maanantai 10. helmikuuta 2014

Frostin tuo, Frostin tuo...

Desucon Frostbite on neljän päivän päästä ja neljästä puvusta minulla on valmiina kaksi.


Pahoittelen tätä parin kuukauden hiljaisuutta. Yliopisto-opiskelu ja cosplayharrastus eivät ole kovin maukas yhdistelmä, etenkään silloin kun pitäisi valita puurtaako conia edeltävän viikon A) keskeneräisiä cosseja vai B) 10-sivuisen esseen, kahden ruotsin kurssin ennakkotehtävän, tenttiinluvun + tenttimisen sekä seuraavan periodin kurssikirjojen hommaamisen parissa. (Oikea vastaus on C eli molemmat. Uni, lepo ja liikunta ovat yliarvostettuja.) Pukuja minulla on Frostiin tosiaan tulossa neljä, joskin vain kaksi niistä on uutta. 

Postasin tämän ensin Tumblriin, siksi "from"it. orz
Luna on Frosti-cosseistani suuritöisin ja "näyttävin". Aloitin puvun jo marraskuussa mutta Jostain Kumman Syystä™ sain puvun valmiiksi vasta... eilen, itse asiassa. Ennen puvun aloittamista lausuin ne kuuluisat viimeiset sanat eli "no täähän on aika helppo ja halpa cossi" joita sitten kaduin katkerasti käyttäessäni 40 euroa kolmionmuotoisiin pitseihin ja ennen kaikkia kyyristellessäni lattialla niitä nuppineulaamassa. Kellohameen helman kääntäminen sai Lunan työstämisen aikana ansaitun paikan listassa nimeltä "työvaiheet joita inhoan cosplayssa". No, se on onneksi takanapäin nyt. Lunaa varten hommasin myös ihka ensimmäisen peruukkipääni! Ilman sitä neidin neliskulmaisten kutrien leikkaaminen olisi saattanut päättyä hyvinkin onnettomasti.



Hinaperhe-ryhmä siirtyi hamaan tulevaisuuteen, mutta sen tilalle saimme kasaan uimapoikaryhmän. Himmailuaikaa on varattu perjantain alkuillalle sekä lauantain iltabileisiin. Makoton puku ei ole vaikeatekoinen mutta en ole silti saanut sitä vielä valmiiksi. Housut, peruukki, korut ja kengät ovat kasassa mutta liivi ja kaulassa roikkuva nauha odottavat yhä tekijäänsä sekä kauluspaita muokkaajaansa. Tehtävää ei siis ole enää mahdottoman paljoa mutta sen verran kuitenkin että hikikarpalo jos toinenkin kihoaa otsalleni kun lasken päiviä.

Waver ja waka!Sin ovat jo wanhoja pukuja mutta silti päädyin näin Frostin allakin askartelemaan niiden parissa tovin jos toisenkin. Kummassakin nähkääs riitti korjattavaa vaikka muille jakaa. Waverin neule vaati lyhennystä ja uutta kavennusta, kravatti uutta maalausta ja peruukki vaakamamboa suoristusraudan kanssa. Sinbadin takista piti kursia kokoon muutamia ratkenneita saumoja, minkä lisäksi lyhensin liivin ja hameen yhdistelmää niin ettei se tällä kertaa vahingossakaan vilkkuisi nahkavyön alta. Sinbadin kengät ja propit odottelevat vielä uutta maalikerrosta mikä ei ole sinänsä iso juttu. Waveria cossailen siis perjantaina noin kahdeksasta eteenpäin (tyylikkäästi photoshootilla aloittaen) ja Sinbadia koko sunnuntain.

Hyvällä mallilla siis ollaan mutta tekemistä riittää vielä. Yritys selvitä täysjärkisenä ja täydellä pukuarsenaalilla Lahteen on kova. Mikäli bongaat cossini Frostissa ja satut fanittamaan jotakin valitsemistani sarjoista, tule ihmeessä juttelemaan. Olen itse sen verran burgeri ja ujo etten aina uskalla tehdä aloitetta, mutta olisi mukavaa tavata toisia sarjojen faneja ja vaihtaa muutama sana.


4 kommenttia:

  1. Neljästä asusta vain kaksi valmiina? Kaksi on jo todella hyvä saavutus! Mutta tsemppiä, että saat loputkin valmiiksi : ))
    Työntäytteistä Frosti-viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnosta kysyn, miksi ihmiset tekevät useamman cossin, joita kaikkia käyttävät samassa conissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska vaihtelu virkistää! Joskus sattuu vain olemaan niin monta cossia jotka haluaa tehdä just nyt eikä myöhemmin, ja con tarjoaa oikein hyvän mahdollisuuden siihen. Jos ensimmäisen conpäivän puku on ollut tuskastuttavan kuuma ja liikkumista rajoittava, on helpotus saada se vaihdettua toisena päivänä johonkin yksinkertaisempaan. Usein coneihin kertyy myös ryhmäcosseja tai photoshootteja useista eri sarjoista, jolloin yksinkertaisesti on vain oltava eri puku eri päivinä jos haluaa osallistua kaikkeen.

      Tämä on tietenkin makukysymys. :3 Joskus tykkään olla samassa puvussa koko conin (kuten viime Traconissa) ja joskus (kuten juuri Frostissa) ottaa eri puvun joka päivälle. Riippuu ihan fiiliksestä ja conia koskevista suunnitelmista.

      Poista