Avaruusiskä, satutytöt ja esitys_kisa_hommat Traconissa vuosimallia 2016

Ah Tracon, ihana Tracon. Tänäkään vuonna tuo yksi suosikkiconeistani ei tuottanut pettymystä, vaikka kaikki kiinnostava ohjelma olikin jälleen klassisesti toistensa kanssa päällekäin niin, etten käynyt muissa ohjelmissa kuin kisoissa. Halua olisi ollut mutta aikataulut eivät antaneet myöten ja olen tästä suolainen. :c Epävirallista ohjelmaa minulla olikin sitten ihan reippaasti: perusmeiningin eli kavereiden tapaamisen, photoshoottaamisen ja yleishengaamisen lisäksi olin pitämässä Fire Emblem -miittiä ja kuvautin Velouriaa conin tarjoamalla photoshootilla. Sunnuntaina sitten oli luvassa esityskisa.

Tampere-talon ympäristö on yksi suosikkikuvauspaikkojani ikinä, sillä rakastan metsämaisemaa yli kaiken. Conpaikan ympäristö sopi Fire Emblem -cossien kanssa yhteen aivan loistavasti. Tämä vuosi oli jo toinen peräkkäinen Fire Emblem -vuosi, ja saa nähdä mitä ensi vuoden Tracon tuo tullessaan. Velouria on yksi lempilapsistani Fatesissa kaikkine hamstraustaipumuksineen ja läheisriippuvuuksineen, ja kaiken lisäksi hahmon design on yksinkertaisesti aivan ihana. Velourian viitta on ehkä yksi söpöimmistä ompelemistani asioista ikinä, eikä puku muutenkaan ollut loppujenlopuksi yhtään pöljemmän näköinen. Velourian korsetti oli ensimmäinen tekemäni korsetti ikinä, hui. Jos puvusta pitää keksiä jotain parantamisen varaa niin mainitsen heti alkuun sen, että tajusin vasta kuvia katsoessani, että olisi ehdottomasti pitänyt piirtää mustat kulmakarvat valkoisten sijaan. Velouria kun on niin persoonallinen hahmo, etteivät vaaleat kulmakarvat tuo hahmon ilmeitä tarpeeksi hyvin esille.

Kuvat otti Mikael Peltomaa.

Vahtikoir-- eiku susi.

DADDY!!

Fire Emblem -miittailu oli ihan yhtä letkeää kuin viime vuonnakin ja toivon mukaan miittailemme  samojen ihmisten kanssa jatkossakin. Ehkä parasta ikinä oli se, kun kesken miitin huomasin Velourian ihkua isiä cossaavan tyypin painelevan sisään Tampere-talon ovesta ja säntäsin perään. Kävi ilmi, että cossajaan seurassa oli toinenkin FE: Fates -turrihahmo ja molemmat olivat vielä innokkaita liittymään miittiporukkaamme, jipii. σ(≧ε≦ｏ) Olisin voinut miittailla pidempäänkin, ja olisi ollut aivan mahtavaa saada kunnollisia isä-tytär-kuvia, mutta olin päättänyt vaihtaa korsetin ja turrikorvat huomattavasti simppelimpään asuun ennen cossikisoja, joten puvunvaihto kutsui.

Shiron kohdalla kävi taas tämä klassinen "ihana hahmo jolla on simppeli/minun kropalleni sopimaton asu" -homma. Kokovartalomakkara-asu (lue: bodysuit) ei ole se kaikista imartelevin vaatekappale etenkään minun päälläni, mutta se nyt vain oli aivan pakko päästä pukemaan päälle koska hnnnngh, Shiro. Tämä lienee ensimmäinen kerta sitten lapsuusvuosien kun joku länsimaalainen hahmo on kolahtanut minuun näin kovaa. Vitsailinkin jo Twitterissä että minulla on selkeät hahmotyypit joihin hullaannun: naistenmiehet, näkövammaiset blondit sekä kätensä menettäneet undercut-tukalla varustetut komistukset. Koetapa siinä sitten olla järkevä.

