Kiva kesäinen kuvadump

Paljon cosseja mutta aivan liian vähän coneja joissa käyttää näitä cosseja? Ratkaisu: järjestä photoshoot. Helppoa ja mukavaa -- sen kun lähdet ulos kotiovesta ja etsit kotikaupunkisi parhaat kuvausmestat (tai oikeastaan ne kannattaa etsiä ennen kuin lähtee ulos kotiovesta). Puku ei hiosta kellon ympäri niin kuin conissa ja meno on muutenkin chillimpää kun saa keskittyä vain olemiseen ja kuvaamiseen. Jalatkin kiittävät!

Eli toisin sanoen mae-rye ja minä suuntasimme Kuopion huudeille kuvaamaan cosseja, jotka ansaitsivat mielestämme lisää rakkautta kuvausten muodossa. Aluksi sopivien pukujen päättäminen tuntui supervaikealta, mutta sitten muistini vetreytyi ja palautin mieleeni kaksi pukua joista ei ollut olemassa montaakaan kuvaa: Rapunzel!Nozomi sekä Buranko. Rapunzel!Nozomi oli maannut kaapissa Animecon 2015:sta lähtien ja korjasin sen uudempaan uskoon vain vähän ennen shoottia; Burankossa taas ei ollut mitään korjattavaa. Näitä kahta cossia en välttämättä jaksa enää ottaa coneihin mukaan mutta ne sopivat photoshootattaviksi paremmin kuin hyvin.

mae-rye kuvasi minua ja toisin päin!

Burankon kohdalla meidät yllätti Suomen kesä eli kesäsade, joka ei näyttänyt loppuvan millään, joten metsässä otetut kuvat räpsittiin sateessa sateenvarjon alla turvassa. Onneksi sää parantui metsäreissumme jälkeen ja loppushoot saatiin hoidettua suhteellisen kuivassa säässä. Kuopiossa on ihan himona upeita kuvauspaikkoja laidasta laitaan ja olen jo nyt ihan intona lähtemässä shoottaamaan joskus uudestaankin. :'D

 PS: Tässä Traconin cossit. Sunnuntaina kohtaan esityskisan haasteet, jännittää. ;___;

Tutturuu ja hellät tunteet 50. conissani

Desuconin jälkeen sanoin lujasti itselleni, että "Animeconiin en tee kyllä yhtään mitään uutta!".

Pukusuunnitelmilla on pahana tapana muuttua ja lisääntyä hallitsemattomasti, ja tälläkin kertaa pääsi käymään niin. En kylläkään valita, sillä vaikkapa paricossi (niin kuin tässä tapauksessa) on kerrassaan mainio syy kääntää kelkka. Tässä vaiheessa vuotta olen ehdottomasti hylännyt aiemman uudenvuodenlupaukseni pienemmästä pukumäärästä, mutta näin käy joskus. :D Ehkä ensi vuonna sitten. Toisaalta en ehkä ole ihan niin paha syntinen kuin mitä voisin olla, sillä toista uutta cossiani olin suunnitellut jo nelisen vuotta, ja toinen taas oli vanha puku yhdellä uudella osalla höystettynä.

Neljä vuotta suunniteltu ja viimein paricossin voimalla toteutettu puku oli tietysti iki-ihana Mayushii Steins; Gatesta. Mayushii-cosseja on näkynyt Suomen coneissa melko tasaisesti tänäkin vuonna, mistä olen iloinen -- Steins; Gate ansaitsee kaiken mahdollisen rakkauden. Kun ensi kertaa katsoin sarjaa, uskoin päätyväni cossaamaan Moekaa, mutta toisin kävi eikä haittaa yhtään. Mayushii on ihanin tyttö ;__; Kuvista kiitos tamucistille ja kuroiwingille; Feyris-nyan-nyanina poseeraa Hakkis.

Paviljongin lähellä oli sopivan moderneja kuvauspaikkoja.

BANAANI.

