Hämähäkkinä olo on tuskaa / hyvää myöhäistä pääsiäistä eli Mimicon ja Desucon 2016

Alkukesän coniraportteja, olkaa hyvät.

Olin iloinen, kun Mimicon palasi taas toukokuulle -- kesäkuu on Desukuu, ja monet ovat silloin töissä eivätkä pääse conittamaan niin helposti. Mikaeli on mahtava conpaikka ja sen mailta löytyy paljon erilaisia photoshoot-mahdollisuuksia, joten oli mukava palata sinne Mimittömän välivuoden jälkeen. Aiemmat Mimiconit ovat olleet aina rentoja ja muksakoita tapahtumia, ja sellaista odotin tästäkin. Lauantai ei loppujenlopuksi vastannut odotuksiani, sillä olin Ääliö isolla Ä:llä ja menin osallistumaan cosplaykisaan. :D

Kuvat napsi mae-rye, minä editoin.

Toinen Länkkäricossini Ikinä eli Muffet Undertalesta näki päivänvalon Mimiconissa, ja jo kesken conpäivän olisin halunnut työntää sen sinne minne päivänvalo ei ylety. Vaatteet, peruukki ja ihomaalit olivat kohdillaan, mutta "ylimääräisten" ruumiinosien eli hampaiden ja käsien kanssa oli ongelmia vaikka muille jaettaviksi. Jaan teille ensin hammastraumani.

1. Ostin hampaat (kuvissa) joiden piti pysyä kiinni ilman kittiä. No eiväthän ne pysyneet.
2. Ostin kitin ja uudet, pienemmät hampaat.
3. Kitti ei kuivunut. Ei sitten millään. Epätoivo alkoi kasvaa.
4. Palautin kitin ja hampaat liikkeeseen ja uuden paketin piti saapua juuri ennen conia.
5. Conviikon tiistaina liikkeestä otettiin yhteyttä ja sanottiin että hampaita ja kittiä ei ollutkaan enää varastossa.
6. Teki mieli hypätä ikkunasta.

Näin ollen jouduin käyttämään puvussa ensimmäisiä hampaita, jotka eivät pysyneet paikoillaan sitten millään. Okei, myönnän, ne näyttivät sentään samalta kuin lähdekuvassa, mutta niiden kanssa oli ihan mahdotonta olla. Koska en enää ennen conia ehtinyt saada uutta kittiä mistään (kotikaupungistani ei saanut ja tilata ei olisi ehtinyt), jouduin tunkemaan hampaat täyteen ilmakuivuvaa massaa, jotta ne kestäisivät paikoillaan edes hetken. Conpäivänä sitten kuolasin heti, jos avasin suuni, ja hampaideni välit täyttyivät ilmakuivuvasta massasta. Tuomaroinnissa jouduin irrottamaan hampaat kokonaan jotta pystyisin kertomaan puvustani yhtään mitään. Käsien ongelmana taas oli se, että vaikka olin kotona testannut että ne varmasti pysyvät paikoillaan, eiväthän ne conissa tietenkään pysyneet. Vyötin irtokädet kiinni itseeni ja vaatteissa oli niitä varten aukot, joiden piti tukea niitä, mutta tämä systeemi ei sitten toiminut vaikka piti. Kädet eivät kestäneet pystyssä vaan roikkuivat milloin missäkin asennossa, enkä saanut edes proppiastiastoa kiinnitettyä niihin. En muista, milloin olisin viimeksi hävennyt niin paljon tuomaroinnissa.

Fiilikseni Muffetin päällä pitämisestä.

Minun olisi tehnyt mieli perua kisaan osallistuminen heti, kun sain cossin kokonaan päälleni, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut. Tuomaroinnissa hävetti, juuri ennen lavalle menoa hävetti ja lavallakin vähän hävetti. Ainoa asia, jota pystyin ajattelemaan, oli tämä sayat.me:ssä saamani kommentti.