Olin ihan äimän käkenä kun ihmiset jopa tunnistivat cossini, sillä gladiaattori-Shirolta puuttuu sekä kasvojen arpi, valkoinen hiustupsu että robokäsi, joista hahmo on normaalisti niin helppoa tunnistaa. Tämä on niitä cosseja, jotka tein sataprosenttisesti omaksi ilokseni, mutta tunnistetuksi tuleminen ainoastaan lisäsi cossaamisen riemua. Oli ihan huippua, kun minulle huudettiin "space dad! :D" ja päädyin juttelemaan (lue: ihkuttamaan) kyseisen conittajan kanssa Voltronista ja Shirosta. Yhyhyy, tämän(kin) takia minä cossaan. ;___;

Kuvat ottivat maailmanvaltias ja Aviala!

Ja sitten ööh esityskisa. Kyseessä oli ensimmäinen esityskisani ikinä ja vaati hirveästi tsemppaamsita ja henkistä valmentautumista ennen kuin oikeasti uskalsin ilmoittautua ja ryhtyä tekemään esitystä. Itse asiassa menin kisaamaan Mimiconissa ihan vain sen takia, että uskaltaisin olla ihmisten edessä ja ottaa lavaa vähän paremmin haltuun sitten esityskisassa. Asiaa tosin auttoi se, että olin suunnitellut esitystäni abouttiarallaa vuoden ennen kisahommiin ryhtymistä -- minulla oli siis varsin selvät suunnitelmat siitä mitä halusin tehdä ja mitä elementtejä esitykseen kuuluisi. Valmis esitys toki erosi jonkun verran alkuperäisistä suunnitelmistani ihan käytännön seikoista johtuen, mutta perusidea ja juoni pysyivät samana. Käsinukkejen käyttö oli esityksen kantavana voimana ihan ensimmäisistä suunnitelmista asti, sillä halusin kokeilla jotain mitä ihan joka cosplayesityksessä ei ollut, ja lisäksi Schneewittchenin kappaleessa on yksinkertaisesti niin paljon hahmoja ettei esitys olisi oikein toiminut ilman niitä. Muista cossaajista koostuvan ryhmän kasaaminen sekä videomateriaalin hyödyntäminen olisivat toki olleet vaihtoehtoja nukeille, mutta ne eivät olleet yhtä helposti toteutettavissa. Toisaalta ei kymmenen käsinuken askarteleminenkaan ihan helppoa hommaa ollut. :D

Itse kisa-aamuna tuntuikin sitten menevän pieleen aivan kaikki.  Heti kun saimme mae-ryen kanssa raahattua lavasteet bäkkärille, yksi kääpiöistä irtosi paikoiltaan, pahvipossu lakkasi pysymästä pystyssä ja taustakankaiden runkona toimiva Ikean vaateteline otti ja hajosi. Kääpiö oli onneksi helppo istuttaa takaisin paikoilleen ja cosplaymammojen tarjoama jesari pelasti sekä possun että vaatetelineen. Kun proppikriisistä oli selvitty, olikin aika treenata esitystä lavalla ja tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa myös conin sponssaama pöytä, joka toimi lasiarkun sijaisena. Luojan kiitos lavaharjoitusmahdollisuudesta, sillä harjoitusten aikana meni pieleen suurin piirtein kaikki mahdollinen, mistä osasin sitten ottaa opikseni varsinaisessa esityksessä. Ensimmäisellä harjoituskerralla toinen kenkä putosi jalastani kesken kaiken ja menin ihan lukkoon, ja pöytä sekoitti pasmani aivan totaalisesti -- aiemmin olin voinut liikkua vapaasti vaatetelineen molemmin puolin mutta nyt siinä olikin jotain tiellä. Kaiken huipuksi pukuni ei oikein tykännyt rajuista liikkeistä vaan siitä ratkesi muotolaskos suoraan keskeltä edestä eli mahdollisimman näkyvältä paikalta. Kakkosharjoituskerta meni jo vähän paremmin, paitsi että en saanut taustakankaita vaihdettua tarpeeksi nopeasti vaan jäädyin totaalisesti. Tässä vaiheessa itku oli jo hyvin lähellä ja teki mieli heittää hanskat tiskiin saman tien, mutta onneksi mae-rye oli siinä tsemppaamassa ja saimme yhdessä käytyä läpi harjoituksissa käyneet kämmit ja miten korjaisimme ne itse esityksessä.