Mayushiin cossaaminen oli mukavan rentoa ja hauskaa. Cossi onnistui ihan hyvin ja oli mukava päällä talvisaappaista huolimatta. Mekon alla olevat, pukuun kuuluvat legginssit säästivät kerrankin siltä klassiselta "nouseeko hameeni, vilkkuvatko pantsuni" -päänvaivalta, jonka hamecossit yleensä tuovat mukanaan. Mayushiin mekko on päällä niin mukava, että sitä voisi melkein käyttää arkenakin -- harmi vain etten tykkää sinisestä väristä vaatteissa enkä muussakaan. (Silti päädyn mystisesti tekemään hahmoja, joilla on siniset vaatteet. :I) Pääsin poseeraamaan conikävijöiden kameroille aika monesti, mutta vielä useampi pyysi sanomaan "tutturuu" ja minähän sanoin. :D Oli myös ihan parasta mennä Steins; Gate -luennolle ja huomata, että muitakin sarjan hahmoja oli eksynyt sinne -- Feyriksen ja Mayushiin lisäksi luennolla istuivat ainakin Daru ja Okarin. Näin conissa myös yhden Kurisun. Olisi ollut ekstrahienoa saada yhteisselfie kaikkien hahmojen kesken, mutta se ajatus jäi pelkälle ideatasolle burgeriuteni vuoksi. Möh.

Muita selfieitä kyllä conissa tuli räpsittyä, ja visiitti conpaikan lähellä sijaitsevaan teehuone Teeleidiin poiki myyjän nappaaman ryhmäkuvan, joka päätyi teehuoneen FB-sivuille. Olimme kuulemma värikkään näköisiä.

Sunnuntain pukuni oli essulla varustettu Edgeworth eli toisin sanoen Essuworth. Tässä välissä yritän väistää weeaboo-leimaa ja huomautan, että kyseinen versio on virallinen.

Kulhoni ei ole oikeanlainen, sillä päätös kulhon ja puuhaarukan ottamisesta mukaan coniin tapahtui ex tempore conireissulle pakattaessa.

Täytyy sanoa, että pre-DD-Edgeworthin cossaaminen tuntui varsin hyvältä -- tuossa vaiheessa Edgis kärsii vielä niin pahasta emotionaalisesta ummetuksesta, että kasvoja ei juurikaan tarvitse vääntää hymyyn. Olen iloinen siitä, että essusta huolimatta ihmiset tulivat pyytämään kuvia, ja päädyinpä jopa juttelemaan yhden conittajan kanssa Ace Attorneyn animeversiosta hyvän tovin.

En nähnyt järkeväksi napsituttaa Essuworthista ihan hirveätä määrää kuvia -- tämä versio kun tosiaan on yhdestä ainoasta kuvasta, eikä erilaisia poseerausmahdollisuuksia oikeastaan ollut. Tietysti olisin voinut riisua essun ja kuvauttaa normi-Edgistä, mutta se ei houkuttanut koska takki on peräisin vuodelta 2011 ja siten aika kammottavan näköinen, vaikka korjailinkin sitä vähäsen ennen conia. Samalta vuodelta peräisin olevat housut olivat tehneet mystisen katoamistempun enkä ole vieläkään tietoinen niiden sijainnista, joten päädyin käyttämään Dual Destinies -Edgeworthin pöksyjä. Ne ovat eri kangasta kuin takki, mutta näyttävät kuvissa onneksi samanvärisiltä. 

No, se Acon-cosseista. Tajusin vasta tapahtuman jälkeen, että olin juuri vieraillut 50. conissani, joka vieläpä järjestettiin samassa kaupungissa kuin ihka ensimmäinen conini eli vuoden 2007 Animecon. Toisaalta 50 tuntuu tosi isolta luvulta, ja toisaalta taas ei niinkään. Kun miettii, miten monta conia yhteen vuoteen saattaa mahtua, ei ole ihmekään että luku on noin iso. Joinain vuosina tulee conitettua enemmän ja toisina taas vähemmän. Ihan ensimmäisinä conitusvuosinani tapahtumia ei tosin järjestetty läheskään niin usein kuin nykyään, ja noin kolmen ekan vuoteni aikana kävin vain noin yhdessä conissa per vuosi. Olo on aika nostalginen, kun miettii miten conittaminen on kohdallani muuttunut alkuajoista. Ennen se oli tavallaan isompi juttu kuin nykyään, sillä (kuten jo mainitsin) coneja järjestettiin harvemmin ja alkuvuosina kaikki coneissa oli vielä upouutta ja jännää. Tuolloin ei ollut vielä noloa halailla free hugs -tyyppejä tai osallistua letkajenkkaan vaan rakkaus harrastusta kohtaan sai aikaan paljon spontaania sosiaalisuutta. Alaikäisyys toi omat rajoitteensa matkustamiseen, majoitukseen ja budjettiin niin cossaamisen kuin conittamisenkin suhteen.

