maanantai 30. maaliskuuta 2015

Yölliset pohdinnat fanservice-hahmojen cossaamisesta

Kaverini kysyi minulta kerran, Asuka-cossiini viitaten: "Kun sä kerran oot feministi, niin miten sä voit cossata hahmoa joka on selkeesti tehty sitä varten että miehet fäppää sille?". Erittäin hyvä ja pohdintaan johdatteleva kysymys!

Fanservice-hahmo nk. "herrasmiessarjasta" 

Miksi kukaan ylipäätänsä cossaa (nais)hahmoja, joiden asu on enemmän tai vähemmän paljastava? Minäpä kerron.

Monilla ihmisillä, minulla mukaan lukien, päämotivaatio hahmon valintaan lähtee hahmorakkaudesta ja hahmon luonteesta. Jos erittäin rakas hahmo tulee kohdalle, paljastavalla asulla ei ole mitään väliä. Ace Attorneyn Mia on tällainen esimerkki omalta kohdaltani. Nyt kuitenkin aion olla paasaamatta hahmorakkaudesta ja keskittyä muihin syihin, joiden perusteella fanservice- eli herutushahmoja cossataan.

  1. Herutushahmoilla on usein todella nätit asut. Maailma on täpötäynnä naishahmojen supersöpöjä asukokonaisuuksia. Itse tykkään röyhelöistä, korkokengistä, korseteista, minihameista ja lukuisista muista perinteisesti naisellisiksi mielletyistä vaatekappaleista, joita myös monet herutushahmot suosivat. Pandora Heartsin Lottien asu oli täynnä toinen toistaan herkullisempia yksityiskohtia, mikä painoi vaakakupissa todella paljon silloin kun valitsin tämän hahmon cossattavakseni. Tätä kirjoittaa nuori nainen, jonka look koostui lähes koko yläasteen polkkatukasta, farkuista ja ylisuurista huppareista, ja jolle oli pitkään uskoteltu, että kaikki tyttömäinen on tyhmää ja ei vakavasti otettavaa. Etsin vieläkin itseäni, mutta tätä nykyä löydän suuria ilon hetkiä röyhelöihin ja pitsiin pukeutumisesta. Cosplay tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia tälläytyä nätiksi ja pukeutua vaatteisiin, joita ei oikein voi arkena käyttää.
  2. Itsetunto kohoaa, jos ei kertarysäyksellä niin ainakin pieninä annoksina. Näteillä vaatteilla, sievällä peruukilla ja tekoripsillä höystetyllä meikkiarsenaalilla voi leikitellä lähes vapaasti cosplayssa, ja itsestään saa kaivettua esiin ihan uusia puolia. Hyvin onnistunut hahmoksi laittautuminen ja puku yhdessä tuovat usein lukuisia kehuja, mikä on itsetunnolle nannaa. Tuntuu hyvältä tajuta onnistuneensa jossakin, ja mikäs sen parempaa jos kyseessä on vielä itselle rakas harrastus. Cosplay on muutenkin erittäin hyvä tapa kohottaa itsetuntoa niin omien taitojen kuin kehonkuvankin suhteen, kuten lukuisat suomalaiset bloggarit ovatkin aiemmin jo todenneet.
  3. Huomio on imartelevaa. Cosplayskenessä lähes kaikki ovat kovia korostamaan sitä, että he ainakaan eivät cossaa huomion takia. Jos joku kehtaa ilmaista nauttivansa esillä olemisesta ja pukunsa tuomasta huomiosta, ovat skenen verenhimoiset hyeenat heti leimaamassa kyseisen henkilön huomion perässä juoksevaksi tyhjäpääksi, joka käyttää cosplayta vain ponnahduslautana huomiota kalastellessaan. Totuus on kuitenkin se, että hyvin suurella todennäköisyydellä lähes kaikki cossaajat nauttivat saadessaan positiivista huomiota pukuillessaan. Itse olen tuntenut itseni lähes koko pienen ikäni ajan rumaksi, lihavaksi ja epäviehättäväksi, joten tuntuu todella mukavalta saada kuulla näyttävänsä kauniilta nättiä ja fanien silmissä kuumaa animutsikua cossatessa.
  4. Koska niin voi tehdä! Feministinä uskon siihen, että niin naisten kuin miestenkin tulisi saada tehdä haluamiaan asioita ilman, että heidät tuomitaan silkan sukupuolensa perusteella. (Kunhan siitä ei aiheudu vahinkoa muille ihmisille.) On naisia, jotka väittävät, että tiukkoihin vaatteisiin pukeutuva kotirouva ei voi olla feministi, koska tiukat vaatteet ja kotirouvana oleminen miellyttävät miehiä. Tämä on hyvin vahingollinen olettamus, sillä sehän tarkoittaisi, että maskuliinisuus on oletus ja automaattisesti feminiinisyyttä parempaa. Cosplaymaailmassa tämä näkyy usein toisten cossaajien (huomio)huoritteluna ja puheina siitä miten "kaikki naishahmot on ihan tyhmii ja six mä cossaan vaan miehii kun ne on parempii :)". Usein oletetaan, että jos nainen cossaa herutushahmoa, hän tekee sen puhtaasta miesten miellyttämisen halusta. Tämä on täysin älytön ajatus, sillä a) kaikki naiset eivät ole edes kiinnostuneet miehistä, b) ulkonäkö ei kerro ihmisestä läheskään kaikkea, c) uskokaa tai älkää, joskus ihmiset tekevät asioita silkaksi omaksi ilokseen ja d) vähäpukeisen hahmon valitsemiselle on lukuisia muitakin syitä, esimerkiksi ne jotka olen maininnut aiemmin tässä blogipostauksessa. Kun cossasin Asukaa, tiesin kyllä Senran Kaguralla olevan varsin kyseenalaisen maineen. Se ei kuitenkaan estänyt minua cossaamasta. Asuka ei ole ehkä ihkuin ja rakkain lempihahmoni ikinä, mutta pidän hänen luonteestaan ja designistaan niin paljon, että halusin cossata ja cossasinkin häntä. Siinä kaikki.