Häpeän määrä oli siis suuri, mutta yritin ajatella positiivisesti eli

1. Ensi kerralla sitten paremmin.
2. Vaikka pukuni on surkea, kisan voi ottaa lavakokemuksen kannalta.

Kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta hain Muffetilla kisaan alun perinkin juuri sen takia, että uskaltaisin karttuneen kisakokemuksen ansiosta ehkä tulevaisuudessa osallistua vähän isompiin kisoihin. Yksi sellainen on tällä hetkellä suunnitteilla, ja Muffet-kokemus tulee varmasti auttamaan siellä. Totta kai kisakokemusta saa silloinkin, kun puku ei ole yksi surkeiden sattumusten sarja, mutta nyt kävi näin -- en tiennyt ennen conilauantaita miten pahasti pukuni feilaisi.

Nooh, etteenpäin. Sunnuntai oli se huomattavasti kivempi Mimicon-päivä -- asioita helpotti huomattavasti se, että a) pystyin puhumaan ja b) kyljistäni ei retkottanut ylimääräisiä raajoja osumassa milloin mihinkin. Sunnuntaicossiksi valikoitui Worick ihan vain siitä syystä, että GANGSTA on parasta ikinä ja paricossi Novadillen kanssa vieläkin parempaa.

Kuvat otti kahvikirahvi, minä editoin.

Okei, silmälappu ja hengitysteihin tunkevat karvat eivät olleet sieltä mukavimmasta päästä, mutta kyllä ne hakkasivat tekohampaat ja roikkuvat irtokädet 6-0. Worick oli sunnuntaipäivälle sopivan helppo cossi, ja lempihahmon pukuileminen nostattaa aina confiilistä. Toinen puoli sunnuntaista kului hengaillessa ja toinen puoli aivan mahtavan Valitsen sinut! -musikaalin katsomossa. Kyllä siinä meinasi valkoiset ripsarit valua poskille kun äiti-Marowak kuoli suojellessaan pikku Cuboneansa. ;__;

Kokonaisuutena vuoden 2016 Mimicon ei siis ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä kiitos lauantaisen pukufiaskon ja siihen liittyvän itseinhon tunteen. Sunnuntai kokonaisuudessaan sekä tietenkin hyvä conseura pelastivat onneksi paljon.

Jaaaaaaaaaa sitten Desucon. Tällä kertaa en todellakaan halunnut raahata neljää pukua Sibeliustalolle, vaan kaksi sai riittää -- otin mukaan Galko-chanin ja pääsiäis-Kotorin kuten olin suunnitellutkin. Molempien pukujen valmistumista oli motivoinut paricossi, mutta harmillisesti vain toinen niistä toteutui kun parini ei saanutkaan pääsiäis-Makia valmiiksi ajoissa. :c No ehkä vielä joskus lähitulevaisuudessa.

Behold, ihka oikeita japanilaisia tamponeja!

Galko-kuvista on kiittäminen mae-ryeta, madua ja Rorunea. Woodi taas oli mitä ihanin Ojou. Vielä kun oltaisiin saatu Otako jostakin. ;v; Galko oli ehkä yksi mukavimmista cosseistani koskaan -- peruukki ei puristanut, vaatteet eivät valuneet eikä mistään törröttänyt irtoraajoja (kyllä, olen vieläkin katkera). Sain lisäksi kehuja siitä, että hahmo/cossi sopi minulle, mikä on aina plussaa. Jos joskus vielä tulee eteen sellainen tilanne, jolloin en oikein tiedä mitä pukuja ottaisin mukaan coniin, otan varmasti Galkon, sillä se on kaikin puolin mukava puku. Ainoa hankaluus olivat irtokynnet, tai oikeastaan niiden pois ottaminen. Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä ja niin edelleen, terveisin nyt tiedän miltä tuntuu kun kiduttaja repii kyntesi irti.

