keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Desu-cossien viime hetken välikuulumiset

Huh! Kaksi päivää enää coniin ja silleen. Tuntuu aivan uskomattomalta, että Desucon, THE DESUCON, on aivan nurkan takana. Kohta se on taas ohi. Yritän epätoivoisesti päästä kiinni conifiilikseen ennen kuin on liian myöhäistä, sillä useimmiten conista jää puuttumaan jotakin jos paikan päällä fiilis on mallia "ai tää on ihan oikeesti nyt hmmm mitähän sitä tekis". On minulla kyllä mietittynä ohjelmat, joihin haluaisin ehtiä, sekä photoshoot-aikoja varattuna. Huomenna suunnitelmissa on fiiliksen etsimistä vanhojen conkuvien selailun, Dramaconin lukemisen ja pakkaamisen muodossa.

Nyt muutama sananen Desu-cosseistani. Ensinnäkin tapaus Elizabeth eli tuttavallisemmin Lissu, jota aion käyttää Desussa perjantaina ja sunnuntaina.

Neitihän on siis sellaisesta tuoreesta shounen-sarjasta kuin Nanatsu no taizai/Seven deadly sins, ja toivon tapaavani paikan päällä muita sarjan hahmoja pukuilevia conittajia. Elizabeth on aika perus päähenkilölikka, mutta kuitenkin hyvin herttainen ja samastun hänen luonteeseensa aika tavalla. Designkin on ihan söpö kunhan siihen ehtii tottua. Katsoin Elizabethin tarjoilija-asua ensin oudoksuen mutta tädää, mitä päädyinkään lopulta ompelemaan? Näin on käynyt ennenkin.

Röyhelöitä, röyhelöitä kaikkialla!
Sävyongelmia peruukkien kanssa.
Lissu on kaularöyhelöitä vaille valmis. Kokonaisuutena puku oli äärimmäisen helppo, ja toimikin lähes terapiana Virionin väkertämisen jälkeen. Olen viimein oppinut tekemään kunnollisia hameita! Oikeansävyisen peruukin löytäminen tosin tuotti rutkasti päänvaivaa, sillä kumpikaan tilaamistani peruukeista ei näyttänyt samalta kuin myyjän kuvassa. Päädyin lopulta Lissu-tukkaan A eli vihertävään karvakasaan, jonka talkkasin astetta vaaleammaksi. Elizabethin hiusten oikea väri on minulle suuri mysteeri, se kun näyttää mielestäni sekoitukselta hyvin vaaleaa harmaata sekä mintunvihreää.

Sitten. Sitten on muuan projekti nimeltä Virion.

Tunnelmat vuosi sitten ja nyt.
En voi uskoa, että Virion on aivan oikeasti muutamaa pensselinvetoa vaille valmis. Tuntuu kuin tämä puku olisi ollut minulla tekeillä ikuisuuden, vaikka aikaa on oikeasti kulunut "vasta" reilu vuosi. Minulle se on ehdottomasti pisin aika, jona puku on ollut minulla työn alla. Toki tuolle aikavälille mahtuu paljon taukoja kyseisen cossin teosta sekä myös epäonnistumisia. Vuosi sitten tunnelmat olivat aika epätoivoiset, sillä jousi oli napsahtanut keskeltä kahtia, sopivia kenkiä ei löytynyt mistään, peruukin muokkaus takkuili sekä kovalla vaivalla väsäämäni paita lensi roskiin liian lyhyiksi leikattujen hihojen vuoksi. Tuntuu epätodelliselta tajuta, että kaikki nuo epäonnistumiset ovat nyt takanapäin ja puku on kaikesta huolimatta valmistunut. 

Armoriosasto + jousi

Virion on ehdottomasti tähän mennessä haastavin ja luultavasti myös kallein tekemäni puku. Tämän reilun vuoden aikana olen joutunut opettelemaan muun muassa armoreiden tekoa, worblan käyttöä, kaavoittamista, retkipatjan kanssa askartelemista sekä eri maalityyppien sekoittamista. Täydellinen tämä cossi ei ole, ei sinne päinkään, mutta olen oppinut paljon. Toivon mukaan saan puvun ehjänä ylleni ja toivottavasti se ei myöskään hajoa kesken conin.

Näillä eväillä siis mennään ja Lahdessa tavataan! Hoen samaa vielä tässäkin blogipostauksessa, mutta tulkaa ihmeessä juttelemaan jos suinkin siltä tuntuu, se lämmittää aina mieltäni kovin paljon ;_; <3 Etenkin Fire Emblem: Awakeningista olisi oikein muikeaa jutskailla muiden fanien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti