maanantai 30. syyskuuta 2013

Uimapoika, taikatyttö, pohjoisen soturi ja vinkuva mage eli tulevia pukusuunnitelmia

Päätinpä sitten tehdä taas yhden tällaisen pukusuunnitelmapostauksen. Pukusuunnitelmilla on tietenkin taipumuksena muuttua, venyä, vanua ja peruuntua miljoona kertaa mutta siitä huolimatta niitä on vain niin pirun kiva tehdä ja julkistaa! Tässä siis tulee.



Waver olisi näistä ajankohtaisin sillä ajattelin kyhätä puvun kasaan Katsudoconiin, mutta koska peruukki on vielä matkalla ja saapuu todennäköisesti vasta conin jälkeen voipi olla että jää ihan photoshootpuvuksi tämäkin tapaus. Puku on maailman helpoin ja toteutuu mitä todennäköisimmin kirppareiden avulla mutta ilman peruukkia on vähän paha cossailla. En oikeastaan tajua missä välissä sain idean cossata Waveria; katsoin Fate/Zeron ensimmäistä kertaa vasta nyt päättyneenä kesänä ja muistan alussa inhonneeni häntä suuresti (mitä luultavimmin sen takia että meissä on paljon samaa). Kuitenkin sarjan loppua kohden Waver kehittyi hahmona sen verran paljon ja uskottavasti että en vain enää yksinkertaisesti voinut olla tykkäämättä hänestä. Puku ei ole kovin kaunis ja olen Waveria yli 10 cm pidempi plus rutkasti paksumpi joten puhtaasta hahmorakkaudesta syntyy tämäkin cossi.

Free!-cosseja tehtailevat tällä hetkellä lähes kaikki ja heidän mummonsa ja pian minäkin liityn joukkoon tummaan. Ryhmäcossi paras cossi eli kaverini saivat idean tehdä merimiesasuversiot Freen uimapojista ja itse päädyin ryhmän Makotoksi. Hahmovalinta oli minulle enemmän kuin passeli sillä Makoto on lempihahmoni Freessä. Ryhmämme jäsenten puvut ovat (luonnollisesti) lähes identtiset mikä tulee olemaan hauskaa vaihtelua. En tiedä tulemmeko käyttämään niitä missään conissa mutta photoshoot on ainakin aikeissa pitää. Alustavasti tarkoituksena olisi myös väsätä uimapoitsujen homobaari ending-versiot.

Hinahohon tyttärellä ei ole tietääkseni vielä edes canonia nimeä mutta mitäs pienistä jos koko perhe saadaan kasaan! Näin ainakin olisi tarkoituksena ja pyrimmekin kavereideni kanssa kokoamaan Hinahohon perheestä cossiryhmän Desucon Frostbiteen. Mikäs sen parempi tapahtuma pohjoisen soturiheimolle. Jospa saataisiin vaikka hienoja lumikuvia.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä Luna. Aivan ihana neiti jolla on aivan ihanat vaatteet. ;_; Genei wo kakeru taiyohan on näitä juuri päättyneen kauden animeita eikä ilmeisesti kovin tunnettu, mutta kiitos Anime-lehden alkavat sarjat -palstan löysin tieni sen pariin. Sarjan alkupuoli oli ehdottomasti loppua parempi mutta ainakin sarjassa oli pari todella ihanaa hahmoa, Luna nyt heti ensimmäisenä. Kyseessä on taas sellainen hahmo johon tulee samastuttua ihan täysillä. Suosittelen sarjan katsomista taikatytöistä ja näteistä puvuista kiinnostuneille, olisi muikeaa saada joskus päähenkilönelikko-cossiryhmä kasaan. En tiedä vielä missä tulen Lunaa käyttämään sillä en ole edes aloittanut ko. cossia mutta eiköhän sillekin löydy sopiva aika ja paikka.

Näin tällä erää siis. Voipi olla että parin kuukauden päästä tilanne pukusuunnitelmien suhteen on aivan toinen, mutta ainakin tällä hetkellä kortit ovat nämä. Haluaisin lisäksi tehdä vielä uusia Magi-cosseja mutta en ole vielä löytänyt sellaista hahmoa joka olisi ihan pakko toteuttaa just nyt; sen siitä saa kun on jo cossannut niitä kaikista ihkuimpia suosikkihahmojaan. On myös todennäköistä että mikäli saamme uuden Persona-photoshootin kasaan pyöräytän sitä varten uuden hahmon tai pari. We'll see.



2 kommenttia:

  1. Milloin cossaat Mamia? :3 Olisit kuitenkin aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin into tämän puvun tekemiseen on jo mennyt ajan mukana ohi mutta Mamia olisi kyllä edelleen kiva cossata ;u; Jospa saisin joskus vain itseni potkittua aloittamaan sen puvun.

      Poista