Nykyään conit ovat tietysti edelleen supertärkeä osa elämääni, mutta meno on tavallaan tasoittunut. Nykyään sitä tietää jo suurinpiirtein mitä missäkin conissa on odotettavissa, eikä jokainen con ole automaattisesti onnistunut vain siksi, että kyseessä on con. Matkustaminen, majoitus ja budjetointi ovat toisaalta helpottuneet ja toisaalta hankaloituneet -- auto on kiva mutta sitäkin pitää huoltaa, opiskelijabudjetti on aina opiskelijabudjetti, ja enää vastuu majoituksesta ei ole äidillä ja isällä vaan hotellihuone/sänkypaikka mummolta on hommattava itse. Nykyään conittaminen on lähinnä muotoa "jee reissuun kaveriporukalla" eikä "jee osa kesälomamatkaa vanhempien kanssa" -- ja niin sen kuuluu mennäkin. Nautin tästä -- toivottavasti vielä pitkään.

Hämähäkkinä olo on tuskaa / hyvää myöhäistä pääsiäistä eli Mimicon ja Desucon 2016

Alkukesän coniraportteja, olkaa hyvät.

Olin iloinen, kun Mimicon palasi taas toukokuulle -- kesäkuu on Desukuu, ja monet ovat silloin töissä eivätkä pääse conittamaan niin helposti. Mikaeli on mahtava conpaikka ja sen mailta löytyy paljon erilaisia photoshoot-mahdollisuuksia, joten oli mukava palata sinne Mimittömän välivuoden jälkeen. Aiemmat Mimiconit ovat olleet aina rentoja ja muksakoita tapahtumia, ja sellaista odotin tästäkin. Lauantai ei loppujenlopuksi vastannut odotuksiani, sillä olin Ääliö isolla Ä:llä ja menin osallistumaan cosplaykisaan. :D

Kuvat napsi mae-rye, minä editoin.

Toinen Länkkäricossini Ikinä eli Muffet Undertalesta näki päivänvalon Mimiconissa, ja jo kesken conpäivän olisin halunnut työntää sen sinne minne päivänvalo ei ylety. Vaatteet, peruukki ja ihomaalit olivat kohdillaan, mutta "ylimääräisten" ruumiinosien eli hampaiden ja käsien kanssa oli ongelmia vaikka muille jaettaviksi. Jaan teille ensin hammastraumani.

1. Ostin hampaat (kuvissa) joiden piti pysyä kiinni ilman kittiä. No eiväthän ne pysyneet.
2. Ostin kitin ja uudet, pienemmät hampaat.
3. Kitti ei kuivunut. Ei sitten millään. Epätoivo alkoi kasvaa.
4. Palautin kitin ja hampaat liikkeeseen ja uuden paketin piti saapua juuri ennen conia.
5. Conviikon tiistaina liikkeestä otettiin yhteyttä ja sanottiin että hampaita ja kittiä ei ollutkaan enää varastossa.
6. Teki mieli hypätä ikkunasta.

Näin ollen jouduin käyttämään puvussa ensimmäisiä hampaita, jotka eivät pysyneet paikoillaan sitten millään. Okei, myönnän, ne näyttivät sentään samalta kuin lähdekuvassa, mutta niiden kanssa oli ihan mahdotonta olla. Koska en enää ennen conia ehtinyt saada uutta kittiä mistään (kotikaupungistani ei saanut ja tilata ei olisi ehtinyt), jouduin tunkemaan hampaat täyteen ilmakuivuvaa massaa, jotta ne kestäisivät paikoillaan edes hetken. Conpäivänä sitten kuolasin heti, jos avasin suuni, ja hampaideni välit täyttyivät ilmakuivuvasta massasta. Tuomaroinnissa jouduin irrottamaan hampaat kokonaan jotta pystyisin kertomaan puvustani yhtään mitään. Käsien ongelmana taas oli se, että vaikka olin kotona testannut että ne varmasti pysyvät paikoillaan, eiväthän ne conissa tietenkään pysyneet. Vyötin irtokädet kiinni itseeni ja vaatteissa oli niitä varten aukot, joiden piti tukea niitä, mutta tämä systeemi ei sitten toiminut vaikka piti. Kädet eivät kestäneet pystyssä vaan roikkuivat milloin missäkin asennossa, enkä saanut edes proppiastiastoa kiinnitettyä niihin. En muista, milloin olisin viimeksi hävennyt niin paljon tuomaroinnissa.