Galko oli siis mukava päällä, mutta Desuconin toisen pukuni, pääsiäis-Kotorin, kohdalla tilanne olikin sitten aivan päinvastainen. Luulin ostaneeni cossiin hyvät kengät, mutta jo kello 12 lauantaipäivänä jalkoihini sattui niin, että minun oli pakko vaappua cosplaypukuhuoneeseen vaihtamaan Galkoon. Pääsiäis-Kotorissa oli muutenkin hankalaa conittaa, sillä vannehameasia (krinoliini?) teki istumisesta erittäin vaivalloista. Autossakin minun piti kyhjöttää/maata takapenkillä poikittain ja yrittää olla blokkaamatta kuskin näkökenttää valtaisalla hatullani.

 

Kotori-kuvista kiitos Mialiina cosplay photographylle ja MercuricaPhotographylle. En voi oikeastaan vieläkään uskoa, että sain pääsiäis-Kotorin oikeasti tehtyä -- pukua aloitellessani minulla ei ollut mitään hajua, kuinka tekisin tietyt osat puvusta. Projekti oli kalliimpi, aikaavievämpi ja tuskallisempi kuin mitä olin odottanut, mutta fiilis olikin kahta parempi silloin kun puku vihdoin tuli valmiiksi. Vannehameasiaan en ole vieläkään täysin tyytyväinen (siitä olisi pitänyt tehdä suurempi), mutta se on kuitenkin tuhat kertaa hienompi kuin ensimmäinen versio, joka lensi kauniissa kaaressa roskikseen todettuani sen olleen aivan hirveän näköinen. Loppujenlopuksi kaikki se pääsiäis-Kotorin eteen raataminen kannatti, sillä...

...OMG, minua pyydettiin Desuconin hall cosplay -kisaan! Alun perin minun ei pitänyt edes laittaa Kotoria päälle sunnuntaina, mutta koska Love Live -paricosseilu oli peruuntunut ja Woodi ei ollut Ojouna enää sunnuntaina, päätin ottaa kaiken irti tästä pitkään työstämästäni ja rahani nielleestä cossistani. Jalkani ehkä muuttuivat tohjoksi, mutta siitä huolimatta se kannatti.

Kisakuvat Desugalleriasta.

Hall cosplay -kokemus oli hieman pelottava mutta samalla todella antoisa. Etenkin bäkkärillä hengailu oli parasta ikinä, sillä sekä cosplaymammat että kanssakisaajat olivat hauskaa seuraa ja kisaajien neste- ja kalorihukkaa oli pyritty estämään runsain tarjoiluin. Minulle, jonka cossit ovat "samaa laatuu ku jonkun pikkuernun eka narutoräpellys", Hall cosplay -kisaan pyydetyksi tuleminen oli äärettömän suuri kunnia. Pidin Kotori-cossiani niin puutteellisena, ettei se varmasti tulisi valituksi, mutta näemmä olin väärässä. Bäkkärillä kyllä iski pieni huijarisyndroomaolo -- mietin että kenet olin oikein lahjonut päästäkseni näiden upeiden ihmisten ja heidän hienojen pukujensa joukkoon. Onneksi kaverini mae-rye ja tamucist olivat myös Hall cosplay -kisassa ja heidän seuransa hälvensi moiset ajatukset. En tietenkään sijoittunut kisassa (se ei käynyt edes mielessäni), mutta jo kisaan pyydetyksi tuleminen tuntui siltä kuin olisin voittanut jotain. Tämän vuoden Desucon oli muutenkin supermukava ja piristävä tapaus, ja Hall cosplay -kokemus nosti sen pisteitä vielä enemmän.

Kisaajaselfieeeeeee!

