maanantai 18. helmikuuta 2013

Pakkasukkojen conin jälkipohdinnat

Kauan odotettu Desucon Frostbite vuosimallia 2013 saapui ja hujahti saman tien ohi silmänräpäyksessä. Olen vieläkin yllättynyt siitä miten nopeasti aika tuntui conissa menevän! Mutta niinhän se kai on, että aika kuluu nopeasti kun on hauskaa, ja hauskaa minulla todellakin oli. Edes sunnuntaiaamuna yllättänyt mahataudinpoikanen ei päässyt pilaamaan conkokemustani (siinä tosin avittivat kavereilta saadut lääkkeet, kiitokset niistä. Ensi kerralla älyän toivottavasti olla vähän fiksumpi ja ottaa omatkin mukaan.).

Pääsin siis vihdoin ja viimein cossailemaan Kassimia. Näppäränä tyttönä unohdin tietenkin lähdekuvat kotiin, mutta onneksi puku oli sen verran simppeli että sen sai näyttämään oikeanlaiselta ihan muistikuvien avullakin. Puku oli helppo ja mukava päällä lukuunottamatta vyönauhaa, joka tuppasi irtoilemaan vähän väliä ja aiheutti siten parikin reissua unisex-pukuhuoneeseen conin aikana. Toisaalta sainpahan aina mahdollisuuden korjailla muitakin yksityiskohtia siinä samalla. Myöskään ratkaisuni jättää talvikengät mummolaan ( = toikkaroida koko viikonloppu toisessa jalassa pelkkä musta ballerina) ei tuntunut kovin järkevältä ainakaan conin alkumetreillä, mutta loppujen lopuksi ulkona pomppiminen jäi varsin vähiin kiitos ravintola Lastun tarjonnan sekä cossini "hyvän" soveltuvuuden talvi- ja etenkin ulkokäyttöön.

Mummolan takkahuone, paras kuvauspaikka ikinä.
Kuvauspaikat olivat conissa vähän kiven alla näin Magi-cossaajan näkökulmasta, mutta loppujenlopuksi ryhmämme suorittama etsintä tuotti kyllä tulosta. Meitä oli mageilemassa neljä: clairest Aladdinina, Ginger-I Morgianana, tamuki Alibabana ja minä päähenkilökaartiin kuulumattomana Kassimina. Omassa kamerassani ei ole valitettavasti yhtään ryhmäkuvaa, mutta kunhan conin viralliset photoshoot-kuvat löytävät tiensä Internetiin laittelen niitä myös tänne. Niissä näkyy luultavasti myös proppini, joka jää näköjään tästä postauksesta poies. Sitä ennen ottakaa pari parikuvaa pienistä slummiorvoista.


Mitähän muuta... Conista jäi erittäin positiivinen yleisfiilis. Kaikki -- ruuhkaista narikkaa lukuunottamatta -- toimi kuin rasvattu ja ehdin juuri niihin ohjelmiin mihin olin halunnutkin. Speedmeeting ei mennyt yhtään niin pahaksi burgeroinniksi osaltani kuin mitä olin pelännyt ja pari uutta tuttavuuttakin tuli tehtyä. Cosplay ja itsetunto oli mielenkiintoinen ja Magi-luento huippuviihdyttävä sekä muutenkin täynnä suunnantonta parhautta. Lisäksi yksi koko tapahtuman kohokohdista oli ehdottomasti sunnuntain photoshoot; seura oli mitä mahtavinta ja kuvaaja supermukava sekä tietenkin osasi hommansa. Jopa jäisen seinän vieressä lumihangessa poseeraaminen (kyllä, päädyimme lopulta jopa ulos kuvaamaan) sujui mallikkaasti. En malta odottaa valmiiden kuvien näkemistä. Osasyynä hyviin confiiliksiin lienee se tosiasia, että puvuistamme otettiin paljon kuvia ja että sain pariinkin otteeseen positiivista palautetta puvustani. Mieleen jäivät parhaiten ne kerrat kun muuan conkävijä kapsahti kaulaani ja pussasi poskelle hihkuen samalla miten paljon piti hahmostani sekä kun joku kysyi ovatko rastani omat hiukseni. Häkellytyksen määrä on suuri, kiitokset kaikille jotka ottivat kuvan/juttelivat kanssani. ;_; <3 Tällaisina hetkinä cosplayharrastus tuntuu oikein höpöltä.

Kuvattavana olemisen lisäksi kuvailin myös itse paria kaveria, tässä kyseisten valokuvaushetkien hedelmiä.

Söpöjä tyttöjä a'la hakaneula ja Nia.


Ja ihan lopuksi muutama muikeiden pukujen bongauksesta seurannut kuva. Siis ette ikinä arvaa mun lempisarjoi!!1 Jos tunnistat itsesi niin hihkaise! Kuvia saapi tallennella ja käyttää kunhan kuvaajan eli minun nimimerkki mainitaan. Myöskin jos joku haluaa kuvansa pois niin huomauttakoon minulle siitä.

Vähän erilainen Jack Frost.
 


4 kommenttia:

  1. Hoho päädyinpäs lukaisemaan tätä tuolta Anikin kautta ja kappas, meikä komeilee randomissa blogimerkinnässä ! Olen siis tuo Jack Frost (tosin puku on lainattu tyttöystävältä höhö), joten nappaan tuon kuvan itselleni~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas! Hieno oli puku kyllä ja erottui virkistävästi muiden Jack Frostien laumasta. : 3

      Poista
  2. Kappaspappas, löysin itsenikin, tuo järkkykorvainen Yamu täällä. Siulla oli edelleen niin tosi hieno tukka. ♥ Ja muutenkin tykkäsin teidän ryhmästä, olitte jotenkin tosi söpöjä kaikki nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaa voi että, kiitokset. ;3; Teidänkin ryhmä oli tosi tyylikäs! Harmittaa kun en uskaltanut/ehtinyt tulla kunnolla juttelemaan, olisi ollut mukavaa ottaa vaikka joku yhteiskuva molemmista ryhmistä.

      Poista