Fiilikseni Muffetin päällä pitämisestä.

Minun olisi tehnyt mieli perua kisaan osallistuminen heti, kun sain cossin kokonaan päälleni, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut. Tuomaroinnissa hävetti, juuri ennen lavalle menoa hävetti ja lavallakin vähän hävetti. Ainoa asia, jota pystyin ajattelemaan, oli tämä sayat.me:ssä saamani kommentti.

Häpeän määrä oli siis suuri, mutta yritin ajatella positiivisesti eli

1. Ensi kerralla sitten paremmin.
2. Vaikka pukuni on surkea, kisan voi ottaa lavakokemuksen kannalta.

Kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta hain Muffetilla kisaan alun perinkin juuri sen takia, että uskaltaisin karttuneen kisakokemuksen ansiosta ehkä tulevaisuudessa osallistua vähän isompiin kisoihin. Yksi sellainen on tällä hetkellä suunnitteilla, ja Muffet-kokemus tulee varmasti auttamaan siellä. Totta kai kisakokemusta saa silloinkin, kun puku ei ole yksi surkeiden sattumusten sarja, mutta nyt kävi näin -- en tiennyt ennen conilauantaita miten pahasti pukuni feilaisi.

Nooh, etteenpäin. Sunnuntai oli se huomattavasti kivempi Mimicon-päivä -- asioita helpotti huomattavasti se, että a) pystyin puhumaan ja b) kyljistäni ei retkottanut ylimääräisiä raajoja osumassa milloin mihinkin. Sunnuntaicossiksi valikoitui Worick ihan vain siitä syystä, että GANGSTA on parasta ikinä ja paricossi Novadillen kanssa vieläkin parempaa.

Kuvat otti kahvikirahvi, minä editoin.

Okei, silmälappu ja hengitysteihin tunkevat karvat eivät olleet sieltä mukavimmasta päästä, mutta kyllä ne hakkasivat tekohampaat ja roikkuvat irtokädet 6-0. Worick oli sunnuntaipäivälle sopivan helppo cossi, ja lempihahmon pukuileminen nostattaa aina confiilistä. Toinen puoli sunnuntaista kului hengaillessa ja toinen puoli aivan mahtavan Valitsen sinut! -musikaalin katsomossa. Kyllä siinä meinasi valkoiset ripsarit valua poskille kun äiti-Marowak kuoli suojellessaan pikku Cuboneansa. ;__;

Kokonaisuutena vuoden 2016 Mimicon ei siis ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä kiitos lauantaisen pukufiaskon ja siihen liittyvän itseinhon tunteen. Sunnuntai kokonaisuudessaan sekä tietenkin hyvä conseura pelastivat onneksi paljon.

Jaaaaaaaaaa sitten Desucon. Tällä kertaa en todellakaan halunnut raahata neljää pukua Sibeliustalolle, vaan kaksi sai riittää -- otin mukaan Galko-chanin ja pääsiäis-Kotorin kuten olin suunnitellutkin. Molempien pukujen valmistumista oli motivoinut paricossi, mutta harmillisesti vain toinen niistä toteutui kun parini ei saanutkaan pääsiäis-Makia valmiiksi ajoissa. :c No ehkä vielä joskus lähitulevaisuudessa.

Behold, ihka oikeita japanilaisia tamponeja!

Galko-kuvista on kiittäminen mae-ryeta, madua ja Rorunea. Woodi taas oli mitä ihanin Ojou. Vielä kun oltaisiin saatu Otako jostakin. ;v; Galko oli ehkä yksi mukavimmista cosseistani koskaan -- peruukki ei puristanut, vaatteet eivät valuneet eikä mistään törröttänyt irtoraajoja (kyllä, olen vieläkin katkera). Sain lisäksi kehuja siitä, että hahmo/cossi sopi minulle, mikä on aina plussaa. Jos joskus vielä tulee eteen sellainen tilanne, jolloin en oikein tiedä mitä pukuja ottaisin mukaan coniin, otan varmasti Galkon, sillä se on kaikin puolin mukava puku. Ainoa hankaluus olivat irtokynnet, tai oikeastaan niiden pois ottaminen. Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä ja niin edelleen, terveisin nyt tiedän miltä tuntuu kun kiduttaja repii kyntesi irti.