Seuraavana conina on vuorossa Animecon, joka on ihan tyhmäpää pyllyhousu siirryttyään Kuopiosta Jyväskylään. >:( (Ei oikeasti, tiedän kyllä että Musiikkikeskus on remontissa.) Alun perin minun ei pitänyt tehdä mitään uutta Animeconiin, mutta sitten kävi vanhanaikaisesti eli paricossi tapahtui, ja lopulta tilanne näytti ja näyttää vieläkin tältä:

Mayushii on ollut suunnitteilla jo useita vuosia ja minulla on siihen kengät ja peruukki valmiina, joten sen tekeminen ei ole ihan niin suuri synti, eihän? Sitä paitsi Steins; Gate -paricossin eteen voi hyvin uhrata uudenvuodenlupauksensa, eikö niin? Edgeworth taas on vuoden 2010 peruja, ja ainoa uusi osa siihen on tuo pinkki röyhelöessu, joten se ei periaatteessa ole uusi puku, eihän?

...RIP uudenvuodenlupaukseni, ehkä vuoden päästä osaan hillitä itseni vähän paremmin.

Onko cosplaylla tulevaisuutta?

Tämä postaus tulee sisältämään paljon tajunnanvirtaa; teitä on varoitettu!

Tajusin taas tänään kerran sen, että olen 23-vuotias. 23, en enää 13 niin kuin silloin kun otin ensimmäisiä (haparoivia) askeleita cosplayn saralla. Paljon on mahtunut noin kymmeneen vuoteen ja niin moni asia on muuttunut. Ensimmäisinä cossivuosinani ravasin cosplayryhmästä toiseen, ja nämä ryhmät koostettiin tietysti Anikin foorumilla, missäs muualla. En seurannut vielä kovinkaan montaa sarjaa, mutta niiden harvojen seurattujen joukosta lähes kaikki olivat superduperihkuparhaitaikinä fandomeita, joista oli pakko saada cossata joka conissa. Coneissa oli ok olla vähän hupsu ja vähän enemmän innostunut, sillä mututuntumalla suurin osa kävijöistä oli suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kanssani ja ihan yhtä hupsuja ja innostuneita. Kuuluihan noiden ensimmäisten vuosien joukkoon kaikkea "noloakin" kuten letkajenkkoja, Hetalia-cosplayhäitä ja sanan "eeppinen" törkeää väärinkäyttöä, mutta siitä huolimatta niihin kuului paljon paljon hyvää.

Tällä hetkellä tilanne on huomattavan erilainen. Haluaisin tavata uusia ihmisiä cosplayryhmien muodossa, mutta Anikin kuivettua kasaan ryhmiä on vaikeaa löytää. Twitterissä ja Facebookissa voi tuki huudella kiinnostuneita mukaan, mutta vaikeampaa homma on silti. Blogitkin alkavat pikkuhiljaa tehdä kuolemaa (?) ihmisten siirrettyä cosplayharrastuksensa Tumblriin ja Facebookiin. Tumblrissa on toki helppoa levittää kuvia, mutta palautetta ei juurikaan saa, ja Facebookissa muiden cossaajien sivujen bongaaminen on mielestäni hankalaa eikä siellä oikein tee mieli avautua kilometritolkulla. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtä superduperfandomia josta olisi aivan pakko saada cossata joka conissa, vaikka cossaankin yhä pelkästään niistä sarjoista joista tykkään ja niitä hahmoja joista oikeasti pidän. Rakastan ryhmäcosseja ja olisi aivan parasta muodostaa iso ryhmä äärimmäisen rakkaasta sarjasta, mutta tällä hetkellä vain etsiskelen sitä uutta The Fandomia. Toki nykyhetkeen mahtuu myös paljon hyvää: minulle on kertynyt aivan mahtavia ystäviä ja conituttavuuksia, ja pukujeni laatu on parantunut (??). Lisäksi aikuistumisen myötä conikäyttäytymiseni on huomattavasti aiempaa hillitympää eikä niin myötähäpeää aiheuttavaa, vaikka nolo läppä lentääkin yhä varsin estottomasti.

