"Tämä on omaksi parhaaksesi!" eli luovimista idolimekkojen ja liian arkisten asujen keskellä

Tutturuu! Tällä kertaa kyse ei ole mistään elämää suuremmasta vaan ainoastaan niinkin yksinkertaisesta (HAH!) asiasta kuin cossattavan hahmon valinta.

Jutun juoni on siis seuraavanlainen: Frostbite tekee tuloaan hitaasti mutta varmasti ja näillä hetkillä pitäisi tehdä edes jonkinlaisia pukusuunnitelmia jotta osaisin vaikka ryhtyä tekemäänkin jotain ajoissa. Kaavoja, ompelua ja sen sellaista. En ole itse asiassa ommellut mitään kunnollista Shinjin kasaan kursimisen jälkeen, ja siitäkin on jo noin puolitoista kuukautta. Varsin lyhyt aika siis mutta tuntuu ikuisuudelta. Minulla on tällä hetkellä yksi puku tekeillä mutta sitä tulen näillä näkymin käyttämään aikaisintaan ensi vuoden Bakaconissa ellei jotain odottamatonta pääse tapahtumaan. Muutenkin aion siitä kisacossia (iik!) ja tarkoituksenani on tehdä sitä kaikessa rauhassa, osa kerrallaan ilman minkäänlaista kiirettä tai pakkoa. Tämä puku ei siis tule kysymykseenkään Frostbiten suhteen. Tulen todennäköisesti tekemään tuttuun tapaani kaksi pukua, tällä kertaa aikeenani pysyä oikeasti linjassani ("ei miestenpukuja sinulle, nuori neiti!") ja tehdä jotain vähän tavallista näyttävämpää. Eniten himottaisi tehdä jokin sievä mekko sillä sellaisia en ole vielä kamalasti tehnyt. Mekkohampaani kolotukseen auttoi yllättäen sellainen anime kuin Macross Frontier, johon tykästyin kovasti jo ensimmäisen jakson aikana. Muutamaa jaksoa myöhemmin heräsi myös innostukseni tehdä cossi kyseisestä sarjasta.

Mekkopakkomielteeni vuoksi sarjan mieshahmot karsiutuivat nopeasti pois potentiaalisten cossattavien listalta mikä ei ollut sinänsä suuri menetys sillä varsinaisia lempihahmoja minulla on vain kaksi ja vain toinen heistä on mies. (Tosin tietenkin voisin aina pyöräyttää mekko-Alton, höhöhö.) Päädyin varsin nopeasti kahteen vaihtoehtoon, joista se varsinainen päänvaiva sitten alkoikin.

Sheryl olisi kroppansa ja pukujensa puolesta parempi vaihtoehto...

...mutta Ranka on vaan niin söpö. ;_;

Alkuvaiheessa sarjaa arvelin tykästyväni Sheryliin ja googlailin innoissani tämän asuja lähes vuorenvarmana siitä että päätyisin cossaamaan tätä. Animen edetessä Sheryl jäi kuitenkin sivuun sarjan toisen päähahmotyttösen valloittaessa minut täysin. En kovin usein ihastu Rankan kaltaisiin hahmoihin syystä X, joten oli varsin yllättävää että kyseinen idolitähtönen onnistui varastamaan varsin nopeasti paikan sydämessäni ja säilyttämään sen. Innostus cossia Rankaa nousi nousemistaan jokaisen uuden jakson myötä kunnes tajusin mitä olin tekemässä. Ranka on 16-vuotias, lyhyt, pienirintainen ja söpö tyttönen eli juuri sellainen hahmo jota minä (Frostbiten aikaan 20-vuotias, pitkä, leveä ja persjalkainen nainen) en voisi esittää uskottavasti. Löysin siis itseni varsin tutun ja lähes loppuunkalutun ongelman ääreltä. En nyt rupea ulisemaan siitä miten reiteni ovat X senttiä liian paksut tai rintani Y kuppikokoa liian suuret Rankalle sillä sellaisesta olen marissut useaan otteeseen ennenkin.