Ennen kisaa olin sen verran paniikissa, että yhtään bäkkäriselfietä ei tullut otettua. Jälkikäteen tämä harmittaa mutta minkäs teet. Bäkkärillä oli kyllä jännityksestä huolimatta tosi mukava ilmapiiri niin mammojen kuin kisaajienkin ansiosta: kaikki tsemppasivat toisiaan ja toivottivat onnea esitykseen. Olin onnekseni vuorossa toisena eli en joutunut jännittämään kovinkaan kauaa. Ennen lavalle menoa pyörittelin tietysti päässäni kauhukuvia siitä mikä kaikki voisi esityksessä mennä pieleen. Aamuharkkojen jälkeen tuntui siltä, että vähintään puolet pieleen menevistä asioista tulisi ehdottomasti menemään pieleen, enkä ollut kovin optimistisissa fiiliksissä kun meidät vihdoin kuulutettiin lavalle. Kun valot syttyivät ja musiikki alkoi, mieleni meni täysin tyhjäksi: oli vain esitys ja sitä katsova yleisö. En muista lavalla viettämästäni ajasta juuri mitään lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että asiat eivät menneetkään pieleen. En voi vieläkään uskoa, että esitys sujui niin hyvin aamun katastrofeista huolimatta. Ehdottomasti fiksuin päätös, jonka olen hetkeen tehnyt, oli heittää korkokengät pois jalasta jo heti esityksen alussa, sillä lavaharkoissa ne olivat olleet suuri este sujuvalle liikkumiselle. Esityksen jälkeen tuntui siltä kuin olisin juossut maratonin, sillä a) kokonaisuudessaan reilun vuoden kestänyt prosessi oli vihdoin ohi ja b) okei, tulihan siellä lavalla liikuttuakin aika reippaasti.

Esityskisakuvista kiitos Matias Tukiaiselle ja  Jessica Mennanderille.

Ehkä hehkein kuva joka minusta on koskaan otettu.

Tiesin jo muiden esityksiä seuratessani, etten tulisi missään nimessä sijoittumaan, mutta siitä huolimatta tunsin pientä pettymystä kun tulokset julkistettiin. Olin antanut kaikkeni ja parhaani muttei se ollut riittänyt; sehän siinä pahalta tuntui. Toisaalta kaikki muutkin olivat antaneet parastaan ja kisassa oli kova taso, joten pettymykseni ei sinänsä ollut oikeutettua. Kai tässä on kyse vain siitä, että olen aika herkkä arvostelulle, ja pelkäsin ihmisten pitävän esitystäni ihan surkeana. Olinkin aika yllättynyt kun sain paljon kehuja kisan jälkeen; eniten kehuja tuli lavapresenssistäni (onko sille muka kunnollista suomenkielistä käännöstä) ja jostain kumman syystä prinssinukkekin oli herättänyt ihastusta vaikka mielestäni se oli tekemistäni nukeista kaikista rumin. :''D No, oli miten oli, olin näemmä pelännyt turhaan ja se perimmäinen tavoite esiintymiskisaan menon suhteen eli minulle rakkaan tarinan kertominen ja ihmisten viihdyttäminen oli tullut täytettyä. Tällä hetkellä on kyllä sellainen olo, että jätän kisahommat suosiolla väliin pitkäksi aikaa, sillä en koe olevani tarpeeksi hyvä pärjätäkseni yhtään missään kisoissa. Myös Schneewittchenin puku joutuu hyllylle joksikin aikaa, sillä se otti esityskisassa sen verran damagea että muutamat osat puvusta pitäisi tehdä kokonaan uudestaan, enkä juuri nyt jaksa ryhtyä siihen. Olisi kyllä kiva saada joskus kokoon jonkinlaista Märchen-ryhmää, mutta toisaalta minulla on myös Burankon puku ja vieläpä priimakunnossa.

Eli siinäpä Tracon-kokemukseni. Tänä vuonna ei taida olla enää mitään coneja luvassa, ellei jotain miniminitapahtumia taas ilmaannu, joten cossinteon suhteen on nyt lupa ottaa chillisti. Seuraavana luvassa varmaankin Frostbiten puvut, mutta vaikka ne ovatkin jo päätettynä en aio vielä aloitella niitä. Nyt olisi nimittäin keskityttävä saamaan valmiiksi se kandi, joka jäi vähän syrjään esityskisahommien tieltä...