Siinä siis vähän menneisyyttä ja nykyisyyttä, mutta miten on tulevaisuuden laita? 23-vuotiaana tunnen itseni ajoittain varsinaiseksi vanhukseksi joissakin ikärajattomissa tapahtumissa, ja tiedän että tilanne vain pahenee ajan myötä iän karttuessa. Tietenkään 23-vuotias ei ole vielä mikään ikäloppu, ja etenkin K18-coneissa (lue: Desuconeissa) pyörii paljon sitä omanikäistä ja vanhempaakin väkeä. Conit eivät ole pelkästään lapsille suunnattu juttu eikä niissä käyminen katso ikää, mutta miten on cosplayn laita? Valtavan suuri osa animehahmoista on about lukioikäisiä ja myös näyttää siltä; ei ole ryppyjä, jenkkakahvoja eikä riippuvia rintoja. Toki meikillä, istuvilla vaatteilla ja peruukeilla voi hämätä paljonkin, mutta ei vaikkapa 45-vuotias silti näytä 16-vuotiaalta vaikka kuinka yrittäisi. Tässä se ongelma ja sänkyni alta kurkisteleva mörkö onkin:

Tiedän, että jossain vaiheessa minun on "pakko" lopettaa cosplay ikääntymisen takia.

Välillä tämä ajatus herättää minussa kateutta ja epäreiluuden tunnetta: vaikkapa suunnistajan tai valokuvaajan ei ole mikään "pakko" lopettaa rakasta harrastustaan iän myötä, vaan he voivat harrastaa samaa juttua vaikka ala-asteelta hautaan jos niin lystäävät. Cosplay on kuitenkin ulkonäköpainotteinen harrastus, ja iän myötä ulkonäkö useimmiten rapistuu -- tai jos ei varsinaisesti rapistu, niin ainakin muuttuu radikaalisti. Jo nyt sukulaiseni kyselevät, että meinaanko jatkaa pukujen tekemistä vielä kolmekymppisenäkin. Tähän mennessä olen vastannut itsevarmasti että joo ja ettei siinä ole mitään kummallista, mutta samalla epävarmuus täyttää mieleni. Niin, meinaanko minä jatkaa? Mitä jos näytän seitsemän vuoden päästä jo niin vanhalta, että iso osa potentiaalisista cossattavista karsiutuu pois koska en yksinkertaisesti pysty näyttämään heiltä vaikka kuinka yrittäisin? Enhän minä nytkään cossaa esimerkiksi niitä bikiniasuisia shounen-sankarittaria tai lättärintaisia pikkusiskohahmoja koska en pystyisi tekemään niitä mitenkään uskottavasti. Toki jokainen saa cossata mitä tahtoo (tämä on varmasti cosplayskenen ylikäytetyin lause), mutta itseäni ainakin korpeaa, jos en onnistu näyttämään valitsemaltani hahmolta tarpeeksi.

Tällä hetkellä cosplay on minulle se kaikista rakkain harrastus yhdessä kaiken muun anime- ja mangahörhöilyn kanssa. Ajatus siitä, että joudun jossain vaiheessa luopumaan siitä vasten tahtoani, ahdistaa. Minua pelottaa myös se, mitä tapahtuu kun noin omanikäiseni cossaajat tulevat ikään, jossa pitäisi olla "oikeasti aikuisia" eli perustaa perhe, hankkia kesämökki ja niin edelleen. Tuleeko tässä käymään niin, että jossain vaiheessa cossaaja jos toinenkin alkaa julistaa miten anime ja manga ja cossaus ovat niiiiiiiiiiin lapsellisia juttuja ja miten viinien maistelu ja oman pikku Korianteri-Kauhakuormaajan viisi vee nokkahuilutuntien seuraaminen ovat paljon parempia ajanviettotapoja? Tosiasiassahan asia ei ole näin mustavalkoinen, vaan nörttiyden ja "oikean aikuisuuden" yhdistäminen on kyllä mahdollista, mutta minua pelottaa suunnattomasti että mitä jos jään tuttavapiirini viimeiseksi cossaajaksi muiden hylätessä harrastuksen "aikuisempien" asioiden vuoksi.

