Slummilapsen välikuulumiset ja ooämgee, 60 lukijaa

Jaa että 60 lukijaa. Olen sanaton. Tietenkin juuri tämän päivityksen jälkeen joku lakkaa seuraamasta ja sitten kaikki hörähtelevät "lol mitkä 60 lukijaa muka" :DDDD

Tai no, ehken kuitenkaan täysin sanaton sillä kiitokset onnistun kuitenkin ölähtämään. Kiitokset siis kaikille jotka jostain syystä ovat blogiini/aivoituksiini viehättyneet; toivottavasti saan katsella avatareitanne sivupalkissani jatkossakin. Minulla ei ole valitettavasti teille tarjottavana mitään kunnon kiitosta (tutoriaalia yms.) mutta ehkä vielä jonain päivänä keksin tavan jolla osoittaa häkellytykseni ja kiitokseni teille.

Sitten vähän asiaa Kassimista. Koska puvunteko eteni sen verran nopeasti että puku on nyt vyönauhaa vaille valmis ajattelin ensin etten tee mitään erillistä päivitystä siitä vaan liitän koko höskän Frostbite-postaukseen. 60 lukijan rajan rikkoutuminen toimi kuitenkin loistavana tekosyynä aloittaa jaarittelut jo nyt. Voisin aloittaa peruukista.

Teinipeililähikuva, menossa mukana myös korvikset.

 Kehkehkeh, ehdin jo aiemmin riemuita rastapehkon valmistuneen, mutta tässä pari viikkoa sitten tutkailin karvakasaa kauhistuneena ja totesin sen näyttävän ihan kuoliaaksi ajetulta murmelilta. En ollut täysin tyytyväinen peruukin etuosaan, siis siihen joka on tuossa otsan kohdilla ja josta rastat liukuvat taaksepäin muodostaen poninhännän. Tulin siihen tulokseen että rastoja on liian vähän autenttisen ulkomuodon saavuttamiseksi joten lisäkuitu oli siis paikallaan. Otin lähes paniikissa yhteyttä avialaan jolle olin vuonna nakki lahjoittanut hovimestari-Grellissä käyttämän peruukkini (jolle oli siis käynyt käytössä ja harjauksen puutteessa varsin, err, köpelösti). Muistelin Grellin päänahan olevan suunnilleen samaa sävyä kuin ex-Mian eli nykyisen Kassimin, ja onnekseni arvioni osui oikeaan. Sain roppakaupalla lisäkuitua ja pääsin ompelemaan ja rastoittamaan vähän lisää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ompelin kuitua peruukkiin ja yllättävää kyllä se osoittautui ihan hauskaksi puuhaksi. Nyt jälkeenpäin peruukkia katsellessa olen niin onnellinen että älysin lisätä kuitua; lopputulos näyttää kymmenen kertaa paremmalta kuin ennen toisen peruukin teurastamista. Lisätyt rastat eivät värinsä tai ulkomuotonsa puolesta eroa aiemmista rastoista, mikä on varsin rauhoittavaa huomata. Kiitos siis avialalle tästä.

Isäni repesi nauruun tämän nähdessään mutta otti kuitenkin kuvan.

 Loput puvusta näyttää siis tältä. Tietenkin sitten itse conissa tulen bindaamaan, meikkaamaan, laittamaan vyönauhan ja korjaamaan kaiken niin että ne ovat just eikä melkein. Tässä kuitenkin näkyy puku sellaisena kuin se suurinpiirtein tulee Frostiksessa olemaan. Puku oli kokonaisuutena suhteellisen simppeli tehdä ja etenkin ommella; kangaskin oli helposti ommeltavaa stretch-puuvillaa. Asiaa helpotti huomattavasti myös se, että tamuki tekee Frostiin Fog Troupe -Alibaban eli puvuistamme tulee lähes samanlaiset. Vertaistuki paras tuki ja yhteiset materiaalinostot myös. Kiitos neuvoista. ;3; Ehdin jo rakastua noihin haaremihousuihin enkä malta odottaa että pääsen harppomaan niissä pitkin Sibeliustalon käytäviä. Eniten harmaita hiuksia noista ompeluksista tuotti "missinauha" kuten tamuki ja Eurokankaan myyjä asian osuvasti ilmaisivat. Äärettömän yksinkertaiselta näyttävä kangaskaitale onnistui aiheuttamaan viime perjantai-iltana harmaan hiuksen jos toisenkin saumoineen ja pullistumineen, mutta lopulta sain senkin tarttumaan.

Mutta hetkonen. Mikä minulla onkaan kädessäni? Ei kai se ole... proppi?

Kyllä se on.

Kokubaku mutoun väsääminen yllätti minut itseni suunnattomasti. Olin kyllä katsellut kyseisen aseen kuvia ja leikitellyt ajatuksella tyyliin "joojoo haha, kyllä minä ehkä joskus mahdollisesti saatan tuonkin tuosta varmaan eräänä päivänä tehdä". Eräänä sunnuntaina sitten vain tartuin pitkän saksan kirjojen sijaan sahaan ja vasaraan ja ryhdyin toimeen. En tiedä mikä minut sai tekemään niin mutta näin valmista proppia katsellessa olen iloinen että niin kävi.