Galko oli siis mukava päällä, mutta Desuconin toisen pukuni, pääsiäis-Kotorin, kohdalla tilanne olikin sitten aivan päinvastainen. Luulin ostaneeni cossiin hyvät kengät, mutta jo kello 12 lauantaipäivänä jalkoihini sattui niin, että minun oli pakko vaappua cosplaypukuhuoneeseen vaihtamaan Galkoon. Pääsiäis-Kotorissa oli muutenkin hankalaa conittaa, sillä vannehameasia (krinoliini?) teki istumisesta erittäin vaivalloista. Autossakin minun piti kyhjöttää/maata takapenkillä poikittain ja yrittää olla blokkaamatta kuskin näkökenttää valtaisalla hatullani.

 

Kotori-kuvista kiitos Mialiina cosplay photographylle ja MercuricaPhotographylle. En voi oikeastaan vieläkään uskoa, että sain pääsiäis-Kotorin oikeasti tehtyä -- pukua aloitellessani minulla ei ollut mitään hajua, kuinka tekisin tietyt osat puvusta. Projekti oli kalliimpi, aikaavievämpi ja tuskallisempi kuin mitä olin odottanut, mutta fiilis olikin kahta parempi silloin kun puku vihdoin tuli valmiiksi. Vannehameasiaan en ole vieläkään täysin tyytyväinen (siitä olisi pitänyt tehdä suurempi), mutta se on kuitenkin tuhat kertaa hienompi kuin ensimmäinen versio, joka lensi kauniissa kaaressa roskikseen todettuani sen olleen aivan hirveän näköinen. Loppujenlopuksi kaikki se pääsiäis-Kotorin eteen raataminen kannatti, sillä...

...OMG, minua pyydettiin Desuconin hall cosplay -kisaan! Alun perin minun ei pitänyt edes laittaa Kotoria päälle sunnuntaina, mutta koska Love Live -paricosseilu oli peruuntunut ja Woodi ei ollut Ojouna enää sunnuntaina, päätin ottaa kaiken irti tästä pitkään työstämästäni ja rahani nielleestä cossistani. Jalkani ehkä muuttuivat tohjoksi, mutta siitä huolimatta se kannatti.

Kisakuvat Desugalleriasta.

Hall cosplay -kokemus oli hieman pelottava mutta samalla todella antoisa. Etenkin bäkkärillä hengailu oli parasta ikinä, sillä sekä cosplaymammat että kanssakisaajat olivat hauskaa seuraa ja kisaajien neste- ja kalorihukkaa oli pyritty estämään runsain tarjoiluin. Minulle, jonka cossit ovat "samaa laatuu ku jonkun pikkuernun eka narutoräpellys", Hall cosplay -kisaan pyydetyksi tuleminen oli äärettömän suuri kunnia. Pidin Kotori-cossiani niin puutteellisena, ettei se varmasti tulisi valituksi, mutta näemmä olin väärässä. Bäkkärillä kyllä iski pieni huijarisyndroomaolo -- mietin että kenet olin oikein lahjonut päästäkseni näiden upeiden ihmisten ja heidän hienojen pukujensa joukkoon. Onneksi kaverini mae-rye ja tamucist olivat myös Hall cosplay -kisassa ja heidän seuransa hälvensi moiset ajatukset. En tietenkään sijoittunut kisassa (se ei käynyt edes mielessäni), mutta jo kisaan pyydetyksi tuleminen tuntui siltä kuin olisin voittanut jotain. Tämän vuoden Desucon oli muutenkin supermukava ja piristävä tapaus, ja Hall cosplay -kokemus nosti sen pisteitä vielä enemmän.

Kisaajaselfieeeeeee!