Eniten asiassa ahdistaa luultavasti se, ettei sille yksinkertaisesti voi mitään. En voi pysäyttää vanhenemista enkä kääntää kelloa taaksepäin. En voi muuttaa cosplayharrastusta niin, ettei cossaajan ulkonäkö vaikuttaisi siihen miten hyvältä hän näyttää hahmossaan. Voin toki ryhtyä cossaamaan pelkästään niitä vanhempia naishahmoja, mutta se tuntuisi ikävän rajoittavalta. Kello tikittää koko ajan eteenpäin ja hetki hetkeltä olen vanhempi kuin aikaisemmin ja kroppani muuttuu sen mukaisesti.

Mitä tässä oikein tekisi?

 

"Pahan sotaherran ensimmäinen länkkäricossi! Katso kuvat!" eli Cosvision 2016

Cosvision oli pitkästä aikaa täysin uusi tapahtuma minulle. Hämeenlinna oli kaukana, mutta pitihän sitä nyt lähteä kokeilemaan miltä cosplayhin keskittyvä con oikeastaan näyttää. Olin ensimmäistä kertaa vuosiin "oikeassa" hotellissa (ei siis Omenahotellissa) yötä conreissulla, ja hotelliaamupala oli ehkä paras juttu ikinä, etenkin kun siellä sai suklaista Jacky-vanukasta. Hotellin aamupalalla näkyi varsin paljon coniskenestä tuttuja naamoja mutta en tietenkään kehdannut mennä juttelemaan kenellekään vaikka määränpää olikin kaikilla sama. Oli silti hauskaa tietää, ettei oma kahden hengen porukkani ollut ainoa, jossa kiiruhdettiin aamupalalta vaihtamaan cosseja ylle.

Tapahtumapaikka oli kertakaikkisen upea niin sisältä kuin ulkoakin, ja potentiaalisia photoshoot-paikkoja oli runsaasti. Oli mahtavaa, että niin pienen kävelymatkan päässä oli mm. vettä, kierreportaita, tiiliseinää ja vanhanaikaisia kauniita taloja. Sunnuntaina harmitti vietävästi, kun Marya ei voitu sarjauskollisista syistä kuvata ulkona -- kaikki ne ihanat kuvauspaikat menivät minulta ihan sivu suun sen päivän osalta. Onneksi edes lauantaina pääsin poseeraamaan Verkatehtaan kauniissa ympäristössä. Shootti aloittikin minulla koko lauantaisen conpäivän.

Kuvat otti ja editoi Jenni Suominen.

Darling on niitä pukuja, jotka eivät tuntuneet valmistuvan koskaan. Sinänsähän design on tosi simppeli, mutta pientä näperrettävää oli vähän liiankin kanssa. Joka ikinen worblapallero piti lämmittää, pyöritellä ja liimata erikseen, korussa olevat helmet piti istuttaa yksi kerrallaan, boleron ja hameen kuvioiden kuivuminen kesti ikuisuuden... No, loppujen lopuksi valmista tuli jopa melko hyvissä ajoin ennen conia. Cossissa on paljon yksityiskohtia, joiden kanssa epäonnistuin, ja se harmittaa minua kovasti, mutta onneksi ne eivät juuri näy kuvissa. Sen vaan sanon, että jos ja kun se Ever After High -ryhmä, jota varten tämän cossin tein, joskus kokoontuu, Darling tarvitsee mm. uudelleen päällystetyn vyön sekä uudenlaiset kiinnityssysteemit sekä kenkiin että olkapanssari-kaulakoru-yhdistelmään. Kunpa nämä asiat voisi tietää ennen kuin puku on päällä ja alkaa tehdä hidasta kuolemaa, mutta eipä sitä kestävyyttä voi oikein tietää ennen kuin conirasitus on todellisuuttta.