Pohjana propissa on muutama kerros tavallista pahvia (tiesin että äidin kirjakerhopakettien pahvien hamstraamisesta koituisi jonain kauniina päivänä hyötyä!) sekä kuvassa vähän myöhemmin poistetun retkipatjanpalasen alle piiloutuva puunpätkä joka näytti vähän parketilta mutta tuskin oli sitä. Nyysin Lainasin sen perheeni ulkovarastosta, ei sitä kukaan kuitenkaan olisi kaivanut. Köh. Tuo rinkula josta käsi pujotetaan läpi on joko tekonahkaa tai oikeaa nahkaa; leikkasin sen Shinjin kammottavista, automaalilta löyhkäävistä kengistä tarvitessani jotain kestävää. Myöhemmin lisäsin vielä toisen rinkulan pelastaen proppini riippumasta uhkaavasti ja rumasti ja viitaten täten kintaalla lähdekuville joissa rinkuloita on vain yksi. Autenttisuus sai nyt kenkää, totuus vain on se ettei terä pysynyt kädessä millään pelkän yhden nahkalärpäkkeen varassa. Molemmat rinkulat on siis naulattu useammalla naulalla kiinni puunpalaan ja naulojen päät luonnollisesti taitettiin puuta vasten epämiellyttävien pistosten välttämiseksi. Loput osat ovat kiinni toisissaan liimalla. En voi enää elää ilman Pattexia, tosin sen aiheuttama löyhkä huoneeseeni (ja koko taloon suljetusta ovesta huolimatta) oli varsin epämiellyttävä.

Kun perusrakenteet olivat kunnossa alkoi armoton massan mättäminen. Kyseessä on siis ihan tavallinen, Tiimarista saatava ja ilmakuivuva massa jota meni tähän projektiin kolmisen pakettia eli reilun kilon verran. Olen vielä ihan aloittelija proppien kanssa ja askartelumassa on yksi niistä harvoista materiaaleista joita olen aiemmin käyttänyt ja todennut hyväksi; siitä siis tämä materiaalivalinta. Jonain päivänä luultavasti pyörittelen silmiäni epäuskoisena lukiessani tätä postausta mutta no, kukaan ei ole seppä syntyessään. Massa muotoutui miekaksi varsin kelvollisesti eikä koko hökötys edes paina kovin paljoa. Tein siitä myös miekkaan kuuluvat jalokivet vaikka hartsia käyttämällä olisikin saanut astetta hienomman lopputuloksen. Ehkä vielä jonain päivänä. :'> Mutta niin, takaisin vielä miekkaan ja askartelumassaan. Massa peitti hienosti alleen naulat ja tekonahkalärpäkkeiden liitokset ja siitä sai myös muotoiltua koholla olevat osat. Siellä minä ihan onnessani lisäsin "vielä vähän!" massaa vanhojen kerrosten päälle huoneeni lattialla, haaveillen tulevasta. Hiominen olikin sitten vähän keljumpi prosessi mutta siitäkin selvittiin. Sitten vain jalokivet ja koristekuvio kiinni, gessot päälle ja lisää hiomista. Lopuksi maalasin koko höskän (hopeista koristekuviota lukuunottamatta) keramiikkamaalin ja lasimaalin yhdistelmällä. Ensimmäisen olin ostanut vuonna 2010 Kaiton kuulokkeisiin joten sitä ei - yllätys yllätys - paikallisesta Tiimarista enää löytynyt, mutta Bishopin laseja varten hommattu lasimaali pelasti paljon. Jo propinteon alkumetreillä olin päättänyt että miekan pinnan tulee kiiltää vähäsen; mattapinta olisi näyttänyt astetta kökköisemmältä ja ei-niin hienolta.

Kun katson valmista proppia, bongaan luonnollisestikin asioita jotka voisivat olla paremmin. Huolehdin pääni puhki myös siitä tulevatko naulat kestämään vai putoaako proppi kesken päivän kädestäni ja hajoaa sirpaleiksi Metsähallin lattialle. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ylpeys. Vasta nyt, reilut kuusi vuotta cosplayn aloittamisen jälkeen, olen uskaltautunut tekemään proppeja ja huomannut että se ei olekaan niin hankalaa. Hämmennys on yhä suuri kun pitelen käsissäni Kassimin miekkaa; teinkö minä tosiaan tämän? Minä, joka pelkäsin proppientekoa kuin muumimörköä ja arvelin etten ikinä tulisi oppimaan sen saloja? Enhän minä toki vielä ole mikään ekspertti asiassa - kaukana siitä! - mutta jostainhan se on aloitettava. Tästä on matka vain ylöspäin, ja ehkä vielä jonain päivänä onnistun tekemään itseäni isomman proppihirvityksen. We shall see.

Nuinikkään. Tässäpä tämä; en usko että tulen päivittämään enää ennen Frostbitea. Siellä nähdään siis, toivottavasti paikalla on paljon Magi-cossaajia! Olisi ihanaa päästä tapaamaan saman fandomin ihmisiä ja juttelemaan sarjasta ja näin. Olen aika lailla sosiaalisesti kömpelö pingviini mutta ehkä rohkaisen mieleni ja yritän jutella jollekulle. Älkää syökö. ;3;