Haluan kehittyä paremmaksi cossaajaksi. Tämä edellyttää parempien ja vaikeampien pukujen lisäksi myös hahmolta näyttämistä. Tiedän kroppani rajat; tiedän millaisia hahmoja pystyn cossaamaan uskottavasti ja millaisia sitten taas en. Lapset, ruikulibishiet, lihaskimput ja söpöt tyttöset ovat no-no. Totta kai kuka tahansa saa cossata mitä haluaa koostaan/muodoistaan riippumatta, mutta cossikokonaisuus näyttää enemmän lähdekuvan mukaiselta mikäli cossaajan fyysinen olemus muistuttaa hahmoa. Tämänkin olen todennut jo useaan otteeseen. En usko että kukaan kaivaisi silmänsä ulos kuopistaan jos näkisi minut cossaamassa Rankaa, mutta ongelma on siinä että en todennäköisesti itse viihtyisi cossissani niin hyvin kuin haluaisin. Tiedostaisin koko ajan että olen pituudeltani ja mitoiltani täysin vääränmallinen Rankaksi ja se vaikuttaisi conkokemukseeni. En enää kertaakaan halua kuluttaa coniani siihen, että tunnen oloni surkeaksi puvussani; coneissa haluan käydä ohjelmissa, tavata ihmisiä ja pitää hauskaa. Murehtia ja märehtiä voi siviilissäkin; ei ole järkeä maksaa suuria summia siitä että pääsee itkemään Metsähallin nurkkaan sitä miten cossi ei istu ja saa aikaan lihapullaefektin, yhyy. Anyways: pointtina tässä on se, että kiitos paremmaksi kehittymisen puuskieni aivoni alkavat hyvin herkästi hälyttää huomatessaan hahmon jonka cossaamista harkitsen mutta jonka cossaamisen tuloksena olisi todennäköisesti nillitystä ja mielipahaa. Aivoni siis pyrkivät eliminoimaan jo hyvissä ajoin tällaisen cossattavan jottei vahinko ehtisi tapahtua. "Haluatko oikeasti cossata Rankaa? Ajattelepa nyt uudestaan. Katso vielä kerran peiliin ja mieti miten paljon uskottavammalta näyttäisit Sherylinä. Vääränmuotoisten hahmojen cossaaminen ei auta sinua kehittymään paremmaksi, you know. Saat vain lisää aihetta nolostumiseen."

Kumpi on pahempaa: se, että cossaa itselle kropan puolesta varsin epäsopivaa hahmoa A vai se, että cossaa hahmoa B jonka fyysiset ominaisuudet ovat lähempänä omia mutta joka ei ole läheskään yhtä rakas kuin hahmo A? Molemmissa tapauksissa luvassa on ainakin jonkinasteista tyytymättömyyttä joten minun tulisi vain tunnistaa pienempi paha ja valita se. Sherylillä on pituutensa lisäksi myös kivemmat puvut; olen löytänyt kyseisen neidon vaatekaapista jo monta suosikkia. Rankan asut taas ovat hahmolle ominaisesti söpömpiä ja tyttömäisempiä naisellisuuden sijaan, mutta hahmona hän taas on minulle paljon Sheryliä mieluisampi. Jos tekisin Sherylin, saisin tehtyä juuri sellaisia vaatteita kuin haluan cossiurallani tehdäkin, mikä boostaisi varmasti cossaajan itsetuntoani ja antaisi motivaatiota. Jos tekisin Rankan, cossaisin jälleen kerran rakasta hahmoa jonka puku on "ihan kiva", mikä taas ei auttaisi minua eteenpäin cossaajana. En halua jumiutua mukiinmeneviin asuihin mutten myöskään "pilata" lempihahmoani vääränlaisella fyysisellä olemuksellani.

Tämä on syynä myös siihen miksen ole vieläkään tehnyt Steins; Gate -cossia vaikka rakastan sarjaa kaikesta sydämestäni ja olen halunnut cossata siitä viime kesästä asti. Ongelmana on (sarjan tikkumaisten naishahmojen lisäksi) suoraan sanottuna liian helpot/arkiset asut. Tässäpä tämän postauksen pointti numero kaksi.