No, ei jotain pahaa etteikö jotain hyvääkin. Darling-kuvat onnistuivat mielestäni älyttömän hyvin, mistä on kiittäminen kuvaajaa. Olen vieläkin hämmentynyt siitä, etten näytä yhdessäkään kuvassa nauruun kuolevalta perunasäkiltä. Mielestäni sain myös meikattua Darlingiin normaalia sievemmin, vaikka olo olikin vähän kuin drag queenillä kun meikit olivat naamassa mutta peruukki ei vielä päässä. :D

Shootin jälkeen oli itse tapahtumaan keskittymisen vuoro. Suunnitelmissa oli käydä vaikka missä ohjelmissa, mutta tällä kertaa esteeksi eivät tulleetkaan ne klassiset eli ruokailu/väsymys/täysi ohjelmasali vaan ohjelmien peruuntuminen. Niin Kun cosplaysta gradun tein kuin Cossaamalla kiusaamista vastaan oli peruttu, joten lauantaina kävin vain Cosplay mediassa -luennolla sekä cosplaykisoissa. Aika sääli, kun kerrankin olisi ollut superkiinnostavaa puheohjelmaa. 8( Onneksi Cosplay mediassa oli sentään superviihdyttävä.

Sunnuntain cossia arvoin pitkään, sillä mitään uutta en aikonut missään nimessä väsätä mutta ihan mikä tahansa ei kelvannut. Ensin mietin Rapunzel!Nozomia, jota olen käyttänyt vain viime kesän Animeconissa, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että puku olisi liian kylmä ja epämukava päällä. Päätös oli viisas, ottaen huomioon että Cosvisionin aikoihin satoi niin rakeita, räntää kuin vettäkin. Lopulta päädyin Maryyn, sillä halusin siitä lisää kuvia ja se olisi varsin helppo ja mukava päällä.

mae-rye kuvasi ja minä editoin!

Sunnuntai kului aika chillisti lähinnä photoshoottaillessa. Kisat kävimme katsomassa, mutta siinäpä se. Emme olleet conissa edes loppuun asti, sillä siellä ei yksinkertaisesti ollut enää mitään kiinnostavaa tekemistä, ja päätimme käyttää ajan hyödyksi kotiin päin ajamisen muodossa. Tosin jälkikäteen hieman harmittaa että missasin konsertin, sillä siellä soitettiin kuulemma biisi Inceptionista. ;__; No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Seuraava tapahtuma, johon osallistun, on Mimicon toukokuussa, ja varsin pian sen jälkeen on luvassa Desucon. Cossisuunnitelmat molempiin coneihin on lyöty jokseenkin lukkoon, joskin pidän kiinni oikeudesta muokata suunnitelmia elämän puuttuessa peliin. Näkyilemisiin.

Mimicon

Desucon

Tyynysotaa ja cosplaykisaamista Winter Nekoconissa

Winter Nekocon oli... hyvin erilainen kuin mitä olin odottanut. Olin kuvitellut siitä kesä-Nekoconien kokoista ja näköistä, mutta toisin kävi. Kävijäkunta oli keskimääräisesti lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä ikävuotta ja porukkaa oli niin vähän, että välillä käytävät olivat suorastaan autiot. Hyvin hämmentävää, mutta eipä sille mitään mahtanut. Jos olisin lähtenyt coniin vieraalle paikkakunnalle varta vasten, olisin pettynyt, mutta nyt kokemus oli mallia "noh kävinpähän tuossa 10 minuutin ajomatkan päässä conittamassa".

Lauantaina tuuletin Shinjiä Persona kolmesta. Puku on vuosimallia 2012 ja näyttääkin siltä, mutta yritin ignoorata puvun epäkohdat ja keskittyä olennaiseen eli paricossiin Novadillen kanssa. Minako ja Shinji -paricossi oli ollut suunnitteilla öö varmaan juurikin sieltä vuodesta 2012 asti, ja tuntui oikein muikealta saada se viimein toteutettua.

 

Meillä oli vähän liiankin hauskaa tyynyjen kanssa.

BABY BABY BABY YEEEAAAAAAHHH

 Sekä lauantaina että sunnuntaina cossieni ikuistajana toimi aivopieru.