Seuraavana conina on vuorossa Animecon, joka on ihan tyhmäpää pyllyhousu siirryttyään Kuopiosta Jyväskylään. >:( (Ei oikeasti, tiedän kyllä että Musiikkikeskus on remontissa.) Alun perin minun ei pitänyt tehdä mitään uutta Animeconiin, mutta sitten kävi vanhanaikaisesti eli paricossi tapahtui, ja lopulta tilanne näytti ja näyttää vieläkin tältä:

Mayushii on ollut suunnitteilla jo useita vuosia ja minulla on siihen kengät ja peruukki valmiina, joten sen tekeminen ei ole ihan niin suuri synti, eihän? Sitä paitsi Steins; Gate -paricossin eteen voi hyvin uhrata uudenvuodenlupauksensa, eikö niin? Edgeworth taas on vuoden 2010 peruja, ja ainoa uusi osa siihen on tuo pinkki röyhelöessu, joten se ei periaatteessa ole uusi puku, eihän?

...RIP uudenvuodenlupaukseni, ehkä vuoden päästä osaan hillitä itseni vähän paremmin.

Onko cosplaylla tulevaisuutta?

Tämä postaus tulee sisältämään paljon tajunnanvirtaa; teitä on varoitettu!

Tajusin taas tänään kerran sen, että olen 23-vuotias. 23, en enää 13 niin kuin silloin kun otin ensimmäisiä (haparoivia) askeleita cosplayn saralla. Paljon on mahtunut noin kymmeneen vuoteen ja niin moni asia on muuttunut. Ensimmäisinä cossivuosinani ravasin cosplayryhmästä toiseen, ja nämä ryhmät koostettiin tietysti Anikin foorumilla, missäs muualla. En seurannut vielä kovinkaan montaa sarjaa, mutta niiden harvojen seurattujen joukosta lähes kaikki olivat superduperihkuparhaitaikinä fandomeita, joista oli pakko saada cossata joka conissa. Coneissa oli ok olla vähän hupsu ja vähän enemmän innostunut, sillä mututuntumalla suurin osa kävijöistä oli suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kanssani ja ihan yhtä hupsuja ja innostuneita. Kuuluihan noiden ensimmäisten vuosien joukkoon kaikkea "noloakin" kuten letkajenkkoja, Hetalia-cosplayhäitä ja sanan "eeppinen" törkeää väärinkäyttöä, mutta siitä huolimatta niihin kuului paljon paljon hyvää.

Tällä hetkellä tilanne on huomattavan erilainen. Haluaisin tavata uusia ihmisiä cosplayryhmien muodossa, mutta Anikin kuivettua kasaan ryhmiä on vaikeaa löytää. Twitterissä ja Facebookissa voi tuki huudella kiinnostuneita mukaan, mutta vaikeampaa homma on silti. Blogitkin alkavat pikkuhiljaa tehdä kuolemaa (?) ihmisten siirrettyä cosplayharrastuksensa Tumblriin ja Facebookiin. Tumblrissa on toki helppoa levittää kuvia, mutta palautetta ei juurikaan saa, ja Facebookissa muiden cossaajien sivujen bongaaminen on mielestäni hankalaa eikä siellä oikein tee mieli avautua kilometritolkulla. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtä superduperfandomia josta olisi aivan pakko saada cossata joka conissa, vaikka cossaankin yhä pelkästään niistä sarjoista joista tykkään ja niitä hahmoja joista oikeasti pidän. Rakastan ryhmäcosseja ja olisi aivan parasta muodostaa iso ryhmä äärimmäisen rakkaasta sarjasta, mutta tällä hetkellä vain etsiskelen sitä uutta The Fandomia. Toki nykyhetkeen mahtuu myös paljon hyvää: minulle on kertynyt aivan mahtavia ystäviä ja conituttavuuksia, ja pukujeni laatu on parantunut (??). Lisäksi aikuistumisen myötä conikäyttäytymiseni on huomattavasti aiempaa hillitympää eikä niin myötähäpeää aiheuttavaa, vaikka nolo läppä lentääkin yhä varsin estottomasti.