Haaveilin Kurisun cossaamisesta joskus vuonna nakki mutta nyt olen jo hylännyt idean tyystin. Ensinnäkin neidin asu ei missään nimessä näyttäisi hyvältä päälläni (moi olen paksuvyötäröinen persjalkainen) ja toiseksi siinä ei olisi tarpeeksi haastetta. Jos jään junnaamaan liian helppoihin pukuihin taitoni eivät pääse kehittymään enkä saavuta tavoitettani. Olen huomannut jo monesti, että simppeleiden, arkivaatteita imitoivien cossien tekemisestä ei saa läheskään samanlaista tyydytystä kuin vähän vaatimammista operaatioista. Poikkeuksena sääntöön toimii tietenkin todella rakkaiden hahmojen cossaaminen; esim. Bishopin cossaaminen on ollut molemmilla kerroilla varsin euforista herran yksinkertaisista vaatteista huolimatta.

Ottakaa tästä vielä yksi Bishop ihan vain sen kunniaksi. Tuitui kun se on herttainen.

Kun oman cosplayasun eteen on joutunut näkemään roppakaupalla vaivaa, tuntuu kyseisen puvun käyttäminen myös tavallista palkitsevammalta. On hieno tunne pukea hikeä, verta ja kyyneleitä vaatineen puvun osasia conaamuna ylleen ja fiilistellä samalla itsekseen: "Ajatella, näidenkin röyhelöiden kanssa meni reippaasti yli kymmenen tuntia!", "Voi taivas, muistan miten en millään meinannut aluksi tajuta miten tämä osa tehdään.", "Tästähän tuli lopulta ihan nätti, kannatti purkaa ja tehdä se kokonaan uudestaan!" ja niin edelleen. Vastaavia onnistumisen elämyksiä en ole vielä kertaakaan saavuttanut esimerkiksi niistä iänikuisista miestenpuvuistani (joiden tekemisen olenkin nyt virallisesti kieltänyt itseltäni ainakin joksikin aikaa). Todella helppoja pukuja tehdessä tulee herkästi ajateltua että hei, pystyisin kyllä paljon parempaankin. Tietenkään joka ikisen puvun ei tarvitse olla mikään megalomaaninen, cossigasmeja pelkällä olemassaolollaan aiheuttava hulppeuden multihuipentuma eikä sellainen ole mahdollistakaan. Jos kohdalle sattuu sellainen hahmo jota haluan ehdottomasti cossata niin silloin piru vie cossaan vaikka hahmon asu koostuisi t-paidasta ja shortseista.

Kuitenkin, tästä eteenpäin ajattelin toimia seuraavalla tavalla: Jos tiedostan omaavani vaihtoehtoja (esim. miestenpuku vs. koristeellinen kermakakkumekko) pyrin valitsemaan jotain vähän aiempaa monimutkaisempaa/mielenkiintoisempaa ihan vain koska koen sen parhaaksi vaihtoehdoksi ja jopa välttämättömyydeksi taitojeni kehittymisen kannalta. Yritän siis ainakin jonkun aikaa vältellä näitä "liian helppoja" pukuja ja käyttää energiani hieman haastavampiin luomuksiin. En voi kehittyä paremmaksi pukuilijaksi jos vain välttelen proppien tekoa ja ompelen aina vain samankaltaisia asuja. Lopuksi vielä totean vain että kukin taaplaa tyylillään ja ihmisten näkökannat asioihin voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta yksi asia kaikkien kannattaisi pitää mielessä. Cossaa sitä mitä tahdot cossata kunhan vain valinta tuntuu sinusta itsestäsi hyvältä. (Sheryl vs Ranka -dilemmaan tämä taktiikka ei ainakaan vielä tepsi sillä molempien idolineitokaisten cossaamisessa on omat plussansa ja miinuksensa. Yhyh.)


Mielipiteitä, kritiikkiä, kommentteja? Estradi on teidän.