Sunnuntain cossini oli Yomi Senran Kagura -pelisarjasta (olen tosin itse pelannut vain Burstin). Kun ostin Burstin kesällä 2014, tiesin heti että tulen tykkäämään Yomista ja että haluan cossata häntä vielä joskus. Melkein kaksi vuotta siinä meni, mutta nyt se on tehty.

Yomi sai kunnian olla ensimmäinen cossi, jossa käytin korsettia alla, sekä ensimmäinen cossi, johon kuului oikeasti jäätävän iso miekka. Voitte varmasti kuvitella sen jännityksen ja ahdistuksen jota koin raahattuani kaverini avustuksella massiivisen finnfoam-palan opiskelijasoluuni ja jouduttuani miettimään että miten tästä eteenpäin. Ennen Yomin miekkaa en ollut ikinä askarrellut mitään finnfoamista, ja pelkäsin koko operaation epäonnistuvan alkumetreillään. Onneksi niin ei käynyt, vaikka pieniä hermoromahduksia miekan tekoprosessissa kyllä riitti. Miekka ei tosiaankaan ole täydellinen vaan siinä on miljoonamiljoonamiljoona pientä ja vähän suurempaa virhettä, mutta ainakin tiedän mitä teen ensi kerralla paremmin. Proppien päällystäminen tasaisesti on minun arkkiviholliseni yhdessä herrainkaulusten kanssa. :I

Sunnuntaina riitti jännittämistä vaikka muille jaettavaksi sillä osallistuin cosplaykisaan ja jouduin jännäämään sekä itse kisaa että sitä, kestäisikö massiivinen miekkani ehjänä tuomarointiin saakka. Ei miekka erityisen haurasta tekoa ollut, mutta miekan sullominen autoon vei hetken jos toisenkin, eikä conpaikalla liikkuminen ollut enää mitenkään yksinkertaista. Onneksi miekka sai levätä rauhassa (:D) bäkkärillä isoimman osan conpäivästä. Bäkkäri oli muutenkin paras asia ikinä, sillä siellä sai nauttia niin virvokkeista kuin ihanien cosplaymammojen seurastakin. Cosplaykisan väki oli kokonaisuudessaan supermukavaa ja siitä jäi todella hyvä fiilis. Mukavaa että myös näin pienessä conissa asiaan oli panostettu.

Bäkkäriselfie oli must.

Itse kisakuvat tulevat toivottavasti joskus, sillä yksi syistäni osallistua kisaan oli saada lavakuvia puvusta. Nekoconissa ei ollut varsinaista kuvauspistettä, mutta meidät kisaajat kuvattiin kisan jälkeen lavalla. Kisan jälkeen uskaltauduin myös pyytämään tuomaripalautetta ihka ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuomarien eteen meneminen pelotti kisan jälkeen enemmän kuin varsinaisessa tuomaroinnissa, sillä pääkoppani hoki minulle että koska en sijoittunut, tuomarien mielestä puvussani oli luultavasti miljoona virhettä (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että asianlaita olisi oikeasti ollut näin). Pelkäsin sillä hetkellä kovasti, että tuomarit pitäisivät pukuani yhtä virheellisenä ja rumana ja minua yhtä huonona cossaajana kuin mitä itse sillä hetkellä ajattelin lähinnä pitkäkestoisen stressin laukeamisen seurauksena. Näin ei kuitenkaan ollut vaan sain rakentavia kehitysehdotuksia, ja haluan ehdottomasti kisata vielä joskus. Ennen sitä pitää vain kehittyä tämänhetkistä paremmaksi.

Seuraava conini on huhtikuinen Cosvision, jonne olen suunnittelemassa, le gasp, ihka ekaa länkkäricossiani. Toisaalta minua houkuttaisi ihan hirveästi tehdä Cosvisioniin toinenkin uusi puku, mutta toisaalta muistan tekemäni uudenvuodenlupauksen. Suapi nähdä miten käy.