Siinä siis vähän menneisyyttä ja nykyisyyttä, mutta miten on tulevaisuuden laita? 23-vuotiaana tunnen itseni ajoittain varsinaiseksi vanhukseksi joissakin ikärajattomissa tapahtumissa, ja tiedän että tilanne vain pahenee ajan myötä iän karttuessa. Tietenkään 23-vuotias ei ole vielä mikään ikäloppu, ja etenkin K18-coneissa (lue: Desuconeissa) pyörii paljon sitä omanikäistä ja vanhempaakin väkeä. Conit eivät ole pelkästään lapsille suunnattu juttu eikä niissä käyminen katso ikää, mutta miten on cosplayn laita? Valtavan suuri osa animehahmoista on about lukioikäisiä ja myös näyttää siltä; ei ole ryppyjä, jenkkakahvoja eikä riippuvia rintoja. Toki meikillä, istuvilla vaatteilla ja peruukeilla voi hämätä paljonkin, mutta ei vaikkapa 45-vuotias silti näytä 16-vuotiaalta vaikka kuinka yrittäisi. Tässä se ongelma ja sänkyni alta kurkisteleva mörkö onkin:

Tiedän, että jossain vaiheessa minun on "pakko" lopettaa cosplay ikääntymisen takia.

Välillä tämä ajatus herättää minussa kateutta ja epäreiluuden tunnetta: vaikkapa suunnistajan tai valokuvaajan ei ole mikään "pakko" lopettaa rakasta harrastustaan iän myötä, vaan he voivat harrastaa samaa juttua vaikka ala-asteelta hautaan jos niin lystäävät. Cosplay on kuitenkin ulkonäköpainotteinen harrastus, ja iän myötä ulkonäkö useimmiten rapistuu -- tai jos ei varsinaisesti rapistu, niin ainakin muuttuu radikaalisti. Jo nyt sukulaiseni kyselevät, että meinaanko jatkaa pukujen tekemistä vielä kolmekymppisenäkin. Tähän mennessä olen vastannut itsevarmasti että joo ja ettei siinä ole mitään kummallista, mutta samalla epävarmuus täyttää mieleni. Niin, meinaanko minä jatkaa? Mitä jos näytän seitsemän vuoden päästä jo niin vanhalta, että iso osa potentiaalisista cossattavista karsiutuu pois koska en yksinkertaisesti pysty näyttämään heiltä vaikka kuinka yrittäisin? Enhän minä nytkään cossaa esimerkiksi niitä bikiniasuisia shounen-sankarittaria tai lättärintaisia pikkusiskohahmoja koska en pystyisi tekemään niitä mitenkään uskottavasti. Toki jokainen saa cossata mitä tahtoo (tämä on varmasti cosplayskenen ylikäytetyin lause), mutta itseäni ainakin korpeaa, jos en onnistu näyttämään valitsemaltani hahmolta tarpeeksi.

Tällä hetkellä cosplay on minulle se kaikista rakkain harrastus yhdessä kaiken muun anime- ja mangahörhöilyn kanssa. Ajatus siitä, että joudun jossain vaiheessa luopumaan siitä vasten tahtoani, ahdistaa. Minua pelottaa myös se, mitä tapahtuu kun noin omanikäiseni cossaajat tulevat ikään, jossa pitäisi olla "oikeasti aikuisia" eli perustaa perhe, hankkia kesämökki ja niin edelleen. Tuleeko tässä käymään niin, että jossain vaiheessa cossaaja jos toinenkin alkaa julistaa miten anime ja manga ja cossaus ovat niiiiiiiiiiin lapsellisia juttuja ja miten viinien maistelu ja oman pikku Korianteri-Kauhakuormaajan viisi vee nokkahuilutuntien seuraaminen ovat paljon parempia ajanviettotapoja? Tosiasiassahan asia ei ole näin mustavalkoinen, vaan nörttiyden ja "oikean aikuisuuden" yhdistäminen on kyllä mahdollista, mutta minua pelottaa suunnattomasti että mitä jos jään tuttavapiirini viimeiseksi cossaajaksi muiden hylätessä harrastuksen "aikuisempien" asioiden vuoksi.

Eniten asiassa ahdistaa luultavasti se, ettei sille yksinkertaisesti voi mitään. En voi pysäyttää vanhenemista enkä kääntää kelloa taaksepäin. En voi muuttaa cosplayharrastusta niin, ettei cossaajan ulkonäkö vaikuttaisi siihen miten hyvältä hän näyttää hahmossaan. Voin toki ryhtyä cossaamaan pelkästään niitä vanhempia naishahmoja, mutta se tuntuisi ikävän rajoittavalta. Kello tikittää koko ajan eteenpäin ja hetki hetkeltä olen vanhempi kuin aikaisemmin ja kroppani muuttuu sen mukaisesti.

Mitä tässä oikein tekisi?