Tähän loppuun totean vielä, että usein herutushahmoa cossatessa voi saada osakseen myös negatiivista huomiota kuten tuijottelua, ällöjä kommentteja tai jopa suoranaista lääppimistä. Tuijotuksille ei itse voi yhtään mitään, eikä ihmisiä voi kieltää katsomasta. Jos pukeudut huomiotaherättävästi, saat huomiota. Jos et kestä jonkun kaulaparran kiinnostuskiikareita, voit siirtyä toiselle puolelle Metsähallia. Sen sijaan limaiset kommentit ja käsiksi käyminen eivät missään nimessä ole ok, eikä kenenkään tule sietää semmoista. Paljastava asu ei muuta naista yleiseksi lihanpalaksi jota saa käpliä miten mieli tekee, vaan puvun sisällä on yhä ihminen jota tulee kohdella kunnioittavasti. Piste.

PYLLY. Ihanin tyty, tahtoisin vaan cossata ;_;

4 kommenttia:

  1. Omasta mielestäni on aina ollut hirveän mielenkiintoista, miten monilla feministeiksi itseään tituleeraavilla on hirveän kova hinku päästä kertomaan, miten naisen tulee käyttäytyä ja miten tämä saa pukeutua. Missään tapauksessa ei saa pukeutua ainakaan mihinkään sellaiseen, mistä miehet voisivat pitää!

    Ja minä kun luulin, että naisilla olisi oikeus pukeutua miten haluavat! Silly me!

    Haluaisin kuitenkin vähän nillittää siitä, miksi ja millä perusteilla tissipyllyhahmo valitaan cossattavaksi - hyvin usein lähdetään siitä, että "onhan sitä paljon muitakin syitä kuin se, että haluaisi miellyttää miehiä". No niin varmaan onkin, esimerkiksi nuo listaamasi - mutta tekeekö se cossajasta huonomman ihmisen / lorton / muumikä, jos tämän ainoina syinä hahmon valitsemiseen olisi vain ja ainoastaan huomion saaminen nimenomaan miehiltä?

