla tyytyväinen Makotooni. Tälläkään kertaa en saanut peruukkia pysymään piikikkäänä vaikka kuinka yritin, minkä lisäksi pääni ja kasvoni näyttivät valtavilta. Puku itsessään oli siisti ja simppeli enkä mokannut oikeastaan mitään siinä, mutta valtavan iso pääni ja kasvojeni täydellinen epäsopivuus tähän hahmoon tavallaan turmeli hyvän yrityksen. No, ei mahda mitään, ainakin muiden uimapoitsujen kanssa oli kivaa hengailla.

Ryyppäämistä (feat ihana Kämy)! Minun conissani!

Perjantai-illan vietin sitten Waverina varaamani photoshootajan vuoksi. Koska en ole vielä saanut kyseisen shootin hedelmiä itselleni, saatte tyytyä tuohon ylempään ~rappeutuneisuutta~ tihkuvaan otokseen. Alkoholia nautiskelevia cossaajia, kuinka epäsopivaa, sitähän tekevät vain normaalit ihmiset! Waverina oli aivan sairaan kivaa tepastella conpaikalla erityisesti sitten kun sain kaverini Rider-viitan lainaan shoottia varten. Se oli niin lämmin ja iso ja suojasi kivasti ulkoilman kylmyydeltä. ;_; Viitan lisäksi minulla oli muitakin proppeja mukana kuten alemmasta kuvasta näkyy.

Hylätyn arvosanan ansainnut essee ja loitsukirja.

Lauantaina olin pitkästä aikaa ihan oikea cossityty ja sain  tälläytyä rusetteihin ja tyllihameeseen.

Katariina Ihalainen kuvasi nämä kaikki.

Olin varsin tyytyväinen Lunaan vaikka joku tr00-cossaaja olisikin voinut olla helposti sitä mieltä että pukuni oli liian realistinen ja liian vähän alkuperäisen lähdekuvan näköinen. Minulle kävi kuitenkin myös sellainen nolo kämmi jonka huomasin ensimmäistä kertaa vasta eilen: olin unohtanut kokonaan Lunan hansikkaiden rusetit! En voi ymmärtää mikä sai aikaan moisen aivopierun mutta eipä sille näin jälkeenpäin ole mahdollista tehdä mitään, paitsi tietenkin ommella puuttuvat rusetit mikäli vielä joskus cossaan Lunaa. Se on suhteellisen todennäköistä, sillä neidin vaatteet olivat mukavat ja nätit päällä. En ollut pitkään aikaan tuntenut itseäni noin sieväksi. Conissa oli positiivinen yllätys että ainakin kaksi ihmistä tunnisti cossini ja vaihtoi muutaman sanan Genei wo kakeru taiyosta, jee! Eihän se mikään maailman nerokkain sarja ole mutta oli siitä huolimatta kiva tietää etten ollut ainoa jolle sarja oli painunut mieleen.

Sunnuntaina taas... noh.

Hyvät naiset ja herrat: derppaamisen Seitsemän meren tuleva ylikuningas.

Otetaanpa uudestaan. Sunnuntaina kierrätin nuorempaa Sinbadia tehtyäni siihen pienenpieniä korjailuja. Korjasin repsottavat kohdat ja lyhensin liivihameasian niin ettei se enää pilkottanut saunabeltin nahkavyön alta. Peruukki oli näemmä ottanut vähän vahinkoa kuljetuksen aikana enkä saanut sitä ihan niin hienoksi kuin mitä se oli ollut Traconissa, mutta mielestäni se ei siitä huolimatta näyttänyt mitenkään kamalalta.

tamucist kuvasi tästä alaspäin.

Yllärilöytö Tumblrista, harunaattori kuvasi.

Olin suorastaan järkyttynyt siitä miten vähän Magi-cossaajia Frostbitessa oli, etenkin koska ainakin Facebookin mukaan niitä olisi pitänyt olla tulossa jonkun verran. No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Lääkitsin Magi-ikävääni ostamalla kaikki tähän mennessä englanniksi käännetyt Magi-pokkarit sekä aivan ihanan Sinbad-avaimenperän. Kyseinen avaimenperä oli niitä kuuluisia randomeita, eli umpinaisen laatikon ostaessa ei voi koskaan tietää mitä sieltä sisältä löytyy. Kerrankin minulla kävi tuuri!

Voitto.

Waka!Sinbadista tuli vielä mieleen eräs Tumblrissa saamani kommentti, jonka halusin jakaa nyt täälläkin. En nimittäin ole ikinä saanut näin sydäntälämmittävää ja ilahduttavaa palautetta cosplaystani ja kyseisen kommentin luettuani olin vain niin iloinen ettei mitään rajaa.

Yhyy ;_; <3

Rakkaiden hahmojen "henkiin tuominen" ja niihin eläytyminen cosplayssa on minulle se suurin sydämen asia ja olen vain niin onnellinen että tämän ihmisen mielestä olin tehnyt hyvää työtä asian kanssa. Tunsin tavallaan että nyt kun pystyin aiheuttamaan moisia tuntemuksia jossakussa kaikki se vaivannäkö, miettiminen ja panostaminen ei ollut ollut täysin turhaa. Eihän se siis ollut turhaa sitä ennenkään, tietenkään, mutta ymmärrätte varmaankin mitä tarkoitan. Sinbad on minulle tällä hetkellä se rakkaimmista rakkain, kaikista ihanin ja läheisin fiktionaalinen hahmo joten en voi edes kunnolla kuvailla sitä tunnetta joka heräsi minussa luettuani tämän palautteen. Vastasinkin sen antajalle jo Tumblrissa, mutta vielä iso kiitos siitä huolimatta! En ole koskaan saanut näin liikuttavaa ja kannustavaa palautetta enkä varmaan tule ihan heti saamaankaan. Siispä kiitos.

Paljon kuvia, suhteellisen vähän itse conraporttia ja fiilistelyjä. Siinäpä tämä postaus pähkinänkuoressa. Kunhan saan vihdoin Waver-kuvat käsiini postailen ne tänne, toivottavasti siis pian.