    Meinaan vaan, että minun nähdäkseni se on ihan yhtä hyvä tai perusteltu syy hahmon valintaan kuin mikä tahansa muukin - ihminen (myös naispuolinen) saa pukeutua ihan miten tahtoo ja valita vaatteensa ihan millä perusteella tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kummastelen sitä, mikä into joillakin naisilla on puuttua siihen miten muut naiset käyttäytyvät ja puhuvat. Feminismin perusideanhan pitäisi olla juurikin tuo aiemmin mainitsemani sukupuolesta riippumaton oikeus tehdä niin kuin itse tahtoo ilman tuomituksi tulemista (kunhan ei vahingoita ketään). Kaikilla pitäisi olla oikeus pukeutua miten itse haluaa vailla pelkoa muiden tuomitsevuudesta, olipa kyseessä sitten hameista pitävä mies tai seksikkääseen pinkkiin mekkoon pukeutuva nainen.

      Tämän vuoksi en myöskään kutsu muita naisia "lortoiksi". (En siis väitä että sinäkään kutsuisit, totean vain ylipäätään :D) Jos joku haluaa cossata tissipyllyhahmoa pääsyynään saada miesten huomiota, siitä vaan. Itse en cossaa sillä perusteella, mutta ei minulla toisaalta ole oikeutta tuomita ketään joka niin tekee. Voihan joku tehdä ensin tissipersecossin koska tahtoo löytää itselleen miehen Desun iltabileistä, ja sitten cossata jotain hahmoa joka on hänelle superrakas.

      Poista
  2. Alunperin kysymyksen pointtihan oli että miksi tuet teollisuutta joka tuottaa ilmapallotissisiä pikkutytöiltä näyttäviä pimuja pursuavaa fäppimatskua, mutta noin ilmaistuna sopii myös tähän. Asiapostaus kuten aina. o7

    Kiinnostavaa on sekin, että mikä tekee hahmosta ns. herutushahmon, määräytyykö se lähdemateriaalin, fanservun vai pelkän asun perusteella. Onko jostain hentsutytystä tehty cossi herutuscossi vaikka hahmolla olisikin päällä jotain peittävää ja ns. normaalia ihan vain koska lähdemateriaali on mitä on, ja tekeekö Oliviasta herutuscossin vaatteiden lomasta vilkkuvat napa ja pylly, vaikka neidin kroppaa ei heruteta tai edes korosteta itse pelissä yhtään.

    Samoin on ihan mielenkiintoista, miten aina jaksetaan marmattaa näistä ns tissicosseista, kun kuitenkin kaikista tuntuu olevan ihan ok jos miehet tekevät jotain uimahousucosseja, eikä ketään tunnu häiritsevän ollenkaan se, miten jotkut crossaavat kuumia bishonen-miehiä vain saadakseen huomiota muilta naisilta (tai tytöiltä, mutta kumminkin). Tietysti tissicossit ehkä paistavat silmään eniten mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ymmärrän! Kommentista on jo aikaa joten sävyero oli tässä vaiheessa näemmä jo unohtunut minulta.

      Todella hyvä pointti kyllä! Ehkä olisi aiheellista luokitella hahmot seuraaviin kategorioihin: 1) paljastavasti pukeutuvat hahmot, 2) fanservice-hahmot eli hentaihahmot sekä hahmot joiden muodoista/asusta tehdään iso numero. Kun itse puhuin tässä postauksessa herutushahmoista, tarkoitin nimenomaan paljastavasti pukeutuvia naishahmoja (eli kategoriaa 1), mutta oikeastaan Asukahan ei sovi tuohon kategoriaan vaan kuuluu pikemminkin kakkoskategoriaan. Aiemmin mainitsemani Mia ja Lottie taas kuuluisivat ykköseen, samoin Olivia. Tästähän voisi avautua enemmänkin!

      Veikkaan, että tissicossien dissaamisessa on usein takana se, miten "hyväksyttävää" vähäpukeisia naisia on dissata yhteiskunnassamme. Mies saa kulkea kadulla paidatta, nainen ei. Vähäpukeisia naisia on tapana huoritella ja bimbotella, miehiä ei. Jenkkilän koulujen pukukoodien kaksoisstandardit taas ovat ihan oma lukunsa, onneksi niistä ei jouduta kärsimään Suomessa.

      Poista